Kuvaile Suomi -teks­ti­vas­ti­neet

Tältä sivulta voit lukea Kuvaile Suomi -kuvailutulkkaus- ja opastussarjan kuusi jaksoa. Tervetuloa kanssamme virtuaalivisiitille Poriin, Kuopioon, Tampereelle, Kouvolaan ja Mikkeliin!

Tällä sivulla

Kallo, Pori

Naisääni 1:

Tervetuloa kanssamme Kalloon!

[vesi solisee]

Naisääni 2:

Tiiäksä ku porilainen rakastuu, niin hän tuo kultansa tänne Kalloon ihailemaan meren sileiksi suutelemii kallioita. Ja sit ku hää eroon ni hän palaa taas katselemaan näit samoja kiviä ja kattelemaa, kuinka myrsky niitä pieksee.

Naisääni 1:

Kallo on tällanen pieni kallioinen saari ihan lähellä Porin keskustaa, noin 20 kilometriä keskustasta on tänne matkaa. Autolla pääsee ihan tähän kallioiden vierelle.

Naisääni 2:

Me istutaan nyt tääl kalliolla. Ja ku me tultiin tänne, ni aurinko paisto ihan kirkkaana sinisellä taivaalla. Ja sit yhtäkkii tuolta mereltä nousi kova sumu ja ei tahtonu oikein kallioita erottaa. Ja nyt taas kirkastu.

Naisääni 1:

Lämmintä on istua tässä auringossa, 23 taitaa olla lämmintä. Ja meri kohisee tossa taustalla. Tosi hyvältä tuoksuu tuo meri.

Naisääni 2:

Joo.

Naisääni 1:

Ja meren kohina on tuonu mukanaan tommosta valkosta vaahtoa tohon rantaan.

Naisääni 2:

Täs vieressä on toi Mäntyluodon satama. Ja myös tommonen pienvenesatama. Ja tää meri ei oo koskaan samanlainen. Täällä Kallossa kokee tän meren rauhan tai sit sen voiman. Että mitä isommat tyrskyt ja pauhut on, niin ihmiset tulee tänne Kalloon niitä katsomaan ja kattomaan, kuinka ne aallot lyö näitä kallioita vasten.

Naisääni 1:

Ja on luonnonläheinen kohde. Linnut visertelee nytkin täällä taustalla. Lokit usein kirkuu. Ja joutseniakin on näkynyt.

[lintujen ääniä]

Naisääni 2:

Ja aivan ihanat auringonlaskut on. Aina ihmiset käy kuvailemassa paljon. Ja tää meri on meil porilaisille aika tärkee, ja tääl käy tosi paljon ihmisii kyllä. Ja sit tossa on myös tommonen kahvila tehty nyt, ja sielt saa sit vähä jotaki kahvilatuotteita nauttii sitte. Me otettii kyl omat termoskahvit mukaan ja nautitaan ne tääl kallioilla.  Sit täs pihassa on myös majakka, ja sen majakan valo sytty ensimmäisen kerran 15. syyskuuta 1885. Sinne on myös mahdollista päästä vierailemaan. Tää Kallo on kyl tosi suosittu kohde ihan säällä ku säällä.

Naisääni 1:

Suosittelemme siis kovasti, jos täälläpäin liikutte, ni kannattaa poiketa.

Naisääni 2:

Joo, tosi vahva suositus kyllä. Tää on tääl Meri-Porissa ja Yyteri on ihan tos naapurissa. Joten tervetuloa!


Kauppahalli, Kuopio

[suihkulähteen solinaa]

Tuomo:

Tervehdys hyvät kuulijat ja tervetuloa tälle pienelle matkalle, kuvailulle, Kuopion kauppahalliin. Ja täällä on äänessä Burmanin Tuomo…

Maarit:

…ja Halosen Maarit.

Tuomo:

Ole hyvä, Maarit, ja anna mennä kuvailua. Täällä kuuluu muuten suihkulähteen solina, koska olemme täällä hallin ulkopuolella.

Maarit:

Kiitos! Olemme keskellä kauppatoria, ja kauppatorin tässä päädyssä, missä ollaan kauppahallia, niin sitä hallitsee tuollainen hyvin tunnettu veistos, Veljmies, joka on tuollainen tyypillinen pronssipatsas ja esittää alastonta poikafiguuria, jonka molemmissa käsissä on kalat. Ja hän seisoo tuollaisen vesialtaan keskellä, jossa on tosiaan tuollaisia pieniä suihkulähteitä, joista tuo solina lähtee.

Tämä kauppatori on sijainnu nykyisellä paikallaan jo 1850-luvulta lähtien. Ja se oli silloin 1800-luvun kaupunkilaisille tärkein päivittäisen elintarvikehuollon keskus. Torikauppaa käytiin tuolloin pöydiltä ja kojuista.

Kauppahallin rakentaminen tuli sitten ajankohtaiseksi vuonna 1897, jolloin kaunistuskomitea esitti valtuustolle kauppahallin rakentamista rumien ja epäsiistien kojujen tilalle.

Tuomo:

Kaunistuskomitea!

Maarit:

Ajattele!

Tuomo:

Sehän kuulostaa hienolta.

Maarit:

Eikö ole! Kauppahallin suunnitteli Johan Victor Strömberg. Hän oli syntyjään viipurilainen ja toimi Kuopion teknillisessä koulussa huoneenrakennusopin lehtorina vuosina 1898 ja 1928 välisen ajan. Ja silloin tää Kuopio oli pientaloista muodostuva puutalokaupunki. Tää kauppahalli nousi päätyineen ja tornineen ja kaarevine oviaukkoineen, tyyliltään jugendia, ja se on edelleen sen tyylikkäimpiä edustajia Kuopiossa.

Lopulta vuonna 1902 tämä kauppahalli aloitti toimintansa juhlallisin menoin.

Ja sitten tätä kauppahallia on välillä entrattu sieltä ja täältä. Tuossa 2012–2013 välisellä mittavalla toriremontilla tätä kauppahallia palautettiin siihen ulkonäköön, mihin se on alun perin suunniteltu. Eli nämä hallin ulkoseinät saivat uuden intiankeltaisen värin ja seiniin palautettiin myös 70-luvulla piilotettuja koristeita. Ja ne koristeet ovat käytännössä tuollaisia värikkäitä eläinfiguureja. Täällä on sammakoita, lumpeenlehtiä. Ihan tuolla kauppahallin päädyssä on oravia, jotka leikkii männistössä. Ja sitten siinä on lintuja, olisivatko puluja. Hummeri, hauki. Niitä on muistaakseni ihan useita kymmeniä erilaisia. On punaisia possuja, vihreitä haukia, valkeita lehmiä, huuhkajia tuolla hallin toisessa päässä. Lisäks täältä löytyy riistalintuja, sammakoita, lepakoita, rapuja. Kaiken kaikkiaan kuusikymmentä eläinfiguuria. Että lasten kanssa esimerkiksi niitä on kiva bongailla tuolta. Ja ne on tosiaan palautettu, eli ne on tänä päivänä yhä näkyvissä. Vielä tuossa vuosituhannen vaihteessa niitä ei ollut siinä, että ne olivat piilossa.

Tuomo:

Täällähän – torilla kun ollaan – niin tuntuu sellainen kuopiolainen muikuntuoksu.

Maarit:

Kyllä.

Tuomo:

Ja nyt tietysti kiinnostaa se, että miltähän siellä hallissa tuoksuu. Käymmekö me kohta sinne sisälle? Mutta ennen kaikkea: kuinka iso tämä halli on? Ainakin tämä on pienempi kuin mitä nykyiset ostoskeskuksen, eikö ole?

Maarit:

Huomattavasti pienempi ja kodikkaampi. Ja yhtä kaikuva ehkä, koska tuo hallin kaareva muotohan tekee sen, että hallin sisällä kaikuu. Mutta sanoisinpa minä, että se on sellaisen kapean jalkapallokentän, ylikapean jalkapallokentän kokoinen.

Tuomo:

Hyvä! Mennäänkö sisälle?

Maarit:

Mennään kattomaan, olinko mä hirveen väärässä!

[suihkulähteen solina loppuu, puheääni muuttuu hieman kaikuvammaksi]

Tultiin noista vanhoista puuovista. Ja tässä eteisessä oikealla puolella on kauppahallin käsityöliike, ja vasemmalta puolelta löytyy erittäin suosittu kuopiolainen Minna Suuronen, joka tekee aivan ihania huopaisia ja pellavaisia, hyvin uniikkeja vaatteita meille naisväelle hyvin suosittua.

Tuomo:

Ja sitten jos miettii, että miltä täällä tuoksuu, niin täällä on ehkä sellanen mausteinen tuoksu.

Maarit:

Ja heti ensimmäisenä on Tuomon suosikkikohde, oikealta. Ne ainoat oikeat Irene Partasen mualimankuulut kalakukot.

Tuomo:

Pitäisköhän mennä ostamaan? Eiku nyt tehdään tämä ensin.

Maarit:

Tehdään tämä ensin ja sit me shoppaillaan.

Tässä ihan, tässä huudeilla sitten löytyy syy tuohon Tuomon mausteiseen tuoksuun, eli Kuopion Maustesoppi on siinä.

Tuomo:

Tää on kyllä hyvä tuoksu. Tätä vois nuuskia pitempäänkin.

[taustalla kilinää]

Maarit:

Vasemmalla puolella on tämä ”hallin harmaiden” kokoontumispaikka elikkä Truben kahvio, johon nimensä mukaisesti tällaiset joutopäivillä olevat vanhemmat herrasmiehet aina aamuisin kokoontuvat pitämään torikokousta ja vähän maailmanmenoa setvimään.

Tuomo:

Täältähän kuuluu vähän sellanen kuppien kilinäkin taustalta.

Maarit:

Miltäpä tuoksuu nyt?

Tuomo:

[nuuhkii] Nyt en osaa… [nuuhkii]

Maarit:

Kalayhtymä Hiltunen on siinä.

Tuomo:

Kyllä, kalan tuoksu sieltä löyty. Täällä on niin monta tuoksua, että heti ei erota kaikkia. Ja täällä kuuluu todellakin vähän tätä kylmälaitteiden hurinaa taustalta ja tietenkin ihmisten ääniä, mutta niinhän se kuuluukin olla tämmösessä hallitilassa.

No nyt on erityisen hyvä kalantuoksu!

Maarit:

Ja eikö ole erityisen jännä sekoitus, kun vasemmalla puolella on kukkakauppa ja oikealla kalakauppa?

Tuomo:

No kyllä, kyllä.

Maarit:

Elikkä Heikin kalakauppa oli tämä, mistä tuli erityisen hyvä tuoksu.

Ja Topin maatilamyymälä on sitten vasemmalla puolella, siinä on luomutomaatteja ja -kurkkuja ja teetä ja kahvia. Kaikkee ihanaa.

Tuomo:

Täällähän menis aikaa shoppaillessa tosi paljon. Ja sen takiahan tää onkin hyvä tutustua, että jokainen tietää sitten, että jos Kuopioon tulee, että mihin kannattaa poiketa. Eli siis Kuopion kauppahalliin tietenkin!

Maarit:

Ja vasemmalla herkkukauppa Pikkumakkee. Tää on, Tuomo, se, johon meidän täytyy palata.

Tuomo:

Onko? Joo.

Maarit:

Täällä on käsintehtyjä konvehteja kolme sellasta hyllyllistä.

Ollaan nyt täällä hallin toisessa päässä ja täällä on leipäkauppa Tildan puoti. Muun muassa savolaista talkkunnoo näyttää olevan myynnissä.

Tuomo:

No niin ja leippee.

Nyt kiännytään. Ollaan vissiin sen hallin päädyssä, eikö niin, Maarit?

Maarit:

Kyllä, täällä hallin päädyssä. Ja kierrämme nyt sitten tavallaan toista puolta. Keskelle jää se Truben kahvila, mistä äsken oli puhetta, ja ne muutamat myymälät. Mutta keskeisimpänä se kahvila, josta näkee sitte kaiken ympärillä tapahtuvan. Mutta nyt ollaan täällä toisessa päässä ja nyt lähetään sitte tota oikeaa reunaa ennen päätymistämme kahville.

Tässä on Burtsowin konditoria kilpailevana, mutta on täällä nurkassa, että jos haluaa rauhassa juoda kahvit, niin tämä on se paikka.

Tuomo:

Joo. Emme ota kantaa, kumpi on parempi, mutta molemmat kannattaa testata.

Maarit:

Oikealla puolella on lihakauppa ja vasemmalla Vaahteramäen Mumma & Pappa, tällaisia ihania pieniä paistolastoja, käsintehtyjä, kippoja, kuppeja, haarukoita, voiveitsiä.

Tuomo:

Ja kaikkea puusta.

Maarit:

Myös vasenkätisille tehtyjä paistolastoja mainostavat he.

Sitte on Lähiruoka TullinTupa. Ja tässä oikein valtavasti kukkia. En osaa oikein sanoa, mitä kukkia, kun minä en oikein tunne ku ruusun.

Tuomo:

Mut on sieltä varmaan niitäkin saatavissa.

Maarit:

On.

[taustalla ihmisten puheensorinaa]

Maarit:

Nyt on sellasta vähän kansainvälistä meininkiä. Tässä on Espanjan herkut -gourmetkauppa & tapas, eli sellasta espanjalaista kahvilakulttuuria tässä.

Tuomo:

Mutta todennäköisesti voi ostaa ihan savoksi?

Maarit:

Luultavasti.

Ja sitten on tällanen Ykkösherkku, missä näyttää olevan kaikkea lihatuotteita, erilaisia valkosipulituotteita, majoneesia, savustettuja kalatuotteita. Ja sitten on pitkä, pitkä tiskillinen kaikkia ihania, ihania erikoisjuustoja isoissa könteissä.

Tuomo:

Älä, Maarit, enempiä kerro, tulloo näläkä.

Maarit:

Nyt me ollaan tämä kierros kierretty. Lähetäänkö me kahville?

Tuomo:

Mennään kahville. Ja kiitoksia seurasta! Täällä oli siis Burmanin Tuomo…

Maarit:

…ja Halosen Maarit.


Näsinpuisto ja Kurun haaksirikon muistomerkki, Tampere

Heli:

Hyvää päivää kaikille! Olemme täällä Näsinpuistossa, Näsinkalliolla, Tampereella, aivan täällä Näsijärven rantamilla. Minä olen Annebergin Heli ja seurassani on…

Mari:

Ojalan Mari, Tampereen näkövammaisia.

Heli:

Upea Näsinpuisto ja tämä Kurun muistomerkki sijaitsevat noin puolitoista kilometriä tuolta Tampereen rautatieasemalta. Ja Kuru-laivan muistimerkkihän on pystytetty 1940 muistoksi siitä traagisesta onnettomuudesta, kun tosiaan höyrylaiva Kuru upposi tuonne Näsijärvelle.

Elikkä Kuru-laivahan lähti täältä Mustalahden satamasta myrskyssä 7.9.1929. Oli matkalla tuonne Näsijärven toiselle laidalle. Ja silloin oli tosiaan hyvin voimakas tuuli. Tuulenvoimakkuudeksi on arvioitu noin 20 metriä sekunnissa.

Ja alus pääsi Siilinkarin kohdille suurin piirtein, kun se joutui kovaan ristiaallokkoon. Laivalta huomattiin kolme suurta hyökyaaltoa, jotka tulivat tuolta järveltä tänne rantaa päin. Aallot täyttivät keulakannen vedellä ja sitten painoivat tämän laivan keulan veteen. Ja tämän jälkeen laiva kallistui vasemmalle. Ja kun vesimassat vyöryivät sitten vasemmalle laidalle kolmannen hyökyaallon iskiessä, niin tämä Kuru-laiva kääntyi sivutuuleen ja kaatui kyljelleen.

Laivalla oli tällä matkalla noin 150 matkustajaa ja 12 hengen miehistö. Suurin osa näistä laivan matkustajista oli nuoria, muun muassa paljon oli tehtaitten työntekijöitä täältä Tampereelta, jotka olivat menossa käymään kotona.

Nämä Kurun matkustajien avunhuudot kuuluivat hyvin tuolta järveltä tänne Näsinkallion yli tuonne toiselle puolelle… kallion toisella laidalla oleviin taloihin. Tuolta Hämeen museon eli Nsinlinnan museon katolta tätä laivan matkaa seurasi museon johtaja Gabriel Engberg, joka sitten hälytti paikalle poliisit ja lehtimiehet, kun hän huomasi, että huonosti käy.

Mustalahden satamasta lähetettiin sitten myös pelastusaluksia. Mutta tosiaan tuuli oli kova ja aallot korkeita, ja tästä on noin kilometri matkaa kuitenkin sinne Siilinkarille, niin kovinkaan paljon ei ollut tehtävissä.

Viisi minuuttia Kurun jälkeen oli lähtenyt höyrylaiva Tarjanne, joka onnistui muutaman matkustajan sieltä pelastamaan. Ja muihin veneisiin pelastettiin muutama. Mutta vain 22 henkeä pelastui tästä onnettomuudesta, ja loput menivät sitten laivan mukana järven pohjaan.

Ja seuraavana vuonna tosiaan sitten pystytettiin tuonne Kalevankankaan hautausmaalle tällainen Kirsi Liimataisen suunnittelema Kurun haaksirikon muistomerkki, mutta tänne haluttiin suurempi muistomerkki sitten tänne tapahtumapaikalle elikkä Näsijärven rannalle, Mustalahden sataman lähettyville. Ja tosiaan tämä Yrjö Liipolan suunnittelema ja valmistama veistos sitten paljastettiin 1940 tämän onnettomuuden 11. muistopäivänä.

Ja tämä veistos on Kurun mustaa graniittia tämä jalusta, ja tuo hahmo tuolla päällä on pronssia. Tämä on noin 8,5 metriä korkea kaikkinensa. Ja siellä on päällä tällainen nainen, joka seisoo korkealla jalustalla. Hänellä on vasemmalla käsivarrellaan pieni lapsi, ja toinen lapsi seisoo tuossa hänen edessään ja nojaa hänen helmoihinsa, hakee turvaa sieltä äidin helmoista. Äiti on kääntänyt selkänsä tuonne Näsijärvelle, hän ei halua nähdä edes tuota Kuru-laivan onnettomuuspaikkaa. Aika epätoivoisen näköisenä hän siinä tosiaan seisoo miettimässä, että kuinkas tästä nyt selvitään.

Tämähän oli tosiaan iso tapahtuma. Se oli ja on edelleenkin Suomen suurin sisävesionnettomuus tämä Kurun uppoaminen. Sinä vuonna Tampere olisi täyttänyt 150 vuotta ja oli suunnitteilla suuria juhlallisuuksia, mutta nämä tietysti kaikki sitten peruttiin tämän onnettomuuden vuoksi.

Mutta täältä Kurun muistomerkin paikalta, täältä Näsinkallion laelta, niin täältä on tosiaan upeat näkymät tuonne Näsijärvelle. Ihan ensimmäiseksi tässä näkyy tämmösiä hienoja muurattuja kivimuureja, jotka tehtiin silloin 1900-luvun alkupuolella, kun tätä puistoa ruvettiin rakentamaan. Sitä ennen tämä oli sellainen aika karu kallio, jossa kasvoi lähinnä pientä käppyräistä katajaa ja mäntyä.

Tuossa kallion juurella näkyy sitten tuo Mustalahden satama, joka oli hyvinkin vilkas satama silloin 1800-luvulla ja 1960-luvulle asti. Ja sataman toisella puolella on sitten Särkänniemen huvipuisto. Nyt ei puisto ole vielä tässä kohtaa auki. Jos olisimme täällä tuntia myöhemmin, niin sieltä kuuluisi vallan kovaa kiljumista, kun siellä väki kieppuu noissa laitteissa. Ja Särkänniemen takana sitten aukeaa hyvät näkymät tuonne Näsijärvelle hyvinkin pitkälle.

Mari:

Kuvauksen perusteella täällä on tosi hienot näkymät ja tuntuu ihan tämmöiseltä kesäiseltä.

Heli:

Tämä on yksi kaupungin monipuolisimmista puistoista. Tervetuloa tutustumaan tänne!


Museo Milavida, Tampere

Heli:

[hieman kaikuva ääni]

Hyvää päivää kaikille ja tervetuloa tänne Museo Milavidaan Tampereelle. Me olemme täällä museon aulassa. Minä olen Annebergin Heli, ja seuranani on…

Mari:

Ojalan Mari Tampereelta, näkövammaisista.

Heli:

Milavida sijaitsee tosiaan täällä Näsinkalliolla, Näsinpuiston keskellä. Ja tänne on rautatieasemalta matkaa noin 1,6 kilometriä.

Tämä Milavidahan on palatsi, jota on aloitettu rakentaa vuonna 1897. Rakennuttajana oli Finlaysonin puuvillatehtaan johtaja Wilhelm von Nottbeckin poika Peter von Nottbeck. Peter ja hänen vaimonsa Olga asuivat tuossa kallion toisella laidalla, puisessa huvilassa, joka oli myös nimeltään Milavida. Ja heillä oli kaksi tytärtä jo siinä vaiheessa, nimeltään Iris ja Andrée. Ja pari vuotta siinä sitten meni, kun palatsia rakennettiin.

Siinä välissä tosiaan Olga ja Peter lähtivät täältä Tampereelta sitten Saksaan Baden-Badenin kylpyläkaupunkiin lepäämään. Siellä Baden-Badenissa sitten Olga myös synnytti kaksoset, ja kaksoset selvisivät tästä, mutta Olga ikävä kyllä menehtyi samana päivänä.

Seuraavana keväänä sitten Peter heidän ollessaan Pariisissa sairastui umpisuolentulehdukseen, ja hänet siellä kyllä leikattiin, mutta ikävä kyllä hän menehtyi siitä huolimatta.

Eli samana talvena tosiaan, noin puolen vuoden välein, sekä isä että äiti kuolivat tästä perheestä. Kumpikaan heistä ei ehtinyt nähdä valmiina tätä unelmiensa palatsia, jossa oli tarkoitus elää hienoa, ylhäistä, aatelista elämää, paljon sukulaisia ja vieraita ja juhlia.

Tosiaan nämä neljä pientä orpolasta sitten perivät tämän kartanon tai palatsin. Ja he muuttivat tänne palvelijoiden kanssa. Heidän holhoojikseen nimettiin Peterin veljistä Edvard ja Alexander, jotka pitivät sitten lapsista huolta. Mutta heillä oli omat palatsit tai kartanot jo rakennettuna, joten he eivät kumpikaan tulleet tänne lasten kanssa.

Lapsilla oli täällä yhdeksän palvelijaa. Oli kolme lastenhoitajaa. Oli keittäjä ja keittäjän apulainen, tiskaaja, silittäjä ja ranskankielentaitoinen miespalvelija ja sitten vielä kuski ja kuskin apulainen. Ja tuossa mäen allahan on tosiaan tuo tallipiha myös, joka oli sitten tämä talouspiha. Siellä oli lapsilla sitten omat ponit ja hevoset ja auto.

Heidän tämä Alexander-setänsä, joka rakennutti palatsia tuohon mäen alapuolelle, niin hän kuoli seuraavana vuonna kuin hänen palatsinsa valmistui. Hän sai myös umpisuolentulehduksen ja ei suostunut leikattavaksi, koska isoveli oli kuollut leikkauksen jälkeen.

Joten sitten tämä Edvard-setä joutui ottamaan lapsista enemmän vastuuta. Hänellä oli koti myös Sveitsissä, jonne he sitten asettuivat.

1905 Tampereen kaupunki osti tämän palatsin. Ja kolmisen vuotta myöhemmin perustettiin Tampereen ensimmäinen museo.

Hämeen museo oli tässä tosiaan pitkään elikkä 90 vuotta vuoteen 98 saakka, jolloin tämä sitten laitettiin kiinni, kun satavuotias rakennus kaipasi jo kovasti remonttia.

Ja 2015 kesäkuussa avattiin sitten yläkertaan Museo Milavida. Siellä on meillä pysyvä näyttely, jossa esitellään tätä Nottbeckien suvun tarinaa. Ja sitten on tällä hetkellä vaihtuva näyttely, joka on ”Paluu 20-luvulle”. Ihania 20-luvun hurvituksia siellä esillä.

Me olemme nyt täällä palatsin aulassa eli vestibyylissä. Ja tämä on kaikkein alkuperäisimmillään siitä, mitä tässä palatsissa tällä hetkellä on. Täällä on hieno mustavalkoruudulllinen marmorilattia, joka on ihan alkuperäinen lattia. Ja upeat barokkityyliset mahtipontiset portaat, jotka suorastaan saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi tuolla koollaan. Mutta sehän tässä olikin se tarkoitus.

Tämä talo tosiaan edustaa kertaustyylejä. Arkkitehtinä oli Carl August Wrede, suomenruotsalainen arkkitehti. Täällä on uusrenesanssia ja uusbarokkia ja uusrokokoota ja kaikkea sekoitettu tällaiseksi harmoniseksi, symmetriseksi kokonaisuudeksi.

Portaissa on punainen matto, joka johdattaa ylöspäin tuonne toiseen kerrokseen, jossa on museon näyttelytilat. Ja täällä on, katto on hyvin korkealla, ehkä noin kymmenen metrin korkeudessa. Ja seinät ja katto on koristeltu hienoilla uusrokokoosta innoituksensa saaneilla lehväkiehkuroilla ja koristeilla. Ja sitten täällä on myös upeat tummanpunaiset Pyterlahden graniittia olevat pylväät tuossa sisäänkäynnin yhteydessä. Pyterlahden graniitti oli kuuluisaa. Se oli tuolla Kaakkois-Suomessa se louhos, ja sieltä on viety tätä Pyterlahden graniittia myös Pariisin hienoihin palatseihin.

Museossa on myös alkuperäiset tammiovet, joista sisälle tullaan. Ja ne ovatkin tosi painavat niin kuin tuossa sisääntullessamme jo havaitsimme.

Mari:

Aula on hieno. Tulee sellanen historianhavinan tunne. Ja pikkasen kaikuu täällä, kun on marmorilattia ja kaikki. Mutta muuten on ihan museon tunnelma.

Heli:

Nyt siirrymme tänne ”Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit” -näyttelyn puolelle. Ensimmäisessä huoneessa on tämmöinen aito ja alkuperäinen talon kaakeliuuni, todella upea vaaleanpunasävyinen uuni, jossa on hienot laatat, jota voi käydä tunnustelemassa.

Toisessa huoneessa on tuollanen vanhanmallinen kangaspäällysteinen käsinojallinen tuoli, jossa saa käydä istumassa.

Ja sitten täällä isossa huoneessa, missä kerrotaan enemmän tätä Olgan ja Peterin tarinaa ja sitten näitten lasten tarinaa, niin täällä on tällanen kirjotuspöytä ja siihen kuuluva vanha puinen nahkapäällysteinen tuoli, jossa saa istua. Kirjoituspöydästä saa avata laatikot. Ja tässä pöydän ääressä voi kuunnella Nottbeckien toisilleen kirjoittamia kirjeitä. Tässä on seitsemän kappaletta kirjeitä ja sitten yksi almanakka, joista näitä merkintöjä on luettu ääneen.

Samoin täältä Nottbeck-näyttelystä löytyy audio-opastus tähän näyttelyyn, elikkä tuolta henkilökunta voi antaa tällaisen kuuntelulaitteen, jolla voi kuunnella tämän tarinan.

Mari:

Istuin 20-luvulta olevan elokuvateatterin penkillä, joka piti ihanat narinat. Ja sitten katseltiin mykkäfilmiä, josta musiikki kuului.

Heli:

Tervetuloa tänne Museo Milavidaan ja tutustumaan näihin meidän hienoihin näyttelyihin!


Marjaniemen siirtolapuutarha, Helsinki

Nainen 1:

Marjaniemen siirtolapuutarha, tuttavallisesti ”Marjis”, on täällä Iiris-keskuksen vieressä, ihan lyhyen kävelymatkan päässä Itäkeskuksesta.

Tää puutarha on perustettu vuonna 1946. Alueella on 320 mökkiä, ja keskimäärin palstakoko on 400 neliötä. Ja tän koko siirtolapuutarhan pinta-ala on 18 hehtaaria. Alue on vuokrattu Helsingin kaupungilta, ja nykyinen vuokra-aika jatkuu vuoteen 2026.

Mies:

Minkä näköinen tuo koko alue on?

Nainen 1:

Se on aika laaja. Aika epäsäännöllisen muotoinen. Mutta hienosti on mökit siellä jokainen vieri viereen. Täällä on esimerkiksi tässä meidän nenän edessä, suoraan tässä portilta, pääportilta, alkaa Omenatie. Ja tästä pääportilta vasemmalle on Päärynätie. Muuten nämä kaikki mökkipolut on nimetty Mustikkatie, Vadelmatie, Puolukkatie, Kirsikkatie, täntyyppisillä nimillä.

Täällä on kerhotalo ja sauna, pääsee saunaan mökkiläiset.

Mies:

Tännehän voi tulla kuka tahansa. Tää on avoin paikka niin kuin näin kesäaikaan.

Nainen 1:

Kyllä joo. Tää on kaikille kaupunkilaisille ja kaikille ketä vaan tänne turistina haluaa tulla. Täällä saa kävellä rauhassa tuosta vapusta tuonne syyskuun loppuun. Mutta sitten nää varsinaiset puutarhat on sitten jokaisen yksityisaluetta, että niihin ei saa mennä, mutta saa ihailla ja tuoksutella upeita kukkia.

Tässä ollaan jo törmätty kaikenlaisiin ihaniin, syreenit tuoksuu jo tässä vaiheessa alkukesästä.

Todella paljon vanhoja omenapuita. Ja ne oikeestaan huomaa tällä tavalla, ollaan täällä kesäkuun alussa, niin huomaa kyllä, koska täällä on valtavasti valkoista kukkaa.

Täällä välissä kun kuljetaan, niin tässä on näitä orapihlaja-aitoja. Oikeastaan aika monen mökin kiertää orapihlaja-aita, että se on tämmönen yleisilmeeltään orapihlaja-aita on se ensimmäinen, mitä täältä näkyy.

Mies:

Tiesitkö, Kirsi, muuten, että täällä on viime vuosina havaittu 93 eri lintulajia?

Nainen 1:

Kyllä.

Mies:

Ja 46 näistä on myöskin täällä pesiviä.

Nainen 1:

Kiitos kun kerroit.

Mies:

Onks noi mökit samanlaisia vai onks täällä jotain erikoisuuksia?

Nainen 1:

Joo. Nää on kaikki erivärisiä mökkejä. Nää on tällasia pienenpieniä. Näissä pystyy nukkumaan yönsä. Eli arvioisin noin 20 neliön mökkejä. Mutta muuten täällä on erikoisuutena, on mainittu aikasemmin tää entisen presidentin Tarja Halosen mökki löytyy täältä. Samoin täällä on tatuointitaiteilija, anarkistimartan Wilma Schlizewskin mökki löytyy täältä samalta alueelta.

Nyt ollaan edetty sen verran matkaa, että täällä on isoja kerrostaloja tulee. Ja tuolla takana menee Itäväylä tuolla todella lähellä, että tällä hetkellä sitä ei edes oikeastaan huomaa tai kuule. Niin todella kaupungin, sen itäisen Helsingin sydän. Että tänne todella kannattaa tulla, jos on vaikka Iiris-keskuksessa vierailemassa.

Mies:

Jos vaikka yksikseen sokkona lähtee kävelemään täällä, eikä tunne paikkaa, niin eksyyköhän täällä helposti?

Nainen 1:

Kannattaa tulla oppaan kanssa. Eli kannattaa tulla. Täält saa todella… Ettei eksy tänne poluille. Täällä on kyllä selkeät nämä, selkeät suorat tiet.

Tuolla on yksi rouva, jolta voitais kyllä kysäistä, että jos vähän kysyttäis kuulumisiä rouvalta, joka tekee upeaa pihaa tuolla.

Anteeks, rouva!

Mies:

Mitä kaikkea teillä tuolla pihalla kasvaa? Onko se ruohoa vai?

Nainen 2:

Ruohoa on vaan nimeksi. Siellä on pieniä polkuja ja iso kasvimaa, hyötypuutarha siis. Siellä kasvaa satakunta valkosipulia, siellä on erilaisia kaaleja, avomaankurkkua ja kaikennäköistä.

Nainen 1:

Kuvailetko vielä tuota mökkiä?

Nainen 2:

Se on vaaleansininen tai siniharmaa. Oikein kauniin näköinen. Tummat siniset ikkunanpuitteet ja huopakatto, musta huopakatto. Ja aika ravistunut vaaleansininen portti, jota juuri eilen katsoin, että sitä pitäis alkaa maalaamaan.

Mies:

Kiitoksia vielä kerran!

Nainen 2:

Kiitoksia!

Nainen 1:

Kiitos kovasti!

Nainen 2:

Joo, nähdään!

Nainen 1:

Hieno homma! Moi moi!

Mies:

Ja tässä sitten oli matkalla mukana…

Nainen 1:

…Kirsi Kariluoto…

Mies:

…ja Ilkka Väisänen. Asukasäänenä oli Anneli Essner.


Pohjola-talo, Kouvola

[taustalla kuuluu linnunlaulu]

Mie seison Kouvolan Kouvolatalon pihalla ja katselen tästä keskustaan päin. Ja minun ja keskustan väliin jää tässä Kouvolan yksi kaupungin maamerkeistä eli Pohjola-talo. Ja tuossa mun edessä se tervehtii massiivisena esimerkiksi täältä Kuusankoskelta ja Helsingistä päin saapuvia autoilijoita.

Pohjola-talo jää siis Kymenlaaksontien, Salpausselänkadun, Kauppamiehenkadun ja Halkotorinkadun keskelle. Pieni puistoalue ympäröi taloa Kymenlaaksontien ja Salpausselänkadun puolelta eli täältä Kouvolatalolta päin katsottaessa.

Toi Pohjola-talo on 70-luvulla rakennettu, betonista tehty todella suuri, pitkä ja korkea virastotalo. Sen väri on valkoinen, tosin pinta jo hieman vuosien varrella kulunut. Kouvolaahan kutsutaan joskus myös Kouvostoliitoksi, ja Pohjola-talon  koruttomuudessa ehkä on pientä neuvostohenkisyyttä. Mutta minusta se on kaunis.

Kun Pohjola-taloa katselee esim. täältä Kouvolatalon pihalta tai Kuusankoskentieltä päin kohti keskustaa, on rakennuksen pitkällä sivulla samankokoisia ikkunoita noin seitsemänkymmentä per kerros. Ikkunat ovat pieniä ja ikkunanpuitteet on tummat. Niitä samanlaisia ikkunoita on tossa jokaisessa kerroksessa kolmannesta kerroksesta ylimpään asti. Rakennuksen tämän puolen yksinkertaisen sulavaa ilmettä ei pilaa mitkään tekstit tai mainoskyltit.

Ainoat poikkeukset näihin pitkiin ikkunarivistöihin on kolmanneksi korkein kerros sekä rakennuksen keskiosa. Kolmanneksi korkeimmassa kerroksessa ei ole ikkunoita, vaan siellä on ruskeat tolpat ja ruskeaa pintaa, ja sen ulkoseinä vetäytyy hieman sisäänpäin. Rakennuksen pitkää seinää halkoo pystysuunnassa pylväs, ehkä vois sanoa, jonka takaa voi oikeassa valossa erottua porraskäytävä. Keskiosa on myös hieman muuta rakennusta korkeampi. Nämä kaksi poikkeamaa eli tuo kolmanneksi ylin kerros ja tää rakennuksen keskiosa tekee rakennukseen ikään kuin ristin kuvan.

Samainen risti on myös rakennuksen lyhyillä sivuilla. Ja itse asiassa tarkastelee Pohjola-taloa mistä päin tahansa, se on iso valkoinen rakennus, jonka seinällä on iso laidasta laitaan ja maasta taivaaseen ulottuva risti. Mitenkään uskonnolliselta rakennus ei silti ainakaan omasta mielestäni näytä, kenties sen takia, että se on niin valtavan iso ja koristelematon.

[rauhallisten askeleiden ääniä]

Okei, sit mä tassuttelen tonne rakennuksen toiselle puolelle, Kouvolan vanhalle torille, jolloin keskusta jää mun selän taakse ja mä katson Pohjola-taloa sieltä edestäpäin. Pieni hetki.

[askeleiden ääniä]

Okei, nyt me seistään täällä vanhalla torilla ja katsellaan siis Pohjola-taloa toisesta suunnasta ku äsken.

Kaikkiaan tässä Pohjola-talossa on 12 kerrosta, mutta toi alin kerros jää monesta suunnasta katsottuna näkymättömiin. Esimerkiksi täältä keskustasta ja vanhan torin läpi kävellen kulkiessa tulee suoraan toiseen kerrokseen. Vanhalta torilta voi kävellä Pohjola-talolle kahta vierekkäistä, lyhyttä kävelysiltaa pitkin. Niiden alapuolelle jää Kauppamiehenkatu ja sen autoliikenne. Kävelysiltoja ylittävä näkee edessään ison VIRASTOT-tekstin. Ja tällä puolella noissa alimmissa kerroksissa on myös mainoskylttejä ja ikkunateippauksia, sillä rakennuksen alakerroksissa on liiketiloja, kuten naisten kuntosali ja pesula. Sisään rakennukseen pääsee näiden kävelysiltojen kohdalta, eli rakennuksen keskeltä, ensimmäisen, jota itse asiassa sanotaan K-kerrokseksi, ja toisen, itse asiassa 1. kerrokseksi sanotun kerroksen kautta.

[askeleiden ääniä]

Rakennuksen pidemmän sivun kävelee päästä päähän noin tai reilulla 130 askeleella, eli rakennus on iso. Lyhempi sivu on selkeästi kapeampi, mutta nää rakennuksen ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa olevat ”siivet” kurottaa tänne kaupungin keskustaan päin eli Kauppamiehenkadun suuntaan. Ja jos siis rakennuksen haluaa kiertää, ni nää siivetkin pitää kiertää ja siitä tulee muutama extra-askel. Pohjola-talon voi kiertää paitsi maan tasalta, myös toisen kerroksen …voiskohan tota sanoa.. kävelysiltaa pitkin. Eli rakennusta kiertää semmonen pieni ulkokäytävä. Kokonaisuuden tassuttelee ympäri vajaalla 400 askeleella.

Terkkuja Kouvolasta ja hyvää kesää!

[askeleiden rahinaa ja lintujen laulua]


Naisvuori, Mikkeli

Keskellä Mikkelin kaupunkia kohoaa puistomainen, vehreä, 43 metriä Saimaan pintaa ja 122 metriä meren pintaa korkeampi kiillegneissimäki, Naisvuori. Mäen luoteispuoli on nurmikkoa ja koivuja kasvava loiva ja tasainen rinne kun taas jyrkässä, kallioisessa kaakkoisrinteessä on näkyvissä kohti kaakkoa virranneen mannerjäätikön louhinta- ja kulutustyön tuloksena syntyneitä uurteita harmaassa, sammaloituneessa kallioseinässä. Tällä jyrkemmällä puolella vuorta kasvillisuus on karumpaa, rinteen alaosassa nurmikkoa ja koivupuita, sitten harmaa, uurteinen kallioseinä ja ihan huipulla joitakin vanhoja, pieniä mäntyjä. Naisvuoren kerrotaan saaneen nimensä naisista, jotka tältä korkealta paikalta seurasivat Porrassalmen taistelun kulkua vuonna 1789. Tarinan mukaan silloisen Mikkelin kirkonkylän vanhimmat naiset kiipesivät Akkavuorelle ja nuoremmat Naisvuorelle nähdäkseen edes jotain kuuden kilometrin päässä riehuvasta taistelusta.

Vuoren pohjoisrinteestä löytyy sisäänkäynti Naisvuoren uimahalliin. Hallin ovelle lähtee Pirttiniemenkadulta soratien pätkä, jota reunustavat vasemmalla harmaa, sammaloitunut kallioseinämä, oikealla nurmikkorinne ja kukkaistutukset.

Välirauhan aikana louhittiin Naisvuoren matalampaan osaan eli Pikku-Naisvuoreen luolasto, johon jatkosodan sytyttyä sijoitettiin päämajan viestiketjusta Lokki. Lokin luolastoon johtaa vuoren eteläpuoliselta vuorikadulta aukeava vahva, metallinen ovi, jossa näkyy jo paljon ajan patinaa.

Idän puolelta vuorelle nousevat vanhat, sammaloituneet kiviportaat. Vuorelle pääsee paitsi vanhoja ja uudempiakin kiviportaita pitkin, myös vehreiden pensaiden ja kukkaistutusten reunustamaa soratietä astellen. Matkan varrelle jää keltainen, puurakenteinen v. 1911 valmistunut entinen työväentalo, nykyinen kulttuuritalo Tempo sekä vuodesta 1956 toiminut Naisvuoren kesäteatteri.

Vuosina 1911–1912 vuoren huipulle rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnittelema vesitorni. Valkoinen, pyöreä torni seisoo harmaalla kalliolla, vihreiden puiden keskellä. Tornin valkoisen alaosan yläreunassa kiertää rivi puolipyöreitä, yläosistaan suipponevia ristikkoikkunoita, niiden yllä valkea räystäs Ja ikkunarivi. Vihreää yläosaa kiertää myös ikkunarivi. Tornin katto on kupolimainen, huipussa masto. Se on Suomen vanhin säilynyt vesitorni Ja on ollut pelkästään näkötornina vuodesta 1953 lähtien. Talvi- ja jatkosodan aikana tornissa toimi päämajakaupunkia suojannut ilmavalvontapiste. Tornia ympäröi rehevä, puistomainen maisema ja sen eteläpuolella solisee suihkulähde. Vesitornin vieressä, sen länsipuolella on Johannes Haapasalon pronssiveistos Vaeltaja, joka on 1920-luvulta. Patsaan pronssinen pinta on jo ajan patinoima. Se esittää käsi otsalla seisovaa, idän suuntaan tähyilevää alastonta miestä. Tornin huipulle pääsee sisäkautta, vanhoja, todella hankalakulkuisia kivisiä kierreportaita pitkin. Nousu huipulle on työläs rupeama, mutta avautuvat huikeat maisemat korvaavat vaivan. Mikkelin ympäristön maisemissa on paljon metsää. Keväinen sekametsää hehkuu erisävyistä vihreää väriä, havupuiden tummaa ja lehtipuiden aukeaviin silmujen vihreää. taivaanrannassa siintää mäki toisensa jälkeen. Kaiken taustalla, koko ajan, sininen Saimaa. Kaupungin suuntaan katsottaessa silmiin levittäytyy mukava sekamelska uusia kerrostaloja ja vanhoja puutaloja. Paitsi uudempia, leveitä ja suoria katuja myös monia kapeampia, mökistä maastoa myötäileviä pikkukatuja.


Sivu päivitetty