Nä­kö­vam­mais­ten liiton kirje kan­san­edus­ta­jil­le

Hyvä kansanedustaja!

Olen Sari, sokea työssäkäyvä nainen. Sokeuduin 16-vuotiaana. Henkilökohtainen avustaja, kuljetuspalvelut, apuvälineet ja pistekirjoitustaito mahdollistivat opiskelun. Valmistuin ylioppilaaksi ja kasvatustieteen maisteriksi.

Opiskeluaikana perustin perheen ja sain nyt täysi-iän kynnystä hätyyttelevän lapsen.

Jo opiskelujen ohella tein töitä ja kokoaikaisesti työelämässä olen ollut lähes 17 vuotta. Työuraa on jäljellä enemmän kuin takana. Sokean naisen arki asiointeineen, töineen, harrastuksineen ja poliittisine osallistumisineen on ollut mahdollista vain henkilökohtaisen avustajan, kuljetuspalvelujen ja apuvälineiden avulla.

Kun aikanaan täytän 75 vuotta, olen edelleen sokea. Ihmeparantumista ei tapahdu yhdessä yössä.

Kuljetuspalvelujen yhdeksän edestakaista vapaa-ajanmatkaa kuukaudessa ei ole paljon. Kun ne vähenevät ja muuttuvat sisällöltään, jätän väliin kyläilyt ystävien luona, harrastukset ja kaikki muut menot. En kyläile silloin aikuisen lapseni enkä lastenlasteni luona. Jään kotiin, koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Kun henkilökohtainen avustaja poistuu, en käy kaupassa, vaateostoksilla, konserteissa, teattereissa, matkoilla tai ulkoilemassa. Jätän menemättä tapahtumiin ja paikkoihin, joissa en sokeana selviä yksin. Etenkään talvikelillä en lähde ulos, koska pelkään liukastumista. Jään sisälle kotini vangiksi. En myöskään lue postejani tai vaikkapa aikakauslehtiä. Jätän tarkistuttamatta vaatteideni siisteyden ja korjaamatta irronneet napit tai katkenneet pyyhkeiden lenkit. En pese ikkunoita enkä saa selville, milloin ruokatarvikkeet tai lääkkeet vanhenevat. En käytä sähköisiä palveluja enkä verkkosivuja, jotka eivät toimi apuvälineideni kanssa. Jään paitsioon tietoyhteiskunnasta ja maailman menosta.

Ihmisarvoinen elämä on uhattuna. Vammaispalveluihin suunniteltujen 61 miljoonan euron leikkausten toteutuessa kaikenikäisten näkövammaisten arki vaikeutuu merkittävästi. Leikkaukset vaarantavat YK:n vammaissopimuksen mukaiset perus- ja ihmisoikeudet. Yhdenvertaisuutta ne rikkovat, sillä iän perusteella ei voi syrjiä ihmistä, joka vammansa vuoksi tarvitsee apua.

Vammaispalvelut eivät ole luksusta, vaan edellytys tavallisen, ihmisarvoisen arjen sujumiselle.

Kun on täyttänyt 75 vuotta, arjen sujumiseksi välttämättömät kuljetuspalvelut muuttuisivat merkittävästi ja henkilökohtainen apu poistuisi kokonaan. Sosiaalihuoltolaki tai vanhuspalvelulaki eivät tunne henkilökohtaista apua. Kuljetuspalvelujen järjestäminen ja järjestämistavat vaihtelisivat kunnittain.

Suomen 50 000–60 000 näkövammaisesta 75 vuotta täyttäneitä on noin 30 000. Näkövammainen on sitä myös 75 vuotta täytettyään. Vamma ei poistu iän myötä.

yhteistyöterveisin Näkövammaisten liitto ry
toimitusjohtaja Jukka Tahvanainen
koulutuspoliittinen suunnittelija Sari Kokko