Valaistus

Oikeanlainen valaistus tekee ympäristöstä miellyttävän. Millainen valaistus tukee näköä? Millaisia heijastuksia kannattaa välttää? Tältä sivulta löydät tuhdin tietopaketin valaistuksesta.
Valkoinen keppi, joka seuraa maassa olevaa kohomerkintää, sekä takana näkyvä jalka.

Tällä sivulla

Yleistä valaistuksesta

Hyvin suunniteltu valaistus loihtii esille tilan ja esineympäristön. Hyväkään valaistus ei havainnollista ympäristöä, jos kontrastisuhteet eivät ole riittävän selkeät. Tilassa liikkumisen ja muun toiminnan kannalta tärkeiden rakenteiden ja muotojen on erotuttava kontrastiltaan muusta ympäristöstä. Valaistus tuo nämä kontrastit esille.

Hyvän valaistuksen voi luoda hyvillä valaisimilla, jotka sijoitetaan niin, etteivät ne aiheuta häikäisyä. Valaisimien sijoittelun lisäksi tulee ottaa huomioon ikkunasta tuleva päivänvalo ja huoneen pintojen värit. Vaaleat pinnat heijastavat valoa tehokkaammin, jolloin kohdevalot eivät yleensä aiheuta häikäistymistä. Seinäpintojen vaaleus on tärkeä valaistusta tasoittava tekijä samalla, kun se hyvänä laajana heijastimena tehostaa valaistusta. Sen sijaan tummaa seinää vasten sijoitettu valaisin saattaa häikäistä. 

Hyväkin valaisin voi aiheuttaa häikäistymistä, jos se sijoitetaan väärin. Vanhoissa kiinteistöissä on usein ongelmana valaisinten ripustuspisteiden vähäisyys tai huono sijoitus, jolloin niihin asennetut valaisimet eivät välttämättä toimi kuten pitäisi. Siksi ripustuspisteiden lisääminen ja sijoittelu tarpeiden mukaan on yhtä tärkeää kuin hyvät valaisimet tai huonepintojen vaalennus.

Myös valaistusmuutostöitä voidaan mahdollisesti tehdä vammaispalvelulain mukaisena asunnonmuutostyönä. Tiedustele asiaa keskussairaalan kuntoutusohjaajalta tai oman kunnan sosiaalitoimesta.

Valaistus julkisissa ja yleisissä tiloissa

Julkisten ja yleisten tilojen valaistuksen suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös kaikkein heikoimmin näkevät. Hyvinkin heikolla näkökyvyllä voi pystyä suunnistautumaan valaistuksen avulla, tai suunta voidaan ottaa käyttäen majakkana yksittäistä valaisinta. Tärkeää on sijoittaa valaisimet suunnistautumisen kannalta tärkeisiin kohteisiin ja ohjaaviksi jonoiksi tilassa liikkumisen kannalta mielekkäisiin suuntiin.

Julkisissa ja yleisissä tiloissa, joissa ollaan pidempiä aikoja, olisi syytä olla säädettävä valaistus. Tuolloin hyvin paljon yleisvaloa tarvitseva henkilö voi säätää sitä enemmän itselleen ja valonarka henkilö voi himmentää valaistusta. Tärkeää on myös riittävä määrä kohdevalaisimia, joilla voidaan valaista lähikatselukohteita ja mahdollisesti korostaa tärkeitä yksityiskohtia tai alueita.

Eri tilojen valaistusvoimakkuussuosituksia

  • sisääntuloaulat 200 lx (säädettävä valaistus 100–500 lx)
  • asiakaspalvelupisteet 500–750 lx
  • odotustilat, aulat, käytävät ym. 200–300 lx
  • ilmoitustaulut 500 lx (pystytasossa)
  • vaatesäilytys 300 lx, valoa myös naulakon yläosaan ja hattuhyllylle
  • portaat, luiskat 300 lx (portaan alku- ja loppupäässä 500 lx)
  • hissi 300 lx
  • opetustilat 500 lx
  • ruokailutilat 300 lx
  • henkilökuntatilat 300 lx
  • kahvihuoneet 200 lx
  • toimistotilat 500 lx
  • wc-tilat 300 lx (yleisvalaistus ja peilivalaistus kasvojen korkeudella)
  • pukuhuoneet 300 lx (yleisvalaistus ja peilivalaistus kasvojen korkeudella)
  • pesuhuoneet 300 lx.

Katu- ja viheralueille määritellyt valaistusvoimakkuussuositukset

  • suojatiet 30 lx
  • jalkakäytävät 10 lx
  • kulkuväylät 10 lx
  • risteyskohdat 15 lx
  • luiskat 30 lx
  • portaat 50 lx.

Heikkonäköiset ja valaistus

Hyvästä valaistuksesta hyötyvät kaikki, mutta erityisen paljon hyvästä valaistuksesta hyötyvät tietysti henkilöt, joiden näkökyky on syystä tai toisesta alentunut. Näkövammaisille ihmiselle normaali kotivalaistus on useimmiten riittämätön.

Pääsääntöisesti näkövammaisille ihmisille sopiva valaistus on samanlainen kuin normaalinäköisillekin. Heikkonäköisen ja normaalisti näkevän näköjärjestelmät poikkeavat toisistaan vain siinä, että heikkonäköistä haittaavat enemmän valaistuksen epäkohdat kuin normaalisti näkevää. Heikkonäköinen voi suorastaan menettää näöllisen toimintakykynsä tilanteessa, jossa valon vähäisyydestä tai häikäisystä ei vielä aiheudu normaalinäköiselle mitään haittaa. Heikosti näkevän näköjärjestelmän resurssit ovat niukat eikä joustavuutta ole häiriötilanteisiin. Näköympäristön havaittavuutta on optimoitava keinovalon, häikäisynhallinnan ja kontrastien avulla.

Heikosti näkevät tarvitsevat suurentavien apuvälineiden lisäksi selkeän ympäristön, jotta he pystyvät käyttämään jäljellä olevaa näköään. Käsitys tilojen koosta ja muodosta sekä siellä olevasta kalustuksesta muodostuu kontrasti- ja värierojen perusteella, jotka hyvä valaistus loihtii esiin. Valaistusta, pintojen heijastussuhteita sekä ikkunoista tulevan päivänvalonvalon hallintaa tulisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena: näköympäristönä.

Valontarve on yksilöllistä eikä se ole pääteltävissä silmäsairauden ja näkövamman vaikeusasteen perusteella. Näköympäristön parantamisessa tuleekin ottaa huomioon yksilölliset tarpeet. Siksi on tärkeää tutkia näkökyky ja valontarve ennen suurempia valaistuksenmuutostöitä kotona tai työpaikalla.

Heikkonäköisellä ihmisillä näöntarkkuus on huomattavasti normaalia alhaisempi ja kontrastiherkkyys on usein alentunut. Näiden aiheuttamia haittoja voidaan usein vähentää lisäämällä valaistusvoimakkuutta, jolloin ympäristön kontrastit voimistuvat. On kuitenkin pidettävä kurissa kontrastinmuodostumista haittaava kiiltokuvastuminen ja häikäistymishaitat.

Kaikki heikkonäköiset ihmiset pyrkivät käyttämään jäännösnäköään mahdollisimman tehokkaasti. Toisen heikkonäköisen näkö saattaa hyvissä olosuhteissa riittää melko sujuvaan näönvaraiseen toimintaan, kun taas toinen voi kyetä lähinnä suunnistautumaan näkönsä avulla. Käsitys ympäristöstä täydentyy muiden aistien avulla.


    Yleisvalaistus

    Valaistuksen ensisijainen tarkoitus on loihtia ympäristö mahdollisimman hyvin näkyväksi.

    Yleisvalonlähteinä toimivat parhaiten laajapintaiset, suurelle alueelle valoa jakavat ja hyvin häikäisysuojatut valaisimet. Isoissa huoneissa on syytä olla useampia yleisvalaisimia ja ne tulee sijoittaa siten, etteivät katvealueet haittaa näkemistä. Vaikka huone vaikuttaisi tasaisesti valaistulta, heikkonäköinen ihminen ei välttämättä näe katvealueella sitä, minkä erottaisi paremmassa valossa.

    Pienissä huoneissa yleensä riittää yksi hyvä yleisvalaisin, jonka valoa täydennetään kohdevalaisimella. Joissakin tapauksissa varjojen puuttuminen heikentää esimerkiksi kolmiulotteisten esineiden näkemistä, jolloin parhaaseen tulokseen päästään epäsuoran ja suoran valaistuksen yhdistelmällä.

    Suoran ja epäsuoran valaistusratkaisun energiatehokkuudella ei ole merkittävää eroa. Suorassa valaistuksessa saadaan korkeampi valaistusvoimakkuus suhteessa käytettyyn energiaan, kun taas epäsuorassa valaistuksessa alhaisempi yleisvalaistustaso riittää.

    Hyvä valaisin voi olla myös kaunis. Kuitenkin monet esineinä kauniit valaisimet saattavat olla varsinaisessa käyttötarkoituksessaan melko huonoja. Huonoa mutta esteettiseltä tai tunnearvoltaan tärkeää valaisinta voi edelleen käyttää luomassa viihtyisyyttä, mutta yleisvalaistus kannattaa järjestää paremmin tarkoitukseen sopivilla valaisimilla. Silloin ei yleensä koidu mitään haittaa näkemiselle.

    Seuraavassa esitellään yleisvalaistuksen toteuttamistapoja. Parhaaseen lopputulokseen pääsee yhdistämällä yleisvalaistusta ja kohdevalaistusta.

    Suora valaistus

    Yleisvalaistus voidaan toteuttaa joko suoraa valoa huonetilaan jakavilla tai katon ja seinien kautta epäsuorasti valoa heijastavilla valaisimilla. Suora valaistus on yleensä halvempi toteuttaa ja matalissa tiloissa ehkä toimivin.

    Suorasta yleisvalaistuksesta puhutaan silloin, kun huone valaistaan tasaisesti valoa jakavilla valaisimilla. Se on epäsuoraa valaistusta edullisempi toteuttaa ja toimii paremmin matalissa tiloissa.

    Suoraan valaisimen heijastavilta pinnoilta lankeavassa valossa muodostuu varjoja kuten auringonpaisteessakin. Varjojen suunnat ja pituus riippuvat katsekohteen sijainnista suhteessa valon tulosuuntaan. Varjonmuodostus voi olla näkemisen ja viihtyvyyden kannalta hyväksi, ja ne voivat helpottaa myös kolmiulotteisten kohteiden, kuten kasvojen ja ilmeiden, tunnistamista. Toisaalta katsoja voi itse varjostaa katsomaansa kohdetta, jolloin näkyvyys on huono. Tämän vuoksi valaisinten sijoittelu suhteessa tilan toimintoihin on hyvin tärkeää.

    Yleisvalonlähteinä toimivat parhaiten suhteellisen laajapintaiset, suurelle alueelle valoa jakavat ja hyvin häikäisysuojatut valaisimet. Pienissä huoneissa riittää yksi hyvä yleisvalaisin, jonka valoa täydennetään kohdevalaisimella. Suuremmissa huonetiloissa on syytä olla useampi yleisvalaisin, joiden tulee muodostaa toisiansa täydentävä kokonaisuus niin, etteivät valaisinten katvealueet ole häiritsevän suuria.

    Näköjärjestelmä ei ole erityisen herkkä aistimaan valoisuuseroja. Valon määrä voi kymmenkertaistua ennen kuin aistimme sen lisääntyneen kaksinkertaiseksi. Voimme siis pitää hyvinkin epätasaista valaistusta melko tasaisena.

    Monissa silmäsairauksissa valontarve on lisääntynyt ja se minimivalaistus, jossa jokin kohde erotetaan, voi olla huomattavasti normaalia korkeampi. Vaikka huonetila vaikuttaisi melko tasaisesti valaistuilta, eivät heikosti näkevät havaitsekaan kaikissa kohdissa sitä, minkä näkisivät riittävässä valossa.

    Epäsuora valaistus

    Epäsuora valaistus tarjoaa erityisen tasaisesti jakautuvaa varjotonta valaistusta ja auttaa poistamaan mahdolliset häikäisyhaitat. Epäsuoraa valoa tarjoaa valaisin, joka heijastaa valon katon ja seinien kautta.

    Epäsuorassa yleisvalaistuksessa valo heijastuu laajojen huonepintojen kautta eikä varjoja synny. Tällainen tasainen varjoton valo muistuttaa ulkovaloa pilvipoutaisella säällä. Monet kokevat näkevänsä parhaiten juuri pilvipoutaisena päivänä, jolloin valo hajoaa, kun se läpäisee tasaisen pilvikerroksen, ja valaisee maisemaa joka suunnasta tasaisesti. Auringon suunnasta ei tällöin aiheudu häikäistymistä, varjot eivät muodosta näkemisen katvealueita, eivätkä pinnat kiillä kontrasteja heikentävästi.

    Epäsuorassa valaistuksessa ei yleensä tarvita samaa voimakkuutta kuin suorassa valaistuksessa. Valaistusvoimakkuuksiin perustuvat suositukset ja ohjeet suosivat suoraa valaistusta, koska sitä käytettäessä tietty valaistusvoimakkuus saavutetaan halvemmalla. Valon määrä on kuitenkin vain yksi näköympäristön selkeyteen vaikuttava tekijä. Epäsuorassa valossa toteutuvat monet muut näkemisen perusedellytykset paremmin, koska häiriötekijöitä on vähemmän.

    Energiatehokkuuden suhteen ei suoran ja epäsuoran valaistuksen välillä ole merkittävää eroa. Suorassa valaistuksessa saadaan korkeampi valaistusvoimakkuus suhteessa käytettyyn energiaan, kun taas epäsuorassa valaistuksessa alhaisempi yleisvalaistustaso riittää.

    Kohdevalaistus

    Yleisvalaistus ei ole juuri koskaan niin kattava, etteikö erillistä kohdevaloa tarvittaisi lukemisessa ja muussa tarkassa lähityössä. Kohdevalaistus on esimerkiksi keittiössä ja muissa työtiloissa tärkeä turvallisuuteen vaikuttava tekijä.

    Kohdevaloa on hyvä sijoittaa niihin hämäriin nurkkauksiin, joihin yleisvalo ei yllä: valaisimen voi laittaa esimerkiksi komeroon ja naulakoihin. Kohdevaloilla voidaan myös tasoittaa näkökentän valoisuuseroja esimerkiksi asettamalla valaisin televisioruudun taakse. Tarkoituksenmukaisesti sijoitettuna paikallisvalaisin voi myös toimia kulkua ohjaavana majakkana vaikeasti näkövammaisella.

    Kohdevalaisimen valinnassa on tärkeää kiinnittää huomiota sekä valaisimen häikäisyn suojaukseen että valon laatuun. Hyväkin valaisin häikäisee, mikäli se on sijoitettu väärin. Valaisin tulee suunnata tarkoitettuun kohteeseen, eikä se saa erottua häikäisevän kirkkaana pisteenä muusta huoneympäristöstä.

    Valo voi värähdellä häiritsevästi, jos käytetään lukulamppuna vanhempaa sähkömagneettisella kuristimella varustettua kohdevalaisinta. Sama vaikutus on hehkulamppuvalaisimella, johon on jälkikäteen kierretty energiansäästölamppu. Värähtely ei häiritse valaisimissa, joissa on elektroninen liitäntälaite loistelampulle. Värinähaittoja ei ole myöskään halogeeni- ja led-valaisimissa.

    Hyvin halpa ja melko toimiva tapa saada lisää kohdevaloa on otsalampun käyttö esimerkiksi etsiessä tavaroita tai vaatteita komeroista. Tällöin kädet ovat vapaana, kohde ei varjostu ja valo valoa saadaan juuri sinne mihin sitä tarvitaan.

    Työ- ja lepovalaistus

    Valaisinten tehonsäätimillä voidaan loihtia tehokas työskentelyvalaistus ja myös himmeä oleskeluvalo. Valaisimet voidaan myös ryhmitellä siten, että erilaiset valaistukset ovat mahdollisia ilman tehonsäätöjäkin.

    Yksinkertaisimmillaan viihtyisä tunnelmavalo voidaan saada aikaan pitämällä päällä muutamia kohde- ja paikallisvalaisimia ja kytkemällä yleisvalaistus pois. Valaistuksen joustavan järjestämisen kannalta on tärkeää, että huoneistossa on riittävästi pistorasioita.


    Lamput

    Käsitteet lamppu ja valaisin sekoittuvat usein puhekielessä. Lamppu on varsinainen valonlähde ja valaisin on se laite, johon lamppu sijoitetaan. Valaisimessa on yleensä kaikki valon jakautumiseen, heijastamiseen ja häikäisysuojaukseen liittyvät ominaisuudet.

    Hehku-, led-, halogeeni- ja pienloistelamput

    Nyt kun hehkulamppuja ei enää valmisteta ja niiden tilalle myydään samaan kantaan sopivia energiansäästölamppuja, on syytä muistaa että hehkulampuille suunniteltujen valaisinten ominaisuudet pysyvät edelleen samoina tai jopa huononevat. Valon määrä ei juuri lisäänny ja valotehokkuudesta saatava hyöty näkyy lähinnä sähkölaskussa. Hyvä valaistus pitää luoda hyvin valaisimin.

    Led-lamput tekevät tuloaan kohdevalaistukseen. Käyttökelpoisia led-kohdevalaisimia on jo saatavissa. Tehokas lukuvalo on kuitenkin vielä melko kallista järjestää, eivätkä kaikki pidä valon ulkonäöstä. Led-lamppujenkin värisävytarjonta on lisääntynyt, joten enää ei tarvitse tyytyä kylmän sinertävään valoon. Led-lamput toimivat parhaiten kylmässä ja huoneenlämmössä. Lämpimissä tiloissa, kuten saunoissa, niiden polttoikä on lyhyt.

    Jos värien halutaan erottuvan mahdollisimman hyvin, kannattaa valita kohdevaloksi halogeeni- tai pienloistelamppuvalaisin. Halogeenivalaisimet ovat erinomaisia värintoistoltaan ja niiden voimakas keila sopii hyvin korostamaan sisustuksen yksityiskohtia. Valaisimet ovat pienikokoisia ja kevyitä, minkä vuoksi niillä on ollut melko paljon suosiota sisustuksessa.

    Lukuvalona halogeenivalaisin voi olla joissakin tilanteissa oikein hyvä, sillä se tarjoaa kohteeseen paljon valoa. Suuntaus on kuitenkin tarkkaa, koska kirkas lamppu aiheuttaa näkökenttään osuessaan kovan häikäistymisen. Heikkona puolena halogeenilampuissa on suuri lämpiävyys ja sähkön kulutus, kapea valokeila, ja loiste- tai led- lamppuihin verrattuna lyhyt käyttöikä.

    Värintoisto

    Jos halutaan värien erottuvan mahdollisimman hyvin, pienloistelampuista kuten myös muista loistelampuista kannattaa kysyä värintoisto-ominaisuuksista. Lamppu toistaa hyvin värejä, jos Ra-indeksiluku on yli 80, ja erinomaisesti, jos luku on yli 90. Asia kannattaa tarkastaa kaupasta oston yhteydessä.

    Lamput eri käyttötarkoituksiin

    Lamppuja ostettaessa kannattaa mainita käyttötarkoitus. Lampputieto-verkkopalvelusta- Ulkoinen linkki saa käytännön apua lamppujen valintaan.


    Yleisiä ongelmia

    Liian alhainen valon määrä

    Hyvin toteutettu tehokas ja häikäisemätön valaistus lisää turvallisuutta ja työtehoa. Vaikka näkökyky olisi normaali, lisääntyy valontarve iän myötä silmien optisten osien kellastuessa. Myös silmäsairaudet lisääntyvät iän myötä, ja ne aiheuttavat lisääntynyttä valontarvetta ja häikäistymisherkkyyttä.

    Suurin osa heikkonäköisistä hyötyy suhteellisen tehokkaasta valaistuksesta. Hyvässä valossa jäännösnäköä voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Liian himmeästä valaistuksesta koituu ongelmia useimmiten asuinnossa ja asumiseen liittyvissä lähiympäristöissä, kuten taloyhtiöiden yhteistiloissa: rappukäytävissä, varasto ja saunatiloissa sekä piha-alueilla.

    Suuret valaistusvoimakkuuksien vaihtelut

    Suuret valaistuserot ulko- ja sisätilojen välillä aiheuttavat hankaluuksia. Päivänvalosta sisälle tultaessa silmät ovat sopeutuneet moninkertaisesti keinovaloa voimakkaampaan luonnonvaloon. Jos hämäräadaptaatio on normaalia hitaampi, on vaikeuksia nähdä tehokkaassakaan keinovalossa, saati sitten hämärästi valaistuissa auloissa. Jotta heikkonäköiset voivat suunnistautua, on erityisen tärkeää valaista tehokkaasti sisääntuloaula ja eteistilat.

    Valaistusvoimakkuuksien suuri vaihtelu huonetiloissa ja niiden välillä vaikeuttaa myös näkemistä, jos henkilön hämärä- ja valoadaptaatio on hidastunut. Jos heikkonäköisen ihmisen asunnossa tai työpaikalla valaistaan yksi tai muutama huone riittävän tehokkaasti, mutta jätetään niiden väliset tilat heikosti valaistuiksi, on näkeminen vaikeaa huonetiloista toisiin siirryttäessä. Valoisasta huoneesta heikosti valaistuun tilaan siirryttäessä ei hidastunut hämäräadaptaatio ehdi reagoida valaistusvoimakkuuden muutokseen ja näkeminen estyy tai vaikeutuu. Samoin hämärästä valoisaan tilaan siirryttäessä voi häikäistyminen aiheuttaa ongelmia, vaikka valon määrä olisi hyvinkin sopiva silmien sopeuduttua.

    Hidastunut valo- ja hämäräadaptaatio voi aiheuttaa näkemisvaikeuksia ja silmien rasittumista myös silloin, jos valon määrät huoneen eri osissa ovat hyvin erilaiset. Yleiseen valaistustasoon nähden liian tehokas kohdevalo voi aiheuttaa häikäistymistä valaistua kohdetta huoneen muista osista katsottaessa. Samoin tehokkaassa kohdevalaistuksessa työskentely vaikeuttaa katsomista huoneen muihin vähemmän valaistuihin osiin. Kohdevalon määrä ei saisi olla yli kolme kertaa voimakkaampi kuin huoneen yleisvalo. Jos tarvitaan hyvin tehokasta jopa tuhansien luksien kohdevalaistusta, tulee myös muut alueet huoneesta valaista niin, että yleisvalon määrä ei olisi alle kolmannesta kohdevalon määrästä.

    Häikäisy ja kiillot

    Näkövammaisista hyvin suuri osa on häikäisyherkkiä. Erilaiset verkkokalvosairaudet ja silmän optisten osien samentumat aiheuttavat lisääntynyttä alttiutta häikäistymiselle. Ulkona liikuttaessa häikäisyä pyritään hallitsemaan suodatinlaseja käyttämällä.

    Sisätiloissa häikäistymistä aiheuttavat huonosti häikäisysuojatut valaisimet ja ikkunoista tulviva luonnonvalo. Yleisemmin häikäistyminen johtuu liian nopeista valon määrän muutoksista tai suurista kirkkauseroista näkökentässä ns. epätasaisesta luminanssista. Yksi tai useampi piste katsesuunnassa on huomattavasti muuta ympäristöä kirkkaampi.

    Yleinen ongelmatilanne näkövammaiselle on esim. hyvää tarkoittava tunnelmointi kynttilöiden valossa hämärässä tilassa. Kirkas valopiste näkökentässä muutoin hämärässä huoneessa estää kaiken muun näkemisen, kiusaa kovasti ja voi aiheuttaa päänsäryn.

    Samanlaiseen vaikeuteen voidaan törmätä esimerkiksi ravintolan tai kahvilan tunnelmavalaistuksessa. Liikkuminen ja lattian tasoerojen sekä pöydässä istujien kasvojen näkeminen estyy, kun kirkkaat kohdevalot sokaisevat muutoin hämärässä ympäristössä. Olosta voi tulla painajaismainen ja sellainenkin näkövammainen henkilö, joka hyvässä valossa kykenee liikkumaan näkönsä turvin, tarvitsee opastajan päästäkseen tilasta pois.

    Ulkona kirkas taivaanranta, valon heijastuminen lumesta tai vedestä voivat olla sokaisevan kirkkaita kenelle tahansa. Häikäisyherkälle näkövammaiselle ovat hankalia auringon suora häikäisy ja hyvin heijastavan pinnan kautta aiheutuva epäsuora häikäisy. Näkövammaiset ihmiset käyttävätkin erityyppisiä suodatinlaseja.

    Tyypillinen epätasaisen luminanssin aiheuttama häikäisyolosuhde on suojaamaton tai väärin suunnattu ulkovalaisin tai vastaantulevan liikenteen valot. Häikäistyminen perustuu siihen, että silmät ovat sopeutuneet näkökentässä vallitsevaan hämäryyteen, johon ilmestyy voimakkaasti muuta ympäristöä kirkkaampi kohde. Suurin osa häikäisystä sisällä ja ulkona johtuu tästä epätasaisesta luminanssista.

    Moni näkövammainen ihminen sietää tasaista melko voimakastakin kirkkautta, jos saa sopeutumisaikaa ja käyttää suodatinlaseja. Epätasaisen luminanssin aiheuttamaan häikäisyyn eivät suodatinlasit tai sopeutumisaikakaan tehoa. Siksi on erittäin tärkeää suunnitella hyvin ulko- ja sisävalaistus.

    Häikäisy jaetaan suoraan ja epäsuoraan häikäisyyn sekä kiusa- ja estohäikäisyyn:

    • Suoraksi häikäisyksi kutsutaan häikäisyä, joka aiheutuu valonlähteen suorasta näkymisestä, kuten suojaamattomasta ikkunasta tai häikäisysuojaamattomasta valaisimesta.
    • Epäsuora häikäisy on valon väärästä tulosuunnasta johtuvasta kiiltokuvastumista aiheutuva näkemisen vaikeutuminen. Kontrasteja heikentävää epäsuoraa häikäistymistä ei usein havaita.
    • Kiusahäikäisy aiheuttaa epämiellyttävän tunteen ja voi rasittaa silmiä, mutta ei heikennä näkemistä.
    • Estohäikäisy heikentää näkemistä, mutta ei välttämättä aiheuta epämiellyttävää tunnetta katsottaessa.

    Alla olevassa kuvassa on tyypillinen esimerkki suorasta häikäisystä on suojaamaton ikkuna katsekohteessa. Opastekylttiä ei pysty lukemaan, koska silmät sopeutuvat voimakkaaseen vastavaloon varsinaisen katsekohteen jäädessä pimentoon.

    Ikkuna, jonka edessä roikkuu opastuskyltti.
    Suora häikäisy.

    Kiillot ja kiiltokuvastuminen haittaavat heikkonäköisiä monestakin syystä. Valaisimen tai auringonvalon aiheuttama kiiltokuvastuminen voi olla häikäisevän kirkas. Kuvajaiset seinissä tai lattiapinnoissa voivat aiheuttaa häikäistymisen lisäksi vääriä tulkintoja. Kiiltokuvastuminen heikentää kontrastia. Katulampun luuleminen kuuksi ei ole kovin haitallista, mutta esimerkiksi kirkkaiden valaisinten kiiltokuvastuminen lattiaan voi aiheuttaa vikatulkintoja, jotka vaikeuttavat liikkumista.

    Piilevän kiiltokuvastumisen saa selville esimerkiksi kirkkaan muovikalvon tai peilin avulla (ks. alla oleva kuva). Kiiltelyn aiheuttaja voidaan myös paikantaa.

    Harmaalla pöydällä on läpinäkyvä muovitasku. Vasemmassa alanurkassa näkyvät sormet, jotka pitävät kiinni muovitaskun nurkasta.
    Piilevä kiiltokuvastuminen selville.

    Alla oleva kuva esittelee kiiltokuvastumista. Heikosti näkevän on vaikeaa uskoa, että tällaisesta kohdasta voi kävellä. Huomio kiinnittyy lattiasta peilautuviin kirkkaisiin pisteisiin.

    Kiiltävä lattiapinta, josta peilautuu valoja.
    Kiiltokuvastuminen.

    Alla olevassa kuvassa häikäistymistä aiheuttavia valaisimia ja kiiltokuvastumista lattiasta.

    Kaksi erilaista käytävää, joissa on lattiapinnat, joista valot peilautuvat.
    Häikäistymisen aiheuttajia.

    Luonnonvalon aiheuttamia häikäisyhaittoja voidaan hallita verhoin ja kaihtimin.

    Ikkunarivistö, jossa ikkunaruutujen edessä on kaihtimet. Yhden ruudun kohdalla on kaihdin vedetty ylös ja ruudusta tulee sisään kirkasta valoa.
    Kaihtimet.

    Lukiessa jokainen voi havaita kiiltäväpintaisen kuvalehtien ja kirjojen aiheuttamat ongelmat kuvalehdissä. Kiiltely heikentää kontrastia ja vaikeuttaa siten lukemista. Koska heikkonäköisillä kontrastiherkkyys on yleensä selvästi alentunut, lukeminen voi estyä, vaikka optisilla apuvälineillä saataisiinkin riittävä suurennus.

    Kiiltokuvastuminen on hyvin yleinen ongelma infotauluissa ja opastekylteissä. Vaikka kontrasti ja tekstikoko ja opasteen sijoitus olisivatkin heikkonäköisen kannalta sopivia, voi kiiltokuvastuminen estää opasteen lukemisen. Erityisesti lasipinnat ovat kiiltelynsä ja vaikean erottuvuutensa vuoksi hankalia huonosti näkevien kannalta.

    Alla olevassa kuvassa alhaalta paistava aurinko ja sumun aiheuttama valon sironta vaikeuttavat näönvaraista liikkumista ulkona. Myös märän asfaltin kiiltely häiritsee näkemistä.

    Märkä asfaltti, josta valo peilautuu. Etuosassa on suojatie, jonka yli nainen on juuri menemässä.
    Valon sironta.

    Seuraavassa kuvassa asiointitiskin takana olevasta ikkunasta tuleva luonnonvalo sokaisee tiskillä asioivan.

    Taustalla on ikkuna, josta tulee valoa sisään tummaan huoneeseen.
    Sokaiseva valo.

    Peruskäsitteitä

    Valovirta

    Silmä aistii sähkömagneettista säteilyä aallonpituuksilla n. 400–780 nanometriä. Valovirta on se osa valonlähteen tuottamasta säteilyvirrasta, jolla on kyky tuottaa silmässä valoaistimus. Osa lampun tuottamasta säteilystä on niin lyhytaaltoista, ettei silmä aisti sitä, ja osa säteilyvirrasta taas niin pitkäaaltoista, että näköaistimuksen sijasta se tunnetaan lämpönä. Lampun tuottaman valovirran yksikkö on Lumen (lm).

    Valovoima

    Valovoimalla tarkoitetaan lampun tuottamaa valoa johonkin suuntaan. Valovoiman yksikkö on kandela (cd). Valaisinten teknisissä tiedoissa usein esiintyvät valonjakokäyrät kuvaavat valaisimen valovoiman jakautumista eri suuntiin. Valaisimen suunnittelussa pyritään yleensä keskittämään heijastimella valovirta johonkin haluttuun kohtaan: sinne, mihin valoa tarvitaan. Valaistusta suunniteltaessa voidaan eri valaisinten valonjakokäyriä verrata toisiinsa.

    Valaistusvoimakkuus

    Valaistusvoimakkuus ilmaisee tietylle pinnalle lankeavan valovirran (lm) määrän. Koska kysymys on valovirrasta pinta-alaa kohti, yksikkö on lm/m. Valaistusvoimakkuuden (E) yksikkö on luksi (lx). Yksi luksi on 1lm/m.

    Lukseilla ilmaistaan, paljonko jollakin pinnalla on tai toivotaan olevan valoa.

    Valaistusvoimakkuuksia mitataan perinteisesti vaakatasossa. Valaistusvoimakkuus eivät kerro kovinkaan paljoa näkemisen kannalta yhtä merkityksekkäiden pystysuuntaisten pintojen näkyvyydestä.

    Luminanssi

    Luminanssiksi kutsutaan sitä valoa, jonka katsekohteen pinta heijastaa katsojan silmiin. Joissakin yhteyksissä luminanssista käytetään nimitystä pintakirkkaus. Luminanssin yksikkö on kandela (cd/m2). Katsoessaan jotakin ihminen havainnoi lumiunssien välisiä eroja ja tulkitsee niitä aivokuoren näkökeskuksessa.

    Valaistusta arvioitaessa ja suunniteltaessa puhutaan useimmiten pinnoille lankeavista valon määristä, lukseista. Lukseja ei voida varsinaisesti "nähdä", vaan ihminen aistii pinnoilta heijastuvaa valoa eli luminansseja.

    Luminanssisuhde

    Luminanssisuhde eli luminanssikontrasti lasketaan vähentämällä katsekohteena olevan alueen valontiheydestä (luminanssi) taustan valontiheys ja jakamalla se taustan luminanssilla. Suhdeluku ilmaistaan itseisarvona, joten luminanssisuhde (kontrasti) on positiivinen siitä huolimatta, onko katsekohteen kirkkaus taustaa suurempi tai pienempi.

    Värit

    Neutraali valkoinen valo koostuu eri aallonpituuksilla siirtyvästä energiasta, jotka aistitaan väreinä.

    Erilaiset valon aallonpituudet aistitaan väreinä seuraavasti:

    • violetti 400–430 nm
    • sininen 400–485 nm
    • sinivihreä 485–505 nm
    • vihreä 505–530 nm
    • keltavihreä 530–560 nm
    • keltainen 560–590 nm
    • oranssi 590–620 nm
    • punainen 620–780 nm.

    Kun esine näyttää neutraalin vaaleassa valossa esimerkiksi punaiselta, aistimme sen heijastaman punaisen valon. Esineen pinta "imee" itseensä muut säteilyvirran aallonpituudet (värit) ja heijastaa takaisin vain pitkäaaltoista punaista valoa.


    Lähteet ja lisätietoa


    Sivu päivitetty