Nä­kö­vam­man vaikutus lapsen kar­kea­mo­to­ri­seen ke­hi­tyk­seen

Näkövammainenkin lapsi tarvitsee yhä uudelleen ja uudelleen toistuvia liike- ja oppimiskokemuksia.
Kaksi tyttöä leikkivät kahvikutsuja. Molemmilla on nuket ja oikealla oleva tyttö ohjaa kädellään vasemmalla puolella olevaa tyttöä löytämään kahvikupin.

Tällä sivulla

Liikkuminen tarjoaa lapselle välineen oppimiseen ja tutkimiseen. Näkövammainenkin lapsi tarvitsee yhä uudelleen ja uudelleen toistuvia liike- ja oppimiskokemuksia.

Motorisen oppimisen perusedellytykset

Näkevän lapsen karkeamotorinen kehitys kulkee yleensä luonnollista tietä, jos perustarpeet on tyydytetty. Lapsi tarvitsee kiinnostavan ympäristön ja tilaa, pystyyn nouseva lapsi eri tasoja.

Näkövammaisella lapsella on useammin puutteita motorisen oppimisen perusedellytyksissä. Näköaistin puuttuessa lapsella ei ole tarvetta nostaa päätä ja pitää sitä pystyssä katsoakseen kiinnostavaa lelua, kurkottaa kädellä lelua, ryömiä, kontata tai nousta seisomaan ylettääkseen haluamaansa leluun.

Näköstimulaation puuttuessa vireystila saattaa olla alhainen. Perusliikkumisen vähyyden takia näkövammaisilla lapsilla on usein alhainen lihastonus. Oppimiseen tarvittavat toistot jäävät vähäisiksi, koska lapsi tarvitsee lähes kaikkeen aikuisen tukea ja ohjausta.

Koska motorinen oppiminen tapahtuu aina suhteessa ympäristöön, ja näkövammaisella lapsella käsitys ympäristöstä on hajanainen, saattaa oppimisessa olla myös tämän suhteen vaikeutta. Karkeamotorisen oppimisen viisi tärkeintä tekijää ovat motivaatio, vireystila, toisto, ympäristö ja muisti.

Oikaisureaktiot

Vastasyntyneen vauvan kokonaismotoriikkaa määräävät varhaisheijasteet, jotka häviävät vähitellen, kun oikaisureaktiot vahvistuvat. Oikaisureaktiot mahdollistavat painovoiman voittamisen, pään kannatuksen, pään ja vartalon hallinnan, vartalon rotaation eli kierron. Eli oikaisureaktiot mahdollistavat vauvan kääntymisen selinmakuulle ja vatsalleen, ryömimisen, konttaamisen sekä istumaan ja pystyyn nousun.

Sokealla tai vaikeasti heikkonäköisellä lapsella oikaisureaktiot ovat usein heikosti ja hitaammin kehittyneet, mikä näkyy vauvaiässä etenkin pään hallinnan ja vastamakuun vaikeutena sekä hankaluutena siirtyä asennosta toiseen. Myöhemmin se saattaa näkyä siten, että näkövammainen lapsi riiputtaa päätään, ryhti on kumara, kävely voi olla kierrotonta ja jäykkää.

Tasapainoreaktiot

Tasapaino on monenlaisten tekijöiden summa. Eniten siihen vaikuttavat sisäkorvan tasapainoelimet, joissa aistitaan suuntia. Näköaisti ja jalkojen asentotunto auttavat pystyssä pysymisessä. Tasapainoreaktiot kehittyvät lapsella kouluikään mennessä ja säilyttävät pystyasennon koko elämän ajan.

Näkövammaisella lapsella näköaistin puuttuessa tasapainoreaktiot ovat useimmiten puutteellisesti kehittyneet, mikä vaikeuttaa tasapainon hallintaa. Kävely saattaa olla leveäraiteista, jalkaterät ovat ulospäin suuntautuneet ja myötäliikkeet vähäiset. Taitolajien, kuten hiihdon, luistelun, voimistelun tai tanssin, oppiminen edellyttää ohjausta ja aikaa.

Koordinaatio

Liikkeiden yhteistoiminta kehittyy lapsen liikkuessa ja leikkiessä sujuvaksi ja tarkoituksenmukaiseksi, samoin voimansäätö ja energiankulutus.

Näkövammaisen lapsen koordinaatio on usein heikko johtuen harjoituksen vähyydestä. Liikuntaleikit ovat monelle vaikeita. Näkövammainen lapsi tarvitsee erittäin paljon ohjausta oppiakseen monia sellaisia taitoja, mitä näkevät lapset vain harjoittelevat matkimalla vanhempia lapsia.

Kehonhahmotus

Kehonhahmotus kehittyy eri aistikokemusten, asentojen ja liikkeiden kautta. Sen avulla muodostuu kuva suhteessa itseensä, toiseen ihmiseen, tilaan, ympäristöön ja avaruuteen. Kehonhahmotus on perustana muun muassa motoriselle oppimiselle, samoin myös puheen kehitykselle. Se kehittyy hyvin paljon vauvan käsittelyssä, lapsen liikkuessa erilaisissa tiloissa ja ympäristöissä sekä etenkin lapsen leikkiessä.

Näkövammaisen lapsen kehonhahmotuksen kehittymistä saattaa vaikeuttaa mm. vanhempien ylisuojelu vauvan käsittelyssä, asentojen ja liikkeiden vähäisyys ja yksipuolisuus vauva-aikana, kokonaisliikkumisen ja liikuntaleikkien vähäisyys ja vaikeus leikki-iässä. Tilakokemukset voivat jäädä vähäisiksi.

Motorisen kehityksen tukeminen

Tavoitteena on, että näkövammaisella lapsella on aktiivinen arki, jossa tulee motorista kehitystä tukevia tuhansia toistoja. Siihen voi kuulua

  • sylissä pukeminen
  • monipuolinen kantaminen ja käsittely
  • liikkumisen aktivointi
  • pienten tilojen hahmottaminen
  • vauvatanssi ja vauvahieronta
  • erilaiset hieromiset käsin, palloilla tai maalaustelalla
  • vesi-, hiekka- ja savileikit
  • vauvauinti ja uinti
  • korva-käsi -yhteistyöharjoitukset
  • suuntakuuloharjoitukset sekä
  • käveleminen, juoksu, keinuminen, hyppiminen, kiipeily, maastossa liikkuminen, pyöräily, hiihtäminen, luistelu, tanssi ja voimistelu.

Apuvälineinä voidaan käyttää esimerkiksi seuraavia:

  • hoitajan oma syli
  • terapiapallo ja -rulla
  • kaikulauta
  • "Pikku mökki" eli tilalaatikko
  • hierontapallot ja –öljyt, maalaustela
  • työntökärry
  • naru, trampoliini, renkaat, tasapainolauta
  • penkit, puolapuut, laatikot, majat, tunnelit
  • leikkipuistojen välineet: keinu, kiipeilytelineet, liukumäki.

Fysioterapiaa on käytetty kuntoutusmuotona näkövammaisten lasten perusliikkumisen oppimisen tukemiseksi. Pääosin sitä on käytetty vauva- ja leikki-ikäisillä, mutta tarvittaessa myös kouluikäisillä. Fysioterapia kotona annettuna onkin useimmiten perusteltua alkuvaiheessa, jolloin tutulla ja turvallisella ympäristöllä on suuri vaikutus taitojen oppimisessa.

Fysioterapia vaihtuu toimintaterapiaksi yksilöllisen harkinnan mukaan sopivassa ajankohdassa. Rinnalle tulee liikkumistaidonohjaus, joka alkaa lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan, useimmiten ennen esikouluikää. Fysio- ja toimintaterapia toteutetaan Kelan kustantamana, liikkumistaidon ohjauksen kustantaa alussa terveydenhoito, jatkossa sosiaalitoimi.

Mitä paremmin ja monipuolisemmin lapsi hallitsee perusliikkumisensa, sitä paremmin hän selviää erilaisista leikeistä kavereittensa kanssa.

Aktiivinen liikkuminen vähentää myös mahdollisia maneereja. Me hyvin helposti ja spontaanisti ylisuojelemme näkövammaista lasta, ja täten heikennämme hänen mahdollisuuksiaan tulla itsevarmaksi ja itseensä luottavaksi liikkujaksi.

Motorinen kehitys tapahtuu suurelta osin leikin kautta. Tavoitteena ovat ilo ja hauskuus sekä onnistumisen ja toki myös epäonnistumisen kokemukset.  Jatkuva kannustus ja rohkaisu innostavat lasta yrittämään uudestaan. Itse tekeminen ja toimiminen, samojen kokemusten saaminen kuin näkevillä lapsilla on karkeamotoriikan kehittymisen perusedellytyksiä. Näkövammaiset lapset voivat harrastaa samanlaisia asioita kuin näkevät lapset, eli esimerkiksi uintia, hiihtoa, laskettelua, luistelua, ratsastusta.

Näkövammaisen lapsen hyvä perusliikkuminen, joka sisältää kokonaisliikkumisen, kehonhahmotuksen ja avaruudellisen hahmottamisen, on perusta itsenäiselle, turvalliselle, tehokkaalle ja tarkoituksenmukaiselle kyvylle liikkua nuorena ja aikuisena erilaisissa ympäristöissä eli liikkumistaidolle.

Lue lisää


Sivu päivitetty