Opi käyt­tä­mään BlindSqua­re-so­vel­lus­ta

BlindSquare on Applen iOS-laitteissa toimiva paikannussovellus.

Aika

Paikka

Teams-etätilaisuus

Mikä BlindSquare?

BlindSquare on sovellus, joka kertoo käyttäjän sijainnin kartalla, lähellä olevat kaupat ja palvelut sekä niiden suunnan ja etäisyyden. Sovellus osaa myös antaa reittiohjeen valittuun kohteeseen.

BlindSquaresta on hyötyä näkövammaiselle liikkujalle. Valkoisen kepin kanssa kulkiessa on tarkkuus monesti liian huono, koska parhaimmillaan tarkkuus on noin 5 metriä. Se auttaa kuitenkin pysymään kartalla vaikkapa autossa matkustaessa. Suurin hyöty tulee opaskoiran kanssa kulkiessa, kun voi antaa ohjeita oikea-aikaisesti risteystä lähestyessä.

Ohjaus on järkevintä kuunnella kuulokkeilla, joista luujohde eli Bone-kuulokkeet ovat kätevimmät, koska silloin kuulee myös ympäristön äänet.

Sisältö

Tilaisuudessa tutustutaan BlindSquare-sovelluksen perustoiminnan lisäksi paikkojen lisäämiseen, etsimiseen sekä seurannan asettamiseen.

Esittelyn kesto on noin 1,5 tuntia.

Esittelijänä toimii it-asiantuntija Kaisa Penttilä Näkövammaisten liitosta.

Kenelle?

Maksuton tilaisuus on tarkoitettu näkövammaisille Voiceoverin käyttäjille.

Osallistu

Ilmoittautua ei tarvitse.

Lisätietoja

IT-asiantuntija Kaisa Penttilä
kaisa.penttila@nkl.fi
p. 09 3960 4058


Sivu päivitetty