Vuo­si­ker­ta 1928

Tällä sivulla

Sokeain Airut. N:o 1. tammikuu. 1928.

Etusivu

SOKEAIN AIRUT

SUOMEN SOKEAIN ÄÄNENKANNATTAJA

N:o 1. Tammikuu, 1928

Julkaisija, Suomen Sokeain Liitto

Sokeain Airut seitsemännellätoista

Nyt alkavalla vuodella alkaa airuemme seitsemännentoista ikävuotensa, se on jo siis kuusitoista vuotias nuorukainen, tai elämänsä kevätkukoistuksessa. Meistä Suomen sokeista, riippuu, kehittyykö nuorukainen velvollisuutensa tuntevaksi ja täyttäväksi mieheksi kulkien eturintamassamme innostaen uusiin yrityksiin ja tehden kunniaa kaikelle meitä koskevalle edistykselle, menneelle, olevalle ja tulevalle, oikaisten, rakentaen ja sovittaen. Niin, meistä se riippuu! Ylös, siis jokainen kynä-taitoinen mies ja nainen piirissämme, ylös luomaan uutta valoisampaa kevättä sille pimentolalle, jota "sokeamaailmaksi" kutsutaan! Kertokaa pikku kokemuksistanne, yrityksistänne, menestyksistänne ja erehdyksistänne! Ainahan siitä on hyötyä tai huvia jollekin toiselle lukijalle. Onpa joukossamme sellaisiakin, joilla on yleishyödyllistä kerrottavaa. On ajateltu, että, koska lukutaitoisten sokeiden piiri yhä laajenee ja monet niistä ovat jo saavuttamaisillaan keski-ikänsä ylärajan, toiset siirtyneet sielujen ikiasunnoille, olisi kai paikallaan mainita niin monesta kuin vaan on mahdollista, pieni elämäkerta, vähän kerrallaan, sen ohella kun elinvoimaiset höystävät lehteämme vereksillä aatteillaan ja toimintakertomuksillaan. Siten olisi Airut kaikkien yhteinen työpaja tai viljelyskenttä. mutta tähän toimeen tarvitsemme ja otamme kiitollisuudella vastaan kirjoituksia lukijoiltamme, joiden ystävälliseen ja tehokkaaseen myötävaikutukseen täten vetoamme. Kuitenkin on samalla huomautettava, että jos toisinaan kirjoitukset julkaistaan lyhennettyinä tai muuten korjattuina, se tapahtuu tilan vähyyden tai kyhäyksen ulkoasun vuoksi, tai muusta pakottavasta syystä. Ja, toivomme, etteivät hyväntahtoiset avustajamme sen johdosta loukkaantuisi.

Reippain, toivorikkain mielin lähtee täten Airut seitsemännelletoista vuositaipaleelleen, entisessä koossaan, suomen ja ruotsin kielisenä, niin kuin tähänkin asti, tervehtimään kaikkia niitä Suomen, jopa Ruotsinmaankin sokeita, jotka haluavat sitä luokseen. Lehden hinta on, kuten viimekin vuonna 10 s. markkaa, jonka suoritus Suomen Sokeain Liiton rahastonhoitajalle, rouva E. Makkoselle, Sokeain koulu, Helsinki, oikeuttaa sanotun liiton jäsenyyteen. Kirjoitukset pyydetään osoittamaan toimitussihteerille, Toinen Linja, Helsinki. Anna Friman.

Kirje Airuen toimitukselle.

Lähetän tässä muutaman lehtisen koulumuistelmia. Mutta jos ne osoittautuvat lapsellisiksi tai eivät yleensä ole tarkoitustaan vastaavia "Airuen" palstoilla, niin voitte vapaasti pistää ne uuniin tai paperikoriin. En suinkaan siitä loukkaannu. Asia on näet niin, että kun sitä asustaa täällä maaseudulla kaukana varsinaisesta sokeain työstä ja työmaasta, niin on tuikivaikeata keksiä aiheita, jotka tulkitseisivat päivän kysymyksiä ja yhdistysten toiminnan henkeä. Meillä täällä ovat päivän kysymyksiä: ankarat pakkaset, kylän kinkerit papin vaalit, käräjät, juopposakot y.m. semmoiset, joista ei voi saada aiheita Airutta varten. Toivotan teille valoisaa onnea ja siunausta alkaneelle uudelle vuodelle.

Armida Nieminen

Muistelmia kouluajoilta

Siihen aikaan oli koululaisilla oma lehtensä, johon oppilaat kirjoittelivat käyttäen kirjoitustensa alla joitakin tuntemattomia nimimerkkejä, kuten esimerkiksi: Avustaja, Ahertaja, Kaiku, Serkku, Levoton, Vallaton j.n.e. Kun nämä nimimerkit esiintyivät useampia kertoja lehden palstoilla, niin vähitellen arvattiin noiden kirjoitusten kirjoittajat - ja heitä ruvettiin tovereiden kesken kutsumaan noilla omilla keksimillä nimillä kuten siis: Ahertaja, Kaiku, Serkku, Vallaton, Levoton, y.m.

Olipa sitten kerran aivan tavallinen ja arkinen koulupäivä. Kaiku ja serkku nousivat ylös jo ennen aamuherätystä voidakseen rauhassa lukea kirjastosta lainaamiaan kirjoja. Äkkiä kuului oven takaa laulua: "Huomenta hyvää, nukkuva sydän!" - "No, mikä laulutunti siellä jo on?" tokasi Serkku tyytymättömänä, kun hänen lukuansa häirittiin. "Tietysti se on nimipäivätervehdys jommalle kummalle meistä," arveli Kaiku ja käänsi ison kirjansa lehteä. Taas oli hetken hiljaista. Kaiku oli kokonaan syventynyt "Eversti Ståhlhammarin seikkailuihin" ja Serkku "Saarroslinjan murtajaan".

Helähti sitten kello. Lukijat luulivat sen olevan jo aamiaiskutsun. He sulkivat nopeasti kirjansa ja juoksivat kiireellä ruokasalin ovelle. Mutta mitä ihmettä! Täällä ei ollut tungosta, ei tuntunut ruoan hajua. "Se olikin nähtävästi vasta aamuherätys," hymähti Serkku ja harppoi vikkelästi Kaiun seuraamana kirjansa ääreen. Vallaton ja Levoton ilmestyivät kirjoitustauluineen samaan huoneeseen. Kaiun viikkotehtäviin kuului viedä luokkaan lukukirjat. joita tarvittiin ensimmäisellä tunnilla; mutta Ahertaja oli luvannut tehdä sen hänen puolestaan. Vallaton hyräili leikillisesti, juuri kun Ahertaja kulki hänen ohitseen iso kirjapinkka käsissään: "Rikas suoriutuu rahalla, vaan köyhä selkänahalla". Siihen ei kuitenkaan kukaan kiinnittänyt mitään huomiota; sillä huoneessa vallitsi jo tavallinen arkinen melu, nauru ja laulu. Kuului sitten kova kellon soitto. Lapset riensivät kovalla töminällä ruokasaliin. Ja vaikka Kaiku ja Serkku olivat olleet aamulla ensimmäisinä ruokasalin oven takana, niin joutuivat he pöydän ääreen viimeisinä. Kuinka olikaan Kaiun lautanen asetettu liki pöydän reunaa, niin lennähti se helähtäen ja rämähtäen lattialle Kaiun istuutuessa paikoilleen. Kokonaiset perunat vierivät pitkin lattiaa; mutta hyvä hoitaja tuli apuun tuoden Kaiulle keittiöstä kuumia perunoita. "Tämä päivä alkaa erehdysten ja helähdysten merkeissä," kuiskasi Serkku pöytänaapurinsa korvaan. Kaikki kävi taasen säännölleen. Rukous sujui kunnioitettavan vakavasti. Lukutunnilla sattui vain se erehdys, ettei Kaiku löytänyt kirjastaan läksypaikkaa: hän oli näet itse luvannut tuoda kirjansa luokkaan mutta olikin hän vaistomaisesti kiireessään siepannut hyllyltä Starbäckin "Eversti Ståhlhammarin". Erehdys saatiin korjatuksi kuitenkin ilman muistutusta. Välitunnilla laskettiin mäkeä uusilla kelkoilla ja käytiin lumisotaa. Vallaton ja Levoton esiintyivät leikin johtajina. Sattuipa siinä jäätiköllä Ahertaja kompastumaan polvilleen. "Niin," hyräili Vallaton rientäessään auttamaan kompastunutta, "liukas on maailman tie". "Mutta kuinka kylmä ja kova olet sinä, isänmaa". huokaili Ahertaja hieroessaan koskettamaansa polvea. Mutta Levoton huomasi Serkun askartelevan ylen syviin mietteisiin vaipuneena. Hän tahtoi herättää mietiskelijän virkistävällä pehmeällä lumipallolla. Serkku valveutui ja huomasi sen heti ystävyyden osoitukseksi. Hän kumartui ottamaan lunta vastatakseen Levottoman leikkiin. Mutta samassa lennähti lakki hänen päästään uuden lumipallon sujahtaessa. Koulukello soi, eikä Serkku löytänyt lakkiaan. "Löytänen sen varmaan ensi välitunnilla", tuumi serkku ja kiirehti kouluovea kohti, ettei aina saisi huomautusta suomalaisesta hitaudestaan. Harppaillessaan sitten ylös kolme porrasta kerrallaan tunsi hän lumisen lakkinsa lämmittävän taas päälakeaan. Levoton se oli, joka taasen nauraen harppoi siinä hänen rinnallaan. Siirryttiin sitten harjaverstaalle. Serkku oli saanut sidotuksi tusinan kenkäharjoja ja höyläili nyt sileäksi harjapuun kapeata ulkoreunaa. Siinä höylätessään mietiskeli hän itsekseen, että kukahan se tälläkin harjalla kenkiään puhdistaa, - ja eikä hän huomannut, että oli höylännyt jo liian kauan samaa syrjää, kunnes höylä kosketti ulointa jouhiriviä. "Voi, hyvä opettaja, minä ostan tämän harjan itselleni", selitteli Serkku hieman hämillään opettajalle, joka tuli tarkastamaan hänen työtään. Vallaton siinä pisteli touhuisasti juuria harjapuuhun ja laitteli liitosta katkenneeseen lankaan hyräillen hiljaa "Monta on mutkaa matkassa, monta solmua harjassa". Päivän viimeinen tunti oli voimistelu, joka tuntui kaikista hauskalta. Vallaton ja Levoton kiipeilivät kilpaa kuin oravat ylös tankoa. Mutta mikä onnettomuus sattuikin: Levottoman tanko irtaantui ylhäältä ja kolisten kallistui kolhaisten samalla sähkölamppua, joka tuli kilisten sirpaleina alas lattialle. Onneksi ei kuitenkaan sattunut pahempaa onnettomuutta; sillä opettaja oli samassa paikalla päästäen pulasta Levottoman, joka oli nyt säikähdyksestä tosi teolla levoton. Kun sitten taas oltiin tyynnytty ja järjestäydytty, virkkoi ahertaja vakavana rivinaapurilleen: "Hyvän voiman ja vauhdin edessä ei kestä tangot eikä sähkölamput". Kun sitten iltarukouksen lopuksi laulettiin tuo tuttu kaunis virsi: "Nyt päättyi päivä armas, yö joutui eteemme," niin loi se väsyneisiin mieliin tyventä vakavuutta. Joutui sitten illallisaterian aika. Lapsukaiset istuivat pitkien pöytien ääressä ja nakertelivat levollisesti ilman kiirettä ja hyvällä ruokahalulla kovaa leipää teen virkistämänä. Siinä kuului tuo rattoisa ratina, jota säesti vain teelusikkain kilahdukset ja tarjoilevien hoitajien hillityt askeleet. Kaiku kuunteli kaikkea tuota ja mietiskeli, että millähän soittimilla voitaisiin tulkita tuota ääniaaltojen väreilyä. - "Siinä olisi säveltäjälle mielenkiintoinen aihe: ilta-ateria," virkkoi Kaiku melkein puoliääneen aivan kuin hänellä olisi ollut puhetoveri. Mutta Serkku oli syventynyt toisenlaisiin mietteisiin. Hän kuvitteli, kuinka siinä istuu neljäkymmentä ja seitsemän Suomen lasta eri kulmilta maatamme sekä eri ikäisiä, eri luonteisia ja erilaisista olosuhteista. Kuin itsestään tulivat hänen huulilleen Vänrikki Stool-runon sanat: "Ties kuinka samaan talohon satuimme saamaan asunnon". Kun sitten luettiin läksyt ja suoritettiin kaikki päivän tehtävät, jäi iltaa vielä hetkinen. Kaiku syventyi jälleen kirjansa ääreen; mutta Serkku otti esille taulunsa ja paksun vihkon. Hänellä oli näet tapana kirjoittaa aina iltaisin vihkoonsa pari lauselmaa, jotka lyhyesti tulkitseisivat päivän vaiheita. Viereisessä huoneessa lauloivat lapset huolettomasti: "Me laulamme, nauramme, soitamme vaan, vaikk' oomme niin paljoa vailla". Nuo sanat, arveli Serkku, sisältävät paljon. Hän istui vielä hetkisen ja mietti. Sitten naputteli hän kynällään vanhan virren alkusanat: "Ah, mik' on tää elämä? Tuska, vaiva, äkeä". Nämä syvät sanat tulkitsivat Serkun mielestä kuluneen päivän elämyksiä. Mutta luettuaan uudelleen nuo rivit huomasi hän niiden luovan alakuloisuutta mieliin. Siksi kirjoitti hän vielä huomisen päivän rohkaisuksi ranskalaisen kirjailijan V. Hugon sanat: "Se ihminen elää, ken taistelee ja pyrkii korkeaan määrään, mutta eksy ei tieltänsä väärään, ja mielessä vain joka päivä ja yö suuri rakkaus tai suuri, pyhä työ". "Serkku".

Koululaisen laulu.

Mä olin lapsi vähäinen, kun aloin koulua. Kun huolettomat leikkini sai varhain loppua.

Nyt braillen korkopisteitä mä koitan tutkia, ja käsivoimin tarkkailen maantieteen mutkia.

Teen työtä myöskin tosissain mä monta eri sarjaa: kudon, höylään, veistelen ja vuoroon sidon harjaa.

On kynä oiva työase ja peltipistetaulu. Näin kynälläni pistellen, myös syntyi tämä laulu.

Hei, reippain mielin puuhailen ma aamust' iltaan asti. Työn lomass' laulan, soittelen ja luen ahkerasti.

Kun sitten päätän kouluni ja joudun maailmaan, sois Luoja, ett' myös minun työn, ois hyödyks isänmaan. "Serkku"

Sokeat naiset ja heidän talous-askartelu.

Yllämainittu aihe on yksi niistä arkaluontoisimmista, mitä sokeain työkentällä on konsanaan esiintynyt. Onhan taloudenhoito ja naimisiinmeno miltei sama, ainakin yhdistetty käsite. Antaa sokealle tytölle perusteellinen opetus kaikissa talousaineissa, voidaan helposti leimata samaksi kuin "panna hänet naimakouluun", mikä olisi siveellinen rikos, sekä asianomaista että yhteiskuntaa kohtaan, rikos, johon ei ainakaan sokeain opettajat ja kasvattajat saisi tehdä itseään syypäiksi. Näin on arveltu aivan meidän aikoihimme asti. Missä määrin tuo arvelu on paikkansapitävä, jätämme sikseen, sillä tämän lehden ja allekirjoittaneen tarkoitus ei ole saattaa varjoon mitään sokeain henkistä tai aineellista hyvää valvovaa mielipidettä, oli se kuinka vanhoillinen tahansa. Tarkoituksena on vain koskettaa asiaa tosiolojen kannalta. "Ken seuraa mua retkelle nyt "vanhan koulun" talolle?" kirjoitti äskettäin eräs muistelmiensa lämmittämä entinen koulutoveri. "Illat ovat rattoisimmat hetkeni. Kun toiset ovat laskeutuneet levolle, istun minä vielä kauan käsityöni ääressä ja elän muistoissa yhä uudelleen ja uudelleen kaikki vanhat koulutapahtumat." Niin kyllä siellä työtäkin tehtiin. Talousaskareilla oli suuri sija päivän tehtävissä. Laastiin ja pestiin lattioita, kannettiin puita, tehtiin tulta, jopa hoidettiin lämmitys loppuun asti. Pyyhittiin pölyt makuu- ja kouluhuoneista. Olivatpa isommat tytöt pikkuhoitajinakin pienemmille, pitäen huolta heidän vaatteistaan, pesten ja korjaillen heidän sukkiaan, opettaen ja auttaen heitä itseään siistimään ja alkuaskareita suorittamaan. Olivatpa muutamat pyykillä ja kylvyilläkin auttamassa. Sanalla sanoen, suoritimme kaikenkaltaisia talousaskareita, lukuunottamatta ruoanlaittoa. Johtuiko viime mainittu syystä, että katsottiin sokean ruoanlaittoa ajan hukaksi ja ruokaaineiden tuhlaamiseksi, vai johtuiko se ainoastaan syystä, että luku- ja käsityöt vaativat pääosan päivästä ja huolenpidosta? En tiedä! Mutta ruokaa emme oppineet vaan laittamaan, eikä moni meistä sitä kaivannutkaan. Oltiinhan vielä lapsia, joille ei sokeain-asia ollut antanut muita pulmallisia kysymyksiä ratkaistavaksi kuin koululäksyt ja uskonnonarvoitukset. - Sitäpaitsi, oli näiden viimemainittujen ohella herännyt meissä, en tiedä kuinka ja miten, mutta kuitenkin herännyt, vastenmielisyys noita askareita kohtaan. - Täysin sivistynyt neiti, mielestämme, ei puuhaillut keittiössä tai pesutuvassa, ja tahdoimmehan olla täysin sivistyneitä. - Asiain näin ollessa eivät juuri vetäneet puoleensa, kun olivat ikäviä, karkeita ja usein raskaita ikäistemme voimille. Eihän tuota asianhaaraa oikein kehdannut tunnustaa edes itselleenkään, mutta tosi se silti oli ja työnteko oli sen mukaista. - Päättyi koulu ja sen armaat ovet sulkeutuivat viimeisen kerran monen, melkein orvon, edessä. Maailma oli edessä, tuo usein niin satumaisesti houkutteleva maailma, mutta nyt, yhtäkkiä niin - kylmäksi muuttunut, elämänarvoituksineen. Niin, miten, miten suoriutua, - avautuihan sitten vähitellen kyllä kiitos jonkun hyväntahtoisen opettajan, sukulaisen tai, vieläkin useammin jonkun kovaa kokeneen kohtalotoverin välityksellä. Sitten yritetään yhtä ja toista, toisinaan menestyksellä, mutta useinmiten huonolla. Nyt selkenee oikean sivistyksen tarkoitus ja mitenkä paljon puuttuu, sekä omasta että yleisestä maailman sivistyksestä, ja se, sehän siinä on suurena tekijänä noihin moninaisiin epäkohtiin. - No Niin! Mutta palataksemme jälleen alkuperäiseen asiaamme, sokean naisen taloudenhoitoon, voidaan se jakaa moneen eri luokkaan tekijän olosuhteiden ja ehkä myös taidonkin mukaan. Ne sokeat, jotka ovat sijoitetut laitoksiin, joko opiskelemaan tai muuten oleskelemaan vaiko eri toimiin, suorittavat miltei aina kiitettävällä huolellisuudella, jopa taidolla ja nopeudella heille määrätyt tehtävät, niin talousaskareet kuin muutkin työt. Ja on meidän erikoisesti kiinnitettävä lukijoiden huomio siihen seikkaan, että juuri näillä aloilla on yleisötilaisuudessa suurpiirteisemmin ja muuten seikkaperäisemmin tutustua sokeiden työtapoihin ja niiden tuloksiin, kuin muualla. Laitoksissa työskentelevien toiminnalla on siis paljon monipuolisempi merkitys, kuin mitä yleensä ollaan taipuvaiset myöntämään, vaikkakaan ei se niin tuntuvasti kehitä sokean yksilöllisiä ominaisuuksia: taitoa, tarmoa, kekseliäisyyttä j.n.e. kuin kotiolot tavallisesti tekevät. - Mutta, niin kuin jo mainittiin, ovat useammat meistä melkein orpoja. Vanhemmat, mikäli vielä ovat elossa, ovat piakkoin vanhuutensa johdosta avun tarpeessa, ja heidän sokat lapsensa siten miltei vaivastalon partaalla. Nuorena, terveenä, vastakoulunkäyneenä, ponnistelee sokeakin viimeiseen asti mieluummin kuin antautuu kokonaan kunnan vaivaiseksi, ja useinmiten hän onnistuukin pyrkimyksissään, toisinaan melkein loistavasti. Kunnia tällaisille pyrkimyksille, kunnia niiden suorittajalle, kunnia myöskin kaikille niille hyväntahtoisille pienille ja suurille avustajille, jotka tuon synkän taistelun kestäessä ovat ojentaneet tukevan kätensä, siten tehden mahdolliseksi monen näennäisesti mahdottoman edistysaskeleen. - Samoin yllämainittu kirjeenvaihtajammekin, joka ei suinkaan ole mikään poikkeus tavallisuudesta. Hän palasi koulukurssissa suoritettuaan takaisin kotiseudulleen, ottaen osaa kaikkiin kotiaskareihin sillävälin hankkien tuloja omiksi tarpeikseen käsitöillä ja hieronnalla. Joutui myöhemmin naimisiin "näkevän miehen" kanssa, joka kylläkin on poikkeus meillä, ja hoitaa kotinsa lapsensa kiitettävän hyvin. Kodinhoitotehtäviin kuuluu m.m. parin lehmän lypsy, ruokkiminen j.n.e.. Peseepä hän itse koko perheen pyykitkin. Sen ohessa käy tuo kelpo emäntä vieläkin hieroma-ansiomatkoilla. Kunnia yritteliäisyydelle. - Kuitenkin rohkenen huomauttaa, että, eiköhän kaikki tuo kävisi paljon helpommin, jos olisi järjestetty jatkokursseja sokeille, jatkokursseja, missä sokeat naiset saisivat varsinaisen kouluaikansa loputtua oppia täydellistä ja seikkaperäistä taloudenhoitoa, jollaista eivät tavalliset oppikoulut voi antaa, ajan riittämättömyyden ja lapsuus-ymmärryksen vastaanottamattomuuden tähden. Eikä siinä kyllin, että sokea saisi hyvän opetuksen kaikissa näissä asioissa, myöskin olisi katsottava hänelle tilaisuus sopivaan toimintaan kaikilla oppimillaan työaloilla. "Ei oppi ojaan kaada", sanotaan, mutta oppi ilman toiminnan mahdollisuuksia opitulla alalla on mielestäni samaa, kuin näyttää nälkäiselle leipää, johon hän ei saa kajota. - Nämä jatkokurssit taitavat olla tarpeen melkein kaikilla sokeain työaloilla. Tuntuupa jo melkein siltä, kuin alettaisiin niitä sovitella muutamilla aloilla. On aiottu järjestää jo tänä keväänä, jos onni on suotuisa, "opintokursseja". Toivomme yritykselle parhainta menestystä. Sitten kai tulee meidän naistenkin vuoro! Toivokaamme ja toimikaamme siten, ettei kaikilla meidän sisarillamme olisi yhtä vaikeat elämän oppikoulut läpikäytävänä kuin menneiden aikojen sokeilla naisilla.

Anna Friman

Edustajakokouksestamme.

Se on tapahtunut, tuo monivuotinen aate on toteutunut ja "sokeain keskus" on perustettu toiminimellä: "Sokeain keskus liitto", ruotsiksi: "Blindcentralförbundet". Se tapahtui niin kuin jo tiedetään tammikuun 28. 29:s päivä, v. 1928. Suomen sokeain liitto ja sokeain keskushallinnon valiokunta olivat moninaisten neuvottelujen kautta tulleet siihen tulokseen, että kutsuvat yhdessä edustajakokouksen koolle mainittuun aikaan säätytalolle Helsinkiin. Vapaalippuja hankittiin ja kutsut lähetettiin, käsittäen neljää edustajaa jokaista eri yhdistystä kohden ja koska, meidän valveutuneessa Suomessa toimii kokonaista 14 järjestöä sokeain-asian karulla työkentällä, niin voi arvata, että edustajajoukkomme oli melko runsaslukuinen. Niin kuusikymmentä henkeä oli yhteensä koolla, kun tuo jännityksellä odotettu hetki, kello kaksitoista tammikuun 28 p., koitti. Ilahduttavaa oli todeta, että harrastus sokeain tulevaisuudesta oli niin elävä, niin voimakas ja niin velvoittava, että sentähden oli lähdetty liikkeelle keskellä talvipakkasia ja työkiireitä, vieläpä kaukaisiltakin seuduilta: Oulu, Vaasa, Jyväskylä, Kuopio, Viipuri j.n.e.. Tiedettiin jo etukäteen, etteivät kaikki kokoutuneet olleet vallan samaa mieltä siitä, kuinka ja miten tuo aiottu "keskus" olisi muodostettava, eikä sen johdosta oltu vallan varmoja siitä, oliko tuo tervehdykseen painettu käsi aatetoverin vai vastustajan. Siitä huolimatta olivat kohtaukset sydämellisiä kokoussalin edustalla, sillä kaikkiahan kuitenkin ja kaikista eroavaisuuksista huolimatta yhdisti tuo suuri yhteinen toivomus: kerrankin saada aikaan tuo paljon puhuttu yhteisymmärrys sokeiden ja näkevien kesken, sekä sokeiden omien järjestöjen välillä. Astuttiin sisään ja jokainen etsi itselleen istumapaikan vapaan makunsa mukaan. Moni osanottaja tunsi mielessään juhlallisuutta jo kokouspaikan kunniakkuuden johdosta. Oltiinhan säätytalolla ensi kerran eläessämme tällaisella asialla! - Koittaneeko koskaan - ja milloin - se päivä, jolloin joku meikäläistä on edustava yhteistä asiaamme maamme valtiopäivillä? - Suomen sokeain liiton nykyinen puheenjohtaja, hra Einar Juvonen, avasi kokouksen lausumalla kaikki edustajat ja muut osanottajat tervetulleeksi. "Se seikka", sanoi hän m.m. "että näin runsaslukuisina oltiin koolla ja että kaikki maamme sokeain järjestöt olivat edustettuina, todistaa, että Sokeain keskuksen aikaansaaminen on kaikkien meidän mielestä on tärkeä edistys-askel. se on ilahduttava ilmiö, jolle toivomme menestystä, siten, että tämän kokouksen työtuloksena olisi sellaisen keskuksen syntyminen, johon me kaikki voisimme yhteisymmärryksellä liittyä." Valtion Kotiteollisuuden ylitarkastaja, herra L. Kuoppamäki, selosti sen jälkeen sokeain keskusta valmistavan toiminnan alkuvaiheita tähän hetkeen asti, jonka jälkeen valittiin kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, y.m. virkailijat. Puheenjohtajaksi tuli Kuopion Sokeain koulun johtaja herra G.A. Vuorela; ehdokkaina olivat myös herrat Mattson ja Harinen, jotka kieltäytyivät. Sihteerinä toimi tuomari Kivenoja, kahden pikakirjoittajan avustamana. Vaalien jälkeen tapahtui nimenhuuto, jota mielenkiinnolla seurattiin. Olihan hauskaa, jopa tärkeätäkin tietää, kutka kutakin yhdistystä edustivat. Kuopion kolmea yhdistystä: 'Sokeain ystäväin haaraosasto', 'Huoltokotiyhdistys', 'Sokeain Ammattiosuuskunta', edustivat seuraavat henkilöt: johtaja G.A. Vuorela, hra A. Itkonen, nti Anna Luukkonen, sekä herrat: Holopainen, Immonen, Kari, Kostio, Kälviäinen, Timonen ja rouvat: Kälviäinen, Kostio ja Itkonen. Tampereen Sokeain Yhdistystä edustivat herrat: Mattila, Ruissalo, Haapasalo ja Lönnkvist. Turku: herrat: F. von Zansen, Antti Hellman ja V. Pyöli. Viipuri: herrat: Varjonko, Koponen, Honkanen ja Reijo. Oulu: rouva Koski, nti Alli Keskitalo ja hra J. Härmälä. Vaasa: rouva Anna C, hra R. Kaila hra Peltola ja Edberg. Jäljellä olevat yhdeksän yhdistystä, joiden kaikkien kotipaikka oli Helsinki, olivat edustetut seuraavasti: 'Sokeain Ystävät': vapaaherra, varatuomari E. Rotkirk. 'Kirjoja Sokeille'-yhdistyksen puheenjohtaja nti Cely Mechelin, rahastonhoitaja rva E. Malin sekä nti N. Westerstråhle. 'Käsitysten': vapaaherratar Alftan, nti E. Hyvönen ja nti K. Roosberg. 'Suomen Sokeain Liitto': tohtori H. Schwela, sekä herrat V. Sjöholm, E. Juvonen, B. Vesterinen ja J. Leppänen. 'Helsingin Sokeainyhdistys': kamreeri A. Heliä ja herrat A. Mattson, L. Koskinen ja K. Harinen. 'Jatko-opistoyhdistys': nti Tekla Tiainen ja hra A. Franstman. 'Steleto': nti Anna Friman. 'Suomen Sokeain Hierojain Yhdistys': nti Nilja Vilander ja herrat A. Lehtinen, T. Lius ja H. Jäppinen. Sekä 'Kotiseura': rva ja hra A. Vasama, hra Lindfors ja hra H. Rökman. Läsnä olivat sitäpaitsi ylitarkastaja hra L. Kuoppamäki, varatuomari Kivenoja, Helsingin Sokeainkoulun johtaja J. Mustakallio, hra Väinö Illman sekä kaksi pikakirjoittajaa.

Tämän pikku selostuksen tarkoituksena ei ole olla pöytäkirjana, sellainenkin kyllä julkaistaan lehdessämme kohta kun se on meille kokouksen sihteeriltä lähetetty, ja on se oleva, toivomme, yksi tärkeimmistä arvopapereista 'liittomme' arkistossa. Mainitsemme tässä vain lyhyesti muutaman piirteen, ja odotamme myös lukijain puolelta kirjelmiä heidän havainnoistaan ja mielipiteistään kokousasioista.

Herrat ylitarkastaja L. Kuoppamäki, maisteri J. Mustakallio ja liiton puheenjohtaja E. Juvonen olivat kukin taholtaan, valitut kokousta järjestämään, siten olivat he myös järjestäneet kokousohjelman, joka esitettiin saapuneille nimenhuudon jälkeen. Mutta vielä tapahtui jotakin vallan erikoista, ennen kuin päästiin varsinaiseen kokoustyöhön. Hra Mattson esitti nimittäin välikysymyksen erään kirjelmän johdosta, nähty päivälehdissä hieman aikaisemmin, ja jossa viitattiin pahoihin voimiin, jotka hyvien ohella ovat liikkeellä sokeain asiain toiminnassa, jopa tätäkin kokousta valmistaessa. Tuskallinen mieliala pääsi hetkeksi vallalle tuon kirjelmän johdosta. Tahdottiin saada selville kuka oli sen sepittäjä ja keitä oli 'pahoilla voimilla' tarkoitettu. Silloin nousi hra Kälviäinen ylös, hän kun niin usein ennenkin on lausunut sopivan sanan oikealla hetkellä, ja antoi kuulua raikkaan, miehekkään vastalauselmansa: 'On loukkaus tätä kokousta kohtaan sanoa, että täällä toimivat pahat voimat, ehdotan, että tällä vastalauseella koko asia sivuutetaan.' Olipa hra Sjöholmillakin sovittava sananen: 'Kun Oulusta alkoi kuulua ikäviä huhuja, otin minä, siihen aikaan jäsenenä sekä Helsingin yhdistyksen että liiton johtokunnassa, asian kyseeksi, mutta molemmat johtokunnat katsoivat itsensä 'ei'-päteviksi tarttumaan siihen, ja niin sai tuo ikävyys jatkua, kunnes laki kävi siihen käsiksi. Olkoon tämäkin tapahtuma viittauksena meille: kuinka tarpeellinen on sellaisen keskuksen olemassaolojolla on oikeus käsitellä kaikkea sokeain maailmassa liikkuvaa hyvää ja pahaa. Koska ei mitään lähempää ilmaantunut, ehdotti välikysymyksen tekijä asian raukeamista, johon yksimielisesti suostuttiin.'

Vasta tämän jälkeen voitiin rauhallisemmin mielin ryhtyä neuvotteluihin varsinaisesta kokousasiasta. Tosin tuli ilmi erimielisyyksiä koko ajan, muutamista kysymyksistä varsinkin, niinkuin äänioikeudesta näkevien ja sokeiden vaaleista ja keskuksien kokoonpanosta j.n.e., mutta vähitellenhän siinä selkenivät, pulmallisemmatkin, siksi hyvin, että itse hra A.U. Mattson, ehkä tarkkanäköisin sokeain asiain puoltajista, kokouksen loputtua antoi sen tunnustuksen, että voitiin katsoa tätä kokousta ainakin puoleksi onnistuneena. Olipa siellä kiitoslauselmien joukossa meille tärkeitä huomautuksiakin. Mm lausui hra Haapasalo, että tämä kokous osoitti mitenkä paljon vielä meiltä sokeilta puuttuu oikeasta kongressi-taidosta ja hyvästä sivistyneestä esiintymisestä. Hra Juvonen myöntäen hra Haapasalon olevan oikeassa, tiesi hyvän 'pääsykeinon' pahasta. 'Juuri siksi', sanoi hän 'että ollaan niin paljon sivistyksessä jäljellä, tahtoo Suomen Sokeain Liitto järjestää opintokursseja, jos mahdollista, vielä tänä keväänä, joissa m.m. yhteiskuntaoppi tulisi ohjelmaan.' Kiittäen kaikkia osanottajia, erikseen hra Kuoppamäkeä, tästä kokouksesta, vetosi hra J. kaikkien saapuvilla olevien myötävaikutukseen näihin opintokursseihin.

Anna Friman

'Sokeain Airueeseen' tervehdys.

Nyt kun sokeain asiain hyväksi toimivat järjestöt kokouksessaan 28. - 29. p tammikuuta ovat päättäneet yhteisen keskusliiton perustamisesta, lausun tästä iloni, ja varsinkin siitä, että sanotussa kokouksessa saatiin lopulla syntymään kaikkien eri ajatussuuntien keskeinen, luottamuksellinen yhteisymmärrys. Tehköön nyt kukin voitavansa, ettei tätä yhteisrintamaa rikkovaa eripuraisuutta enää koskaan syntyisi.

Työskenneltyäni kahdenkymmenen vuoden ajan tällaisen sokeille tärkeän yhteisen työpohjan saavuttamiseksi, katson loppuun suorittaneeni yhden elämäni erikoistehtävistä. Samalla kun voin jättää asian johdon toisiin käsiin, lausun täten sulimmat kiitokseni kaikista niistä suullisista ja kirjeellisistä myötätunnon ilmauksista, joita osakseni sokeitten puolelta kokouksen jälkeen tullut.

Helsingissä helmikuulla 1928

Lauri Kuoppamäki

Ilmoitus.

Herra Illman, joka noin kolmen vuoden ajan on antaumuksella ja kaikessa liiton etua silmälläpitäen on hoitanut liiton raaka-ainevarastoa, on nyt pyytänyt eroa toimestaan. Raaka-ainetilaukset ja kaikki muut varastoa koskevat kirjeet lähetettäköön nykyiselle liiton varastonhoitajalle herra Oiva Alloselle, os: Helsinki, Sokeainkoulu.


......

Liiton varastossa on saatavana seuraavia työaineita:

Pajuja, pituus 100, 120, 130, 140, 160, 175 sentim. 8 mk kg; pajukeppejä 4 mk 50 p kg; prima kuorittuja rottinkia 2 mm 40, 3 mm 37, 4 mm 35, 5 mm 33, 10 - 12 15 mm 30 mk; nauhaa 37 mk; kuorittua rottinkia (halvempaa) 3 mm 33, 4 mm 31, 5 mm 29, 10 -12 mm 28 mk; nauhaa 34 mk; pinnallista rottinkia 4 - 7 mm 14 mk, 8 - 14 mm 14 mk; prima piiskarottinkia kilottain 22 mk, niputtain 21 mk 50 p; halvempi laji kilottain 18 mk 50 p, niputtain 18 mk; pinnallista rottinkinauhaa n:o 2, 80 mk, n:o 3 ja 4 75 mk, n:o 5 30 mk; kaislanarua, ohuempi 14, paksumpi 12 mk; olkipalmikkoa, valkaistu 21 mk, luonnonvärinen 16 mk; japanilaista mattoa 20 mk, metri; matkakorin sarannoita 2 mk 25 p kpl.; lukkoja 2 mk 50 p kpl.; lukkoja avaimella 11 mk kpl.;

Sanomalehdenlukua.

Kiitos yhdistyksen 'Kirjoja Sokeille' ovat kaikki sokeat, jotka sitä haluavat, tilaisuudessa kuulla sanomalehti-lukua Sokeain Kirjastossa, Eläintarhantie 7, keskiviikkoisin 5 - 7 c lauantaisin 6 - 8 välillä. Suomea ja ruotsia puhuvat, nuoremmat ja vanhemmat, miehet ja naiset, ovat samaan aikaan sydämellisesti tervetulleita. Esilukijana näissä tilaisuuksissa on neiti N. Westerstråhle.

 

Sokeain Airut. N:o 2. maaliskuu. 1928.

Etusivu

Sokeain Airut.

Suomen sokeain äänenkannattaja.

N:o 2. Maaliskuu. 1928.

Julkaisija Suomen Sokeain Liitto

---------------------------------------------------------------- ----

Pääsiäisaamun tervehdys.

Hän herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,

kirjoitusten mukaan. 1 kor. 15: 14.

Jos uskomme pysähtyy ristiin, jää se vaille

Kristuksen täysimmän ilmauksen siunausta. Sinä tarvitset Vapahtajaa, joka ei vain mennyt kaksi tuhatta vuotta sitten kuolemaan sinut lunastaakseen, vaan jok elää kulkeakseen rinnallasi rakastavana toverinasi.

Tarvitsen Vapahtajan, joka kuulee ruokouksesi, jonka jalkain juureen voit hiipiä katuvana, kun olet tehnyt syntiä; jota voit pyytää avuksi, kun taistelu kääntyy sinulle vastaiseksi. Tarvitset Vapahtajaa, joka tuntee harrastusta kaikkiin arkielämäsi asioihin, ja joka voi auttaa sinua aina hätäaikanasi.

Tarvitset Kristusta, joka voi olla todellinen ystäväsi. Tarvitset Vapahtaa, joka liittyy elämääsi ja pelastaa sinut ei vain vuosisatojen takaisella suurteolla, vaan juuri rakkautta sykkivällä, elinlämpöisellä elämällään ja eläen uudestaan sinussa.

Rakkautta sydämemme ikävöi. Nälkää ei voi tyydyttää pelkkä muiston leipä, kauan, kauan sitten tapahtuneen suuren rakkauden uhrin muisto, vaan elävän, läsnäolevan rakkauden leipä. Meille ei riitä muu kuin e l ä v ä

Kristus.

Ja tämän Kristuksen tuo meille pääsiäisaamun evankeliumi - sen joka oli kuollut ja nyt elää iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa.

J.R. Miller.

Kerran aamulla.

Ah, aamua kun kerran havajamme,

ja silmät näkevät ja sokeat,

kaikk' kyyneltutut ja ilonloistavat

me ikiauringolle avajamme...

Kun emme muista entismurheitamme,

ne haihtuivat kuin usvat, unelmat,

ja niinkuin lapset aamuvalppahat,

me kesämaiden riemuun kiiruhdamme!

Nyt ystävät, me jaksakaamme jatkaa,

jos korpiteitä johdetaankin meitä,

ja halki öisen, pitkän pimennon.

Vain vielä lyhyt aika, vähän matkaa!

Pian isän helma vuottaa väsyneitä,

ja sitte juhlapäivä loputon.

Hilja Haahti

Kodin henki.

(Kotiliedelle kirjoittanut lääninrovasti Wald. Bergroth.)

Koti on se paja, jossa yhteiskunnan menestys tai tuho taotaan. Täällä ovat ne salaiset lähteet, joista kansojen ja yksityisten elämään virtailee joko siunaus tai kirous. Näin ollen voimme sanoa, että koti on yhteiskunnan pohja, tärkein tekijä sen kehityksessä. Kansan, joka tahtoo elää ja toivoo valoisaa tulevaisuutta, tulee tarkoin vaalia kodin työtä ja missä hengessä sitä tehdään. Kodin ihannekuvan löydämme elämänkirjan rikkaasta aartehistosta. Siinä asetetaan eteemme muun muassa kaunis, onnellinen betanian koti, josta runsaasti levisi siunausta ympäristöönkin.

Tämän onnen luoja oli suuri mestarimme, syntisten vapahtaja Jeesus Kristus, jonka rakkaudesta täällä elettiin ja synkkien murheidenkin päivinä iloittiin. Sama pohja on kodin onnella vielä tänäänkin. Missä Jeesus rakkaudellaan saa lämmittää ja ohjata sydämiä, siellä vuotavat siunauksen virrat. Missä Marian tavoin istutaan mestarin jalkain juuressa kuuntelemassa elämän sanoja, siellä opitaan Herran pelko, joka on viisauden alku.

Kaikilla jäsenillä on kodin pyhässä piirissä edesvastuullinen asema ja tärkeä tehtävä. Mutta varsinkin on perheen äidin toimi korkea ja merkityksellinen. Hän antaa lapsilleen ensimmäiset opetukset, jotka ovat niin kohtalokkaat, että usein määräävät heidän koko elämänsä suunnan. Tämän perustavan kasvatustyön arvo, suunta ja hedelmät riippuvat siitä, missä suhteessa kasvattaja on Jumalan totuuteen. Missä äiti itse kuuntelee totuuden ääntä ja elää siitä, hän oppii Herran pelon, ja osaa sitä lapsilleenkin teroittaa.

Onnellinen, monin kerroin onnellinen se lapsi, joka jo äitinsä polvilla oppii herran pelon ja äitinsä iäisyyskylvöstä saa Marian mielen hengen arvoja rakastamaan ja pyhää pyhänä pitämään. Tästä elpyy myös oikea työteho, Marian toimeliaisuus, joka Kristuksen rakkauden elähdyttämänä suorittaa iloiten ja menestyen elämän moninaiset tehtävät.

Mitään ei kansamme niin kipeästi kaipaa kuin tällaisia lämpimiä koteja, jotka ovat siunauksen kosteikkoja keskellä kuivaa arkierämaata. Tarvitsemme koteja, joiden alttarilla Herran pyhä tuli kirkkaana palaa. Tarvitsemme henkisesti valveutuneita äitejä ja isiä, jotka opilla ja esimerkillä nuoren polven sydämiin jo varhain kylvävät ja istuttavat totuuden siemeniä. Kodit, joissa tällaista siunattua työtä tehdään, ovat kansan kalleuksia. Niistä uhkuu puhdas henki ja rakkaus, joka yhdistää perheenjäsenet toisiinsa ja tekee kodit lämpöisiksi ja viihtyisiksi. Mikään paikka maailmassa lapselle ei ole niin kallis kuin tällainen koti. Sieltä hänen sieluunsa painuvat unohtumattomat muistot.

Muuan iäkäs mies, joka kerran kyyditsi minua matkalla, viittasi kädellään tien vieressä olevaan kiviraunioon ja sanoi innostunein mielin: 'Tuossa oli kerran pieni kotini, jossa lapsuuteni ihanat ajat elin isän ja äidin suurta rakkautta nauttien. Tuo mäentöyräs, jonka rinteellä matala kotini seisoi, on minulle rakkain paikka maailmassa. Siinä olen saanut niin paljon rakkautta, että se vieläkin lämmittää minua tässä kylmässä maailmassa.' Hänen sielun silmiensä eteen nousivat muistojen kätköistä isän ja äidin rakkaat ihannekuvat ja lapsuudenajan kauniit ja pyhät muistot. Nämä siirsivät hänet taas tuohon herttaiseen kotiin, jossa hän oli elänyt elämänsä ihanimmat vuodet. Tämmöisissä kodeissa kasvatetaan se puhdashenkinen valiojoukko, joka osaa ja tahtoo isänmaataan oikein palvella ja sen hyväksi tehdä siunattua kylvötyötä. Huolellinen kasvatus on sille vuosien kuluessa koonnut sille suuren pyhän henkisen perinnön, siveellisen ajatuskannan ja tarmokkaan toimintahalun. Rikkaana ja onnellisena astuu se ulos levottomaan ja vaaralliseen maailmaan. Jos se perintöään oikein käyttää ja elämässään toteuttaa, voi se kiusauksissa kestää ja elämän vaaralliset salakarit välttää sekä todella tulla maalle ja kansalle siunaukseksi.

Mutta missä kodin ilmapiiri on epäpuhdas ja kasvatustyö tehdään huonossa hengessä, siellä ei ole nuorilla, kun he lähtevät kodistaan, kestävät henkistä perintöä. Heillä ei ole Herran pelkoa, ei siveellistä tarmoa, ei henkisiä aseita, joiden avulla jaksaisivat kiusauksissa kestää ja voittaa. He ovat aseettomina ja avuttomina voimakkaiden vihollisten käsissä ja sortuvat paheiden orjina. Nämä ovat kansamme surunlapsia, joiden toiminta ja elämä on sille häpeäksi ja kiroukseksi. Tämmöisiä huonon kasvatuksen turmiollisia seurauksia on, varsinkin viime aikoina, tullut näkyviin niin peloittavassa määrässä, että ne ennustavat tuhoa kansallemme, ellei käännettä parempaan päin pian tapahdu.

Kun yhteiskunnan menestys tai tuho riippuu näin kotien hengestä, on sen terveelliselle kehitykselle elämän ehtona, että sillä on paljon hyviä koteja, joissa Jumalanpelko, korkeat ihanteet, jalot aatteet, puhtaat ja raittiit tavat kaunistavat elämää.

Kaikkien isänmaan tosiystävien sydämenasiana ja pyhänä velvollisuutena on näin ollen rientää koteja ja niiden suurimerkityksellistä kasvatustyötä vaalimaan.

Jorma parka.

Jorma oli pehmeäkarvainen kiiltävänruskea koira. Isäni toivoi siitä oikeata rotueläintä, kun se pienenä pentuna meille otettiin, sillä se oli hyvää sukua. Mutta kun sitten pentu varttui, huomattiin pian, ettei siitä hieno koira tullutkaan. 'Liian suuri ja romuluinen! Liian pitkähäntäinen!' arvelivat metsämiehet. 'Ja liiaksi susimainen,' sanoi isäni. Niin ei Jorma parka voinut voittaa isäntänsä suosiota, vaikka olikin tarkkavainuinen ja innokas metsänkävijä.

Ei siitä pitänyt äitinikään, sillä se pysyi aina laihana, vaikka olikin suursyömäri, ja sitä paitsi hän pelkäsi kanalaumansa tähden. Ei Jorma tosin milloinkaan ollut kanoihin koskenut, mutta sen erikoista mielenkiintoa ne näyttivät kuitenkin herättävän. Eräänä päivänä sattui sitten, että Jorma kotiutui kyläjuoksuiltaan kuollut kana hampaissaan. Se oli jostain vieraasta laumasta siepattu, ja Jorma sai tietenkin tuliaisistaan kelpo löylytyksen. Mutta seuraavana päivänä kantoi se kotiin toisen kanan, jossa oli vielä vähän henkeäkin jäljellä, ja tämän laski se emäntänsä jalkojen juureen. 'Tuosta koirasta ei ikinä tule kalua,' sanoivat vanhempani. Jorma sai koko loppukesän olla kahleissa, sillä siihen ei enää kukaan luottanut. '

Mutta minun kävi sitä raukkaa kovin sääli. Eiköhän se vain ollut hyvää tarkoittanut? Eiköhän se vain ollut tahtonut ilahduttaa emäntäänsä tuomalla hänelle lisää kanoja, kun hän niistä niin piti ja niitä aina hoiteli? Varmasti olivat kaikki sen väärin ymmärtäneet ja väärin tuominneet. Minun ainakin täytyi pitää siitä raukasta.

Tuli sitten taas metsästysaika, ja silloin tarjoutui eräs isäni metsästystovereista ostamaan Jorman, koska se nyt kuitenkin oli hyvä ja vankka metsäkoira. Ja niin teki isäni, mitä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt - hän möi kotikasvattinsa.

Jorma vietiin laivalla pois kodistaan, mutta kun järvi jäätyi, palasi se takaisin. 'Ei saa antaa ruokaa eikä saa pitää hyvänä, sillä se on nyt toisen koira,' sanoivat vanhempani. Jorma otettiin kiinni ja lähetettiin uuteen kotiinsa jälleen - lähetettiin monet kerrat, mutta aina se vain palasi takaisin.

Niin tuli talvi ja ankarat pakkaset. Jorma ei antanut itseään kiinni enää. Viluisena, arkana ja nälissään se vain kierteli taloa, ja hirveätä oli kuulla sen surullista haukuntaa yökaudet. Minkätähden, minkätähden, tuntui se kysyvän? Isäni oli murheellinen. 'En koskaan enää myö koiraani, sillä koira on liian viisas ja jalo eläin. Mutta nyt täytyy vielä kerran koettaa saada se kiinni, ennenkuin se nääntyy nälkään ja pakkaseen.' Sitten sovittiin, että minun piti kutsua se luokseni ja hyväillä sitä, kunnes joku toinen ehtisi saada ketjut sen kaulaan. Olin näet ainoa, jonka luo se vielä tuli. Tehtävä tuntui minusta vaikealta, mutta ajattelin: 'Se on lapsellista; Jormahan on vain koira.' Ja niin minä menin ja hyväilyillä kavalsin ystäväni, joka luotti minuun. Mutta kahleissaan tuntui Jorma syyttäen kysyvän yhä haikeammin: 'Minkätähden? Minkätähden?'

Jälestäpäin minun täytyi itkeä itsekseni ja lujasti päätin, etten enää koskaan tahdo olla uskoton ystävälleni, olipa hän sitten vaikka koirakin. Hartaasti toivoin, että Jorma vielä kerran palaisi, edes yhden kerran, mutta se ei tullut enää koskaan. Niin - miksikä se olisikaan tullut, kun minäkin olin sen pettänyt. - En tiedä, kuinka sen sitten kävi. Taisi jo uusi isäntäkin kyllästyen hyljätä sen, koska se oli ollut liian uskollinen niille, joita piti ominaan. Jorma parka.

Kaarina Lönn

Elon ruusujen etsijä.

Elon ruusuja kerran mä etsin teitä tummia kulkiessain; yhtä ruusua tuskin mä löysin, kun jo tuskat mä rintaani sain.

Riensin kukkien keväisten huomaan, kävin tuntein uneksuvin; vaan ne unelmat peittyikin usvaan, juur' kun olin mä onnellisin.

Rinta rauhaton tummalla tiellä elon tuskia tuntea sai. Elon ruusutko kukkisi siellä, missä unelmat tummiksi sai.

Yö se peitti mun eloni tumman, viime kukkaset kuihdutti pois - peitti kyynelten kastaman rinnan - miten ruusuja löytää nyt vois?!

Yksin en minä kulkea voisi tuota taivalta kyynelten tien. Missä rauhan nyt rintani saisi, kelle eloni tuskat mä vien?

Kuulin yössäni hiljaisen soiton, se niin vienosti helkkyen soi; uuden kirkkaimman, keväimen koiton, se mun rintaani tenhollaan toi.

Lyydi Vainio

Sokeain kirjastosta.

Kuten lukijat muistanevat, julkaistiin lehdessämme jokin aika sitten tiedonanto rahankeräyksestä kunnialahjaan neiti Cely Mechelinin kuusikymmentävuotispäiväksi, johon kehoitettiin kirjaston harrastajia ottamaan osaa. Halusimme näet osoittaa kiitollisuuttamme kirjaston meille niin kallisarvoisista aarteista, ikuistuttamalla sen perustajan ja 'Kirjoja sokeille' yhdistyksen puheenjohtaja, neiti Cely Mechelinin kuvan pronssiin valettuna. Tällä kuvalla halusimme somistaa jo ennestään niin kaunista kirjastohuoneustoa ja samalla valmistaa sokeille tilaisuuden tunnustelemalla tutustua suursieluisen ja lämminsydämisen ystävänsä kasvonpiirteihin. Kyseessäolevaan kunnialahjaan ottivat mielenkiinnolla osaa, ei ainoastaan sokeat kirjastonkäyttäjät, vaan myöskin moni näkevä kirjaston ystävä ja suojelija, sekä neiti Mechelinin työtoverit. Siten karttui riittävä rahamäärä yllämainittuun kuvaan, jonka muovailu jätettiin taiteilijan, neiti Gerda Qvistin taitaviin käsiin. Neiti Qvist suhtautukin tähän tehtävään aivan erikoisella asianymmärryksellä ja onnistui siten luomaan täysipainoisen taideteoksen. - Tämän kuvan paljastusjuhlahetkeksi oli valittu lokakuun 24-s päivä kello neljä j.p. koska tähän päivään liittyi niin monta kallista muistoa kunniavieraallemme: Se oli ollut hänen äitinsä syntymäpäivä ja myös vanhempiensa hääpäivä ja siksi mielestämme soveltui parhaiten mielestämme heidän tyttärensä kunniapäiväksi.

Siis noin kello neljä kokoonnuttiin kirjastohuoneustoon, joka oli tilaisuutta varten lehvillä ja kukilla koristettu. Komeilipa siellä vielä pari ihanasti katettua puoleensavetävää kahvipöytää herkkuineen. Saapuvilla oli ensi sijassa päivänsankari, neiti Cely Mechelin sekä yhdistyksen 'Kirjoja sokeille' johtokunta, vielä joukko kirjaston eri töissä olevia sokeita. Laulajat P.T.S. tilapäinen sokeain-naiskuoro, olivat kokoontuneet parvekkeelle, jolta pitkin iltaa helähteli laulu toisensa jälkeen, rouva Berta Abrahamsonin johdolla. Alussa soinnahteli vakavia, hengellisiä hymnejä, myöhemmin isänmaallisia ja luontoa kuvaavia, mutta kaikki raikkain äänin ja herkkätunteisesti esitetyt ja sydämen hyväksymisellä vastaanotetut. Alkuhymnin jälkeen piti yhdistyksen sihteeri neiti Nanny Westerstråhle juhlapuheen, ensiksi ruotsin- ja sitten suomenkielellä. Juhlapuhe julkaistaan tämän kirjoituksen jälkeen. Sen kuluessa paljastettiin neiti Cely Mechelinin kuva, jonka toimituksen kestäessä kaikki läsnäolijat seisoivat tehden kunniaa ja osoittaen kiitollisuutta neiti Mechelinin työlle. Se oli unohtumaton hetki kaikkien saapuvillaolevien mielestä.

- Neiti Ester Hyvönen lausui ruotsinkielisen juhlarunon, jonka allekirjoittanut oli kaikkien sokeiden puolesta omistanut päivän sankarille ja joka painetaan tämän kuukauden ruotsalaiseen lehteen. Väliajalla tarjottiin kahvia, jota nauttiessamme meillä oli tilaisuus vaihtaa ajatuksia, ehkä paremmin tunteita, neiti Mechelinin kanssa. Hän liikkui keskuudessamme, meidän sokeiden keskuudessa, tarkoitan, antaen sanan jokaiselle. Erittäinkin puheli hän niiden kanssa, jotka olivat hänelle tuttuja niiltä ajoilta, jolloin hänen, sokeiden rakastama ja arvossapitämä äitinsä, senaattorinrouva Alexandra Mechelin, eli ja toimi 'Sokeain ystävät'-yhdistyksen puheenjohtajana. Nämä pikkukeskustelut kohottivat juhlatunnelmaa, lämmittäen ja jalostaen sitä entistäkin enemmän.

Kiitoslauselmassaan juhlan loputtua mainitsi neiti Mechelin, että täällä oltiin sopusointuisesti onnistuttu yhdistämään muinaisuus ja tulevaisuus. Tämä juhla oli siis muistojen ja toiveiden yhdistämä häähetki. - Neiti M. muisteli, kuinka hän usein vanhempiensa kodissa oli istunut ja kuunnellut niitä monia keskusteluja ja suunnitelmia sokeain-asian alkuaikoina ja tuntenut tahtovansa hänkin joksikin hyödyksi olla, mutta tuntenut vaiti kuunnellessaan, ettei hän paljoakaan voinut lisätä äitinsä alalla. Silloin eräänä päivänä luki hän lehdistä kehoituksen sokeiden henkisiä ja erittäinkin kirjallisia tarpeita tyydyttämään. Nyt tunsi hän, että tuossa neiti Hanna Ingmanin kirjelmässä oli hänelle laadittu elämäntehtävän suunnitelma, johon hän tarttui innolla ja rohkein mielin, niinkuin se, joka on saanut sydäntoivomuksensa täytetyksi, tai päässyt selville elämäntehtävästään. Yhdessä ystäviensä kanssa hän siis ryhtyi ensin opettelemaan pistekirjoitusta sokeainkoululla ja sitten hankkimaan kirjoitusvälineitä. Paljon on ollut oppimista, olihan ala meille aivan vieras, mutta on se antanut paljon iloa ja tyydytystäkin. Yksi iloista on ehkä huomattavin, se, että täällä, sokeain kirjastossa, astuu tulevaisuus meitä vastaan: valoisampi tulevaisuus Suomen Sokeille.

Näin puhui neiti Cely Mechelin sinä iltana, jolloin hänen kuvansa paljastettiin meidän sokeiden iloksi. Ja on se vakava luottamuksemme, että aina elävä opinhalu ja yhä kohoava sivistys keskuudessamme on vähitellen pystyttävä ikuisen kunniapatsaan neiti Cely Mechelinin elämäntyölle.

Anna Friman.

Tervehdyssanoja

neiti C. Mechelinin kuvaa paljastettaessa Sokeain Kirjastossa lokakuun 24 p 1928.

'Kirjoja Sokeille' nimisen yhdistyksen johtokunta on antanut minulle tehtäväksi lausua teidät, arvoisat juhlavieraat ja ensinnäkin rakkaan kunniavieraamme, tervetulleiksi tähän vaatimattomaan juhlaan. Olisi ollut meille sangen mieluista saada nähdä suurempi luku yhdistyksemme jäseniä ja ystäviä - varsinkin kaikki ne, joiden aulista myötävaikutusta me saamme kiittää sen yrityksen onnistumisesta, minkä johdosta me olemme tänään tänne kokoontuneet. Kirjastohuoneistomme on kuitenkin niin ahdas, että sellainen aikomus käy mahdottomaksi toteuttaa. Samasta syystä ovat myöskin pienet juhlahankkeemme jonkun verran tilapäistä laatua. Toivomme, että arvoisat vieraat suopeasti antanevat puutteellisuudet anteeksi.

Kaikesta tästä huolimatta on tänään juhla- ja merkkipäivä Sokeain Kirjastossa. Meillä on nimittäin ilo saada kirjaston huostaan jättää kauniisti ja herkkätunteisesti tehty kuva, joka esittää tämän kirjaston perustajan, neiti Cely Mechelinin meille kaikille rakkaat kasvonpiirteet. Lienee tunnettua niille kaikille, jotka tänään ovat täällä läsnä, että 'Kirjoja Sokeille'-yhdistyksen johtokunta noin vuosi sitten erään merkkipäivän johdosta kääntyi neiti Mechelinin puoleen pyytäen hänen suostumustaan siihen, että kirjastoon saataisiin hankkia tällainen kuva. Tähän pyyntöön yhtyivät myöskin monet niistä sokeista henkilöistä, jotka käyttävät hyväkseen tätä kirjastoa. Kun neiti Mechelinin suostumus oli saatu, saimme iloksemme jättää kuvan valmistamisen taiteilija, neiti Gerda Qvistin taitaviin käsiin. Ja, nyt on sitten kuva valmis, ja se onkin täysipitoinen taideteos. Me voimme sen tajuta yhtä hyvin silmien kuin tunnon avulla, sillä

- kuten onkin luonnollista, kun kuva on tätä paikkaa varten aiottu - se on korkokuva, pronssiin valettu.

Kaikki me olemme kai yhtä mieltä siitä, että Cely Mechelinin kuva on oikealla paikallaan juuri täällä, Sokeain Kirjastossa. Tähän yritykseen liittyy Cely Mechelinin nimi siteillä, jotka vuosikymmeniä kestävän työn voimalla ovat kasvaneet lujiksi. Tämä työ se oli Cely Mechelinin nuoruudenaate, siitä koitui hänen elämäntehtävänsä. Me näemme täällä ympärillämme tämän työn tulokset, ja me ymmärrämme, että ainoastaan elävä harrastus ja määrätietoinen johto voi saada tällaista aikaan. Neiti Mechelin on ollut ja on yhä vielä tämän yhteistyön sieluna, järjestelijänä, elähdyttävänä voimana. Me, jotka olemme olleet kauan aikaa mukana tässä työssä, me emme tahtoisi, että Cely Mechelinin harvinaisen jalo ja epäitsekäs työ joutuisi unohduksiin. Me tahtoisimme asettaa sen kehoittava esimerkkinä nuorempien sukupolvien eteen. Ja me toivomme, että tämä pronssinen kuva, samalla kuin se on kirjastollemme kaunistuksena, on kantava Cely Mechelinin nimen ja hänen suuren työnsä muiston kaukaiseen tulevaisuuteen, innostuttaen nuoria ja vanhoja jatkuvaan työhön ylevän aatteen hyväksi, sen aatteen, minkä eräs runoilijoistamme on lausunut ilmi seuraavin sanoin: '-- Rakkaus ja työ, ne ne aseet, joiden eteen vaipuu voimatonna yö.'

Luettelo.

Syystä, että painatus tulee jokseenkin kalliiksi, ei yhdistys 'Kirjoja Sokeille' ole nyt voinut painattaa riittävää määrää luetteloita yleisesti ilmaiseksi jaettavaksi, kuten ennen, mutta lainataan niitä nykyään ainoastaan halukkaille lukijoille. Sen sijaan julkaistaan täten lehdessämme luettelo kirjastoon myöhemmin saaduista kirjoista sekä suomen- että ruotsinkielisistä.

Vuosina 1927 ja 1928 on kirjastoon saatu seuraavat uudet kirjat

Andersen, H.C., Satuja ja tarinoita

Brockes, F., Paavalin toveri Gaius Derbeläinen

Caine, Hall, Man-saaren tyttö

Dolman, D.H., Jumalan virrassa

Heino, Mirjam, (oikea nimi Kersti Bergroth) Ilojen tie

Järnefelt, Arvid, Greta ja hänen herransa

Järventaus, Arvi, Maan hiljaiset. Romaani suurten selkosten taa

Kallas, Aino, Katinka Rabe. Kirja lapsesta

Kantelettaren runoja (valikoima)

Lagerlöf, Selma, Pappilan kasvatti

Lehtonen, Aleksi, Pyhästä kirkkaudesta

Livingstone, W.P., Mary Slessor. Lähetyksen uranuurtaja

Kala barissa.

Locke, William J., Septimus

Porter, Eleanor H., Iloinen tyttö

Päivänsalo, B.H., Gennesaretin rannoilla. Jeesus-kuvia

Pa lestiinan valaistuksessa

Raamattu. Vanha test.: profeetta Jeremia ynnä Jeremian valitusvirret.- Uusi test.: Paavalin kirje korinttolaisille

Stevenson, R.L., Aarresaari

Swan, Anni, Pikkupappilassa. - Ulla ja Mark (Pikkupappilassa 2)

Tagore, Rabindranath, Elämäni muistoja

Talvio, Maila, Ruma ankanpoikanen. Hans Christian

Andersenin elämäntarina hänen omien kertoelmiensa mukaan

Tigerstedt, Robert, Terveysoppi

Verne, Jules, Kapteeni Grantin löytäminen

Ruotsinkielisiä kirjoja.

Beskow, Natanael, Jesu liknelser

Bojer, Johan, Den siste vikingen

Bondsdorff, Max von, Söken Guds ansikte

Burnet, Frances Hodgson, Lilla prinsessan

Böök, Fredrik, Resa till Jerusalem våren 1925

Estlander, Bernh., Eugen Schauman

Berner, Edna, Hennes sons framgång

Fitinghoff, Laura, Barnen från Frostmofjället

Hedberg, Frans, Bröllopet på Ulfåsa

Kleman, Ellen, Fredrika Bremer

Lagerlöf, Selma, Löwensköldska ringen

Langenskjöld, Greta, Dikten (urval)

Lindberg-Dovlette, Elsa, (Prinsessan Mirza Riza Khan), främling. Boken från Konstantinopel

Locke, William J., Historier från fjärran och Fordom (ur val). - Jaffery.

Moll, Tom, Lärobok i fysik. 4. Akustik och optik (maskint- ryckt)

Muller, Erik, Lärobok i anatomi för sjukgymnaster (maskint ryckt)

Möller, J., Lärokurs i algebra. jämte tabeller och facit. 1. (Maskintryckt)

Pressens‚, E. de, Lilla mor

Przdz, Alvilde, Dagar och år

Ring, Barbara, Den rätte

Sand, Mikael, (Bergh. John), Eddas äventyr på

planeterna

Schildt, Runar, Hemkomsten och andra noveller

Stjernstedt, Marika, Ulla-Bella

Sthålberg, Ester, Den gamla ljusstaken

Topelius, Z., Läsning för barn (urval).- Pastorsvalet i Au lango

Esperanton kieliset.

Andersen, H.C., Fabeloj

Irving, Washington, La fantoma fianmo

Jung, Teo, La alta kanto de la amo

Kabe, Vortare de Esperanto

Lagerlöf, Selma, Onklo Ruben

Ote Helsingin Sanomista maalisk. 1. p 1928

Juhlallisuus Sokeaintalon perustuksella. Eilen, helmikuun 29-s 1928, kun louhintotyöt alkoivat Sokeaintalolla, Pengerkatu 11, pidettiin paikalla pieni juhlallisuus, joka sokeiden maailmassa oli tavallaan historiallinen. Saapuvilla oli m.m. Helsingin Sokeainyhdistyksen puheenjohtaja tehtailija K.J. Harinen, talon piirustusten laatija, arkkitehti Olavi Sahlbom, sekä sokeain yhdistyksen sihteeri, kamreeri A. Heliä. Kun 50 kuutiometriä 7 dynamiittikilon vaikutuksesta murskaantui, lausui kamreeri Heliä: 'Haluaisin huutaa kaiken kansan kuultaviin: 'Tasoittukoot tiet ja avautukoot ovet valoisamman tulevaisuuden taivallukseen yhtä rivakasti kuin nyt tämä kallio kaikkoaa, tehdäkseen tilaa sokeitten suojain seinämille.'

Rakennukseen järjestetään paitsi osastoja sokeille ja ajanmukaisia työhuoneita, myöskin lastentarha Suomen sokeille pienokaisille.

Toivottavasti näkevät osoittavat, mihin lahjoista kallein, silmien valo, heitä velvoittaa kovaosaisia yön lapsia kohtaan.

Rakennustoimikunnan osoite on: Annankatu 16, Helsinki.

Ilmoituksia.

Suomen Sokeainliitto panee Helsingin Sokeainkoululla ensi keväänä toimeen kaksi viikkoa kestävät opintokurssit sokeille miehille alkaen toukok. 30 p:nä. Kursseilla luennoidaan yhteiskuntaopista, yhdistyslaista ja -toiminnasta, kansantaloudesta, kirjallisuudesta, terveys- ja raittiusopista y. m., esitetään uusia huonekalumalleja ja niiden tekotapoja sekä pidetään esiintymis- ja kokousharjoituksia.

Kursseille voidaan ottaa ainoastaan rajoitettu määrä osanottajia, noin 50. Liitto pyytää toisilta sokeainyhdistykseltä sekä valtiolta kannatusta, niin että voitaisiin mikäli mahdollista tarjota osanottajille vapaat matkat Helsinkiin ja sieltä takaisin kotiin sekä ilmainen ruoka ja asunto.

Pyydetään niitä miehiä, jotka haluavat päästä osallisiksi kursseille, ilmoittautumaan ennen huhtikuun loppua osotteella: johtaja Juho Mustakallio, Helsinki, Toinen linja 2. Liiton johtokunta sen jälkeen ilmoittaa, ketkä voidaan kursseille vastaanottaa.

....................

Väärinkäsitysten välttämiseksi ilmoitetaan, että saatavana ei toistaiseksi ole radio-aparaatteja, vaan ainoastaan radio-kuuntelulupia, joita voi saada Helsingin Sokeainyhdistyksen huoltokomitean sihteeriltä, kamreeri A. Heliältä, Annankatu 16, Helsinki

....................

Kolmelle tai neljälle kohtalotoverille, jotka haluavat viettää kesänsä maalla, tarjotaan vaatimaton asunto ja täysihoito kohtuullista maksua vastaan. Lähempiä tietoja antaa Maria Rautiainen, os.: Kaarlahden asema, Kaukola, Tarvola.

...................

Pohjoismaiden sokeiden yhteinen kirjeilta 25 p. huhtikuuta. Toverit! Paljon kirjeitä halutaan osoitteella: 'Blindes utsalg' Gamla kongeveien 16, Trondhjem, Norge. (Blindskrift. Brevaften.) Suomesta ruotsiksi tai esperantoksi.


Sivu päivitetty