Eräs toivoa antava tarina

Tältä sivulta voit lukea Minun näköinen mieli -hankkeen Eräs toivoa antava tarina -tallenteen tekstivastineen.

Tällä sivulla

Kuuntele

Lue

[Alkutunnus alkaa, porinaa]

[Mies laulaen:] Dum-dum...

[Naiset laulaen:] Aa-aa… mielen pata porisee…

[Nainen puhuen:] Minun näköinen mieli.

[Naiset laulaen:] Mitä se tarjoilee-ee-ee...?

[Nainen puhuen:] Näkövammaisten liitto.

[Alkutunnus päättyy.]

Jutta: Hei, olen Jutta Saanila, Minun näköinen mieli -hankkeen koordinaattori. Tänään haastattelen Timoa aiheesta alkoholismi. Tervetuloa, Timo.

Timo: Kiitos, kiitos.

Jutta: Tämä hanke on näkövammaisille ja näköongelmaisille myöskin räätälöity.

Ja tämä on jo toinen kerta, kun me  puhumme sun kanssa tästä aiheesta. Mä sain sulta tärkeää tietoa kirjaan, joka käsittelee näkövammaisen rohkeata tietä kohti muutosta, ja sen on tarkoitus ilmestyä toukokuussa. Silloin me puhuimme ilman tällaista mikkiä ihan rennosti kahvilassa ja nyt täällä Näkövammaisten Iiris-talossa tämmöisessä pienessä studiossa.

Onko sinusta, Timo, vaikea puhua omasta alkoholismista, vaikka siitä on todella monta vuotta jo, kun raitistuit?

Timo: No, ne vuodet ovat varmaan auttaneet siihen, että ei ole vaikea puhua kyllä. Tämä on mulle aika, voisinko sanoa, tuttua asiaa. Ja puhun ihan mielelläni, koska se oikeastaan on osa myöskin sitä mun toipumista ja raittiutta, että mä avoimesti kerron muillekin, missä tilanteessa olin ja minkälainen olen ja miten tähän on tultu.

Jutta: Ihan mahtavaa. Kiitos, Timo. Ja mikä olikaan sun ihan eka kerta, kun sä pääsit kokeilemaan humaltumista?

Timo: No, se oli varmaan aika klassinen tapaus. Eli mä olin yökylässä mun koulukaverin luona. Ja heidän vanhempansa olivat sitten jossain muualla, niin me päätettiin, että nyt on tilaisuus kokeilla alkoholia ja viinan käyttöä. Ja verotimme tuttavan isän viinavarastoja pikkuisen sieltä sun täältä eri pulloista niin, ettei sitä verottamista huomattaisi. Ja pari lasillista jonkunlaista epämääräistä sekoitusta sitten nautittiin vähän laimennettuna. Ja mulle se oli hyvä kokemus. Mä tulin siitä hyvin iloiseksi. Ja voi sanoa melkein, että siitä jo jäi jotakin mieleen, että tää on mun juttu tää alkoholi.

Siihen liittyi myöskin sellainen sivupiirre, että mä olen ihan raittiista kodista. Mun isäni oli itse asiassa oikein vanhan kansan raittiusmies. Ja tottahan sitä piti nuorena kokeilla, että kun oli paljon pahaa viinasta kuullut koko lapsuutensa puhuttavan, että mitä se nyt sitten on. Ja hyvältähän se tuntui.

Jutta: Aivan, eli isää vastaan tavallaan toimittiin siinä vahvasti. Ja millä lailla nuoruudessa juominen erosi sitten siitä, miten aikuisuudessa tämä addiktio kehittyi?

Timo: Nuoruudessa, niin kyllä mä silloin tällöin join aika runsaastikin niin, että kunnon känni jos toinenkin tuli koettua. Mutta sitten saattoi mennä pitkiäkin aikoja, että en juonut ollenkaan tai join hyvin vähän. Siihen oli sit muitakin, ihan elämänkatsomuksellisia syitä siihen aikaan, että en käyttänyt alkoholia, mutta vähitellen, niin voi sanoa, että normalisoiduin ja käytin alkoholia jonkin verran, mutta en mitenkään mielestäni erityisen paljon.

Jutta: Miten sä näkisit, että sun näkövamma vaikutti tähän juomiseen?

Timo: No, se vaikutti varmaan sillä lailla, että kun oon ollut heikkonäköinen ihan syntymästäni saakka, niin oon ollut vähän arka liikkumaan ja ehkä arka paljastamaan sitä näkövammaisuuttanikin nuorena. Ja huomasin kyllä, kun oon jälkeenpäin ajatellut asiaa, niin oon huomannut, että kyllä se auttoi pieni rohkaisu silloin tällöin. Rohkaisuryyppy auttoi  menemään ihmisten pariin ja liikkumaan ja olemaan ja elämään, että kyllä se sillä lailla liittyi myös näkövammaisuuteen toi mun alkoholinkäyttö.

Jutta: Niin että sä pystyit olemaan sillä lailla sosiaalisempi ja vilkkaampi ihmisenä, joo. Miten sitten näet, että se juominen vaikutti perhe-elämään?

Timo: Öhm, ei siitä oikeastaan mitään... Vaimo käytti itse jonkin verran, kun oltiin menty naimisiin, niin vaimo käytti alkoholia mun kanssani, mutta jälkeenpäin hän on sanonut, että ei hän nyt siitä koskaan niin kauheasti välittänyt. Hän on ollut elämänikänsä kova urheilemaan ihan paralympiatasolle saakka ja ei hän niitä urheiluharrastuksiansa missään vaiheessa halunnut viinalla tärvellä, että käytettiin kyllä jonkin verran, ja minä enenevässä määrin.

Ja aika pitkään meni, mä muistan, ihan tuonne 90-luvulle saakka, kun tuli sellainen hetki, jonka mä muistan, että hän ensimmäisen kerran ilmaisi huolestumisensa. Kyllä hän oli ajatellut kuulemma asiaa aikaisemmin, mutta sanoiksi hän sai huolensa kerrottua joskus 90‑luvulla kauan ennen sitten tätä mun raitistumistani, että pitkään siitä ei puhuttu ja eikä senkään jälkeen kovin paljon, että ehkä hän muille sitten rupesi enemmänkin kuin mulle niin kertomaan huolestaan ja näin.

Ja perhe-elämään se vaikutti sitten pikkuhiljaa loppuvuosina aika paljonkin, että mä, musta tuli aika, voi sanoa, laiska oon ollut aina, mutta hyvin semmoinen tahdoton ja aloitekyvytön ja silleen, että vaimo hoiteli perheen asiat, viimeisen muuton muun muassa. Me ollaan nyt 15 vuotta asuttu samassa paikkaa. Silloin muutettiin ihan mun juomisen loppuvuosina, niin kyllä vaimo hoiti sen kaiken rumban. Ei musta ollut paljon… No, laatikoita pakkaamaan ja jotakin, mutta hyvin paljon vaimo siitä piti huolta.

Jutta: Miten sä sanoisit, että juominen vaikutti työelämään?

Timo: Työelämässä käytettiin aika paljon alkoholia. Se oli ihan näissä järjestökuvioissa tapana. Ja minä olin tietysti innolla siinä hommassa mukana ja… Mutta vähitellen sitten se alkoi alentaa työtehoa.

Sitten mun kontaktit työpaikalla väheni, koska vähintäänkin haisin vanhalta viinalta jos en jopa uudelta viinaltakin niin työpaikalla, niin eihän siinä tilanteessa tehnyt mieli kovin paljon toisten kanssa olla tekemisissä. Eli mä linnoittauduin sinne työhuoneeseen ja napsin siellä, tissuttelin sitten myös työaikana. Ja pitkään työnantaja sitä sitten katteli, kunnes puuttui asiaan.

Jutta: No niin, nyt taidamme päästä sitten siihen käännekohtaan. Eli mulla on täällä ajatuksena, että oliko käännekohtia useampia vai oliko se yksi käännekohta, mikä auttoi löytämään sen motivaation raitistua?

Timo: Öhm, kyllä niitä käännekohtia oli useitakin. Mutta kyl semmoisen, minkä mä nyt oon pitäny sellaisena ittelleni aika keskeisenä, oli yks kokousmatka, et mähän vastasin täällä järjestössä kansainvälisten asioiden hoitamisesta osaltani.

Ja me oltiin sitten Euroopan liiton näkövammaisten liiton tai Euroopan Sokeitten Unioni se on oikealta nimeltään, niin sen yleiskokouksessa, jossa mun piti esittää Suomen ehdokasta tämän Euroopan tason liiton hallitukseen, ja minäpä en ilmestynytkään sinne, aamulla tää tapahtu, niin ilmestyny sinne paikalle, kun olin edellisen yön yksin ryyppäämisen seurauksena autuaasti niin nukahtanut ja unohtanut koko asian. Ja niinpä mulle sitten esimieheni soitteli ja kysyi, että missäs mies on, kun täällä pitäis olla tekemässä ehdotusta ja…

Jotenkin se ekan kerran mut herätti, mutta kyllä sitä ennen oli tapahtunut kyllä paljon ja… Mut sen jälkeen sitten aika nopeasti niin mä myöskin pääsin sitten asiaankuuluvaan hoitoon ja sillä tiellä olen.

Jutta: Ihanaa, että olet, että tää käännekohta tapahtui. Ja mikä auttoi tässä raitistumisessa? Mitä kaikkea sä olet joutunut tekemään, että pysyisit raittiina?

Timo: No, ihan ensteks mä pääsin myllyhoitoon, joka on semmoinen neljän viikon alkoholistien kuntoutusjakso, ihan koko päivä aamusta yöhön. Nykyään sitä on myös avoimena tarjolla, mutta silloin oli tämmöinen niin sanottu laitoskuntoutus, joka oli kuitenkin mulle tosi hyvä. Ja siellä neljän viikon aikana, niin sen ohjelman, jota riitti ihan aamuvarhaisesta iltayöhön, niin sen tuloksena mä… sanotaan, että tuolla aivoissa jotkut palikat järjestyi ihan täysin uudestaan. Eli sain kiinni ajatuksesta, että mun kannattaa pysyä ihan raittiina eikä olla sillai niin kuin… ettei ota sitä ensimmäistäkään ryyppyä, niin silloin on mahdollisuus toipua.

Ihan sellaiset terveydelliset asiat, et mulla oli terveys jo menossa aika huonoon kuntoon. Maksa-arvot oli korkealla ja näin edespäin. Se auttoi, kun selvinpäin rupesin tilannetta ajattelemaan, että myrkytän siinä pikkuhiljaa keskushermostoani lopullisesti. Sitten oli se, että siellä todettiin tylysti, että alkoholistin keski-ikä on noin 50 ja risat, että siinä vaiheessa, jos juomista jatkaa, niin yleensä kuolema tulee. Ja kun mä rupesin miettimään niitä kavereita, joiden kanssa olin enemmän ja vähemmän tiiviisti ryypiskellyt, niin monet niistä oli jo silloin reilu viisikymppisenä kuolleet. Ja tää varmaan nyt osaltaan säikäytti mua.

Ja kyllä tietysti sitten se, kun siinä neljän viikon aikana oppi pikkuhiljaa tajuamaan, et minkälainen riesa sitä on ympäristölleen ollut ja rasitus ja mielipahan lähde, niin… kun kuitenkin mielestäni olen aina ollut aika kiltti ihminen, niin se myöskin havahdutti.

Ja sitten ihan tieto siitä, että alkoholismi on sairaus, et sitä voi… silloin sitä verrattiin allergiaan, että mä oon allerginen alkoholille ja et jos mä käytän sitä, niin seuraukset on sitten sekä fyysiset että psyykkiset että sosiaaliset.

Ja kyllä myöskin jo siellä neljän viikon aikana, niin mä tunsin heti, kun se alkoholin käyttö loppui, niin perusterveys alkoi parantua. Mä jonkinlaista varmasti tämmöistä apatiaa tai mielen masennusta podin siinä juomisloppuvuosina. Uni oli aika heikkoa. Ja kaikki nämä alkoi vetäytyä jo siinä hyvin varhaisessa vaiheessa. Eli mä huomasin sen tehon jo siellä laitoskuntoutuksen aikana, että tämä raittius on ihan sillä laillakin kannatettavaa, että fyysinen hyvinvointi ja jaksaminen selvästi paranee.

Jutta: Todella hienoa kuulla näitä asioita, mitkä on sua auttanu. Ja oikeastaan tää, että sulla oli toivo, toivon näkökulma siinä, et sä sait niitä tukea tarpeeksi ja sulla oli tavoite ja sitte sulla oli valtava motivaatio, niin se varmaan auttoi siihen, että sä et sitten tässä kohtaa tai myöhemmin repsahtanut. Eiköhän semmoinen vaara aina oo olemassa tai sitten, että alkoholi muuttuu joksikin toiseksi addiktioksi, niin mitäs sanoisit, onko tällä hetkellä sun elämässäs mitään addiktiota jäljellä?

Timo: ”Makkeen” syömistä varmasti voisi vähentää, mutta ei se nyt pientä ylipainoa lukuun ottamatta mun terveyttäni ole ainakaan toistaiseksi tuhonnut. Mutta ei oo tullu kyllä mitään tilalle, että olen ollut kova aina lukemaan ja sitä teen edelleenkin ja muita harrastuksia nyt, kun jaksaa tehdä kaikenlaista, niin… Varsinkin lukeminen ja jonkin verran vaimon opaskoiran kanssa käydään lenkkeilemässä ja tämmöistä.

Jutta: Joo, ja kun ajattelee, että alkoholismi koskee tänäkin päivänä 600 000:ta suomalaista täysin suoraan, niin olisi tosi tärkeätä miettiä vähän juuri sinun kaltaisten ihmisten kanssa, että mitä mahdollisesti, kun jälkikäteen oot miettiny, mitä tarvetta sä täytit sillä alkoholilla.

Timo: No, kyllä niitä tarpeita oli monenlaisia. Siinä oli, yksi oli ihan sellainen, että mä oon aina kiinnostunut henkisistä asioista, filosofiastakin, mutta ehkä tämmöisistä maailmankatsomuksista, uskonnoista, et ennen kaikkea. Ja hain varmaan jotain elämyksiä sillä viinan käytölläkin, mutta onneksi olen jälkeenpäin huomannut, että niitä elämyksiä voi saada kyllä ihan ilman alkoholia. Viimeksi nyt vuoden alussa, kun olin kaksi viikkoa Lapissa, niin totesin, miten luonnossa saa kyllä hyviä fiboja ihan ilman viinaakin. Ja toi sosiaalinen puoli oli tietysti se, että siihen käytin viinaa. Mutta nyt sitten oon huomannu, että sekin hoituu kyllä ihan ilman alkoholia.

Ja, mut loppuvaiheessa sitten, jos ajattelee sitä käyttöä, niin kyllä se, kun se muuttui sellaiseksi pakonomaiseksi käytöksi. Eli mun oli pakko saada viinaa, että mä olin edes niin sanotusti selvinpäin tai että olo oli suurin piirtein se, että mitä normaalisti on selvällä ihmisellä, niin sit se tarve oli jo kyllä ihan semmoinen fyysinen riippuvuus ja sen krapulan välttäminen, sanotaan näin. Ja yksi oirehan onkin alkoholismissa on just se, että jos aamulla jo tekee mieli ottaa vähän tämmöistä neuvoa antavaa ja palauttavaa ryyppyä, niin silloin ollaan jo aika pitkällä. Ja se on osoitus siitä, että elimistö huutaa viinaa. Ja sitten sitä piti saada.

Jutta: Näin se varmasti on, että näitä vaiheita on ollu monenlaisia siinä matkalla. Ja mitä sanoisit sellaiselle, joka tällä hetkellä miettii omaa alkoholinkäyttöään ja haluaisi sitä joko hillitä tai siitä kokonaan luopua?

Timo: Toivoa on, että toivottomuuteen ei kannata vaipua, vaikka mä tiedän omasta kokemuksesta, että se tilanne on siniä juomisen loppuvaiheessa aika toivoton ja sumuinen ja epämääräinen, ajelehtiva, mitä kaikkea se nyt onkaan. Ja sitten on olemassa keinoja. Joku pärjää ihan sillä lailla, että laittaa korkin kiinni ja toteaa, että tämä oli tässä. Mutta myöskin tukea on tarjolla.

Mä oon itte löytäny 12 askeleen ohjelman. Siihen tutustuin jo Kalliolan myllyhoidossa ja olen jatkanu sitten omaan tahtiini ja omalla intensiteetilläni sen kanssa. Ja siellä on paljon hyvää tukea siitä, et mitä… esimerkiksi juomisessa on monta kertaa halu peittää huonoa omaatuntoa ja tämmöisiä asioita. Sieltä ohjelmasta löytyy keinoja, millä lailla omantuntonsa voi keventää ja pyytää anteeksi ja saada anteeksi menneitä tekosiansa ja semmoisia asioita, jotka mieltä painaa ja paljon muuta siellä 12 askeleen ohjelmassa on hyvää.

Siellä on hyviä sellaisia iskulauseita. Esimerkiksi se, että oo raitis päivä kerrallaan, älä kuvittele, että ei koskaan enää, ei ikinä enää kynttiläillallisia viinilasin ääressä, vaan että kun oot tämän päivän raitis, niin se riittää, ja sitten huomenna kattoo, mikä on tilanne. Ja tämmöisiä hyviä, yksinkertaisia elämänohjeita, että ne on antanu mulle paljon tukea ja apua.

Ja tietysti toisten alkoholistien tapaaminen, heidän kertomustensa kuuleminen ja oman kertomuksen kertominen vuorollansa, niin se on… ihan ihmeellisesti antaa tukea siihen. Mä muistan esimerkiksi, kun mä oon tavannu kavereita, jotka nyt on ihan tolkun ihmisiä ja eläkkeellä elävät, harrastavat kaikenlaista, niin ne ollu jossain elämänsä vaiheessa tuolla Hakaniemen roskiksissa vailla vakituista asuntoa. Ykski kaveri sanoi, että muuta pukua ei… tummaa pukua ei ollu kun alushousut, niin tää puhuttelee, että jos ihminen pystyy 12 askeleen ohjelmalla esimerkiksi sen avulla nousemaan tommoisesta täysin toivottomasta tilanteesta ihan kunnon ihmiseksi, niin kyllä se puhuttelee. Ja näin se on munkin kohdalla sitte ollu, vaikka itte en sinne, onneksi sinne ihan roskiksiin saakka ehtiny vajota, vaan ehdin kääntyä sitten jo vähän aikaisemmin.

Jutta:

Ihanaa, että ehdit kääntyä aikaisemmin. Ja ihanaa, että annoit, Timo, tämän haastattelun. Erittäin arvokasta jakamista ja kokemusten vaihtoa.

Ja meillähän on tämä Minun näköinen mieli -puhelinringit edelleen olemassa. Ja mun henkilökohtainen unelma on tällä hetkellä, että me voitas saada sinne myöskin jossain vaiheessa semmoinen rinki, jossa jaettais kokemuksia addiktioista, että olen tämän sanonut jo ääneen, ja silloinhan se usein melkein alkaa jo toteutua, että toivottavasti näin käy.

Eli minuun saa ottaa yhteyttä, jos haluaa päästä puhelinrinkeihin mukaan. Ja mun sähköposti on jutta.saanila@nkl.fi. Ja puhelinnumero on 050 533 9491.

Ollaan kuulolla. Heippa!


Sivu päivitetty