Vam­mais­foo­ru­min lau­sun­to so­siaa­li­huol­lon lain­sää­dän­nön uu­dis­ta­mi­ses­ta

Lau­sun­to 3.8.2010

Vammaisfoorumi ry
Handikappforum rf
Finnish disability forum

Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33
00023 Valtioneuvosto
kirjaamo.stm@stm.fi

Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen

Vammaisfoorumi ry kiittää sosiaali- ja terveysministeriötä mahdollisuudesta lausua sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisesta. Vammaisfoorumin 28 jäsenjärjestöä edustavat yli 320 000 vammaista ja pitkäaikaissairasta henkilöä. Keskeisenä tavoitteenamme on vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien puolesta toimiminen.

Vammaisfoorumi yhtyy Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton sekä Huoltaja-säätiön ehdotukseen lain nimen muuttamisesta muotoon: ”Laki sosiaalisesta turvasta”.

Sosiaalihuoltolain uudistuksessa kantavina periaatteina tulee olla asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja mielipiteen kunnioittaminen, asiakaslähtöisyys, asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioiminen sekä yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto.

YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen vaatimukset

Vammaisfoorumi muistuttaa, että sosiaalihuoltolakia uudistettaessa on huomioitava YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen vaatimukset. Yleissopimuksessa sitoudutaan varmistamaan ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien täysimääräinen toteutuminen sekä mahdollisuuksien yhdenvertaisuus kaikille vammaisille henkilöille. Sopimuksen periaatteena on mm. ihmisarvon kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus, riippumattomuuden kunnioittaminen, syrjimättömyys sekä täysimääräinen ja tehokas osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan.

Sosiaalihuoltolakia kehitettäessä on otettava huomioon yhdenvertaisuusperiaatteen ja syrjintäkiellon vaatimukset ja uudistuksessa on painotettava ns. positiivista erityiskohtelua. Pitkäaikaissairailla ja vammaisilla on oltava edellytykset elää ja toimia muiden kanssa itsenäisenä ja täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. Vammaisfoorumi näkee positiivisena sen, että uudistamistyöryhmän väliraportissa on nostettu esille periaate heikompien suojasta.

Sosiaalihuollon asemaa vahvistettava

Sosiaalihuollolle on varmistettava vahva ja itsenäinen asema ja sosiaalihuollon asemaa erityisesti terveydenhuollon rinnalla on vahvistettava. Lainsäädäntöä uudistettaessa on otettava huomioon, että sosiaalihuollon asema ja tehtävät eivät saa olla alisteisia terveydenhuollolle. Kunnallisen luottamushenkilöhallinnon osalta on myös huomioitava, että sosiaalihuoltoon liittyvät asiat eivät saa jäädä terveydenhuollon varjoon esimerkiksi siten, että lautakunnat on nimetty niin epäselvästi ja terveydenhuoltoa painottaen, etteivät asiakkaat tiedä missä lautakunnassa sosiaalihuollon asiat käsitellään. Esimerkiksi Hämeenlinnassa Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnassa käsitellään mm. vammaispalvelulakiin, aikuissosiaalityöhön ja toimeentulotukeen liittyvät asiat.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä tulee kehittää. Yhteistyön tulee olla tosiasiallista ja sen tulee perustua asiakaslähtöisyyteen. Lainsäätäjän on asetettava konkreettisia velvoitteita yhteistyöhön eikä yhteistyö saa olla kunnan oman halukkuuden varassa. Vammaisfoorumi muistuttaa, että myös palvelurakenteiden uudistaminen on välttämätöntä, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon välille voidaan rakentaa tosiasiallista ja konkreettista yhteistyötä. Tähän on otettava kantaa viimeistään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaa lakia säädettäessä. Vammaisfoorumi esittää huolensa siitä, että hallituksen esityksessä terveydenhuoltolaiksi tavoitteeksi on asetettu sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön vahvistaminen, mutta varsinainen konkretia ja velvoittavuus on jäänyt esitykseen kirjoittamatta.

On nähtävissä, että Paras -uudistukseen liittyvän puitelain toimeenpanon myötä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellinen hajanaisuus on lisääntynyt huomattavasti. Tuloksena on ollut, että varsinkin sosiaalihuollon palvelujärjestelmä on entisestään pirstaloitunut, kun osa palveluista on jätetty kuntien järjestämisvastuulle ja osa siirretty yhteistoiminta-alueille.

Sosiaalityön sisällöllistä osaamista tulee vahvistaa sekä nostaa aikuis- ja vammaissosiaalityön profiilia ja asemaa kiinnittämällä huomiota henkilöstön osaamiseen ja koulutukseen. Erityisesti palvelujen kilpailuttamisen osaamista pitäisi lisätä kunnissa voimakkaasti. Tietoomme on tullut tapauksia, joissa kilpailutuksessa on unohdettu asiakkaan kannalta olennaisia palvelun osia, jolloin hinta on kyllä saatu alas, mutta palvelun sisältö ei ole vastannut asiakkaan tarpeita ja palvelun määritelmää.

Entistä monimutkaisempiin ongelmiin vastaaminen edellyttää sosiaalihuollon työntekijöiltä tehtävien vaativuustasoa vastaavaa koulutusta ja asioihin perehtyneisyyttä. Monimutkaiset ongelmat vaativat enemmän panostusta moniammatilliseen yhteistyöhön.

Sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistettaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti sosiaalialan henkilöstön riittävyyteen ja työhyvinvointiin ja paneuduttava syihin miksi kunnilla on vaikeuksia saada ammattitaitoisia, päteviä sosiaalityöntekijöitä pysyviin työsuhteisiin. Näitä syitä voivat olla mm. henkilöstömitoitus, tehtävärakenne, työnjako ja työn määrä. Lisäksi sosiaalihuollon johtamista ja johtamiskulttuuria on parannettava esimerkiksi esimieskoulutuksella.

Lainsäädäntöä uudistettaessa on kiinnitettävä huomiota myös sosiaalihuollon tieteelliseen tutkimukseen, arviointiin ja asiakaspalautteen keräämiseen sosiaalihuollon kehittämiseksi.

Ongelmien ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja hyvinvoinnin lisääminen

Ongelmien ja riskien syntymisen ehkäisyyn ja ongelmien laajenemisen varhaiseen puuttumiseen on tartuttava yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, erityisesti sosiaalihuollolle tärkeiden rajapintojen (esim. terveydenhuolto ja opetustoimi) kanssa. Uuteen sosiaalihuoltolakiin tulee selkeästi säätää velvoitteet ennaltaehkäiseviin palveluihin ja toimenpiteisiin hyvinvoinnin edistämiseksi. Tällöin korostuu yksilötasolla ohjauksen ja neuvonnan merkitys ja kuntatasolla mm. hallinnon rajat ylittävän yhteistyön lisääminen ja selkeyttäminen.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä ihmisten tukemiseen heidän omassa arkiympäristössään. Laitoksissa asuminen on minimoitava ja panostettava avohuollon kehittämiseen. Erityisesti kotiin annettavia palveluja on kehitettävä.

Nykyiset kotipalvelut ovat pirstoutuneet monien toimijoiden toteuttamiksi erillispalveluiksi, jolloin kenellekään ei tule kokonaiskuvaa asiakkaan todellisista palvelutarpeista ja niiden muutoksista. Palvelut eivät myöskään tue asiakkaan aktiivista osallistumista ja omatoimista suoriutumista, vaan asiakas jää palvelujen passiiviseksi vastaanottajaksi kotiin, jolloin optimaalinen toimintakyky ei tule käyttöön. Helposti käy niin, että olemassa olevat taidot ja kyvyt heikkenevät, koska asiakas ei itse ole osallisena toiminnoissa (kaupassa käynti, ruuan laittaminen, vaatehuolto, siivous jne.) Kun asiakas jää yksin kotiin, on vaarana sekä yksinäisyys että syrjäytyminen.

Palvelut tulee järjestää niin, että ne vahvistavat henkilön omaa suoriutumista ja osallisuutta toimintaan ja mahdollistavat optimaalisen toimintakyvyn toteutumisen. Asiakkaan kokonaistilanne ja siinä tapahtuvat muutokset tulee olla tiedossa ja palveluja ja tukitoimia on tarkistettava asiakkaan tarpeiden muuttuessa.

Palvelujen ja tukitoimien järjestämisvastuun selkiyttäminen

Uudessa sosiaalihuoltolaissa on selkeästi otettava kantaa siihen, mihin palveluihin ja tukitoimiin kenelläkin on oikeus ja millä edellytyksillä. Erityisryhmiin kuuluville henkilöille on mahdollistettava yhdenvertaisesti riittävät ja välttämättömät peruspalvelut niiden alueellisesta järjestämistavasta riippumatta.

Nykyinen laki puitelakina on jättänyt laajan harkintavallan kunnille palvelujen ja tukitoimien järjestämiseksi, mikä on lain tulkinnanvaraisuuden ja kuntien päätäntävallan vuoksi johtanut kansalaisten/kunnan asukkaiden hyvin epätasa-arvoiseen asemaan palvelujen saannissa.

Asiakkaan kannalta keskeistä on, että monelle taholle jakaantuneet palvelut ja tukitoimet pystytään kokoamaan yhteen ja viranomaisilla on selkeä vastuunjako asian hoitamisesta. Olennaista on, että asiakasta ei pompotella paikasta toiseen ja on selkeästi määritelty kuka ottaa vastuun asiakkaan asian etenemisestä riippumatta siitä, onko asiakas osannut ottaa ensin yhteyttä oikeaan tahoon. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien kannalta oleellista on, että mihin tahansa palvelujen piiriin hakeutuessaan, kuntoutujan kokonaistilanne selvitetään sekä laaditaan suunnitelma kaikista tarvittavista palveluista ja tuista mukaan lukien kuntoutumista tukevat toimet. Lisäksi on nimettävä vastuutaho. Suunnitelmassa on huomioitava mm. kotiin tarvittavat palvelut ja psykososiaalinen tuki, perheen huomioiminen, työllistymistä tukeva toiminta ja työtoiminta, asumispalvelut sekä arjessa selviytymisen tukeminen.

Paras-hankkeen tavoitteen mukaiset kuntaliitokset ja yhteistoiminta-alueet ovat entisestään monimutkaistaneet ja tehneet epäselvemmäksi palvelujen ja tukitoimien järjestämisvastuuta. Palvelu voidaan tuottaa oman kunnan sijasta toisessa kunnassa esim. yhteistoiminta-alueella tai ostopalveluna yksityisesti. Esimerkiksi asumispalveluiden osalta kunta voi järjestää palvelun omana toimintana, se voi olla yksityisen tahon järjestämää tai asiakas on voinut ostaa palvelun esim. palvelusetelillä. Asiakkaalla voi olla kunnan järjestämä asumispalvelu mutta hän ostaa itse yksityiseltä jotain tukipalveluita tai hän saa joidenkin tukipalveluiden hankkimiseen kunnalta palvelusetelin. Näissä tilanteissa asiakkaan on mahdotonta tietää, kuka vastaa palvelun sisällöstä ja laadusta ja keneen pitää ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa. Asiakkaan asema on erilainen riippuen siitä, kuka palvelun järjestää ja kuka toimii rahoittajana. Palvelun järjestämistapa vaikuttaa myös siihen, miten päätöksestä tai palvelusta voi valittaa ja millainen asiakkaan oikeusturva on. Vammaisfoorumin kantana on, että asiakkaan oikeuksien ja aseman tulee olla sama riippumatta siitä, kuka palvelun järjestää.

Sosiaalihuollon asiakkuuteen valikoitumisen ja syrjäytymisen ongelmiin voidaan osittain puuttua sillä, että viranomaisen vastuullisuutta ja velvoitteita asiakkuussuhteeseen liittyvän kokonaisprosessin osalta lisätään siten, että yksi viranomainen on vastuussa siitä, että asiakas saa hänelle kuuluvat lakisääteiset palvelut. Tämä riippumatta siitä vaikkei yksittäinen asia kuuluisikaan ko. viranomaisen toimivaltaan. Näissä tilanteissa viranomainen olisi edelleen vastuussa asian delegoimisesta vastuulliselle viranomaiselle ja siitä, että asiakas saa hänen tarvitsemansa palvelut ja pääsee osalliseksi hänelle kuuluvista oikeuksista.

Viranomaisen neuvonta- ja ohjausvelvollisuutta tulee vahvistaa ja viranomaiset velvoittaa kertomaan kaikista palvelujen tai tukitoimien järjestämisen vaihtoehdoista. Viranomaisten työssä tulee vahvistaa menettelyä palvelutarpeen arvioimiseksi ja palvelusuunnitelman laatimiseksi. Näissä molemmissa menettelyissä tulee kiinnittää erityistä huomiota asiakkaan kuulemiseen ja hänen mielipiteensä huomioon ottamiseen. Samoin on vahvistettava palvelusuunnitelmiin kirjattujen seikkojen ja asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tosiasiallinen huomioiminen yksilöpäätöksissä. Uuteen lakiin on kirjattava säännös palvelusuunnitelman laatimisesta samaan tapaan kuin vammaispalvelulaissa. Samoin lakiin tulee selvästi kirjata asiakkaan kuuleminen ja hänen näkökulmansa huomioiminen. Päätöksen ja palvelujen on oltava palvelusuunnitelman mukaisia ja viranhaltija voi muuttaa päätöstä vain perustelluista syistä.

Lain uudistamisessa erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että kaikki vammaiset ja pitkäaikaissairaat henkilöt eivät pysty tekemään valintoja palvelujen suhteen tai he tarvitsevat valintojen tekemiseen erityistä tukea. Näissä tilanteissa on viranomaisilla oltava korostettu neuvontavelvollisuus. Tuettua päätöksentekoa tulee myös kehittää niin, että henkilö pystyisi itse tekemään ratkaisunsa.

Asiakkaan oikeusturvaa vahvistettava

Lainsäädäntöä uudistettaessa on varmistettava oikeudenmukaisuus ja minimoitava lain tulkinnanvaraisuus. Kaikessa päätöksenteossa tulee kuitenkin aina olla mahdollisuus yksilöllisten seikkojen huomioonottamiseen.

Viranomaisen tekemistä päätöksistä on aina annettava kirjallinen päätös. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota niihin tilanteisiin, kun asiakas tiedustelee suullisesti jotain asiaa ja viranomainen suullisesti ilmoittaa, että asiakas ei ole oikeutettu kyseiseen palveluun. Neuvonta tulee selkeästi erottaa päätöksenteosta ja asiakkaalle tulee aina ilmoittaa, että hän voi saada asiasta kirjallisen päätöksen.

Oikeusturvan kannalta ongelmallisia ovat myös viranomaisen tekemät myönteiset päätökset, joita ei kuitenkaan panna täytäntöön. Esimerkiksi asiakkaalle myönnetään palveluasumispaikka, mutta hänet jätetään jonoon useiksi vuosiksi. Näissäkin tapauksissa, kun päätöstä ei panna täytäntöön, pitäisi asiakkaalla olla valitusmahdollisuus.

Koska sosiaalihuollossa on usein kyse henkilön perusoikeuksien toteutumisesta, niin viranhaltijoiden päätöksistä on oltava valitusmahdollisuus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Valitusten pitkät käsittelyajat ovat suuri oikeusturvaongelma asiakkaan näkökulmasta. Vammaisfoorumin kantana on, että muutoksenhaun käsittelyaikoja tulee lyhentää ja esittää sosiaalihuoltoon liittyvissä asioissa muutoksenhaun käsittelylle asetettavia määräaikoja. Asiakkaan oikeusturvan kannalta on kestämätön tilanne, että asiakkaan saadessa hylkäävän päätöksen hänelle välttämättömään palveluun, muutoksenhaun käsittely lautakunnissa, hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kestää jopa vuosia. Näissä tilanteissa valitusmahdollisuus ei takaa tosiasiallista oikeussuojaa asiakkaalle.

Asiakkaan oikeusturvaa tulee vahvistaa esim. siten, kun laissa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä säädetään (Laki hallintolainkäyttölain muuttamisesta 29.5.2009 HE 233/2008 53 a §. Hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen käsittelyn viivästyminen). Sosiaalihuollon asiakkaalla tulisi olla samankaltainen oikeus saada valtion/kunnan varoista kohtuullinen hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä niissä tilanteissa, joissa oikeudenkäynti on ollut viranomaisen tarkoitussidonnaisuusperiaatteen, lain tai vakiintuneen oikeuskäytännön vastainen ja prosessin kesto on aiheuttanut asianomaiselle selvää vahinkoa tai haittaa.

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti, joka sisältää mm. vaatimuksen yhdenvertaisesta kohtelusta ja ns. luottamuksensuojan periaatteen: asiakkaan tulee voida luottaa viranomaisten tekemien päätösten pysyvyyteen. Vammaisfoorumi vaatii, että sosiaalihuollon lainsäädännön uudistuksessa painotetaan luottamuksensuojan periaatetta. Asiakkaan pitää pystyä luottamaan siihen, että hänen palvelunsa jatkuvat voimassa olevien päätösten mukaisesti, jos hänen tilanteessaan ei tapahdu muutosta.

Asiakkaan asemaa koskevat määräykset tulee kirjata myös sosiaalihuoltolakiin tai laissa tulee olla velvoittava viittaus asiakaslain säännöksiin ja kaikkien niiden määräysten noudattamiseen sosiaalihuoltolakia sovellettaessa.

Uuteen lakiin tarvitaan säännökset sosiaalitakuusta sekä palvelu- tai hoivatakuusta heikompien aseman turvaamiseksi.

Tuettu päätöksenteko

Tuetun päätöksenteon tavoite on varmistaa, että yhteiskunnassa toteutuu yhdenvertaisesti täysi oikeustoimikelpoisuus, mikä edellyttää riittävää tukea oman päätöksenteon pohjaksi ja suojelua henkilön oman päätöksenteon negatiivisilta vaikutuksilta ja toisten henkilöiden hyväksikäytöltä. Tuetun päätöksenteon järjestelmä antaa kaikille mahdollisuuden tehdä omaa elämäänsä koskevat päätökset.

Tukea omaan päätöksentekoon voidaan antaa monella tavalla. Tukea antava henkilö voi auttaa tiedon ja vaihtoehtojen etsimisessä, ratkaisun etujen ja haittojen punnitsemisessa sekä selvittää vaikeita asioita selkokielellä. Kun henkilö ymmärtää eri päätösvaihtoehdot ja niiden seuraukset, on hänen helpompi päättää omasta elämästään. Tukea tulee saada tarvittaessa myös henkilön toiveista kertomisessa ja päätösten täytäntöönpanoon saattamisessa. Järjestelmän avulla henkilö, jolla on vaikeuksia valintojen tekemisessä, päätöksen muotoilussa ja kommunikaatiossa, voi tehdä itse elämäänsä koskevia päätöksiä.

Vammaisfoorumi vaatii, että itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi tuetun päätöksenteon käyttöönoton valmistelu on aloitettava lainsäädäntöä uudistettaessa.

Palveluiden esteettömyys

Vammaisfoorumi muistuttaa, että lakia uudistettaessa on varmistettava palvelujen esteettömyys (ympäristön esteettömyys, tiedon saannin esteettömyys ja sähköisen asioinnin esteettömyys). Jokaisella kansalaisella on oltava oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan sekä saada tarpeellista tietoa saavutettavassa ja ymmärrettävässä muodossa. Viranomaisten kirjallinen ja sähköinen tiedotus on oltava saatavissa esteettömässä muodossa sekä selkeällä yleiskielellä, selkokielellä ja viittomakielellä tai pistekirjoituksella. Kehitettäessä sähköisiä palveluja on niiden esteettömyys varmistettava jo suunnitteluvaiheessa.

Erityislakien suhde sosiaalihuoltolakiin

Sosiaalihuoltolain tulee olla asiakkaan viimeinen tukiverkko ja lain on varmistettava, että henkilö saa tarvitsemansa palvelut. Joillekin asiakasryhmille tarvitaan erityislakeja, mutta jos henkilö ei saa palveluita erityislain perusteella, niin hänen tulee saada ne sosiaalihuoltolain perusteella.

Henkilöt, jotka eivät täytä vammaispalvelulain tai kehitysvammalain mukaisten palvelujen ja tukitoimien kriteerejä vähäisen avuntarpeensa tai toimintakyvyn rajoitusten erityisyyden vuoksi, ovat usein väliinputoajia palvelujen ja tukitoimien saannissa. Muiden kuin vaikeavammaisten henkilöiden palvelut ovat määrärahasidonnaisia, mutta näitä palveluja kunnat myöntävät vain harvoin lievästi vammaisille henkilöille. Lievästi vammaisista henkilöistä on tullut väliinputoajia, jotka eivät nykyisen vammaispalvelulain, kehitysvammalain tai sosiaalihuoltolain perusteella saa mitään palveluja.

Tuoreena esimerkkinä lainsäädännön puutteellisuudesta on tapaukset liittyen henkilökohtaiseen apuun. Vammaisjärjestöjen tietoon on tullut henkilöitä, jotka menettivät oikeuden henkilökohtaiseen avustajaan, koska heidän ei katsottu olevan uuden määritelmän mukaisesti riittävän vaikeavammaisia henkilöitä tai henkilökohtainen apu ei ole oikea palvelumuoto heidän tarpeisiinsa. Vaikka heillä on kuitenkin olemassa selkeä avun tarve, eivät he ole saaneet henkilökohtaisen avun tilalle mitään korvaavaa palvelua sosiaalihuoltolain perusteellakaan. Erityislainsäädännön ja yleislainsäädännön rajapinnan tulisi olla aukoton.

Toisena esimerkkinä on kuljetuspalvelut. Sosiaalihuoltolain perusteella vammaiset ihmiset saavat harvoin riittä­vää kuljetuspalvelua tarpeisiinsa nähden. Vammaispalvelulain vaikeavammaisuuden määritelmää tulkitaan pitkälti sairauden tai vamman aihe­uttaman fyysisen haitan perusteella, mutta määritelmän ulkopuolelle jäävät henkilöt, joilla ei ole näkyvää vammaa. Esimerkiksi henkilö, jolla on neurologinen tai neuropsykologinen vamma, voi ulkoisesti olla fyysisesti kunnossa ja kä­vellä itsenäisesti, mutta ei kuitenkaan vammansa vuoksi pysty matkustamaan joukkoliikennettä käyttäen.

Sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistettaessa on palveluja ja tukimuotoja kehitettävä niin, että ne vastaavat myös lievästi fyysisesti vammaisten henkilöiden, lievästi monivammaisten ja lievästi kehitysvammaisten henkilöiden tarpeisiin. Lakia uudistettaessa on varmistettava, että lievästi vammaisten henkilöiden palvelujen tulee tukea omatoimista suoriutumista, osallisuutta ja mahdollistaa potentiaalisen toimintakyvyn kokonaisvaltainen käyttäminen. Erityisesti henkilöt, joiden avuntarve poikkeaa tavanomaisesta (esim. hahmottamisen ongelmat, kognition ongelmat ja lievä kehitysvammaisuus), joutuvat selviytymään ilman tarvittavia palveluja ja tukia. Lievästi vammaisten henkilöiden potentiaalinen toimintakyky ei toteudu, koska vähäisen ja erityisen palvelutarpeen ja tuen vuoksi he eivät selviydy arkielämässä varsinkaan kodin ulkopuolella, jolloin palvelujen ja tuen puutteen vuoksi he jäävät kotiin. Lievästi vammaisilla henkilöillä on vaarana syrjäytyä ja usein myös mielenterveys on uhattuna.

Nykyisen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain perusteella kunta voi myöntää vammaiselle ihmiselle muita palveluja ja tukimuotoja (vammaispalvelulaki 8 § 1 mom. ja sosiaalihuoltolaki 17 § 4 mom.), mutta tätä mahdollisuutta ei todellisuudessa käytetä. Näiden yleislausekkeiden käyttöä tulee uudistuksessa korostaa. Jotta niiden vammaisten, jotka eivät täytä vammaispalvelulain vaikeavammaisuuden määritelmää taikka eivät saa riittävästi tukea sosiaalihuoltolain perusteella, palvelutarve turvattaisiin, on heidät uudistuksessa otettava huomioon erityis­ryhmänä ja heille on turvattava riittävät palvelut joko erityislaissa tai uudessa sosiaalihuoltolaissa.

Sosiaalihuollon rajapinnat

Vammaisfoorumin kantana on, että sosiaaliset näkökohdat on huomioitava kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa. Kaikkien hallinnonalojen on tehtävä yhteistyötä, jotta hyvinvoinnin turvaaminen on kestävällä pohjalla, eikä vastuu ole pelkästään sosiaalisektorilla. Lainsäätäjän on varmistettava yhteistyö ja yhteiset tavoitteet eri sektoreille sosiaalisesta näkökulmasta.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että sosiaalihuollon paikalliset toteuttamistavat ja viranomaisen työnjako eivät saa estää asiakkaan kokonaisvaltaista palvelutarpeen arviointia ja siihen vastaamista kokonaisuutena.

On nähtävissä, että sosiaalihuollon vastuulle on siirtymässä yhä uusia tehtäviä yhteiskunnan muiden toimintojen keskittyessä määrittelemiinsä ydintehtäviin ja virtaviivaistaessaan toimintojaan. Käynnissä oleva kehitys merkitsee sitä, että tehostamisen ja säästöjen hakeminen muilla hallinnonaloilla siirtää kustannukset toisaalle, usein sosiaalihuollon vastuulle. Pahimmillaan se voi merkitä sitä, että osa ihmisistä tulee syrjäytetyksi ensisijaisten palvelujen esim. työvoimapoliittisten toimien piiristä ja heidän ongelmansa syvenevät ja vaikeutuvat.

Asiakasmaksujen huomioiminen uudistuksessa

Sosiaalihuoltolain uudistamiseen kytkeytyy läheisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut, joiden vaikutukset erityisesti pienituloisten henkilöiden palvelujen saamiseen ja valintaan on otettava huomioon, jotta yhdenvertaisuus palvelujen ja tukitoimien järjestämisessä toteutuisi. Pienituloisiin vammaisiin ja pitkäaikaissairaisiin henkilöihin kohdentuu usein kaikkein suurin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksurasitus. Kohtuuttomat asiakasmaksut eivät saa vaarantaa tarkoituksenmukaisten ja laadukkaiden palvelujen saamista.

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen osalta on selkiytettävä maksujen määräytymisperusteita ja maksuille on oltava selkeät raamit. Nykyinen sekava käytäntö erilaisista hinnoitteluperusteista eri asumispalveluyksiköissä tosiasiallisesti estää hintojen vertailun. Erilaisten palvelupakettien myötä asiakas on tilanteessa, jossa hän joutuu maksamaan myös sellaisista palveluista, joita hän ei tarvitse.

Vammaisfoorumi vaatii, että lakiin on kirjattava viranomaisten velvollisuus olla aloitteellinen maksujen vapautusten tai alentamisen myöntämisessä, jos asiakkaan toimeentulo tai elatusvelvollisuus vaarantuu asiakasmaksujen myötä. Vammaisfoorumin tiedossa on asiakkaita, jotka asiakasmaksujen takia velkaantuvat kunnalle ja kunta perii maksut ulosotossa. Esimerkiksi osa lievästi vammaisista henkilöistä on väliinputoajia, joille ei jää mitään käyttövaroja asiakasmaksujen vuoksi. Palvelusuunnitelmaan pitää liittää tarvittaessa laskelma tuloista ja menoista, jolloin voidaan arvioida maksujen vaikutus henkilön talouteen. Asiakkaalle on jäätävä aina käyttöön ns. suojaosa.

Valvonta

Sosiaalihuollon toiminnan valvonnan tulee olla todellista ja tehokasta, jotta sillä on oikeasti käytännön merkitystä. Sosiaali- ja terveysministeriön antaman ohjauksen roolia tulee vahvistaa (esim. laatusuositukset). Ministeriön tulee laatia uuden sosiaalihuoltolain osalta soveltamisohjeet kuntiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontaviraston Valviran sekä aluehallintoviranomaisten roolia kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan valvojana on selkeytettävä ja vahvistettava ja valvontaviranomaisten roolia palveluissa ilmenevien puutteiden korjaamisessa on parannettava. Palvelusetelin käytön myötä erityisesti yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien valvontaa on tehostettava ja päästävä eroon suurista kuntakohtaisista eroista valvonnassa.

Lopuksi

Uutta lakia valmisteltaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti asiakasnäkökulman huomioimiseen. Uutta lakia tulee valmistella tiiviissä yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa. Lisäksi järjestöjen asema merkittävänä palvelujen kehittäjänä ja monien erityispalvelujen tuottajana on otettava huomioon lainsäädäntöä uudistettaessa.

Lisätietoja: Näkövammaisten Keskusliitto ry, sosiaaliturvapäällikkö Virpi Peltomaa, virpi.peltomaa@nkl.fi, puh. 09 – 3960 4660, 050 – 585 0374.

VAMMAISFOORUMI RY

Merja Heikkonen Pirkko Mahlamäki

puheenjohtaja pääsihteeri