Siirry pääsisältöön

Hen­ki­lö­koh­tai­sen avun hakeminen

Henkilökohtainen avustaja voi olla tukena esimerkiksi työssä ja opiskelussa, arjen rutiineissa ja sosiaalisissa riennoissa.
Nainen ja mies istuvat kalliolla ja hymyilevät toisilleen, miehellä kädessään taiteltu valkoinen keppi.

Tällä sivulla

Mikä?

Henkilökohtainen apu on välttämätöntä toisen ihmisen antamaa apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta joista hän ei vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Henkilökohtainen apu ei ole hoitoa, hoivaa tai kuntoutusta.

Kenelle?

Henkilökohtainen apu on tarkoitettu vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Avun tarpeen tulee johtua pääasiassa muista kuin ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.

Jos näkösi on heikentynyt niin paljon, että se aiheuttaa välttämätöntä ja toistuvaa avuntarvetta kotona ja kodin ulkopuolella, sinun on mahdollista saada henkilökohtaista apua vammaispalvelulain perusteella. 

Hakeminen

Prosessi lähtee liikkeelle henkilökohtaisen avun- tai vammaispalveluhakemuksen täyttämisellä. Hakemuslomakkeet vaihtelevat hyvinvointialueittain.

Kerro hakemuksessa omien sairauksiesi lisäksi sen, mihin kaikkeen henkilökohtaista apua tarvitset ja minkä verran. Kun määrittelet avuntarvettasi hakemukseen, pidä mielessäsi kysymys: mitä tekisin itse, jos näkisin paremmin?

Tällaisia asioita voi olla opastusapu asioimiseen kaupassa, pankissa, apteekissa tai ylipäänsä kodin ulkopuolella. Päivittäistoimissa avuntarve voi kohdistua ruuanlaittoon, leipomiseen, siivoamiseen, pyykinpesuun ja muuhun kodin järjestyksen ylläpitoon. Näkövammaisilla avuntarve on usein lukemiseen liittyvää, kuten postin lukemista ja laskujen maksamista. Nämä avuntarpeet pitää olla aina hakijasta lähtöisiä, sillä se on yksi palvelun myöntämiseen vaadittava kriteeri.

Hakemuksessa pyydetään usein ilmoittamaan toivottu tuntimäärä viikko- tai kuukausitasolla. Hyvinvointialue saattaa toivoa myös erittelyä haettujen tuntien kohdistumisesta eri toimintoihin. Ensisijaisesti sinun kannattaa miettiä, tarvitsetko apua päivittäin vai riittääkö muutamana päivänä viikossa annettava apu välttämättömien asioiden hoitoon. Lisäksi voit käyttää avustajaa harrastuksiin, kulttuuritapahtumiin tai muunlaisiin epäsäännöllisiinkin tarpeisiin.

Avun tuntimäärää voi olla hankala arvioida itse. Laki määrittelee henkilökohtaisen avun tuntimääräksi kodin ulkopuoliseen toimintaan vähintään 30 tuntia kuukaudessa ja päivittäistoimiin, työhön ja opiskeluun tarvittava määrä.

Hakemuksessa voidaan lisäksi kysyä, onko mielessäsi henkilöä, joka avustajaksi voisi alkaa tai miten haluat henkilökohtaisen avun järjestettävän. Tämä tieto ei kuitenkaan ole välttämätön, koska hyvinvointialueella on yleensä useampia vaihtoehtoja avun järjestämiseen.

Palvelutarpeen arviointi

Hakemuksen saavuttua hyvinvointialueelle sosiaalityöntekijä sopii luoksesi kotikäynnin, jolla laaditaan tai päivitetään palvelusuunnitelma. Sinulle tärkeiden henkilöiden läsnäolo on sallittua palvelusuunnitelmaa laadittaessa.

Palvelusuunnitelma on asiakirja, jossa käydään läpi kaikki tarvitsemasi apu, käytössäsi olevat tukitoimet ja apuvälineet. Sitä käytetään ohjenuorana palvelukokonaisuuttasi suunniteltaessa.

Kotikäynnin jälkeen sosiaalityöntekijä tekee kirjallisen päätöksen hakemukseesi.

Lisätietoja