Sinivalkoiset valjaat - Opaskoirayhdistys 70 vuotta

Keskiviikkona 25.4. vietetään kansainvälistä opaskoirapäivää. Opaskoirayhdistyksen 70-vuotisjuhlateema kunnioittaa Suomen 100 itsenäisyyden vuotta.

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.4.2018

Suomessa koirien koulutus sokeiden opaskoiriksi alkoi sotien aikana 1940-luvulla. 1948 perustettiin opaskoirankäyttäjien oma yhdistys, Opaskoirayhdistys ry. Monet ensimmäisistä opaskoirankäyttäjistä olivat sodassa näkönsä menettäneitä nuoria miehiä.

Tänä päivänä Opaskoirayhdistys ry on opaskoirankäyttäjien etujärjestö, jonka toiminta-alue on koko Suomi. Yhdistys luokitellaan yleishyödylliseksi. Sen tärkeimmät tehtävät ovat opaskoirankäyttäjien oikeuksien seuraaminen, aluetoiminta ja opaskoiratoiminnasta tiedottaminen.

Suomessa on tällä hetkellä noin 220 työssä olevaa opaskoiraa. Opaskoiria kouluttaa kolme tuottajatahoa, Näkövammaisten liiton opaskoirakoulu Vantaalla, Suomen opaskoirakoulu Oy Kuopiossa ja Opaskoirapalvelu Nou-Hau Ilmajoella.

Opaskoira luokitellaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineeksi. Se on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tuki näkövammaisten henkilöiden itsenäiselle elämälle. Sairaanhoitopiirit ja vakuutusyhtiöt ostavat palvelun opaskoiratuottajilta ja me näkövammaiset henkilöt saamme käyttöömme korkeasti koulutetun koiran.

Opaskoiran merkitys käyttäjälleen ei koskaan ole ollut vain siinä, että se muistaa reitit, osaa tuoda turvallisesti suojatielle tai opastaa kassalle myymälöissä. Opaskoira on ollut ja on edelleen käyttäjälleen itsenäisen liikkumisen mahdollistaja, omasta hyvinvoinnista huolehtimisen välikappale ja monesti myös sosiaalisen kanssakäymisen katalysaattori, ilon ja lohdun tuoja.

Lisätietoja


Sivu päivitetty