2.2. Alueel­li­nen ja­kau­tu­mi­nen

Jakautumat on muodostettu rekisteriin ilmoitetun henkilön asuinkunnan (31.12.2017) perusteella. Asuinkunnat saadaan henkilötunnusten avulla suoraan väestön keskusrekisteristä vuosittaisen päivityksen yhteydessä. Koko rekisteritoiminnan ajan vuodesta 1983 alkaen on ilmoituksia tullut väestöpohjaan suhteutettuna eniten Itä- ja Pohjois-Suomesta.

Viime vuosina tilanne on muuttunut. Hoitoon pääsy, hoitokäytännöt ja –resurssit eivät ole yhtenäisiä koko maassa. On havaittu näkövammaisten lukumäärän kääntyminen laskuun – ainakin tilapäisesti – ennen kuin ns. suuret ikäluokat tulevat ns. ’näkövammautumisikään’ = 70+. Aineistomme perusteella ei voida mitenkään arvioida missä sairaanhoitopiireissä rekisteröityjen määrään vaikuttavat seuraavat tekijät:
  • näkövammaisuuden suurempi/pienempi esiintyminen kuin muualla
  • suurempi/pienempi ilmoitusaktiivisuus/mahdollisuus kuin muualla
  • uusien injektiohoitojen ja muun näkövammaisuutta ehkäisevän hoidon tehokkuus/mahdollisuudet

Prevalenssit erityisvastuualueilla sairaanhoitopiireittäin

Rekisteröidyn näkövammaisuuden ikä- ja sukupuolivakioitu kokonaisprevalenssi 10 000 asukasta kohden on 35.6 (vakioimaton 33.1). Ne ovat jokseenkin samat kuin kuin edellisenä vuonna. Kuopion yliopistollisen sairaalapiirin (KYS) erityisvastuualueella vakioitu prevalenssi on korkein (44.1) ja Tampereen (TaYS) alueella se on 37.4. Muilla alueilla prevalenssit ovat koko maan keskiarvoa pienemmät. Oulun (OYS) alueella prevalenssi on 34.2.,Turun (TYKS) alueella prevalenssi on 33.5 ja Helsingin (HYKS) alueella 31.0.

Yksittäisten sairaanhoitopiirien prevalensseissa on suuret erot. Korkein prevalenssi on jo pitkään ollut Itä-Savon shp:ssä (61.2), jossa se on 1.65-kertainen koko maan keskiarvoon nähden. Muita korkean prevalenssin sairaanhoitopiirejä ovat Pohjois-Karjala (50.0), Keski-Pohjanmaa (46.2), Etelä-Pohjanmaa (45.9), Länsi-Pohja (45.1) sekä Pohjois-Savo (44.6). Keskimääräistä korkeammat prevalenssit havaitaan myös seuraavissa sairaanhoitopiireissä: Ahvenanmaa (41.2.), Vaasa (39.5), Keski-Suomi (39.5), Etelä-Karjala (38.6), Kanta-Häme (38.3), Lappi (37.8),.ja Satakunta (37.0). Lähellä koko maan keskiarvoa ovat prevalenssit Etelä-Savossa (35.7), Pirkanmaalla (35.0) sekä Päijät-Hämeessä (34.1). Keskimääräistä pienemmät prevalenssit havaitaan Kainuussa (31.6), Helsinki-Uusimaalla (31.3), Varsinais-Suomessa (29.7) sekä Pohjois-Pohjanmaalla (28.7). Pienin prevalenssi on Kymenlaaksossa (23.1).
Koko maan keskimääräinen prevalenssi on noussut 2.5 prosenttiyksikköä. Seitsemässä sairaanhoitopiirissä prevalenssi on noussut ja 14 laskenut.

Sairaanhoitopiirien väliset erot ovat viime vuosina jonkin verran pienentyneet. Erot eivät voi selittyä pelkästään näkövammaisuuden esiintymisen mahdollisilla eroilla sairaanhoitopiireittäin. Ilmoitusaktiviteetin erot ja ilmoitusmenettelyn tehokkuuden erot vaikuttavat. Ilmeisesti vaikutusta on myös yksityissektorin osuudella näkövammaisten hoidossa ja tutkimuksessa. Valtaosa ilmoituksista tehdään edelleen keskussairaaloissa. Elämme toivossa, että 2000-luvun puolivälissä aloitetut lasiaisen sisäiset pistoshoidot laskisivat näkövammaisten määrää.

Insidenssit sairaanhoitopiireittäin

Uusien, vuonna 2017 rekisteriin ilmoitettujen henkilöiden mukaan laskettujen insidenssien jakauma on hyvin samankaltainen kuin koko rekisteriaineistosta laskettujen prevalenssienkin jakauma. Vuosittaiset vaihtelut ovat toki suuria. Rekisteröidyn näkövammaisuuden (vakioimaton) insidenssi on 3.1 koko maassa 10 000 henkeä kohden. Se on noussut edellisestä vuodesta 0.2 %-yksikköä. Korkein insidenssi vuonna 2017 on Itä-Savossa (7.3). Keskimääräistä selvästi korkeammat insidenssit havaitaan myös Pohjois-Karjalassa (5.5), Ahvenenmaalla (5.8), Keski-Pohjanmaalla (5.1), Länsi-Pohjassa (6.4), Etelä-Karjalassa (4.8), Etelä-Pohjanmaalla (4.4), Vaasassa (4.3) sekä Kanta-Hämeessä (4.1)

Vähiten uusia näkövammarekisteri-ilmoituksia on väestöpohjaan verrattuna tullut vuonna 2017 Kymenlaaksosta (0.6), sekä Pohjois-Pohjanmaalta (1.4).