Lau­sun­to kos­kien hal­li­tuk­sen esi­tys­tä laeik­si ko­ti­kun­ta­lain ja so­siaa­li­huol­to­lain muut­ta­mi­ses­ta, luon­nos 26.4.2010

VIITE: Kutsu Sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuuteen 10.5.2010 STM 117:00/2007


Yleistä

Vammaisfoorumi kiittää lausuntopyynnöstä. Vammaisfoorumi edustaa 28 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä jäsenenä noin 320 000 vammaista ja pitkäaikaissairasta henkilöä.

Vammaisfoorumi toteaa, että kotikuntalain uudistaminen on välttämätön, kiireellinen ja ajankohtainen asia. Vammaisfoorumi vaatii kotikuntalain rajoitussäännöksen poistamista välittömästi. Useissa mietinnöissä ja valiokuntien selonteoissa, kuten valtioneuvoston eduskunnalle antamissa Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa koskevissa selonteoissa (VNS 2/2004 sekä VNS 7/2009) on todettu, että kotikuntalain rajoitussäännös on Suomen perustuslain lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen sekä YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen vastainen. Parhaillaan kotikunnan ja asuinpaikan vaihtoa rajoittavat säännökset ovat esteenä ennen kaikkea myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifioinnille Suomessa. Vammaisilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta tosiasiallisesti valita asuinpaikkaansa tapauksissa, joissa henkilö tarvitsee runsaasti palveluita tai tukitoimia. Tämä on todettu yhdeksi institutionaalisen syrjinnän muodoksi.

Vammaisfoorumi ei pidä kansalaisten oikeusluottamuksen kannalta hyvänä, että lain valmisteluun on jo käytetty aikaa reilu kahdeksan vuotta siitä, kun eduskunnan hallintovaliokunta pyysi vuonna 2002 sisäasiainministeriöltä selvitystä koskien kotikuntalain 3 § 2 kohdan soveltamisesta sekä mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Erityisesti, kun voimassa oleva laki rikkoo perusvapauksien ydinaluetta. Nyt esitettävänä oleva lakiuudistus pitää sisällään edelleen kotikunnan vapaaseen valintaan liittyvän rajoitussäännöksen muun muassa niiden vammaisten henkilöiden kohdalla, jotka eivät kykene asumaan itsenäisesti. Näin ollen esitetty lakiuudistus ei lunasta sille asetettuja tavoitteita poistaa rajoitussäännös kotipaikan valintaoikeuden toteuttamiseksi.

Hälyttävää on, että nykyinen voimassaoleva kotikuntalaki eikä nyt esitetty kotikuntalain uudistamisen yhteyteen liitetty laki sosiaalihuoltolain muuttamisesta täytä edes YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen määräyksiä, ja on este sopimuksen ratifioinnille. Vammaisfoorumi vaatii, että nyt esitettävä hallituksen esitys laeiksi kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta kokonaisuudessaan täyttää myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen vaatimukset. Hallituksen esitysluonnoksessa ei kuitenkaan missään kohdin viitata Suomen valtion hyväksymään YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimukseen. Tämä näkyy erityisesti lakiehdotuksen lain sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja erityisesti siihen ehdotetusta lisätystä 16 a § 2 momentista, joka ei paranna perustuslain 9 §:ssä säädettyä yksilön oikeutta vapaasti valita oma asuinpaikkansa nykyistä paremmin erityisesti vammaisten henkilöiden osalta. Ehdotus alistaa vammaiset henkilöt perustelemaan kotikunnan muutosta myös pysyvissä asuinmuutoksiin liittyvissä tilanteissa. Perustelu on syrjivä, koska muutkaan kansalaiset eivät joudu perustelemaan pysyvissä asuinmuutostilanteissa kotipaikkansa muuttamisen syitä.

Vammaisfoorumi katsoo, että toimikunnan esitystä ei sellaisenaan tule esittää hallituksen esityksenä vaan esitys vaatii jatkovalmistelua. Hallituksen esitys ei saa asettaa vammaisille henkilöille perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti sellaisia lisäperusteluita kotikunnan tosiasialliselle vaihdolle, joiden perusteena on vammaisuus. Tätä voidaan pitää perustuslain 6 § 2 momentin vastaisena vammaisuuden perusteella tapahtuvana syrjintänä. Tällaisissa tilanteissa julkisella vallalla on velvollisuus ryhtyä positiivisiin erityistoimiin siten, kuin perustuslain 22 § velvoittaa. Perustuslakien perusoikeussäännösten uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 309/1993) on todettu, että oikeus valita asuinpaikkansa voi edellyttää julkiselta vallata myös positiivisia toimenpiteitä, joiden kautta asuinpaikan valinta tulee tosiasiallisesti mahdolliseksi. Missään tapauksessa ei saa säätää sellaista uutta lakia, joka olisi esteenä YK:n vammaisten yleissopimuksen ratifioinnille. Lakiehdotus tule muotoilla niin, että se vastaa edellä mainittuja perusoikeuksia.

Vammaisfoorumi edellyttää myös, että hengityshalvauspotilaiden vapaus valita pysyvä asuinpaikkansa selvitetään siten, että se vastaa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen vaatimuksia. Nyt esitetyssä lakiuudistuksessa ei ole yhtään mainintaa hengityshalvauspotilaiden oikeudellisesta tilasta.

Yksityiskohtaiset perustelut

Yksityiskohtaiset perustelumme koskevat vain niitä tilanteita, joissa on kyse julkisen vallan vastuulla olevien lakisääteisten asumiseen liittyvien välttämättömien palveluiden järjestämisestä esim. sosiaalihuoltolain tai vammaispalvelulain perusteella. Kotikunnan määräytyminen ei ole ongelmallinen niissä tilanteissa, joissa henkilön pitkäaikainen hoito tai asuminen ei perustu kunnan päätökseen, vaan henkilön itsensä järjestämään ja maksamaan hoitoon tai palveluun. Vammaiset henkilöt ovat vaikeavammaisuudesta johtuen usein työelämän ulkopuolella sekä toimeentulonsa on köyhyysrajan rajamailla, joten itse järjestettävät palvelut eivät ole heidän kohdallaan vaihtoehto.

Esitys laiksi kotikuntalain muuttamisesta

Esityksen tarkoituksena on muuttaa nykyistä lainsäädäntöä siten, että perustuslain 9 §:ssä säädetty yksilön oikeus vapaasti valita oma asuinpaikkansa toteutuisi paremmin erityisesti vanhusten ja vammaisten henkilöiden osalta. Esitetyn uuden kotikuntalakiin lisättävä 3 a §, jonka nojalla pitkäaikaisessa eli yli vuoden kestävässä hoitosuhteessa kotikuntaansa ulkopuolella asuvalla henkilöllä olisi kotikunnan valintaoikeus. Tätä voidaan pitää selkeänä ja tarkkarajaisena yksilön oikeusturvaan sekä perus- ja ihmisoikeuksia parantavana ehdotuksena. Uudistuksen voidaan tältä osin katsoa tukevan vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jossa kotikunnan muutosoikeus on ollut mahdollista jo nyt sellaisissa tilanteissa, joissa kotikunnan muutoksen ei ole voitu katsoa johtuvan pääasiallisesti hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa, vaan pääasiassa yksityisistä henkilön elämäntilanteeseen liittyvistä syistä. Tältä osin lakimuutokseen voidaan 3 a §:n perusteella toivoa vähentävän oikeusprosesseja näissä tilanteissa, kun laki tältä osin täsmentyy. Samalla ehdotettu uudistus asettaisi samassa asemassa olevat henkilöt tasa-arvoiseen asemaan riippumatta asuinpaikasta tai kyvykkyydestä lähteä ajamaan asiaansa oikeusteitse.

Vammaisfoorumi haluaa kuitenkin tuoda esille huomion siitä, että hallituksen esitysluonnoksessa keskitytään ns. parannuksen osalta pääasiallisesti niihin tilanteisiin, jossa kyse on esitetyn kotikuntalain 3 a §:n kotikunnan valintaoikeudesta pitkäaikaisessa hoitosuhteessa. Perusteluissa ei kuitenkaan ilmene, että tosiasiallinen valintaoikeus kohdistuu 3 a §:n soveltamisessa ainoastaan niihin tilanteisiin, joissa henkilö valitsee uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän jo asuu ja tilanteen arvioidaan kestävän yli vuoden. Vapaus itsenäisesti valita kotikuntansa näissä tilanteissa on useissa tapauksissa näennäinen. Asuinpaikan valinnanvapaus näissä tilanteissa koskee ainoastaan paikkakuntaa, jossa toimintayksikön sijaitsee ja johon henkilö on kunnan päätöksellä sijoitettu. Ongelmana on, että useissa tapauksissa päätös ei välttämättä vasta henkilön omaa itsenäistä tahtoa kotikunnasta. Näin ollen perustelut itsenäisen asuinpaikan valintaoikeuden laajenemisesta 3 a §:n tilanteissa ei anna todellista kuvaa ja turvaa valinnanvapautta ja liikkumisvapautta.

On huomioitavaa, että kunnalla on toimeenpanevana viranomaisena lain mukaan oikeus valita sosiaalipalveluiden ja hoitopaikkojen sijoituskohteet myös asumispalveluiden kohdalla. Näin ollen tässäkin ryhmässä saattaa olla henkilöitä, joilla valinnanvapaus ja mahdollisuus itsenäisesti valita asuinpaikkansa tulee myöhemmin riippuvaiseksi esitetyn lain sosiaalihuoltoalain muuttamisesta ja sen 16 a § 2 momentista, jota Vammaisfoorumi ei hyväksy ja esittää edelleen alla sen perusteeksi oikeudelliset argumenttinsa. Nykytilassahan ihmisiä on sijoitettu laajasti myös muille paikkakunnille viranomaispäätöksin, riippumatta mahdollista hoitoa tarvitsevan henkilön tahdosta tai henkilökohtaisista valinnoista.

Esitys laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta

Sosiaalihuoltolakiin lisättäväksi ehdotettu uusi 16 a § mahdollistaisi tietyin edellytyksin pitkäaikaisessa laitoshoidon, asumispalvelujen tai perhehoidon tarpeessa olevan henkilön hakemaan sekä saamaan palvelutarpeensa arvioiduksi siinä kunnassa, johon henkilö haluaa muuttaa. Ennakoivaa hallinto- ja päätösmenettelyä oikeuksien ja palveluiden saamiseksi muuttuvassa tilanteessa asuin- ja kotipaikan muutoksen johdosta on pidettävä erittäin tervetulleena. Tällä menettelyllä henkilö voi etukäteen arvioida mahdollisuutensa ja kykynsä tosiasiallisesti muuttaa uuteen kotipaikkaan. Arviointi on ensiarvoisen tärkeää, koska toimeenpanevan kunnan oikeus päättää palvelujen järjestämistapa vaikuttaa välittömästi palvelun sisältöön ja laatuun ja siten elämänlaatuun sekä tulevaan arkielämään uudessa kotipaikassa.

Vammaisfoorumi ei kuitenkaan hyväksy sitä, että palvelutarpeen arviointi voidaan saattaa vain yhden kunnan arvioitavaksi ja edelleen vain sellaisen kunnan arvioitavaksi, joka täyttää myöhemmin Vammaisfoorumin kritisoimat lainvastaiset erityiset perusteluedellytykset.

Vammaisfoorumi toteaa kuitenkin, että 16 a § 1 momentti on ehdotetussa säännösmuodossa erittäin epämääräinen sekä tulkinnanvarainen. Pykälässä ei ehdoteta säädettäväksi tarkemmin siitä, minkä tyyppisiä palveluita itsenäinen asuminen koskee. Yksityiskohtaisissa perusteluissa on lisäksi sosiaalihuoltolain perusteella järjestettävät palvelut asumisen osalta peräti rinnastettu terveydenhuollon lainsäädännön perusteella annettaviin palveluihin terveydenhuollon toimintayksikössä. Esimerkkinä on mainittu terveyskeskuksen vuodeosaston pitkäaikainen hoito. Vammaisfoorumi vaatii em. poistettavaksi, sillä terveyskeskuksen vuodeosastoa ei missään tilanteessa voida pitää sosiaalihuoltolain mukaisena tai sosiaalitoimen vastuulla tai sen arviointiin liittyvänä asuinpaikkana. Näin esimerkiksi Korkein hallinto-oikeus vuosikirjaratkaisussaan 18.12.2003 nro 2003:94; ”Perusturvalautakunta ei ole voinut päättää palveluasumisen järjestämisestä osittainkaan terveyskeskuksen vuodeosastolla, koska kyse on tuossa tapauksessa kansanterveyslain 17 §:n mukaan terveyskeskuksen vastaavan lääkärin toimivaltaan kuuluvasta, sairaanhoidon järjestämistä koskevasta asiasta.”.

Esityksessä ei perustella, millainen asuminen johtuu pääasiassa hoidon tarpeen perusteella, eli milloin rajoitus on voimassa ja milloin sovelletaan kotikuntalain yleisiä määräyksiä. Koska säännös ja sen yksityiskohtaiset perustelut ovat kohtuuttoman epäselvät sosiaalihuollon asiakkaan oikeusturvan kannalta ja muodostaa sosiaalihuollolle sen toimivaltaan kuulumattoman oikeuden tosiasiallisesti päättää kotikunnasta asumispalveluita tarvitsevien henkilöiden osalta, ei Vammaisfoorumi hyväksy 16 a §:n 1 momenttia ilman, että palvelutarpeen arviointia ja hakemusmenettelyn oikeuskohdetta täsmennetään ja että sen yhteys 16 a § 2 momenttiin edellytyksiin irrotetaan. Katsotaanko esimerkiksi kotipalvelu sellaiseksi, että asiakas luokitellaan kyseisen normin piiriin? Entä henkilökohtainen apu tilanteissa, joissa henkilökohtainen apu järjestetään vammaispalvelulain 8 d § 2 momentin 3 kohdan mukaisesti hankkimalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa? Yksityiskohtaisissa perusteluissa s. 34 on mainittu, että ehdotettava hakemusmenettely voisi soveltua esimerkiksi sellaisille henkilöille, jotka ovat toistaiseksi kyenneet asumaan kotonaan omaishoidon tuen avulla. Jos 16 a § 1 momentti koskee em. tilanteita siten, että edelleen ehdoksi asetetaan 16 a 2 momentti, ei Vammaisfoorumi hyväksy tätä, koska se heikentää vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia vaihtaa asuinpaikkaa ja kotikuntaa nykyisestä tilanteesta, jossa näissä tilanteissa henkilö on voinut tosiasiallisesti vapaasti vaihtaa kotikuntaa. Edellä mainitun valossa ehdotus loisi kunnan sosiaalitoimelle tosiasiassa vallan päättää vammaisen henkilön asuinpaikan. Tällaista toimivaltaa ei kunnallisilla sosiaaliviranomaisilla ole lain mukaan. Edelleen epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus asettavat henkilöt eriarvoiseen asemaan ja kuntien vastuun jakautumisen pelinappulaksi. Samalla se tulee lisäämään oikeuskäsittelyitä.

Vammaisfoorumi ei hyväksy 16 a § 2 momentin edellytystä, jossa kotikunnan muutto-oikeus ja oikeus tehdä hakemus sellaiselle kunnalle koskisi ainoastaan tilanteita, jossa hänellä on perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden yksilöllisten perusteiden vuoksi perusteltu syy asua. 16 a §:n 2 momentti pitää näin ollen sisällään selkeän ja lainvastaisen rajoitussäännöksen yksilön vapaudelle valita yhdenvertaisesti asuinpaikkansa siten, kuin perusoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät. Rajoitussäännös on vastoin perustuslain mukaan Suomen kansalaiselle ja maassa laillisesti oleskelevalle ulkomaalaiselle kuuluvaa oikeutta vapaasti liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Nyt asetettu perusteluedellytys koskisi nimenomaisesti esim. vammaisia henkilöitä. Vastaavanlaista rajoitussäännöstä, jonka mukaisesti kansalaisten tulisi perustella kotikuntansa muuttamista ei ole muilla kansalaisilla. Vammaisfoorumi vaatii, että henkilön itse niin valitessa tulee kotikunnan vastata tosiasiallisesti sitä kuntaa jossa hän asuu siten kuin kotikuntalain 2 § säätää ilman erityisiä perusteluita.

Ehdotettu säännös asettaa myös eri asemassa ja elämäntilanteissa olevat henkilöt eriarvoiseen asemaan. Henkilöt jotka eivät itse kykene itsenäisesti asumaan ja tarvitsevat hoitoa ja huoltoa saattavat usein olla myös perheettömiä. Myös muista syistä he eivät useinkaan pysty vetoamaan muihin perusteluissa edellytettyihin perusteisiin kuten perhesuhteisiin ja toimeentuloon. Esimerkiksi vammaisten työllistyminen on vielä tällä hetkellä valitettavan heikkoa, joten he eivät useinkaan voi vedota tähän perusteeseen. Tiedossamme on, että tällä hetkellä esimerkiksi koulutuksessa olevat henkilöt, jotka tarvitsevat palveluasumista joutuvat usein opintojen päätyttyä pois opiskelupaikkakunnalta takaisin kotikuntaan vain sosiaalihuollon päätösten johdosta. Tämä riippumatta siitä, vaikka henkilö haluaisi jäädä opiskelupaikkakunnalle, koska työllistymismahdollisuudet ovat paremmat ja mahdolliset sosiaalisia suhteet ovat luonnollisesti syntyneet opiskelupaikkakunnalle. Näistä syistä riippumatta sosiaalitoimen jatkosuunnitelmat tehdään aina automaattisesti kotipaikkakunnalle, johon opintoihin valmistuneella ei välttämättä ole mitään sidosta. Näin riippumatta henkilön omasta tahdosta. Ehdotettu säännös on lisäksi määritelmän muiden yksilöllisten perusteiden esittämisen osalta erittäin epämääräinen sekä tulkinnanvarainen

Kotikuntalain (201/1994) 2 §:n pääsäännön mukaan henkilön kotikunta määräytyy tosiasiallisen asumisen perusteella. Jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään lainkaan asuntoa, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen perusteella itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys. Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, kotikuntana pidetään sitä kuntaa, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen perusteella.Vammaisfoorumi vaatii, että kyseistä sääntöä noudatetaan myös sellaisten vammaisten henkilöiden kohdalla, jotka eivät vammasta johtuvasta syystä kykene asumaan itsenäisesti, mutta tosiasiallisen asumisen perusteella voidaan osoittaa selkeä kotikunta. Arviointia kotikunnan määräytymisestä perhesuhteiden, toimeentulon tai muiden vastaavien seikkojen ja kiinteiden syiden johdosta tulee Vammaisfoorumin vaatimuksen mukaisesti soveltaa vammaisiin henkilöihin yhdenvertaisesti pääsäännön mukaisesti eikä säätää samankaltaista rajoitussääntöä sosiaalihuoltolakiin. Näin myös muiden kotikuntalain 3 §:n muuttamista koskevien rajoitusten osalta.

Vammaisfoorumi esittää, 16 a § 1 momenttiin seuraavan muutoksen:

”Jos henkilö haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta tarvitsee ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi sosiaalipalveluita, hän voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein, kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta henkilön kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä henkilön hakemus, arvioida hänen palvelutarpeensa yhteistyössä kotikuntaan muuttavan asiakkaan kanssa sekä yhteistyössä henkilön kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös.”

Vammaisten henkilöiden tarvitsemien palveluiden ja tukitoimien selvittäminen, palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnitelma on tehtävä yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa, niin kuin asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki edellyttää. Näin ollen kunta ei voi tehdä palvelutarpeen arviointia ainoastaan yhteistyössä kotikunnan kanssa, vaan myös asiakasta on kuultava prosessissa. Asia tulee nimenomaisesti mainita pykälässä. Pelkkä viittaus yksityiskohtaisissa perusteluissa ei ole riittävä.

Vammaisfoorumi haluaa kiinnittää huomiota myös siihen, että miten lailla tullaan estämään tilanteet, joissa kunnat antavat kielteisiä päätöksiä, jotka näin ollen estävät asumispalveluita tarvitsevan henkilön itsenäisen muuttomahdollisuuden haluamaansa kuntaan, kuten nyt on tilanne.

Tämä pelko ilmenee välillisesti myös sisään kirjattuna hallituksen esityksen s. 24, jonka mukaisesti; ”Palvelutarpeen arvioinnissa voitaisiin päätyä myös siihen lopputulokseen, ettei oikeutta asianomaisiin palveluihin myönnettäisi. Tällöin ei myöskään henkilön kotikunta tai palveluiden järjestäminen muuttuisi millään tavoin.”. Palvelujen saaminen ei missään tilanteissa saa johtaa sellaisiin rajoituksiin, jotka estäisivät itsenäisenä oikeutena käytettävän kotikunnan valintaoikeuden kansalaiselle. Palvelutarpeen arvioinnin ja palveluita koskevan hallintopäätöksen jälkeen henkilöllä tulee olla itsenäinen oikeus kotikunnan valintaan ja edelleen jälkikäteisten oikeusturvateiden kautta hakea valittamalla muutosta asiassaan. Tämä päätös tulee olla yhdenvertaisesti ja vapaasti myös vammaisten henkilöiden valittavissa, jota sosiaalivirasto ei voi hallintopäätöksillä välittömästi estää. Hallintopäätöksellä voi ainoastaan olla vain välillisiä vaikutuksia hakijan tosiasialliseen halukkuuteen ja kykyyn muuttaa kotipaikkaa, jos palveluita ei ole saatavilla riittävässä laajuudessa. Kielteisessä hallintopäätöstilanteessa asiakkaalle tulee aina kuitenkin kertoa asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet ja kielteisen päätöksen oikeusvaikutukset palvelujen epäämiseen.

Erityistä huomiota Vammaisfoorumi haluaa esittää 16 a § 2 momenttiin. 16 a § 2 momentti ei täytä sille asetettuja perusoikeuksien yleisiä rajoitusperusteita tarkkarajaisuuden, täsmällisyyden, hyväksyttävyyden ja suhteellisuuden osalta. Edelleen (PeVM 25/1994) rajoitusten tulee olla kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia eivätkä rajoitukset saa koskea perusoikeuden ydinaluetta. Esitetty rajoitus koskisi ydinaluetta perinteisissä vapausoikeuksissa, jokaisen oikeudesta valita asuinpaikkansa, joka on yhteydessä edelleen poliittisten perusoikeuksien toteuttamiseen vaali- ja osallistumisoikeuksien turvaamiseksi. Se on myös vastoin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimusta.

Rajoitusäännös ei voi perustua oikeudellisesti hallinnollisiin ja taloudellisiin syihin. Sosiaalihuoltoa järjestettäessä on asumisen järjestämiseen liittyvissä päätöksentekotilanteissa noudatettava sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeudesta annettua lakia. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu. Myös näissä tilanteissa tulee toteuttaa kotikuntalain perustarkoitusta, jonka mukaan henkilön kotikunta määritellään siten, että se vastaa mahdollisimman tarkoin aineellista totuutta eli henkilön tosiasiallista asumista tietyssä Suomen kunnassa (HE 104/1993 vp.). Tätä pääsääntöä tulee noudattaa aina Vammaisfoorumin mielestä niissä tilanteissa, joissa henkilö on itse kykenevä muodostamaan oman tahtonsa ja valintansa kotipaikasta.

Vammaisfoorumi hyväksyy 16 a § 3 momentissa asetetut määräajat hoitopaikan hyväksymisestä sekä kolmen kuukauden määräajan kunnan päätöksestä tosiasiallisesti muuttaa osoitettuun hoitopaikkaan.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus

Kuten lausunnossa olemme tuoneet esille, sisältää esitetty lakimuutos ja siihen sisältyvä asumiseen liittyvä perusteluvelvollisuus oikeudellisia vaatimuksia, jotka ovat vastoin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimusta. Suomi on allekirjoittanut 30. maaliskuuta 2007 YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista ja siihen liittyvän yksilövalitusmahdollisuuden perustavan valinnaisen pöytäkirjan. Suomi ei ole kuitenkaan saattanut valtionsisäisesti voimaan yleissopimusta eikä pöytäkirjaa, toisin kuin esimerkiksi Ruotsi ja Tanska. Myös Euroopan unioni ratifioi sopimuksen marraskuussa 2009. Muissa pohjoismaissa ei ole Suomen kaltaisia vastaavia asuinpaikkaan liittyviä rajoitusvaateita. Sopimuksen voimaansaattaminen ja ratifiointi edellyttää lakimuutoksia. Muun muassa toukokuussa 2006 hallituksen hyväksymässä Vammaispoliittisessa selonteossa on edellytetty, että sopimuksen ratifiointi vaatii muutoksia kotikuntalakiin, sosiaalihuoltolakiin sekä pakkokeinoihin liittyviin säännöksiin. Näin ollen sopimuksen ratifiointi on riippuvainen nyt esitettävissä olevasta laista.

Edelleen Vammaisfoorumi haluaa kiinnittää huomiota siihen, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on 12.2.2010 antamassaan lausunnossaan (PeVL 1/2010 vp.) valtioneuvoston syyskuussa 2009 eduskunnalle annetusta selonteosta Suomen ihmisoikeuspolitiikasta (VNS 7/2009 vp.) pitänyt ongelmallisena sitä, että Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopistealueet eivät aina toteudu kansallisessa toiminnassa, vaikka selonteossa kansallisen toiminnan katsotaan luovan pohjan kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan uskottavuudelle. Perustuslakivaliokunta piti tärkeänä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen pöytäkirjan ratifioimisen mahdollistavien kotimaisten täytäntöönpanotoimien viivytyksetöntä toteuttamista.

Kotikuntalain uudistamista sekä siihen liittyviä lisättäviä pykäläehdotuksia lakiin sosiaalihuoltolain muuttamisesta ei ole arvioitu seuraavien keskeisimpien YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklojen velvoitteiden perusteella:

- 3 artikla Yleiset periaatteet; a) Henkilöiden synnynnäinen arvo, yksilöllinen itsemääräämisoikeus, mukaan lukien vapaus tehdä omat valintansa ja riippumattomuuden kunnioittaminen; b) Syrjimättömyys.

- 4 artikla Yleiset velvoitteet; ” 1. Sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien täysmääräisen toteutumisen kaikille vammaisille henkilöille sekä edistämään sitä ilman minkäänlaista syrjintää vammaisuuden perusteella. Tätä varten sopimuspuolet sitoutuvat: a) toteuttamaan kaikki asianmukaiset lainsäädännölliset, hallinnolliset ja muut toimet tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien täytäntöönpanemiseksi; b) toteuttamaan kaikki asianmukaiset, myös lainsäädännölliset, toimet voimassa olevien vammaisia henkilöitä syrjivien säädösten, määräysten, tapojen ja käytäntöjen muuttamiseksi tai poistamiseksi; d) pidättäytymään osallistumasta tämän yleissopimuksen vastaiseen tekoon tai käytäntöön sekä varmistamaan, että viranomaiset ja laitokset toimivat tämän yleissopimuksen mukaisesti.”

- 14 artikla Henkilön vapaus ja turvallisuus; ” 1. Sopimuspuolet varmistavat, että vammaiset henkilöt yhdenvertaisesti muiden kanssa: a) nauttivat oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja turvallisuuteen; b) eivät joudu laittoman tai mielivaltaisen vapaudenriiston kohteeksi, mahdollinen vapaudenriisto tapahtuu lainmukaisesti, eikä vammaisuuden olemassaolo missään tapauksessa oikeuta vapaudenriistoon.”.

- 18 artikla Liikkumisen ja kansalaisuuden vapaus; ”1. Sopimuspuolet tunnustavat, että vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa oikeus liikkumisvapauteen, asuinpaikan valinnanvapauteen ja kansalaisuuteen.”

- 19 artikla Eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä; ”Tämän yleissopimuksen sopimuspuolet tunnustavat kaikkien vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen oikeuden elää yhteisössä, jossa heillä on muiden kanssa yhdenvertaiset valinnanmahdollisuudet. Sopimuspuolet toteuttavat tehokkaat ja asianmukaiset toimet tehdäkseen vammaisille henkilöille helpommaksi nauttia tästä oikeudesta täysimääräisesti sekä helpottaakseen heidän täysimääräistä osallisuuttaan ja osallistumistaan yhteisöön, muun muassa varmistamalla, että: a) vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä se, missä ja kenen kanssa he asuvat, eivätkä he ole velvoitettuja käyttämään tiettyä asumisjärjestelyä; b) vammaisten henkilöiden saatavissa on valikoima kotiin annettavia palveluja, sekä asumis- ja laitospalveluja sekä muita yhteiskunnan tukipalveluja, mukaan lukien henkilökohtainen apu, jota tarvitaan tukemaan elämistä ja osallisuutta yhteisössä ja estämään eristämistä tai erottelua yhteisöstä…”

- 22 artikla Yksityisyyden kunnioittaminen; ” 1. Asuinpaikasta tai –järjestelyistä riippumatta kenenkään vammaisen henkilön yksityisyyteen, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon tai muunlaiseen viestintään ei saa mielivaltaisesti tai laittomasti puuttua eikä hänen kunniansa tai mainettaan saa laittomasti loukata. Vammaisilla henkilöillä on oikeus lainsuojaan tällaisen puuttumisen tai loukkauksen osalta…”

29 artikla Osallistuminen poliittiseen ja julkiseen elämään.

Muita huomioita

Huolimatta lakiuudistuksen ylevistä tavoitteista poistaa rajoitussäännös kotikunnan vapaasta valinnasta, esityksessä näkyy kuitenkin kautta linjan alentava asennoituminen vammaisiin henkilöihin sääntelemällä ja rajoittamalla heidän itsemääräämisoikeuttaan. Näin esim. s. 19, jonka mukaisesti sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 9 §:ssä säädetyissä ns. itsemääräämisoikeuden erityistilanteissa. Perustelutekstin mukaisesti tätä säännöstä voitaisiin tarvittaessa soveltaa niissä mahdollisissa yksittäistapauksissa, joissa henkilö haluaisi muuttaa kotikuntaansa, mutta hänen itsemääräämisoikeuttaan olisi syytä arvioida erikseen.

Näin myös se, että rajoitusäännös olisi muuten edelleen pääsääntönä voimassa ilman henkilön omaa aktiivisuutta vaatia muutosta. Lisäksi rajoitussäännös olisi voimassa kaikissa niissä tilanteissa, joissa henkilön hoito tai asuminen kotikuntansa ulkopuolella on lyhytaikaista eli kestää enintään vuoden. Henkilön oma-aloitteinen hakeutuminen toiseen kuntaan on kirjattu hyvin alentavasti vammaisia kohtaan, kuten useassa muussakin kohtaa. Vammaisfoorumin mielestä pääsääntönä on oltava aina henkilön oma aloite. Henkilön oma aloite ei tule olla toissijainen, kuten esim. s. 23 kohta "henkilö voisi myös omasta aloitteesta haluta muuttaa toiseen kuntaan". Kotikuntalain mukaan henkilön kotikunta määräytyy itsenäisesti ja tämä tulee toteutua myös vammaisten henkilöiden kohdalla.

Lopuksi

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Esityksen valmistelussa ei ole kuultu vammaisjärjestöjä. Vammaisjärjestöjen edustusta ei myöskään ole otettu mukaan valmistelun tueksi asetetussa taustatyöryhmässä. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 4 artikla ja sen 3 kohta yleisistä velvoitteista edellyttää valtiota laadittaessa ja toimeenpantaessa lainsäädäntöä ja poliitikkoja, joilla tätä yleissopimusta pannaan täytäntöön, sekä muissa vammaisia henkilöitä koskevissa päätöksentekoprosesseissa velvoitteen viranomaiselle neuvotella tiiviisti vammaisten henkilöiden kanssa ja aktiivisesti osallistaa heidät, mukaan lukien heitä edustavat järjestöt. Lain valmistelu ei ole toteuttanut tätä. Tämä on häpeällistä, sillä asia koskee mitä suuremmassa määrin juuri vammaisia henkilöitä. Tästä huolimatta vammaisia henkilöitä eikä heidän taustajärjestöjen ole kuultu siten, kuin sopimus on edellyttänyt.

Vammaisfoorumi katsoo, ettei esitys tuo riittävää muutosta tilanteeseen eikä mahdollista vammaisten henkilöiden tosiasiallista oikutta valita itse kotikuntansa. Toisaalta, hallituksen esityksessä on otettu kanta, että voimassaolevaan kotikuntalain rajoitussäännökseen ei voida katsoa olevan painavia yhteiskunnallisia tarpeita tai sen olevan perusteltua henkilön sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamiseksi varsinkin, jos kuntien välinen kustannus voidaan jakaa siten, ettei palveluiden saatavuus olennaisesti vaarannu. Toteamus on kuitenkin ristiriidassa lakiesityksen kanssa. Kuten on todettu, kuntien välinen kustannusten jako voidaan uudistaa siten, ettei palveluiden saatavuus olennaisesti vaarannu. Näin ollen esitetty sosiaalihuoltolain 16 a § 1 ja 2 momentti sisältää edelleen lainvastaisen rajoitusperusteen.

Vammaisjärjestötyössä rajoitussäännöksen aiheuttamat ongelmatilanteet ovat nousseet käytännössä usein esille erityisesti vaikeavammaisten aktiivi-iässä olevien henkilöiden kohdalla. Nyt esitetylle konstruktiolla ei paranneta olennaisesti näiden henkilöiden vapausoikeuksia, mitä voidaan pitää ihmisoikeusrikkomuksena.


Kuntien välinen kustannusten jako on ratkaistava siten, että perusoikeuksia turvaama tila voidaan toteuttaa yhdenvertaisesti kaikkien kansalaisten osalta myös siten, että vammaiset henkilöt voivat vapaasti valita asuinpaikkansa palvelujärjestelmän kustannusvastuusta riippumatta.
Kotikunnan vaihto-oikeuteen liittyvät lainsäädäntömuutokset muodostavat kokonaisuuden. Taloudellisten vaikutusten ja palveluiden turvaamisen osalta asia kuuluu sekä sisäasiainministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle että valtiovarainministeriölle.

VAMMAISFOORUMI RY

Merja Heikkonen Pirkko Mahlamäki

puheenjohtaja pääsihteeri

Erityisasiantuntija: Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto ry, elina.akaan-penttila@invalidiliitto.fi p. 0447650663