Vam­mais­foo­ru­min esi­tyk­set hal­li­tu­soh­jel­maan

Hallitus sitoutuu ratifioimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen välittömästi. Lainsäädäntö muutetaan vastaamaan sopimusta ja erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, että toteutetaan täysimääräisesti vammaisten osallistaminen sekä toteutetaan sopimuksen valvonta perustamalla riippumaton valvontaelin.

Hallitus sitoutuu kehittämään perusturvaa ja asiakasmaksuja. Hallitus sitoutuu takaamaan perustuslain mukaisen sosiaalisesti hyväksyttävän elämän vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille. (liite 1) Tämä edellyttää, että perusturvaa ja peruspalveluja sekä asiakasmaksuja kehitetään, ottaen huomioon kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten yhdenvertaisuus ja tosiasialliset mahdollisuudet heidän välttämättä tarvitsemiensa palvelujen käyttöön. Vammaisten toimeentulon parantamiseksi hallitus sitoutuu nostamaan vammaisten ihmisten koulutus ja työllisyysastetta. (liite 2)

Hallitus sitoutuu edistämään yhteiskunnan esteettömyyttä laaja-alaisesti. Laaja-alainen esteettömyys pitää sisällään rakennetun ympäristön, tiedonsaannin, joukkoliikenteen sekä palveluiden saavutettavuuden. (liite 3)

Hallitus sitoutuu perustamaan vammaistutkimuksen professuurin. (liite 4)

Hallitus sitoutuu jatkamaan laitosten hajauttamista ja edistämään vammaisten itsenäistä asumista. (liite 5)

Hallitus sitoutuu edistämään laadukkaiden erityispalveluiden kehittämistä vammaisille. Kiireellisimpiä kehittämiskohteita ovat: (liite 6)
  • Henkilökohtaisen avun jatkokehittäminen
  • Tuetun päätöksenteon kehittäminen
  • Kuntoutuksen ikärajan nostaminen ja vammaisetuussidonnaisuuden poistaminen sekä ammatillisen että lääkinnällisen kuntoutusjärjestelmän selkeyttäminen velvoittavasti asiakaskeskeiseen suuntaan.
  • Vammaisten tarvitsemien palveluiden ja tukitoimien järjestämisvastuun selkiyttäminen sekä asiakkaan oikeusturvan varmistaminen
  • Auton hankintatukijärjestelmän kehittäminen, joka korvaa autoveronpalautusjärjestelmän ja vammaispalvelulain mukaisen tuen.
  • Invalidivähennyksen muuttaminen suoraksi tueksi aktiiviseen vammaispolitiikkaan

Liitteet:

Liite 1: Hallitus sitoutuu kehittämään perusturvaa ja asiakasmaksuja

Vuonna 2008 yksinäisen henkilön köyhyysraja oli 13 800 euroa vuodessa. Suomalaisten kokonaisansio mediaanitulon mukaan oli 23 000 euroa vuodessa. Yksin elävän kansaneläkeläisen vuositulo oli 6 701, 52 euroa vuodessa. Täysi kansaneläke jää alle puoleen köyhyysrajasta ja alle kolmasosaan mediaanitulosta.

Yksinelävän täysi kansaneläke vuonna 2010 on 584,13 e/kk Vuonna 2011 tulee voimaan takuueläke, joka nostaa nykyistä täyttä kansaneläkettä noin sadalla eurolla kuukaudessa. Takuueläke parantaa perustulolla elävien eläkeläisten asemaa, mutta ei kokonaisuudessaan korvaa kansaneläkkeen jälkeenjääneisyyttä.

Terveys- ja tuloerojen jatkuva kasvaminen koskettaa suurimmaksi osaksi työelämän ulkopuolella olevia vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä. Heidän mahdollisuutensa hyvinvointierojen tasaamiseen ovat rajalliset alhaisen tulotason vuoksi. Perusturvan riittävyyden arvioinnin tulee johtaa ratkaisuihin, jotka takaavat pitkäaikaissairaille ja vammaisille sosiaalisesti hyväksyttävän elintason. Lisäksi sosiaaliturvan ja ansiotulojen yhteensovittamista on edelleen kehitettävä ja ansaintarajaa korotettava.

Pienituloisiin vammaisiin ja pitkäaikaissairaisiin kohdentuu usein kaikkein suurin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksurasitus. Maksujärjestelmän uudistaminen tulee toteuttaa siten, että palvelujen käyttäjiä edustavat tahot ovat tasavertaisesti edustettuina valmistelussa. Tavoitteena tulee Sata-komitean ehdotuksen mukaisesti olla läpinäkyvä maksujärjestelmä.

Terveydenhuollon yhteisen maksukaton (nykyinen kunnallinen terveydenhuollon maksukatto ja lääkekustannusten maksukatto) kehittäminen tulee toteuttaa siten, että asiakkaan yhteenlasketut maksut eivät nouse nykyisten maksukattojen (em. maksukatot + sairasvakuutuksen matkakustannusten katto) tasoa korkeammalle. Myös terveydenhuollon maksujen välikatot (esim. tarvittaessa vain lääkekustannusten katto) tulee varmistaa, jotta yksilötason maksurasitus ei kasva nykyisestä.

Pienituloisten vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden kannalta on kehitettävä myös sosiaalihuollon asiakasmaksujärjestelmää muutoinkin kuin Sata-komitean linjaamien palveluasumisen maksujen osalta. Maksujen periminen tulee toteuttaa toimeentuloa vaarantamatta ottaen huomioon henkilön yksilöllinen elämäntilanne (esim. ikä, elatusvelvollisuus).

Esimerkki omassa asunnossa asuvasta vammaisesta henkilöstä, joka tarvitsee kotipalvelua ja tukipalveluja arkielämässä selviytymiseen. Lisäksi hän joutuu käyttämään terveydenhuollon palveluja ja terveydenhuollon kuntoutusta. Lisäksi hän käy päivätoiminnassa kahtena päivänä viikossa.

TulotKKVuosi
Kelan työkyvyttömyyseläke584,13 €7 009,56 €
Eläkkeensaajan hoitotuki57,32 €687,84 €
641,45 €7 697,40 €
Maksut
Kotipalvelumaksu27,00 €324,00 €
Siivouspalvelu 4 tuntia / kk52,00 €624,00 €
Pyykkipalvelu 4 koneellista pyykkiä / kk30,00 €360,00 €
Kauppapalvelu 4 kertaa / kk36,00 €432,00 €
Turvapuhelinpalvelu20,00 €240,00 €
Terveydenhuollon maksukatto52,75 €633,00 €
Lääkekorvausten maksukatto56,05 €672,70 €
Kelan matkojen maksukatto13,10 €157,25 €
Kuljetuspalvelun omavastuut 18 x 2,50 €45,00 €540,00 €

Asumiseen ja muihin elämisen menoihin jää 269,55 € kuukaudessa, joten henkilö olisi oikeutettu toimeentulotukeen säännöllisesti. Kunnilla on mahdollisuus jättää asiakasmaksut perimättä. Valitettavasti kunnat eivät käytä tätä mahdollisuutta. Pahimmissa tapauksissa vammainen henkilö velkaantuu kunnalle, kun ei ole kyennyt maksamaan asiakasmaksuja eikä ole saanut ohjausta toimeentulotuen hakemiseen.

Omaishoidontukea ja Kelan maksamaa eläkettä saavan hoitotukea koskevaa yhtenäistä hoitotuen lainsäädäntövalmistelua ei tule käynnistää Sata-komitean linjaamalla tavalla. Komitea ei ehdotuksessaan ota huomioon eläkettä saavan hoitotuen luonnetta itsenäistä suoriutumista turvaavana etuutena. Omaishoidontuki ja Kelan eläkettä saavan hoitotuki on säilytettävä erillisinä etuuksina. Eläkettä saavan hoitotuki tulee säilyttää yhtenä osana Kelan muita vammaisetuuksia ja kehittämistyön on tapahduttava tästä kontekstista käsin.

Asumistukijärjestelmien mahdollinen yhdistäminen ei saa vähentää eläkkeensaajien käytettävissä olevia tuloja. Asumistukijärjestelmää on kehitettävä siten, että vähäiset tai pienet tulojen lisäykset eivät automaattisesti alenna eläkkeensaajan asumistukea.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden kehittämisessä on sosiaalihuollolle varmistettava vahva itsenäinen asema. Erityisryhmiin kuuluville henkilöille on mahdollistettava yhdenvertaisesti riittävät ja välttämättömät peruspalvelut niiden alueellisesta järjestämistavasta riippumatta.

Liite 2: Hallitus sitoutuu nostamaan vammaisten ihmisten koulutus ja työllisyysastetta

Koulutus

Koulutuksellinen tasa-arvo nähdään usein suomalaisen hyvinvoinnin kulmakivenä. Koulutus vahvistaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta sekä ehkäisee syrjäytymistä. Yhtenä koulutuspolitiikan ohjenuorana on 1980-luvun alkupuolelta lähtien ollut lähikouluperiaate. Perusopetuksen jälkeen jokaisella nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus kouluttautua ja valmistua ammattiin tai suorittaa tutkinto.

Hyvistä tavoitteista huolimatta vammaisten lasten ja nuorten perusopetuksen järjestämisessä on ongelmia ja esim. opetukseen osallistumiseksi tarvittavat palvelut ja tukitoimet eivät toteudu riittävän hyvin. Myöskään vammaisten nuorten peruskoulun jälkeiseen koulutukseen pääsy ei kaikilta osin toteudu yhdenvertaisesti ikätovereiden kanssa. Eroja on mm. koulutusasteille ja koulutusaloille pääsyssä, ammatinvalinnanohjauksessa sekä opiskelussa tarvittavien palvelujen ja tukitoimien saamisessa.

Vammaisten nuorten peruskoulun jälkeinen koulutus on painottunut ammatilliseen koulutukseen ja ammatillisiin erityisoppilaitoksiin. Lukioissa ja korkea-asteella vammaisia opiskelee suhteessa vähemmän. Elinikäinen oppiminen ja erilaiset aikuiskoulutusmahdollisuudet eivät ole kaikkien vammaisten työssäkäyvien tai muiden aikuisten saavutettavissa.

Vammaisfoorumin vaatimukset koulutuksen osalta

Vammaisen lapsen ja nuoren perusopetus on järjestettävä lähikoulussa ja luontaisessa opetusryhmässä aina, kun se on mahdollista ja oppilaan edun mukaista. Tarvittaessa vammaisella oppilaalla tulee olla oikeus myös erityiskouluun tai –luokkaan, jos se on hänen etunsa mukaista.

Vammaisen oppilaan ja opiskelijan tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien tosiasiallinen saatavuus on varmistettava. Perusopetuksessa on taattava oppilaan tarvitsemien apuvälineiden, koulunkäyntiavustajan, koulukuljetusten ja muiden perusopetuslaissa säädettyjen tukitoimien toteutuminen oppilaan ja opettajan tarpeen mukaan. Toisella asteella, korkea-asteella ja aikuiskoulutuksessa opiskelijan tulee saada apuvälineet, henkilökohtainen apu, kuljetuspalvelut, tulkkauspalvelu ym. opiskelujen kannalta välttämätön tuki.

Tieto- ja viestintäteknologiaa käytettäessä on huolehdittava sen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Oppimisympäristöiltä ym. verkkopalveluilta on vaadittava esteettömyyttä, jotta kaikki opiskelijat voivat käyttää niitä yhdenvertaisesti.

Vammaisten nuorten osuutta yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa on lisättävä. Samoin heitä on aktiivisemmin ohjattava lukio- ja korkeakouluopintoihin. Jokaisella on oltava yhdenvertainen oikeus tasokkaaseen ammatinvalinnan ja opintojen ohjaukseen.

Työssäkäyvillä vammaisilla, jotka saavat KeL 12 § 4 momentin mukaista työkyvyttömyyseläkettä, on oltava oikeus aikuiskoulutusetuuksiin. Tätä eläkettä on käsiteltävä etuoikeutettuna etuutena vammaistuen tapaan, sillä kyse ei ole tavanomaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä, vaan sokeuden tai pysyvän liikuntakyvyttömyyden vuoksi maksettavasta korvauksesta. Vastaava muutos on tehtävä myös muihin säädöksiin, joissa vammaistukea kohdellaan etuoikeutettuna tulona.

Työllisyys

Vammaiset eivät ole osa yhteiskunnan taloudellista toimintaa siten kuin heidän osuutensa väestöstä edellyttäisi. Työllisyydellä mitattuna merkittävä osa vammaisista ei ole päässyt osalliseksi taloudellisesta kasvusta samoin kuin väestö keskimäärin, jopa taloudellisen nousukauden aikana ennen nykyistä lamaa heidän työllisyysasteensa parantui hyvin hitaasti. Stakesin vuonna 2006 ilmestyneessä raportissa (Linnakangas et al) todettiin, että tutkimusajankohtana 1995 - 2002 vammattomista 25 - 64-vuotiaista oli työllisiä 71 %, mutta vammaisista henkilöistä vain 17 %. Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n alueella 69 % eurooppalaisista on työllisiä, vammaisista EU-kansalaisista vain 29 %. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan vammaisten henkilöiden joukosta löytyy 15 000 - 25 000 henkilön käyttämätön työvoimareservi. Suurin syy vammaisten henkilöiden huonoon taloudelliseen tilanteeseen ja köyhyyteen on työmahdollisuuksien puute, joka pakottaa elämään minimitulolla koko aikuiselämän. Työmahdollisuuksien puute johtuu osittain myös siitä, että tuki- ja palvelujärjestelmä rakentaa esteitä sujuvien työllistymispolkujen luomiselle.

Työllisyyden hoitamisessa avainsanana on työllisyysprosentin nostaminen eikä eläkeiän nostaminen. Työllisyysprosentin nostaminen tarkoittaa muun muassa vammaisten henkilöiden osaamispotentiaalin saamista käyttöön ja vammaisten henkilöiden työllistymistä edistävien toimien vahvistamista.

Vammaisfoorumin vaatimukset työllisyyden osalta

Palkan ja sosiaaliturvan yhteensovittamista työllistymisen edistämiseksi on edelleen kehitettävä.

Lakia työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä on jatkettava ja rajaa, jonka saa ansaita eläkettään menettämättä, on nostettava 700 euroon SATA-komitean ehdotuksen mukaisesti.

Lakia julkisista työvoimapalveluista on muutettu niin, että työllistymissuunnitelma laaditaan kaikille työttömille työnhakijoille yhteistyössä heidän kanssaan kahden viikon sisällä työnhakijaksi rekisteröitymisestä. Vammaisfoorumin mielestä työllistymissuunnitelma pitää tehdä kaikille työnhakijoille, myös ns. vajaakuntoisille ammatillisen kuntoutuksen palveluja käyttäville työnhakijoille kahdessa viikossa. Palveluprosessiin tulee ottaa mukaan myös työelämän ulkopuolelta tulevat työnhakijat, esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön pyrkivät. Tarkennus on sopusoinnussa vuoden 2010 alussa voimaan tulleen työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön paluuta edistävän määräaikaislain kanssa. Työllistymissuunnitelmaa laadittaessa on myös arvioitava asiakkaan kuntoutustarvetta ja tarvittaessa ohjattava hänet kuntoutuksen vastuutaholle.

Uudistettu laki julkisista työvoimapalveluista sisältää palkkatuen myöntämisen määräaikaiseen työsuhteeseen yritykselle, joka palkkaa alle 25-vuotiaan työttömän työnhakijan, jonka työttömyys on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Säännöksen tavoitteena on edistää erityisesti nuorten vastavalmistuneiden sijoittumista työmarkkinoille ja ehkäistä työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä. Vammaisfoorumin mielestä säännöstä on laajennettava siten, että se koskee kaikkia ammattiin valmistuneita vammaisia työnhakijoita, joiden työttömyys on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Säännöksen määräaikaisuus vuoden 2011 loppuun on liian lyhyt.

Työolosuhteiden järjestelytuki on ainoa suomalainen julkinen tuki kohtuullisten mukautusten tekemiseen. Järjestelytuen määrä on jäänyt jälkeen yleisestä kustannuskehityksestä. Vammaisfoorumi vaatii, että työolosuhteiden järjestelytuen tasoa nostetaan ja sen myöntämisedellytyksiä helpotetaan. Kohtuullisten mukautusten tekemättä jättäminen on syrjintää.

Yrittäjyys

Starttirahan saamisen edellytyksiä laajennettiin vuonna 2005 siten, että starttirahaa voitiin myöntää palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä yrittäjiksi ryhtyville. Vammaisfoorumi vaatii, että starttirahan saamisen edellytykset laajennetaan koskemaan myös niitä henkilöitä, jotka eläkkeeltä käsin haluavat perustaa yrityksen.

Vaikeavammaisten yrittäjien arvonlisäverovapautusta on erillislailla jatkettu vuosi kerrallaan siitä lähtien kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995. Vammaisfoorumi vaatii, että vaikeavammaisten yrittäjien arvonlisäverovapaus korvataan suoralla tuella vammaisyrittäjille ja tuen saamista laajennetaan niin, että se kohtelee kaikkia vaikeavammaisia yrittäjiä samalla tavalla yrityksen toimialasta riippumatta.

Työ- ja elinkeinohallinnon ja sosiaalihuollon rajapinnat

Sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota työ- ja elinkeinohallinnon vastuulla oleviin, sosiaalista tukea tarvitseviin asiakkaisiin. Tällaisilla rajapinnoilla on huomiota kiinnitettävä vastuiden selkiinnyttämiseen, yhteistyön kehittämiseen ja osaamisen yhdistämiseen.

Vammaisten ja vaikeasti työllistettävien henkilöiden kohdalla työhallinnon toimenpiteiden tulee olla ensisijaisia. Mikäli ne eivät riitä, on selvitettävä työllistymistä tukevan toiminnan mahdollisuudet ja vasta sitten työ- ja päivätoiminnan mahdollisuudet. Porrastuksen on toimittava joustavasti molempiin suuntiin. Työllistymistä tukevassa toiminnassa on otettava käyttöön lainkin edellyttämät kuntoutus- ja muut tukitoimet, esimerkiksi työharjoittelu, työhönvalmennus ja työvalmentajapalveluiden käyttäminen avoimille työmarkkinoille siirtymisen mahdollistamiseksi.

Avotyötoiminta on sosiaalihuoltolain ja kehitysvammalain nojalla toteutettava työtoiminnan muoto, josta ei löydy lainsäädännössä tällä hetkellä lainkaan säätelyä. Se koskee lähinnä kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia ja tarkoittaa näiden ihmisten sijoittamista avoimille työmarkkinoille ilman palkkaa, ainoastaan työosuusrahan turvin. Avotyötoiminta on määriteltävä lainsäädännössä määräaikaiseksi työharjoitteluksi, jonka tavoitteena on työelämätaitojen harjaannuttaminen ja/tai palkkatyöhön osallistuminen. Pysyvästi palkattomaan avotyötoimintaan avoimilla työmarkkinoilla osallistuminen on ehkäistävä.

Liite 3: Hallitus sitoutuu edistämään yhteiskunnan esteettömyyttä laaja-alaisesti

Liikenteen ja tavaroiden sekä palvelujen esteettömyys

Joukkoliikenteen esteellisyys vammaisten henkilöiden kannalta estää heidän ihmisoikeutena turvatun liikkumisvapausoikeuden käyttämisen. Vammaisfoorumin mielestä erityisen ongelmallisia tilanteita esteettömyyskysymysten kannalta voi ilmetä eri liikennemuodoista annettujen säännösten soveltamistilanteissa, jotka sallivat poikkeuksia ja antavat mahdollisuuden liikenteenharjoittajalle kieltäytyä kuljettamasta vammaista henkilöä muun muassa erilaisiin turvallisuusmääräyksiin vedoten.

Suomessa on ollut ongelmana jo pitkään sekä kaukoliikenteen linja-autokaluston fyysinen esteellisyys että VR:n kaukojunien makuuvaunujen WC-tilojen fyysinen esteellisyys, mikä vaikeuttaa liikunta- ja eri toimintarajoitteisten henkilöiden liikkumista. Junissa poikkeustilanteiden informointi perustuu edelleen kuulutuksiin, joissa äänen toiston laatu on erittäin heikkoa. Liikennevälineissä, asemilla ja terminaaleissa informaation pitäisi olla saavutettavissa eri viestintäkanavien kautta, jolloin myös aistivammaisten tarpeet on otettu huomioon. Erityisen tärkeää oikean ja ajantasaisen informaation saavutettavuus eri aistien avulla on informoitaessa poikkeus- ja vaaratilanteista. Näiden esteellisyysnäkökohtien lisäksi Vammaisfoorumi vaatii pikaista muutosta vanhojen fyysisesti esteellisten asemarakennusten ja terminaalien korjaamista esteettömiksi.

Tavaroiden ja palveluiden esteettömyys tulee toteuttaa esteettömän suunnittelun eli Design for All –periaatteella siten, että ne ovat tosiasiallisesti myös vammaisten ihmisten saavutettavissa YK:n vammaissopimuksessa turvaaman tason edellyttämällä tavalla.

Vammaisfoorumin mielestä sekä joukkoliikenteen että tavaroiden ja palvelujen kilpailutuksessa tulee asettaa vaatimukseksi esteettömyysnäkökohdat vammaisten henkilöiden kannalta kilpailutuksen voittaneen tarjouksen hyväksyttävyydelle.

Rakennetun ympäristön esteettömyys

Vammaisille ihmisille esteetön ympäristö on itsenäisen ja tasa-arvoisen elämän ehdoton edellytys. Koska vanha asuntokanta on vammaisille yleensä esteellistä, niin Vammaisfoorumin mielestä on perusteltua vaatia kaikelta uudisrakentamiselta esteettömyyttä.

Rakennuskanta Suomessa uusiutuu hitaasti, noin 1,3 % vuodessa, jolloin esteettömyyden edistämiseksi rakennuksissa huomiota olisi kiinnitettävä erityisesti korjausrakentamiseen. Vammaisfoorumin mielestä rakentamiseen liittyvässä lainsäädännössä olisi tarkemmin säädettävä, milloin korjausrakentamisessa pitää ottaa huomioon uudemmat määräykset esteettömyyden osalta.

YK:n vammaissopimuksen esteettömyysartiklan 9:n 2 a kohdassa todetaan, että valtion tulee kehittää yleisölle avoimien tilojen ja palveluiden vähimmäisstandardeja ja –ohjeita sekä valvoa niiden täytäntöönpanoa. Suomessa tämä tarkoittaa lähinnä rakentamismääräyskokoelmaan sisältyvien F1:n ja F2:n sekä G1:n kehittämistä siten, että määräykset ovat yksiselitteisempiä ja laajempia kuin nykyään. Vammaisfoorumi vaatii, että yksinkertaistetaan ovimitoituksia sekä lisätään uusia määräyksiä korvaamalla osan ohjeista velvoittaviksi määräyksiksi.

Rakentamisen säädösten täytäntöönpanon valvontaa olisi tehostettava nykyisestä käytännöstä. Nykyään määräysten vastaisesti esteellisesti toteutettu ratkaisu ei aiheuta niiden rakennuttajille tai niitä valvoville viranomaisille huomautusta ankarampia seuraamuksia. Esimerkiksi pientalojen esteettömyysmääräyksiä rikotaan toistuvasti. Esteetön asuinympäristö pientalojen osalta tarkoittaa saavutettavuutta tontin rajalta, sisäänkäynnin, kuten oviaukon esteettömyyttä ja esteettömän hygieniatilan sijoittamista sisäänkäyntikerrokseen. Kerrostalojen esteellisyys johtuu paikoin taas siitä, ettei sisäänkäynti ole samassa tasossa. Vammaisfoorumi vaatii, että esteellinen rakentaminen tulee säätää rangaistavaksi ja että lakiin on kirjattava selkeät rangaistukset ja taloudelliset sanktiot esteellisestä rakentamisesta.

Puutteelliset ja vajavaiset rakentamismääräykset aiheuttavat kunnissa erilaisia tulkintoja samoista määräyksistä, jolloin kansalaiset joutuvat eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa perusteella. Lisäksi ne aiheuttavat myöhemmin lisäkustannuksia, kun huonoja rakenne- ja tilaratkaisuja joudutaan korjaamaan toimiviksi ja esteettömiksi. Jos määräyksiä edelleen minimoidaan, voidaan rakentamishetkellä saada säästöjä, mutta myöhemmin kustannukset nousevat johtuen mahdollisista kosteus-, esteettömyys-, turvallisuus-, toimimattomuusongelmista. Vammaisfoorumin mielestä tulee kiinnittää huomiota myös opiskelija-asuntojen esteettömyyteen. Vammaisfoorumi haluaa kiinnittää huomiota tarpeeseen sisällyttää pakollinen esteettömyyskoulutus arkkitehtien koulutusohjelmaan, aivan vastaavasti kuten on toteutettu Norjassa.

Valtakunnallinen 112-hätänumero on turvattava kaikille

Nykyinen käytäntö, jossa kuulovammaisen henkilön on hätätilanteen sattuessa tiedettävä yli kymmenestä numerovaihtoehdosta sen hetkisen sijaintialueensa hätätekstiviestinumero, on kestämätön. Myös kuulovammaisille on turvattava mahdollisuus sijainnistaan riippumatta ottaa hädän hetkellä yhteyttä yhteen valtakunnalliseen hätänumeroon 112.

Hätäkeskuslaitoksen vuonna 2009 asettaman työryhmän mukaan valtakunnallinen hätätekstiviestipalvelu on mahdollista ottaa maassamme käyttöön vuoden 2012 aikana.[1]

Jotta YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen, vuonna 2009 uudistetun yleispalveludirektiivin, vammaispoliittisen ohjelman sekä muun muassa EU:n Komission digitaalisen agendan vaatimukset tulisivat tältä osin täytetyiksi, on hallituksen sitouduttava tarvittavien lakien uudistamiseen valtakunnallisen 112-hätätekstiviestipalvelun aikaansaamiseksi.[2]

Saavutettavat Internet-sivustot on turvattava kaikille

Euroopan komission tiedonannossa ”A Digital Agenda for Europe” on lueteltu seitsemän kompastuskiveä, jotka ovat tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisen tiellä Euroopan Unionin alueella. Yhdeksi tällaiseksi esteeksi komissio on nostanut puutteet digitaalisessa lukutaidossa ja tietoyhteiskuntavalmiuksissa, minkä alle lukeutuu niin ikään saavutettavuus- ja käytettävyysongelmat vammaisten henkilöiden näkökulmasta katsottuna. Komissio on edellyttänyt eritoten julkisten Internet-sivustojen ja peruspalveluja tarjoavien sivustojen saattamista saavutettaviksi.[3]

Tiedonsaannin esteettömyys

Esteettömyyden käsitteeseen kuuluu, että jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on oikeus osallistumiseen yhteiskunnan toimintaan sekä tarpeelliseen tietoon saavutettavassa ja ymmärrettävässä muodossa. Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 21 artiklan mukaan sopimuspuolet toteuttavat kaikki asianmukaiset toimet varmistaakseen, että vammaiset henkilöt voivat käyttää oikeutta sanan- ja mielipiteenvapauteen, mukaan lukien vapaus etsiä, vastaanottaa ja välittää tietoja ja ajatuksia yhdenvertaisesti muiden kanssa sekä käyttäen kaikkia valitsemiaan 2 artiklassa määriteltyjä viestintämuotoja. 2 artiklan mukaan ”viestintä” sisältää kieliä, tekstin näyttämistä, pistekirjoitusta, taktiilikommunikaatio viestintää, isokirjaintekstiä, saavutettavaa multimediaa sekä kirjallisia, kuuloon perustuvia, selkokielisiä, ihmisäänellä tuotettua puhetta sekä puhetta tukevia ja korvaavia viestintätapoja, -keinoja ja -muotoja, esteetön tieto- ja viestintäteknologia mukaan lukien. Yleissopimuksen 9 artiklan mukaan sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn tiedottamiseen ja viestintään.

Hallituksen on sitouduttava kehittämään puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia. Viranomaisten on turvattava puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi asioimisessaan vammaisten henkilöiden kanssa. Hallituksen on turvattava sekä viittomakielisten että puhevammaisten henkilöiden tulkkauksen saatavuus. Hallituksen on edistettävä helppolukuisten ajankohtaislehtien ja viranomaislehtien selkosivujen tuottaminen. Hallituksen on edistettävä, että viranomaisten kirjallinen ja sähköinen tiedotus on saatavissa esteettömässä muodossa sekä selkeällä yleiskielellä, että selkokielellä. Selkeä yleiskielinen ja selkokielinen tiedonvälitys on välttämätön osa joukkotiedotusta ja viranomaisten tiedottamista. Yhteiskunnalle on taloudellistakin hyötyä siitä, että mahdollisimman moni saa tarvittavan informaation. Selkeän yleiskielen ja selkokielen hyöty ei rajoitu vain vammaisryhmille, vaan muu väestö voi myös siitä hyödyntää. Sähköisessä muodossa tuotetun tiedon tulee olla esteettömässä muodossa, että näkövammaiset pystyvät vaivatta apuvälineillä lukemaan tätä tietoa.

Vammaisfoorumi katsoo, että hallituksen on sitouduttava turvaamaan kokonaisuudessaan saavutettavat sähköiset palvelut vammaisille henkilöille samalla sitoutuen monikanavaiseen viestintään. Vammaisfoorumi vaatii, että esteettömyyttä koskevat määräykset annetaan sitovasti lain tasolla. Pelkästään suositusten avulla ei tiedonsaantia saada vammaisille esteettömäksi.


[1] 112–hätätekstiviestipalvelun käyttöönottoa selvittäneen työryhmän loppuraportti, Helsinki 2010, s. 4.

[2] Ks. ainakin vammaissopimuksen 9, 11 ja 21 artiklat, yleispalveludirektiivin resitaali 39 ja 26 artikla sekä digitaalisesta agendasta Komission tiedonanto ”Communication from the Commission to the European Parliament, the Council, the European Economic and Social Committee of the Regions, 19.5.2010.

[3] Digitaalisella agendalla tarkoitetaan EU:n viestintä- ja tietoyhteiskuntapolitiikan linjauksia, lainsäädäntötoimia ja ohjelmia, joiden avulla pyritään varmistamaan tieto- ja viestintäteknologioihin perustuvan talouden kasvu EU:ssa. Ks ainakin tiedonannon. s. 27: ”The Commission will: Based on a review of options, make proposals by 2011 that will make sure that public sector websites (and websites providing basic services to citizens) are fully accessible by 2015”.

Liite 4: Hallitus sitoutuu perustamaan vammaistutkimuksen professuurin

Vammaistutkimuksella tarkoitetaan tutkimusalaa, jossa vammaisuutta tutkitaan ensisijaisesti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyvänä ilmiönä eikä niinkään yksilöiden ominaisuutena. Vammaistutkimus on luonteeltaan monitieteinen tutkimusala. Suomessa vammaistutkimuksen asema ei ole vielä vakiintunut, vaan tehty tutkimus on pirstaleista sekä määrältään vähäistä. Tutkimuksen teko on pitkälti yksittäisten tutkijoiden ja järjestöjen varassa. Tutkittua tietoa vammaisten henkilöiden elinoloista ja oikeuksien toteutumisesta sekä vammaisuuden ilmiöstä tarvitaan vammaispoliittisten toimenpiteiden tueksi ja vammaisuuden ilmiön ulottuvuuksien kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Tutkimusta tarvitaan lisäksi vammaisjärjestöjen tekemän vaikuttamistyön tueksi ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden edistämisen takaamiseksi.

Vammaistutkimuksen puute Suomessa on huomattava, ja varsinkin YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen myötä tutkittua tietoa vammaisten henkilöiden elinoloista sekä kohdatusta syrjinnästä ja esteistä tarvitaan säännöllisesti ja systemaattisesti. Yksittäiset vammaistutkimuksen sektoritutkimusohjelmat eivät vielä kuitenkaan takaa vammaistutkimuksen aseman pitkäjänteistä vahvistamista. Onkin perusteltua institutionalisoida vammaistutkimuksen asema Suomessa viipymättä. Vammaistutkimuksen asema on institutionalisoitu onnistuneesti esimerkiksi anglosaksisissa maissa.

Vammaisfoorumi ry katsoo, että vuoden 2010 alusta voimaan tulleesta uudesta yliopistolaista huolimatta hallituksen on sitouduttava perustamaan vammaistutkimuksen professuuri ensimmäisenä toimenpiteenä vammaistutkimuksen aseman institutionalisoimisessa. Professuurin perustaminen mahdollistaa monitieteisen vammaistutkimuksen maisteriohjelman luomisen, esimerkiksi yliopistojen välisenä yhteistyönä. On myös tärkeää varmistaa yliopistojen lisäksi muiden tutkimusta tekevien tahojen, kuten ammattikorkeakoulujen, tutkimus- ja kehittämislaitosten sekä vammaisjärjestöjen mahdollisuudet tuottaa korkealaatuista vammaistutkimusta.

Jatkossa vammaistutkimuksen aseman vahvistaminen edellyttää itsenäisen Vammaistutkimusinstituutin perustamista. Vammaistutkimusinstituutti voisi toimia vammaistutkimusta koordinoivana tahona. Tärkeää on luoda lisäksi resurssit ja puitteet verkostomaiseen työskentelyyn eri vammaistutkimustoimijoiden välillä. Verkostomaisen työskentelyn vahvistaminen lisäisi vammaistutkimuksen monitieteisyyden toteutumista. Vammaisuus on myös valtavirtaistettava tiedemaailmaan ja tutkimuksen tekoon, eli sen tulee näkyä esimerkiksi säännöllisesti toteuttavissa väestötutkimuksissa, mutta ei ns. diagnoosiperäisesti, eli rekisteröimällä tai tilastoimalla eri vammoja.

On olennaista varmistaa vammaisten henkilöiden oman äänen kuuluminen vammaistutkimuksen asemaa vahvistettaessa. Vammaisten ihmisten elinoloja ja kokemuksia ei voida tutkia kuulematta vammaisia henkilöitä itseään. Osallisuuden varmistaminen toteutuu käytännössä esimerkiksi vammaisten henkilöiden ja vammaisjärjestöjen tosiasiallisella osallistumisella tutkimushankkeissa. Vammaisten henkilöiden kokemuksille tulee antaa vammaistutkimuksessa vahva painoarvo. Lisäksi on tärkeää varmistaa vammaisten opiskelijoiden mahdollisuudet opiskella ja kouluttautua tutkijauralle sekä edetä tällä uralla.

Liite 5: Hallitus sitoutuu jatkamaan laitosten hajauttamista ja edistämään vammaisten itsenäistä asumista.

Kehitysvammaisten ja muiden vaikeavammaisten henkilöiden asumispalvelut tulee järjestää siten, että ne vastaavat YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen vaatimuksia yhdenvertaisuudesta, itsenäisestä elämästä, itsemääräämisoikeudesta, osallisuudesta ja oikeudesta valita asuinpaikkansa ja asuinkumppaninsa.

Laitosten nopeaan, suunnitelmalliseen ja hallittuun hajauttamiseen on varattava riittävät resurssit Valtioneuvoston 21.1.2010 kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palveluiden järjestämisestä antaman periaatepäätöksen mukaisesti. Periaatepäätös asumisen ja siihen liittyvien palveluiden ohjelmasta on laadittu Ympäristöministeriön laajapohjaisen työryhmän ehdotusten perusteella. Laitosten hajauttamisen lisäksi on varmistettava laadukkaat asumispalvelut lapsuudenkodista muuttaville vammaisille henkilöille.

Ehdotus kehitysvammaisten ja muiden vaikeavammaisten asunto-ohjelmaksi vuosille 2010 - 2015 sisältyy Ympäristöministeriön julkaisemaan raporttiin 16/2009. Kehitysvammaisia henkilöitä on Suomessa noin 35.000 - 45.000, joista laitoshoidossa on noin 2.400 henkilöä ja asumispalveluiden piirissä noin 10.300. Omaisten luona asuu noin 12.500 kehitysvammaista, joista noin puolet on aikuisia. Itsenäisesti asuvia on noin 3.000.

Asumispalveluiden laatu on varmistettava siten, että jokaisella on mahdollisuus saada sopiva koti valitsemastaan paikasta ilman aiheeton viivytystä sekä apu ja tuki jokapäiväisen elämän toimintoihin, omien valintojen ja päätösten tekemiseen sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja osallisuuteen.

Perusoikeuksien rajoittamista (pakotteita) koskevien sopimuksen vastaisten säädösten tilalle on luotava vahva yleislaki, jonka tehtävänä on varmistaa itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja hyvä kohtelu kaikissa elämäntilanteissa.

Hankintalainsäädäntöä ja sen soveltamiskäytäntöä on kehitettävä, jotta vältytään räikeiltä ihmisoikeusloukkauksilta ja uusien pienoislaitosten syntymiseltä. Kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten asumispalvelut on jätettävä kilpailuttamisen ulkopuolelle tai laadun toteutuminen on varmistettava siten, että hankintalain säädökset eivät estä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Liite 6: Hallitus sitoutuu edistämään laadukkaiden erityispalveluiden kehittämistä vammaisille

Kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistäminen

Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain pohjalta tulee luoda YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen velvoitteet täyttävä vammaispalvelulaki, joka vahvistaa itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta sekä turvaa yksilöllisen tarpeen mukaiset palvelut yhdenvertaisesti kaikille vammaisille henkilöille. Vammaispalvelulain ja muun lainsäädännön kehittäminen siten, että kehitysvammalaki voidaan kumota palveluita vaarantamatta, on jäänyt kesken tällä hallituskaudella. Uudistettavalla lainsäädännöllä tulee turvata huomattavan paljon hoivaa, huolenpitoa ja valvontaa sekä oman elämän hallintaan erityisen paljon tukea tarvitsevien henkilöiden palveluiden ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen. Osa palveluista on mahdollista sisällyttää uudistettavaan vammaispalvelulakiin ja osa terveydenhuoltolakiin.

Henkilökohtaisen avun kehittäminen; erityisen lainsäännöksen säätämisestä matkakulujen korvaamiseksi, kuten tulkkauspalvelulaissa

Syyskuussa 2009 tuli voimaan vammaispalvelulain osittaisuudistus, jonka tarkoituksena on vahvistaa vaikeavammaisten henkilöiden mahdollisuutta saada henkilökohtaista apua. Uudistuksella henkilökohtainen apu saatettiin osaksi kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvaksi subjektiiviseksi oikeudeksi. Henkilökohtaisen avun järjestämistavat laajenivat. Uudistuksen myötä henkilökohtainen apu voidaan järjestää perinteisellä työsuhdemallilla, jossa avustaja toimii työsuhteessa avustettavaan. Avustettavalle voidaan myös myöntää palveluseteli tai kunta voi järjestää henkilökohtaista apua omana tai ostopalveluna.

Henkilökohtainen apu on tarkoitettu diagnoosiin ja ikään katsomatta sellaisille vaikeavammaisille henkilöille, jotka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsevat välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua näistä toimista selviytyäkseen. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu mahdollistamaan vaikeavammaisen henkilön itsenäinen elämä sekä omat elämänvalinnat että itsemääräämisoikeus ja tasa-arvoinen asema..

Henkilökohtainen apu on säädetty asiakasmaksulaissa maksuttomaksi palveluksi. Henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat välttämättömät lakisääteiset kulut kuuluvat korvattaviin kustannuksiin. Kustannukseksi luetaan mm. työnantajan maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut. Laissa oleva sanamuoto ei ole täsmällisesti velvoittava ja mahdollistaa hyvinkin suuren harkintavallan käytön toimeenpanevalle viranomaiselle päättää siitä, mitä se kulloinkin katsoo avustajasta aiheutuviksi välttämättömiksi kuluiksi. Tämmöisiä kuluja on muun muassa avustajan työaikana syntyneet matkakulut, kuten pääsyliput ja eri kulkuneuvojen liput. Vammaiset henkilöt joutuvat käytännössä aina erikseen hakemaan korvausta jokaista matkaa varten. Majoituskuluja ei ole korvattu. Pääsääntöisesti kunnat eivät ole lippukuluja korvanneet ja soveltamiskäytäntö ei ole yhdenvertainen.

Suurin osa vaikeavammaisista elää minimitoimeentulolla ja on työelämän ulkopuolella. Tästä johtuen heillä ei ole mahdollista kaksinkertaisten matkakulujen maksamiseen. Tämä estää käytännössä välttämättömän avustajan käytön ja näin ollen osallistumisen yhteiskunnallisiin toimintoihin sekä matkustamisen. Tilanne on lainvastainen, sillä palvelu on säädetty asiakkaalle täysin maksuttomaksi, eikä siitä näin ollen saa syntyä em. välillisiä kuluja.

Tulkkauspalvelulain 7 § oikeuttaa tulkkauspalveluun oikeutetun saamaan palvelua myös ulkomaanmatkoilla. Hallituksen esityksessä on mainittu, että palveluiden kohderyhmä on sama kuin vammaispalvelulaissa. Ulkomaanmatkojen uusi erillinen korvaussääntö säädettiin selkeyttämään vaihtelevaa soveltamiskäytäntöä ja lisäämään yhdenvertaisuutta tavanomaisissa elämäntoiminnoissa suhteessa vammattomiin henkilöihin. Tavanomaiseksi elämäksi ja siihen liittyviksi toiminnoiksi katsottiin myös matkustaminen. Säädös koskee muu muassa matka – ja majoituskulujen korvaamista.

Henkilökohtaista apua uudistettaessa nimenomaisesti pyrittiin parantamaan tilannetta, koska avustajaan tarvitsevan vammaisen henkilön osallistuminen elämän eri toimintoihin kodin ulkopuolella on ollut rajoittunutta. Vammaispalvelulaki ei henkilökohtaisen avun osalta vastaa vammaisten keskinäistä yhdenvertaisuutta vamman perusteella suhteessa tulkkauspalvelulakiin, samalla kuin se on asiakasmaksulain vastainen. Hallituksen tulee säätää yksiselitteisesti vammaispalvelulain nojalla järjestettävään henkilökohtaiseen apuun yhdenmukainen erillinen säännös palvelun käytöstä aiheutuviin välttämättömiin oheis- sekä matkakustannusten korvaamisesta, siten kuin tulkkauspalvelulaissa.

Tuetun päätöksenteon kehittäminen

Henkilökohtainen apu on parantanut vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta, mutta avun ulkopuolelle ovat edelleen jääneet ne henkilöt, joilla ei ole voimavaroja määritellä avun sisältöä ja määrää ja jotka tarvitsevat pääasiassa hoivaa, huolenpitoa ja valvontaa. Vastaavia palveluita ei ole saatavissa muidenkaan lakien perusteella.

Henkilökohtaista apua tulee saada myös silloin, kun henkilöllä on puutteita kognitiivisissa (ajattelun) taidoissa. Ongelmat kognitiivisissa taidoissa voivat ilmetä esimerkiksi asioiden havaitsemisessa, tiedon vastaanottamisessa ja sisäistämisessä sekä soveltamisessa uudessa tilanteessa. Lain tulee turvata avun saanti myös niille henkilöille, joilla on rajoitteita kognitiivisissa taidoissa. Vammaispalvelulakiin tulee lisätä velvoite antaa henkilökohtaista apua itsenäiseen päätöksentekoon ja oman elämän hallintaan silloin, kun se voidaan turvata henkilökohtaisen avun avulla.

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen sekä sen rajoittamisen minimointi vaativat myös asiakkaan kohtelua koskevan lainsäädännön sekä holhoustoimilain uudistamista.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (erityisesti artikla 12) edellyttää luopumista sellaisista holhousjärjestelmistä, joissa henkilön oma päätösvalta siirretään kokonaan toiselle (vajaavaltaiseksi julistaminen Suomessa) ja siirtymistä järjestelmiin, joissa tuetaan henkilön omaa päätöksentekoprosessia. Jokaisen itsemääräämisoikeuden ja yhdenvertaisen kohtelun lain edessä pitää toteutua ilman rajoituksia.

Käytännössä Suomen edunvalvontajärjestelmä ei täytä YK:n sopimuksen vaatimuksia tuetusta päätöksenteosta. Yleisten edunvalvojien asiakasmäärät (60 – 400 päämiestä) eivät anna mahdollisuutta oman päätöksenteon tukemiseen. Holhoustoimilain edunvalvojalle asettamaa päämiehen kuulemisvelvoitetta tulisi laajentaa siten, että päämies saa aidon mahdollisuuden tehdä itse päätökset edunvalvojan tukemana. Edunvalvojien tehtävänä säilyisi edelleen suurimpien elämää koskevien ratkaisuiden tekeminen yhdessä päämiehen kanssa. Tämän lisäksi pitäisi järjestää päätöksenteon tuki arjen asioihin.

Hyvin toimiva edunvalvontajärjestelmä ja siihen liitetty tuetun päätöksenteon järjestelmä antaisivat kaikille mahdollisuuden tehdä omaa elämäänsä koskevat päätökset. Tuetun päätöksenteon tavoite on varmistaa, että yhteiskunnassa toteutuu yhdenvertaisesti täysi oikeustoimikelpoisuus, mikä edellyttää riittävää tukea oman päätöksenteon pohjaksi ja suojelua henkilön oman päätöksenteon negatiivisilta vaikutuksilta ja toisten henkilöiden hyväksikäytöltä. Toimiva järjestelmä mahdollistaa myös sopimusten tekemisen siten, että myös sopimuskumppanit voivat luottaa sopimusten pysyvyyteen.

Useissa maissa on kehitetty viime vuosina tuetun päätöksenteon järjestelmää. Yokonin territoriossa Kanadassa sekä Englannissa on käytössä lakiin perustuva tuetun päätöksenteon malli (supported decision-making). Henkilöllä on oikeus saada apua niissä asioissa, jotka hän itse katsoo tarpeelliseksi. Halutessaan täysi-ikäinen henkilö voi allekirjoittaa tukea antavan henkilön (associate / assistant) kanssa sopimuksen, jossa määritellään ne asiat, joissa kumppani antaa apua ja myös ne asiat, jotka henkilö haluaa päättää ilman apua. Esimerkkejä asioista, joihin voi tarvita apua, ovat raha-asiat, asumiseen ja terveyteen liittyvät kysymykset, palveluiden tai etuuksien hakeminen, työhön liittyvät asiat.

Tukea omaan päätöksentekoon voidaan antaa monella tavalla. Tukea antava henkilö voi auttaa tiedon ja vaihtoehtojen etsimisessä, ratkaisun etujen ja haittojen punnitsemisessa sekä selvittää vaikeita asioita selkokielellä. Kun henkilö ymmärtää eri päätösvaihtoehdot ja niiden seuraukset, on hänen helpompi päättää omasta elämästään. Tukea tulee saada tarvittaessa myös henkilön toiveista kertomisessa ja päätösten täytäntöönpanoon saattamisessa. Järjestelmän avulla henkilö, jolla on vaikeuksia valintojen tekemisessä, päätöksen muotoilussa ja kommunikaatiossa, voi tehdä itse elämäänsä koskevia päätöksiä.

Vaikka tuetun päätöksentekojärjestelmän rakentaminen Suomeen voi tuntua haastavalta ja hankalalta, käytännön ongelmat ovat ratkaistavissa. Suomi ei voi tinkiä YK: n sopimuksen sisällön ja tavoitteiden toteuttamisesta.

Kuntoutus

Aiemmissa hallitusohjelmissa kuntoutus on sivuutettu lähes kokonaan. Nyt kun puhutaan työurien pidentämisestä ja työssä jaksamisesta, kuntoutus ansaitsee hallitusohjelmassa oman osionsa. Vammaisfoorumi haluaa muistuttaa, että kuntoutus ei saa koskea pelkästään työelämässä mukana olevien ihmisten työkykyä, vaan myös työelämän ulkopuolella olevien ihmisten toimintakykyä. Heidän toimintakykynsä ylläpitäminen on erityisen tärkeää, jotta he mahdollisimman pitkään tulisivat toimeen omassa toimintaympäristössään. Työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen on kuntoutusjärjestelmissä oltava yhtälailla painotettuja.

Kuntoutusjärjestelmämme koostuu useista eri osajärjestelmistä, se on hallinnollisesti monimutkainen ja asiakkaiden on vaikeaa oppia tuntemaan järjestelmää. Usein myös työntekijöillä saattaa olla epätietoisuutta siitä, minkä järjestelmän piiriin asiakas kuuluu. Vuosia on puhuttu siitä, että kuntoutuksen olisi muututtava järjestelmäkeskeisestä asiakaskeskeiseksi. Toistaiseksi vain vähän merkkejä on olemassa siitä, että näin tapahtuisi.

Vammaisfoorumin vaatimukset kuntoutuksen osalta

Lainsäädännössä määritellään viranomaisille velvoite enintään kolmen viikon ajassa ratkaista, minkä kuntoutusjärjestelmän vastuulle kuntoutustarpeen arviointi kuuluu. Sekä lääkinnällisen että ammatillisen kuntoutuksen eri kuntoutusjärjestelmissä konkretisoidaan vastuu kuntoutuksen aloittamisesta, tarpeen vaatiessa regressijärjestelmää kehittämällä. SATA-komitea on ehdottanut, että regressisäännöksien toimivuus on arvioitava uudelleen tilanteissa, joissa kuntoutusvastuu vaihtuu kesken prosessin. Vammaisfoorumin mielestä regressisäännöksiä on kehitettävä siten, että tarvittava kuntoutus aloitetaan mahdollisimman pikaisesti ja sen jälkeen järjestelmät sopivat siitä, kenellä on kustannusvastuu. Näin vältytään ihmisten pompottelusta luukulta toiselle ja kuntoutuksen käynnistymisen tarpeettomalta viivästymiseltä.

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja Kelan työnjakoa selkeytetään lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisen velvoitteiden osalta. Kuntoutussuunnitelman laatinut taho on velvollinen toteuttamaan kuntoutussuunnitelmassa mainitut kuntoutustoimenpiteet, mikäli muu taho hylkää kuntoutuksen.

Lääkinnällisen kuntoutuksen erityisasiantuntemus ja osaaminen keskitetään tiettyjen vamma- ja pitkäaikaissairaiden ryhmien osalta. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi selkäydinvammaiset, amputoidut, cp-vammaiset ja harvinaiset vammat ja sairaudet sekä etenevät sairaudet kuin myös sairaudet, joissa toimintakyky vaihtelee. Keskitettäessä on pidettävä huoli siitä, että kuntoutujille ei muodostu kohtuuttoman pitkiä matkoja kuntoutuksen yhtäläisen saatavuuden turvaamiseksi.

Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen ikäraja nostetaan 68 vuoteen ja vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen ja korotettujen vammaisetuuksien yhteys puretaan.

Lakia kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä kehitetään.

Kuntoutusasioiden neuvottelukunnan (KUNK) roolia kuntoutuksen koordinoinnissa vahvistetaan ja hallitus antaa kuntoutusselonteon.

Lakia Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista muutetaan siten, että Kelan ammatillisen kuntoutuksen myöntämiskriteerejä selkiytetään ja lievennetään. Työkyvyttömyyden uhkan sijaan tai sen ohella lainsäädännössä voitaisiin puhua työssä jatkamisen vaarantumisesta.

Työterveyshuollon roolia työssä pysymisen tukemisessa sekä kuntoutustarpeen havaitsijana ja kuntoutuksen koordinoijana on vahvistettava.

Vammaisten tarvitsemien palveluiden ja tukitoimien järjestämisvastuun selkiyttäminen sekä asiakkaan oikeusturvan varmistaminen

Paras -hankkeen tavoitteen mukaiset kuntaliitokset ja uudet yhteistoiminta-alueet ovat aiheuttaneet sen, että kuntalaisen on voi olla vaikeaa selvittää, kenelle kuuluu hänen tarvitsemansa palvelun järjestäminen. Tiettyä palvelua ei saakaan enää omasta kunnasta, vaan se tuotetaan toisessa kunnassa tai ostopalveluna yksityisesti. Esimerkiksi asumispalveluiden osalta kunta voi järjestää palvelut omana toimintana tai yksityisen tahon järjestämänä tai asiakas voi ostaa palvelun tai kunnan järjestämää palvelua täydentävän palvelun suoraan yksityiseltä tai hän on saanut palvelun hankkimiseen palvelusetelin. Näissä tilanteissa asiakkaan on mahdoton tietää keneen hänen tulee ottaa yhteyttä, jos hänen saamansa palvelu ei vastaa sitä mitä sen pitäisi olla. Asiakkaan asema on erilainen riippuen siitä kuka palvelun järjestää ja kuka rahoittaa. Se miten palvelu on järjestetty vaikuttaa myös siihen miten päätöksistä tai palvelusta voi valittaa ja millainen asiakkaan saama oikeussuoja on. Vammaisfoorumi esittää, että julkisen ja yksityisen järjestelmän käyttäminen yhdessä asiakkaan palveluiden toteuttamisessa ei saa vaarantaa palvelun käyttäjän asemaa. Asiakkaan oikeuksien ja aseman tulee olla sama riippumatta siitä kuka palvelun järjestää.

Vammaisen tarvitsemien erityispalveluiden järjestäjätahona voi olla esimerkiksi kunta, Kansaneläkelaitos tai sairaanhoitopiiri. Asiakas saattaa jäädä ilman tarvitsemaansa palvelua tai joutua pompottelun kohteeksi, jos hän ei osaa ottaa yhteyttä oikeaan tahoon. Asiakkaan saamaan palveluun ja sen maksullisuuteen vaikuttaa myös se, minkä lain perusteella palvelu järjestetään. Vammaisfoorumi esittää, että viranomaisella, johon asiakas ottaa ensin yhteyttä, tulisi olla vastuu siitä, että asiakas saa tarvitsemaansa palvelua. Viranomaisella on oltava selvitysvelvollisuus ja asiakas on ohjattava tarvittaessa oikealle viranomaiselle.

Vammaisfoorumi esittää, että palveluiden järjestämisessä ja valinnanvapauden lisäämisessä tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kaikki eivät pysty tekemään valintoja tai he tarvitsevat valinnan tekemiseen erityistä tukea. Viranomaisten neuvontavelvollisuutta tulee lisätä ja sen tulee olla velvoittavaa.

Valitusten pitkät käsittelyajat ovat suuri oikeusturvaongelma asiakkaan näkökulmasta. Jos asiakas ei ole saanut hänen välttämättä tarvitsemaansa palvelua, ei hänen tilanteessaan auta se, että tuomioistuin pitkän ajan kuluttua toteaa, että asiakkaan olisi kuulunut saada tietty palvelu. Näissä tilanteissa valitusmahdollisuus ei takaa oikeussuojaa asiakkaalle. Vammaisfoorumi esittää, että muutoksenhaun käsittelyaikoja tulee lyhentää ja esittää sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa muutoksenhaun käsittelylle asetettavia määräaikoja sekä asiakkaalle maksettavaa hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä niissä tilanteissa, joissa oikeudenkäynti on ollut viranomaisen tarkoitussidonnaisuusperiaatteen, lain tai vakiintuneen oikeuskäytännön vastainen ja prosessin kesto on aiheuttanut asianomaiselle selvää vahinkoa tai haittaa.

Auton hankintatukijärjestelmän kehittäminen

Auto on vammaiselle ihmiselle välttämätön apuväline. Se turvaa opiskelun, työssäkäynnin ja yhteiskuntaan osallistumisen. Vaadimme, että vammaisten henkilöiden auton hankinnan ja käytön tukijärjestelmän kehittäminen kirjataan käytännön vaativin toimenpitein hallitusohjelmaan 2011 – 2015. Asian edistämiseksi tarvitaan yhteistyötä ja sitoutumista yhteiskunnan eri vastuutahoilta. Esitämme, että sosiaali- ja terveysministeriöön perustetaan poikkihallinnollinen eri sidosryhmien välinen työryhmä kehittämään yhdenvertainen auton hankinnan ja käytön tukijärjestelmä.

Esteetöntä julkista liikennettä ei ole, eivätkä joukkoliikennevälineet palvele kaikkien vammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita esimerkiksi talviolosuhteissa. Vammaispalvelulain ja – asetuksen mukaan myönnettävät 18 yhdensuuntaista vapaa-ajan kuljetuspalvelumatkaa kuukausittain eivät riitä turvaamaan aktiivista osallistumista yhteiskuntaan. Kuljetuspalveluilla ei myöskään pystytä vastaamaan kuljetusten tarpeeseen haja-asutusalueilla, joissa invatakseja tai taksiyrittäjiä on vähän. Joukkoliikenteen esteellisyyden ja puutteellisuuden sekä kuljetuspalveluihin liittyvien haasteiden vuoksi tarvitaan yksilöllisempiä ratkaisuja. Monen vammaisen ihmisen itsenäinen liikkuminen ja yhteiskuntaan osallistuminen voi olla mahdotonta ilman autoa, siksi yhteiskunnan tulee turvata vammaisten ihmisten auton hankkimista ja käyttöä.

Suomen perustuslaki ja YK:n vammaissopimus peräänkuuluttaa yhdenvertaisuutta ja vammaisen henkilön tasa-arvoista osallistumista yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Liikkuminen ja sitä turvaava autoilu on vammaisen henkilön näkökulmasta perus- ja ihmisoikeuskysymys (YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklat 18, 19 ja 20). Vammaisten henkilöiden kokemus on, että perustuslain ja YK:n vammaissopimuksen takaamat yhdenvertaiset liikkumis- ja osallistumismahdollisuudet eivät kuitenkaan toteudu toivotulla tavalla.

Tämän hetkinen käytäntö auton hankinnassa asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Vammaiset henkilöt eivät ole yhdenvertaisia vammaispalvelulain (VpL) mukaisten autoon liittyvien tukien saamisessa, koska kunnat myöntävät tukea vaihtelevasti kukin omien määrärahojensa puitteissa. Kaavamainen autoveron palautusjärjestelmä ei huomioi tarpeeksi eri vammaryhmiä tai vammaisten ihmisten toiminnallista haittaa. Vammaisuudesta aiheutuu usein työelämän ulkopuolelle jäämisen vuoksi elinikäinen köyhyys, minkä vuoksi liikkumista helpottavan auton hankinta ja käyttö on taloudellisesti raskasta. Auton hankkiminen ja ostaminen ei ole aivan riskitöntä. Vaikka uusien autojen hinnat ovat laskeneet ja verotus keventynyt on vammaisten ihmisten mahdollisuus hankkia auto vaikeutunut, koska myös vaihtoautona käytettävän auton arvo on alentunut ja välirahan osuus kasvanut. Autoveronpalautuksen merkitys vammaisen ihmisen liikkumisen tukena on vähentynyt.

Vammaisten henkilöiden auton hankinnan ja käytön tukemista on pohdittu aiemmin useissa eri työryhmissä muun muassa vuosina 1983, 1990 ja 1996. Tarve auton hankinnan tukijärjestelmän kehittämiseen on siis ollut tiedossa pitkään. Muutoksia ei kuitenkaan ole tehty. Koska nykyinen hajanainen järjestelmä ei turvaa yhdenvertaista vammaisten ihmisten liikkumistarvetta, tulee kehittää yhdenmukainen ja tasa-arvoinen auton hankintatukijärjestelmä, joka korvaa autoveron palautusjärjestelmän ja vammaispalvelulain mukaisen tuen. Keskittämällä auton hankintatukijärjestelmää koskevat ja muut vammaisten ihmisten liikkumistarvetta turvaavat toimenpiteet yhteen viranomaiseen, voitaisiin asiassa saavuttaa hyötyjä niin vammaisten ihmisten itsenäisen liikkumisen ja osallisuuden turvaamisen kuin valtiontaloudenkin näkökulmasta. On huomattava, että oman auton hankinnan ja käytön tukeminen vähentää myös kuljetuspalvelukustannuksia.

Seuraava esimerkki havainnollistaa yhden työssäkäyvän vaikeavammaisen henkilön autoon tehtyjen vamman kannalta välttämättömien muutostöiden ja apuvälineiden kustannukset sekä invataksin käyttöön liittyvät kustannukset.

Kyseessä on henkilön vamman kannalta välttämätön tila-auto, josta kunta on maksanut vammaispalvelulain perusteella myönnettyjen välttämättömien muutostöiden ja apuvälineiden osalta noin 30 000 €. Oheisesta taulukosta näkee kustannukset, jotka aiheutuivat kaupungille auton muutostöistä ja hallintalaitteista sekä vastaavasti invataksista aiheutuneet työ – ja vapaa-ajanmatkoihin sisältyneet kulut. Summat ovat ohjeellisia ja ne riippuvat matkan pituudesta; esimerkiksi päivittäisen työmatkan kustannus on n. 60 € ja yhden vapaa-ajan matkan n. 20 €. Vapaa-ajan matkoista aiheutuneet kustannukset on lisätty kuukausisarakkeeseen. Taulukosta näkee, että auton muutostöistä ja hallintalaitteista aiheutuneet kustannukset kuoleentuvat invataksiin käytettyihin kustannuksiin verrattuna alle kahdessa vuodessa.
Kunnalle aiheutunut kustannus autostaInvataksin kustannus kunnalleAjanjakso
30 000,00 €60,00 €päivä
1560,00 €kuukausi
17160,00 €vuosi (11 kk)
34320,00 €2 vuotta
51480,00 €3 vuotta