Ympäristö

Mitkä ovat yleisimpiä näkövammaisten kohtaamia ongelmia rakennetussa ympäristössä? Ja miten ongelmat ratkaistaan?
Valkoinen keppi, joka seuraa maassa olevaa kohomerkintää, sekä takana näkyvä jalka.

Tällä sivulla

Yleiset ongelmat

Yleisimpiä näkövammaisten henkilöiden kohtaamia ongelmia rakennetussa ympäristössä ovat:

  • orientoitumisen eli suunnistautumisen vaikeus
  • etäisyyksien arviointi
  • opasteiden lukeminen
  • törmääminen, kompastuminen tai putoaminen.

Liikennevälineestä, kuten bussista tai metrosta ulos astuttaessa näkövammaisen on kyettävä määrittämään oma sijaintinsa suhteessa ympäristöön ja osattava lähteä oikeaan suuntaan. Ilman selkeitä maamerkkejä tämä voi tuottaa vaikeuksia. Myös rakennustyömaa keskellä tuttua kulkureittiä voi aiheuttaa suunnan menettämisen, jos työmaan joutuu kiertämään. Lisäksi kova melu voi vaikeuttaa suunnistautumista estäen kuulon hyödyntämisen.

Keskellä jalkakäytävää on kivikasa, joka on ympäröity narulla. Kasan takana on ihmisjoukko.

Suojaamaton työmaa-alue tutulla kulkureitillä on vaarallinen ja aiheuttaa suunnan menettämisen. Tilapäisten liikennejärjestelyjen tulee olla kunnolla suojattuja, niin ettei työmaa-alueelle voi vahingossa joutua ja suoja-aitaa voi käyttää ohjaavana elementtinä.

Ympäristömme on täynnä suunnistautumista helpottavia opasteita, mutta ohjatakseen myös näkövammaisia henkilöitä opasteiden informaation tulee olla saavutettavassa muodossa. Ongelmia on monia: opasteen teksti voi olla liian pientä, teksti ei erotu taustastaan, opasteen kiiltävä pinta heijastaa valoa vaikeuttaen lukemista, opastetta ei pääse lukemaan tarpeeksi läheltä, opasteessa on vain visuaalista informaatiota.

Alla olevassa kuvassa näkyy, miten vaikeaa heijastavan lasin takaa on nähdä bussiaikatauluja.

Nainen katsoo bussikaikatauluja lasin takaa. Lasi on hyvin heijastava.
Heijastava lasi.

Suurimpia törmäysvaaran aiheuttajia nykyisessä rakennuskannassa ovat huonosti merkityt tai merkitsemättömät lasiseinät, lasiseinäiset tuulikaapit ja vitriinit, suuret maahan saakka ulottuvat ikkunat ja läpinäkyvät ovet.

Erityisen hankalia ovat myös sekä sisä- että ulkotiloissa kulkuväylälle ylhäältä tai sivultapäin ulkonevat esteet, joita ei voi havaita valkoisen kepin avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi kulkuväylälle ulottuvat naulakot, valaisimet, opasteet ja alta avoimet, suojaamattomat portaikot.

Kompastumisvaaran aiheuttavat esimerkiksi kulkuväylään rajoittuvat matalat aidat tai reunukset, ovien aukipitolaitteet maassa tai kenkien harjauslaitteet oven edessä, samoin pyörätelineet kulkuväylällä. Putoamisvaara syntyy, jos portaat on sijoitettu kulkuväylän jatkeeksi, portaiden alkamiskohtaa ei ole merkitty selkeästi tai käsijohde päättyy liian aikaisin.

Alla olevassa kuvassa huonosti merkitty lasiseinä lähtevien bussien laiturialueella aiheuttaa törmäysvaaran.

Nainen kävelee kohti bussipysäkillä olevaa lasiseinää.
Lasiseinä aiheuttaa törmäysvaaran.

Kulkuväylän yläpuoliset esteet ovat vaarallisia, koska niitä ei voi havaita valkoisella kepillä. Alla olevassa kuvassa parveke ei osu valkoisen kepin reitille, joten siihen voi kipeästi törmätä.

Nainen kulkee jalkakäytävällä kohti hyvin matalalla olevaa parveketta. Parvekkeessa on keltainen kyltti, jossa lukee Varo parveketta.
Parveke pään korkeudella.

Lisäksi sosiaalisen kanssakäymisen haasteet, kuten kyvyttömyys tunnistaa ihmisiä ulkonäön perusteella, vaikeus havaita ilmeitä ja eleitä ja usein mahdottomuus huomata katsekontakti ja vastata siihen voivat hankaloittaa näkövammaisen henkilön arkea.


Helpottavat tekijät

Ympäristön tulee olla selkeä, huolellisesti suunniteltu ja johdonmukaisesti toteutettu.

Liikkumista ja ympäristön hahmottamista helpottavat seuraavat perusasiat:

  • yksinkertainen pohjaratkaisu (kulkuväylillä ei ylimääräisiä suunnanmuutoksia)
  • suorakulmainen koordinaatisto (suunta on helppo säilyttää)
  • selkeä ja johdonmukainen opastus
  • erottuvat maamerkit (eli kuuluvat, tuntuvat ja selkeästi näkyvät yksityiskohdat ympäristössä, kuten esim. suihkulähteet, vaihtuvat pintamateriaalit, rakennusten siluetit)
  • ohjaavat materiaalivalinnat; materiaali- ja värikontrastit
  • tasainen ja häikäisemätön valaistus; yleis- ja kohdevalot
  • ohjaavat ääniopasteet ja tiloille ominainen akustiikka
  • avoimien tilojen jäsentäminen pienemmäksi tai jos ei mahdollista, niin selkeästi osoitettu kulkureitti esim. avoimen toriaukion poikki
  • esteiden ja putoamisvaaran välttäminen (vaarallisten kohteiden selkeä merkitseminen, ja varoittavien materiaalien käyttö).

Esteetön leikkipuisto

Esteettömässä leikkipuistossa myös näkövammaiset lapset voivat leikkiä turvallisesti muiden lasten joukossa ja valita itse heitä kiinnostavat leikkitelineet ja -välineet.


Esteetön luontopolku

Luontopolku Puumerkki on Helsingin ensimmäinen esteettömäksi kunnostettu luontopolku. Se sijaitsee Kivinokassa, Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualeen läheisyydessä.

Kivituhkapintainen, 330 metriä pitkä polku mutkittelee vanhassa metsässä. Reitin varrella on kuusi kohdetaulua, joissa kerrotaan erilajisista puista ja niillä elävistä hyönteisistä piirroskuvin, kosketeltavin kohokuvin, suomen- ja ruotsinkielellä sekä pistekirjoituksella.

Puumerkkipolku päättyy rannan sadekatokseen ja lintulavalle, mistä aukeaa näkymä Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelle. Paluu lähtöpisteeseen, Rajatien notkelmaan pääopastaulun luo tapahtuu tuloreittiä pitkin.

Puumerkkipolun reitti on rakennettu mahdollisimman tasaiseksi, helppokulkuiseksi, reilun metrin leveäksi ja se on päällystetty kivituhkalla. Käsijohdetta seuraten näkövammainen henkilö löytää helposti puumerkiltä toiselle. Polun muissa kohdissa reunapuu erottaa polun metsästä ja toimii ohjaavana elementtinä valkoista keppiä käyttävälle henkilölle.

Luontopolku, jota kulkee kaksi henkilöä peräkkäin. He pitävät kiinni oikealla olevasta käsijohteesta.
Käsijohde.
Mieshenkilö kulkee luontopolkua pitkin valkoinen keppi kädessä.
Polun reunapuu.

Moniaistisuus polulla

Luonto on jo itsessään moniaistinen. Se tarjoaa linnun laulua, metsän tuoksua ja makuja, kirpeitä ketunleipiä ja kuusenkerkkiä, materiaaleja ja muotoja sekä visuaalisia elämyksiä. Luontokokemus on kokonaisvaltainen ja sillä on elvyttävä vaikutus ihmismielelle. Suomalaisten mielipaikat löytyvätkin useimmiten luonnosta.

Puumerkki-luontopolulla moniaistisuus on otettu eri tavoilla huomioon. Puumerkkien sijainnit ovat helposti tunnistettavissa kulkuväylän pintamateriaalin muutoksen ansiosta. Puumerkin kohdalla pintamateriaali muuttuu jalan ja kepin alla kopisevaksi puuksi, jolloin muutoksen voi sekä kuulla että tuntea.

Luontopolku, jossa etualalla on puuta ja taka-alalla polku muuttuu hiekkapoluksi.
Erilainen pintamateriaali kertoo esteestä.

Lisäksi puumerkin sijainti on merkitty käsijohteeseen puutapeista tehdyllä pistekirjoitusnumerolla. Käsijohdetta seuraten saa ajoissa tiedon seuraavasta puumerkistä ja sen järjestysnumerosta, ja opastaulu on löydettävissä ilman törmäysvaaraa.

Puisessa käsijohteessa on kolme puutappia.
Puumerkkien järjestysnumerot ilmoitetaan käsijohteessa puutapeista tehdyillä pistekirjoitusnumeroilla.

Puumerkin kohdetaulussa on tietoa tekstinä ja pistekirjoituksella sekä kohokuva kohteeseen liittyvästä yksityiskohdasta, kuten puun rungolla elävästä hyönteisestä.

Luontopolun opaste, jota kädet koskettelevat.
Puumerkeistä saa tietoa lukemalla, koskettelemalla tai kuuntelemalla netistä etukäteen ladattavia äänitiedostoja.

Tietoa Puumerkeistä voi käydä etukäteen kuuntelemassa Helsingin kaupungin rakennusviraston verkkosivuilla. Äänitiedostot voi myös ladata mukaan luontoretkelle.

Tärkeintä polulla on kuitenkin se, että puut, luonnon omat puumerkit, on tuotu osaksi polkua ja näkövammainen kävijä pääsee itse tutustumaan niihin (eikä ole vain opastauluissa kerrotun tiedon varassa). Luontoelämys syntyy omakohtaisesta kokemuksesta.

Opastus

Puumerkkipolun informaation suunnittelussa on huomioitu erityisesti näkövammaiset käyttäjäryhmät.

Moniaistisesti annettu informaatio palvelee mahdollisimman monia luonnossa liikkujia!

Polusta, sen sijainnista ja liikenneyhteyksistä saa tietoa etukäteen Helsingin kaupungin rakennusviraston verkkosivuilta. Sivuilta voi myös ladata luontokertomuksia MP3-tiedostoina mukaan retkelle.

Luontopolku alkaa katetulta pääopastaululta, johon sisältyy alueen kartta, pelkistetty kohokartta ja tietoa tekstinä, kuvina ja pistekirjoituksella. Kohokartasta saa selkeän käsityksen luontopolusta ja reitin varrella sijaitsevista kohteista. Siinä polku esitetään kulkusuunnan mukaisesti, jolloin se on helpompi hahmottaa. Polku erottuu selkeänä raitana metsää ja vesialuetta kuvaavasta rasteripinnasta. Puumerkkien sijainnit on merkitty karttaan kohonumeroin ja pistekirjoituksella.

Luontopolun päässä, rannan sadekatoksessa on toinen kohokartta, joka esittää polun sadekatoksesta päin nähtynä. Kahteen suuntaan kuljettavalla reitillä on hyvä olla kartta reitin molemmissa päissä.

Nainen tunnustelee luontopolun kohokarttaa.
Kohokartta luontopolusta.

Sadekatoksessa on lisäksi muutama penkki ja ruovikon elämästä, lähimetsän lajeista ja niiden talvielämästä kertova taulu sekä iso Viikin-Vanhankaupunginlahden suojelualueen kartta. Seinällä on myös muutamia vesilintujen siluettikuvia, joita voi yrittää tunnistaa käsin koskettelemalla.

Kontrastivärit auttavat heikkonäköisiä havaitsemaan kohokartan ja penkit sekä välttämään törmäämistä sadekatoksen rakenteisiin. Erikorkuisista penkeistä voi valita itselleen sopivimman.

Sadekatos, jonka alla on valkoiset penkit ja seinillä kartta sekä kohokartta.
Kontrastivärit.
Puupenkkejä luonnon keskellä.
Erikorkuiset, taustasta hyvin erottuvat penkit.

Lintulavalle pulpettimaisesti asennetut opasteet ovat luettavissa sekä seisten että istumakorkeudelta. Riittävän polvitilan ansiosta opasteiden ääreen pääsee pyörätuolilla.

Luontopolun kääntöpiste, jonka takana näkyy vettä.
Lintulavan opasteet.

Kohokarttaa tunnustelemalla saa käsityksen edessä avautuvasta maisemasta. Selkeä kontrastivärinen kehys helpottaa kartan löytämistä ja hahmottamista.

Kohokartta Kivinokan ulkoilualueesta.
Kohokartta.

Lue lisää


Sivu päivitetty