Louis Braille - his­to­rial­li­nen henkilö ja myytti

Vaikka pistekirjoitusjärjestelmän luojan Louis Braillen nimi on nykyisin jo maailmanlaajuinen käsite, on hänen henkilöhistoriansa jäänyt monille tuntemattomaksi.
Kädet lukevat pistekirjoituslehteä.

Tällä sivulla

Henkilö järjestelmän takana

Louis Braille syntyi 4.1.1809 Coupwrayn kylässä 40 kilometriä Pariisista tavalliseen nelilapsiseen käsityöläisperheeseen sisarusparvensa kuopuksena.

Näkönsä Braille menetti tapaturmaisesti 3-vuotiaana leikkiessään satulaseppänä työskennelleen isänsä verstaassa. Naskali puhkaisi toisen silmän, ja toinenkin silmä sokeutui myöhemmin tapaturmasta aiheutuneen tulehduksen jälkiseurauksena.

Braille lähetettiin 10-vuotiaana vuonna 1819 opiskelemaan Pariisiin Nuorten sokeain kuninkaalliseen instituuttiin, jossa hän toimi sittemmin apuopettajana kuolemaansa saakka muun muassa historian, matematiikan, maantiedon ja musiikin oppiaineissa. Tänä aikana syntyi myös Braillen luoma kuuden pisteen kirjoitusjärjestelmä ja samalla legenda Louis Braillesta. Vuonna 1824, ollessaan vasta 15-vuotias koulupoika, Braille oli saanut valmiiksi kehittelemäänsä pistekirjoitusjärjestelmään aakkoset ja välimerkit. Viisi vuotta myöhemmin hän lisäsi vielä kirjoitusjärjestelmäänsä matemaattiset merkit ja nuottikirjoituksen.

Uhkaavat pisteet

Pistekirjoitusjärjestelmän luojan Louis Braillen henkilöhistorian taustalta löytyy myös vähemmän tunnettuja alueita. Esimerkiksi vuonna 1988 ilmestynyt australialaisen Lennard Bickelin teos Triumph Over Darkness – The Life of Louis Braille valottaa kiinnostavasti matemaattisesti ja musikaalisesti lahjakkaan sokean koulupojan ja myöhemmin opettajana toimineen nuoren miehen inhimillistä tragediaa. Bickel nostaa tarkastelun keskipisteeseen aran ja sosiaalisesti syrjäänvetäytyvän ihmisen, jonka henkinen tasapaino järkkyi vakavasti vuoden 1838 tienoilla, kun hän kuuli, ettei hänen luomaansa pistekirjoitusjärjestelmää hyväksytty sokeainkoulun opetusohjelmaan. Kiellon taustalla oli sokeainkoulun toimintaa valvoneen sosiaaliministeriön taholta tullut ehdoton käsky käyttää sokeainopetuksessa ainoastaan latinalaisia kirjaimia kuten näkevienkin kouluissa. Braillen keksimä pistepuuro leimattiin uhkaksi sokeiden eristäytymiselle muusta yhteiskunnasta, vaikka todellisuudessa kiellon syyt kytkeytyivät lähinnä ajan poliittiseen ilmapiiriin ja väärään informaatioon.

Yleistä hämmennystä lisäsikin vuotta myöhemmin sokeainkoulun pihalla järjestetyt julkiset kirjaroviot, jossa poltettiin kaikki käsiin saadut pistekirjoituksella jäljennetyt teokset. Näyttävät roviot olivat epäilemättä omiaan synnyttämään myös huhuja uudenlaisesta salakirjoituksesta ja sen vaarallisuudesta vallankumouksellisten piirien käsissä.

Braillen luomaan pistekirjoitukseen kohdistuneet vainot huipentuivat lopulta vuonna 1840 sokeainkoulun johtajan tohtori Pignierin erottamiseen. Erottaminen johtui siitä, että Pignier suosi edelleen pistekirjoitusta, varoituksista huolimatta.

Braillelle julkiset kirjaroviot ja lopulta myös Pignierin erottaminen eivät merkinneet ainoastaan hänen elämäntyönsä lopullista hautaamista, vaan syvästi uskonnollisena ihmisenä Braille uskoi tehneensä keksinnöllään vakavan rikoksen, josta seurasi vahinkoa hänen läheisilleen. Ajauduttuaan täydelliseen umpikujaan itsensä ja moraalisten kysymystensä kanssa Braille ei välittänyt enää myöhemmässäkään vaiheessa siitä, että pistekirjoituksen vastustajat myönsivät kymmenen vuotta myöhemmin erehdyksensä ja pistekirjoitusjärjestelmä otettiin uudelleen vuonna 1847 Pariisin sokeainkoulun opetusohjelmaan. Hänen mielialaansa ei kohentanut edes tieto pistekirjoitusjärjestelmän voittokulusta muualla maailmassa tai se, että hänen keksintöään tultiin ihmettelemään Pariisiin kaikkialta maailmasta.

Henkistä luhistumista oli vauhdittanut myös sairastuminen keuhkotuberkuloosiin, joka vei hänen ajatuksensa lopulta kokonaan muihin kysymyksiin.

Elämää sairauden varjossa

Louis Braillen sairastuminen keuhkotuberkuloosiin oli paljolti seurausta Pariisin sokeainkoulun kosteista ja vetoisista olosuhteista, mutta myös laajemmin ajan sosiaalisista oloista ja heikosta hygienian tasosta. Pariisissa kulminoituivat 1800-luvulla kaikki teollistuvan kaupungin sosiaaliset ongelmat. Tavallinen kaupunkiköyhälistö ja erityisesti työväki elivät vielä 1800-luvun alkupuolella usein kestämättömissä, epähygieenisissä oloissa, joissa taudit levisivät nopeasti ja vaaratonkin tauti saattoi muuttua vaaralliseksi. Kun sairaanhoito oli puutteellista ja ravinnon taso heikkoa, taudit johtivat yleensä ennenaikaiseen kuolemaan ja lievimmilläänkin pitivät potilaan pitkään poissa leivän hankinnasta.

Ensimmäiset oireet Braillen sairastumisesta keuhkotuberkuloosiin ilmaantuivat jo 1830-luvun jälkipuoliskolla. Niitä olivat pitkittynyt yskä, lämmönnousu, laihtuminen, ruokahaluttomuus, väsymys ja yöhikoilu. Braille ilmeisesti aavisteli jo tuolloin, ettei hän tulisi elämään pitkään. Tautiin ei ollut lääkkeitä kuten ei moniin muihinkaan tuon ajan sairauksiin. Tuskin edes tiedettiin, mistä keuhkotuberkuloosissa oli kysymys, sillä taudin aiheuttama bakteeri keksittiin vasta 1880-luvulla.

Braillen sairastumiseen ei osattu suhtautua aluksi vakavasti. Sitä luultavasti pidettiin vain pitkittyneenä nuhakuumeena tai sen jonkinlaisena jälkimuotona. Vasta 1840-luvun puolella verta yskivän Braillen pahentuneisiin oireisiin havahduttiin ja hänet lähetettiin toipumaan kotiinsa Coupwrayihin. Kotiin lähettämisen taustalla oli todennäköisesti myös varotoimenpide, jolla yritettiin estää taudin mahdollinen tarttuminen ja leviäminen. Eristäminen oli havaittu hyväksi ennaltaehkäisykeinoksi monien muidenkin vaarallisten tautien, kuten koleran, pilkkukuumeen ja punataudin kohdalla, jotka olivat tyypillisiä 1800-luvun vitsauksia Euroopassa. Eristämistä sovellettiin Braillenkin tapauksessa, vaikka keuhkotaudin laatua tai tarttumismekanismia ei kunnolla tunnettu. Braillen lähettäminen kotiin oli myös ainoa järkevä toimenpide, sillä sokeainkoulu oli sisäoppilaitos, jossa elettiin ahtaissa oloissa ja jatkuvassa läheisessä kontaktissa muiden kanssa.

Braille joutui viettämään 1840-luvulla pitkiä ajanjaksoja kotiseudullaan. Taudin oireiden helpottuessa Braille palasi vielä takaisin Pariisiin, mutta oireet pahenivat jälleen ja Braille menetti lopullisesti työkykynsä 1850-luvun alkupuolella. Taudin loppuvaiheessa Braille muistuttikin enää lähinnä ihmisrauniota. Braillen sanotaan kuitenkin suhtautuneen lähestyvään kuolemaansa kuten harras katolilainen suhtautui elämään ja kuolemaan toistensa vaihtoehtoina. Hän ei pelännyt kuolemaa, vaan pikemminkin odotti sen täyttymistä. Lopulta kuolema vapauttikin hänet fyysisistä ja henkisistä kärsimyksistä 43-vuotiaana 6. tammikuuta 1852.

Katolista pyhimysperinnettä

Louis Braillen maalliset jäännökset haudattiin Braillen kotikylään Coupwrayhin. Pian kuitenkin heräsi eri tahoilla julkinen keskustelu siitä, oliko syrjäinen pikkukylä Pariisin ulkopuolella sittenkään sopiva paikka pistekirjoituksen keksijän viimeiseksi leposijaksi. Vaihtoehdoksi esitettiin Pariisin Pantheonia (kirkko), johon haudattiin yleensä oman aikansa kuuluisia merkkihenkilöitä. Pantheonin idea taas oli peräisin muinaisesta Roomasta, jossa valtiollisille suurmiehille ja sotasankareille varattiin aina oma hautapaikka paikallisesta Pantheonista. Tällaisesta paikasta oli kysymys myös Pariisissa, jonne Braillen ruumis olisi haluttu siirtää.

Louis Braillen maallisten jäännösten ongelma ratkaistiin lopulta siten, että Coupwrayhin jätettiin Braillen kädet, joiden katsottiin olevan siunauksellisin ja muistettavin osa miehestä, ja muu ruumis siirrettiin Pariisin Pantheoniin. Näin Braillesta saivat osansa sekä Coupwrayn kylä että Pariisi, joista molemmista on tullut sittemmin tärkeä pyhiinvaelluskohde monille näkövammaisille kautta maailman.

© Copyright: Kari Huuskonen 2009

Lähteet

  • Bickel, Lennard 1988: Triumph over darkness. The life of Louis Braille. Allen &Unwin Australia Pty Ltd.
  • Hirvonen, Helena (toim.) 2003: De Cursus Morbin -- taudin kulku. Näkökulmia sairauteen ja terveyteen keskiajalta nykyaikaan. Joensuu: Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys.

Lue lisää


Sivu päivitetty