16.9.2015
Sak­sas­sa asu­mi­nen on teh­nyt Jon­nas­ta it­se­näi­sem­män

Teksti Kaarina Griffiths
Kuvat Länsi-Savo / Mari Koukkula ja Marja-Leena Mononen

Jonna Mononen kirjoittaa kirjoja ja seikkailee maailmalla. Sokeaa naista eivät pelota vieraat paikat eivätkä ihmisten mielipiteet. Hän haluaa valaa rohkeutta myös muihin näkövammaisiin.

– Kirjoittaminen on minun tapani näyttää, että me vammaiset pärjäämme eikä meitä tarvitse säälitellä.

Jonna Monosella on ensimmäinen kustannussopimus taskussa, ja jatkoa on tulossa. Ensimmäinen kirja Hiljaa pimeässä julkaistaan syksyllä.

– Se on kauhea tarina siitä, kuinka tippukiviluolassa vierailevat turistit jäävät maanvyörymän taakse vangeiksi. Luolan pimeydessä alkaa henkiinjäämistaistelu, jossa reiluus karisee ja ihmiset romahtavat henkisesti.

Jonna on kymmensormijärjestelmän mestari ja näpyttelee kirjansa pikavauhtia tavallisella tietokoneella. Nyt julkaistava kirja syntyi neljässä kuukaudessa. Hän tunnustautuu tekniikkafriikiksi.

– Applen laitteisiin saa ruudunlukuohjelman kaupanpäällisiksi, samoin iPhoneen. Ne ovat korvaamattomia vempaimia työssäni. Pistenäppäimistöä käytän harvemmin.

Mononen kirjoittaa parhaillaan entiseen kotikaupunkiinsa, Imatralle, sijoittuvaa dekkaria. Sen ensimmäinen versio syntyi kolmessa viikossa. Toinen työn alla oleva projekti Kasvain on hänen vammaispoliittinen manifestinsa.

– Se on jännäri, jossa on monta tasoa. Se kertoo, miten kuuluisasta neurokirurgista tulee sokeuduttuaan yhteiskunnan hyljeksimä vammainen Emma. Ja miten vammaisia pidetään kasvaimina, ja miten suvaitsemattomuus heitä kohtaan leviää kuin kasvain.

Aiemmin Jonna on julkaissut itse kaksi e-kirjaa, Sokea raivo ja Marjanpoimija, sekä kolmoishermosärkyoppaan Nyt meni hermot!

Jonna istuu rantakalliolla Säynätjärven rannalla.

Kuvateksti: Jonna rentoutuu perheen mökillä Ristiinassa Säynätjärven rannalla.

Saksan unelmat

Jonna on syntymäsokea eikä syytä tiedetä. Hänen vanhemmilleen oli alusta asti selvää, että tyttö opetetaan pärjäämään.

– He antoivat minun tutkia itse ympäristöäni eikä minua passattu pilalle. Minut otettiin mukaan kaikkialle ja opin itsenäiseksi. Olen aina ollut sisukas jääräpää, mutta rankkoja aikojakin on ollut.

Jonna on ollut kouluajoista lähtien kiinnostunut Saksasta.

– En tiedä, mistä kiinnostus lähti, mutta halusin Saksaan vaihto-oppilaaksi. Sitä varten piti kuitenkin osata kieltä, jota en ollut lukenut koulussa lainkaan.

Jonnalle tämä ei ollut mikään este, vaan hän opetteli itsenäisesti kielen ja pääsi unelmiensa maahan.

– Se vuosi oli minulle kova koulu, nainen jatkaa.

– Perheeni äiti kieltäytyi kyydittämästä minua ja sanoi, että voin minä paikat kerran näyttää, mutta sitten otat kepin käteen ja menet itse. Ei siinä muu auttanut. Siihen asti olin vielä ollut vähän arka hiirulainen, enkä ollut sinut sokeuteni kanssa. Mutta Saksassa karisi turha arkuus ja muutuin entistä itsenäisemmäksi.

Berliiniläisen miehensä Jonna Mononen löysi netistä. Ensin vaihdeltiin kirjeitä ja oltiin vain ystäviä. Berliinin reissulla hän sai käydä Christianin luona pesemässä pyykkiä, ja sillä aikaa kun pyykki pyöri, astui rakkaus kuvioihin. Berliinistä pariskunta muutti Sveitsin lähelle Bad Säckingeniin, ja yhtä on pidetty 4,5 vuotta. Unelmissa on talo maalla, jossa voisi elää mahdollisimman omavaraisesti.

– Olimme puoli vuotta vapaaehtoistyössä maatiloilla Italiassa ja Saksassa, ja opin lypsämään lehmiä ja hoitamaan eläimiä.
Jonnan perheeseen kuuluvat myös musta labradorinnoutaja Ike ja löytökissa Toivo. Ike on fiksu opaskoira, joka oppii reitit kerrasta ja ymmärtää saksaakin. Ike ja Toivo ovat parhaat ystävykset.

Jonna valkoinen länsiylämaanterrieri Vanttu sylissään Ristiinan mökin terassilla. Aurinko paistaa, taustalla näkyy koivuja ja järvi. Oikeassa reunassa kukkalaatikko, jossa punaisia ja valkoisia kukkia.

Kuvateksti: 2-vuotias Vanttu on Jonnan vanhempien länsiylämaanterrieri.

Suomessa asiat hyvin

Saksassa Jonna Mononen on huomannut, kuinka hyvin näkövammaisten asiat Suomessa ovat.

– Suomessa näkövammaiset integroituvat yhteiskuntaan, koska suurin osa käy tavallista koulua ja tarjolla on henkilökohtainen avustaja. Saksassa ei ole henkilökohtaista avustajajärjestelmää, ja näkövammaiset käyvät sokeitten kouluja. Niihin muodostuu sitten omanlaisensa alakulttuuri ja ajaudutaan tiettyyn lokeroon. Se ei ole hyväksi kenenkään itsetunnolle.

– Suomessa näkövammaisten asiat ovat ehkä parhaiten koko Euroopassa. Esimerkiksi Näkövammaisten Keskusliiton tiedonhallintapalvelu on vailla vertaa. Saksassa samoja vanhoja pistekirjoja kierrätetään sokeiden kirjastoissa ympäri maata eikä muuta ole.

Jonnalla on hurtti huumori ja hän sanoo suoraan.

– Minusta meinaa täällä Saksassa tulla sokkorasisti, kun ärsyttää niin näkövammaisten oma asenne. He säälittelevät itseään ja toisiaan ja luovat olemattomia esteitä, niin etteivät uskalla tehdä asioita. Tuttu nainen, joka on asunut samassa kaupungissa kaksitoista vuotta, ei uskalla mennä yksin kadun toiselle puolelle kauppaan. Ja kun minä menen ja teen, niin kauhistellaan, että miten sinä uskallat.

Jonna kertoo työstään Berliinin pimeässä ravintolassa, Nocti Vaguksessa. Sen henkilökunta on näkövammaisia, ja ruokailu tapahtuu pimeässä. Kymmenen vuotta keskenään työskennelleet ihmiset eivät hyväksyneet uutta tulokasta, joka sai enemmän tippiä kuin muut, vaan ryhtyivät kiusaamaan häntä.

– Minulle annettiin tahallaan vääriä ruoka-annoksia ja nälvittiin, niin että lopulta otin lopputilin. Jos sokeat eivät pidä toistensa puolia, niin kuka sitten?

Jonna Mononen halusi syöpälääkäriksi, mutta opiskeluun kuuluu kliininen harjoittelu, jota näkövammainen ei voi tehdä. Hänestä tuli kielenkääntäjä.

– Olin juuri alkanut selvittää lakiopintojen mahdollisuutta Saksassa, kun kustannussopimus varmistui. Nyt keskityn toistaiseksi kirjoittamiseen.

Kokonaan ei Jonna ole luopunut haaveestaan lukea lääkäriksi. Vastikään Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella hänen sokeudellaan ei ole perinnöllistä syytä. Nykyisillä geeniterapiahoidoilla saatetaan osa näöstä pystyä aktivoimaan takaisin.

– Olen jo tarkistanut, että Suomen näkövammaisten kirjastosta saa lääkiksen pääsykoekirjat, nainen virnuilee.

Hän kannustaa ihmisiä toteuttamaan unelmansa välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

– Toppuuttelijoita kyllä riittää. Minuakin on neuvottu, että ei nyt kannata ahnehtia, vaan katsoa mitä tapahtuu. Tai että: kaikella ystävyydellä, mutta en halua, että putoat korkealta ja sinuun sattuu.  Mutta minä haluan ahnehtia elämää. Jatkan kirjoittamista ja aion käännättää kirjani myös muille kielille.

Jonna rakastaa tuoksuja, ja hänellä on yli 900 parfyymin kokoelma.

– Haluaisin luoda joskus oman parfyymin – pelottavan tuoksun, uuden elämyksen trillereitten ystäville.

Hiljaa pimeässä -kirjan julkistamistilaisuus la 7.11. klo 17 Pohjola-talolla Kouvolassa (Kauppamiehenkatu 4). Suurin osa ohjelmasta toteutetaan pimeässä.


Jonna Mononen

- Syntynyt 1978 Imatralla

- Käynyt koulut Imatralla ja valmistunut Savonlinnan yliopistosta.

- Häneltä on aiemmin ilmestynyt e-kirjat Sokea raivo ja Marjanpoimija sekä kolmoishermosärkyopas Nyt meni hermot!

www.facebook.com/kirjailijajonna