Hal­li­tuk­sen esi­tys edus­kun­nal­le laeik­si kun­tien val­tio­no­suus­lain, so­siaa­li- ja ter­vey­den­huol­lon suun­nit­te­lus­ta ja val­tio­no­suu­des­ta an­ne­tun lain, ope­tus- ja kult­tuu­ri­toi­men ra­hoi­tuk­ses­ta an­ne­tun lain se­kä eräi­den mui­den nii­hin liit­ty­vien la­kien muut­ta­mi­ses­ta (HE 88/2005 vp)

Invalidiliitto ry
Näkövammaisten Keskusliitto ry

Lausunto 27.10.2005

Eduskunta
Hallintovaliokunta

Esityksen tavoitteet

Invalidiliitto ja Näkövammaisten Keskusliitto pitävät hallituksen esityksen tavoitteita sinänsä kannatettavina ja kansalaisten yhdenvertaisuuteen pyrkivinä. Sektorikohtaisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden määräytymisperusteiden uudistamisella tavoiteltava palveluiden kestävä rahoitus on myös vammaisjärjestöjen näkökulmasta keskeinen tavoite vammaisten henkilöiden perusoikeuksien turvaamiseksi. Kannatamme myös tavoitetta kuntien välisen yhteistyön rakenteellisten esteiden poistamisesta, jotta esimerkiksi vammaisten henkilöiden yksilöityjen ja erityisosaamista edellyttävien palveluiden järjestämiselle voidaan turvata riittävät resurssit ja osaaminen.

Ehdotetut muutokset valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistuksen suorittamisesta joka neljäs vuosi siten, että valtionosuuksien määräytymisperusteina käytettävät laskennalliset kustannukset ja yksikköhinnat tarkistettaisiin toteutuneiden kustannusten mukaisiksi ja valtio osallistuisi näiden määräytymisperusteiden mukaisiin kustannuksiin joka neljäs vuosi laissa säädettävällä prosenttiosuudella soveltuvat heikosti nykyiseen kuntarakenteeseen.

Hallituksen esityksessä mainittu valtionosuuden määräytymisperusteiden vuotuinen tarkistaminen uudella kunnallisten peruspalveluiden kustannuskehitystä kuvaavalla täysimääräisellä indeksillä helpottanee osaltaan kuntien rahoitustilannetta, mutta ei yksin mahdollista kunnassa esiintyvää tarvetta vastaavien määrärahojen varaamista talousarvioihin edes lainsäädännössä subjektiivisina oikeuksina määriteltyihin palveluihin.

Uudeksi valtionosuuden määräytymisperusteeksi esitetty vammaiskerroin ei varmuudella riitä turvaamaan vammaisten ihmisten oikeuksia heidän välttämättä tarvitsemiinsa niin kunnan erityisen kuin yleisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Tällöin ei myöskään kansalaisten oikeus esimerkiksi Suomen perustuslaissa jokaiselle perusoikeutena taattuihin riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin edelleenkään toteudu yhdenvertaisesti. Laki kuntien valtionosuuslain muuttamisesta

Kuntien valtionosuuslain osalta korostamme ehdotetun kunnan asukasluvun merkittävään muutokseen perustuvan lisän osalta sitä, että erityisen voimakas asukasluvun väheneminen vaikuttaa aina myös kuntaan jäävien asukkaiden palvelujen järjestämiseen. Vammaiset henkilöt ovat useimmiten niitä, joilla ei - monista syistä johtuen - ole yhtäläisiä mahdollisuuksia valita ja muuttaa kotikuntaa ja jotka näin ollen yleensä jäävät asumaan muuttotappiokuntiin. Tässä tilanteessa asukasluvun merkittävään muutokseen perustuvalla valtionosuudella on merkitystä nimenomaan kuntiin jäävien asukkaiden ja heidän palvelujensa turvaamisen osalta. Asuinpaikka ja kotikunta eivät perusoikeusjärjestelmämme yhdenvertaisuusperiaatteen valossa saisi olla välillistä syrjintää aiheuttavia tekijöitä vaan peruspalvelut, joita vammaisten henkilöiden kohdalla ovat heidän jokapäiväisessä suoriutumisessaan tarvitsemansa palvelut, tulee turvata kaikille kansalaisille yhdenvertaisesti asuinpaikasta riippumatta.

Ehdotettu yksinomaan prosentuaaliseen asukasluvun muutokseen perustuva lisä ei kuitenkaan reagoi tarpeeksi joustavasti kuntien asukasluvun muutokseen ja kohtelee kuntia perusteettomasti eri tavoin. Kannatettava on lakialoitteessa 98/2005 vp esitetyn kaltainen kunnalle edullisuusperiaatteen pohjalta valinnainen joko prosentuaalinen tai lukumäärään perustuva lisä. Sen sijaan esitykset yleisen valtionosuuden saaristolisän ja syrjäisyyslisän määräytymisperusteiden muuttamisesta ovat kannatettavia.

Harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen edellytykseksi ehdotetaan suunnitelmaa kunnan talouden tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Suunnitelmasta on käytävä ilmi lakisääteisiin palveluihin ja erityisesti perusoikeuksien toteutumista turvaavien sosiaali-, terveys- ja opetustoimen palvelujen järjestäminen lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun lähtökohtana on perustuslain 19 § 3 momentin säännös, joka velvoittaa julkista valtaa turvaamaan, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistämään väestön terveyttä. Tämä kytkeytyy nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 3 §:n säännökseen, jonka nojalla kunnan tulee osoittaa voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Vaikka lainsäädäntö ei yksityiskohtaisesti määrää kunnan järjestämisvastuulla olevien palveluiden järjestämistapaa, laajuutta ja sisältöä, velvoittaa se kuitenkin sekä kunnan luottamushenkilöitä että virkamiehiä huolehtimaan siitä, että palveluiden taso ja laatu vastaavat kuntalaisten tarpeita. Käytettävissä olevien voimavarojen suhteen tämä tarkoittaa myös sitä, että palvelut on taattava tasavertaisesti kaikille asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta tai muusta henkilöstä johtuvasta syystä riippumatta.

Vammaisten henkilöiden tarvitsemien palveluiden ja tukitoimien osalta sekä vammaisjärjestöjen että muidenkin tahojen tiedossa on kuitenkin se, että palvelujen järjestämistaso vaihtelee nimenomaan asuinpaikasta riippuen hyvinkin paljon. Yleisesti näyttää siltä, että kunnat järjestävät kohtuullisesti erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia palveluita, vaikkakin usein minimitasoisina. Yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvissa palveluissa ja tukitoimissa sen sijaan riittämättömät ja ilman tarpeen selvittämistä varatut määrärahat aiheuttavat huomattavasti suurempia ongelmia ja eriarvoisuutta asuinpaikasta riippuen. Huolimatta lukuisista valvontaviranomaisten ja tuomioistuinten ratkaisuista kunnissa esiintyy edelleen selkeää alibudjetointia ja myös lainvastaista nollabudjetointia (esim. KHO 2005:6). Tilanne on vammaisten ihmisten perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta kestämätön, jos palvelujen saanti riippuu siitä, onko kunnalla kulloinkin varaa ne turvata.

Vammaiskerroin

Invalidiliitto ja Näkövammaisten Keskusliitto katsovat, että osana kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistamista ehdotettu vammaiskerroin on sinänsä myönteinen uudistus, jonka avulla pyritään ottamaan huomioon vaikeavammaisten henkilöiden palveluista kunnille aiheutuvia kustannuksia. Kannatamme ehdotuksen lähtökohtaa parantaa vammaisten henkilöiden tarpeen mukaisten palvelujen saatavuutta ja turvata niiden rahoituksen riittävyys.

Ehdotettu vammaiskertoimen laskutapa on kuitenkin kaavamainen ja alimitoitettu eikä sinällään takaa vammaispalvelujen saatavuutta tasa-arvoisesti.

Kaikki vaikeavammaiset eivät saa Kelan vammaisetuuksia johtuen kyseisen Kelan etuuksia koskevan lainsäädännön soveltamiskriteereistä. Toisaalta kaikki esimerkiksi alimpia vammaisetuuksia saavat eivät ole vaikeavammaisia vammaispalvelulain määritelmien mukaan.

Kun vammaiskertoimella pyritään nimenomaan kunnille ? etenkin pienille kunnille - vammaispalveluista aiheutuvien suurten kustannusten tasoittamiseen, ei esitetty määräytymisperuste ole sinällään riittävä.

Pelkkä Kelan vammaisetuuksien käyttäminen laskuperusteena ei myöskään anna kunnille kimmoketta palvelusuunnitelmien laatimiseen. Palvelusuunnitelmia laaditaan edelleen erittäin niukasti, vaikka ne ovat ensisijainen väline kunnassa olevan palvelujen tarpeen selvittämiseksi riittävien vammaispalvelubudjettien laatimista varten.

Vammaisuuden vuoksi laitoshoidossa oleminen mahdollistaa monia tulkintoja. Hallituksen esityksessäkin käytetään käsitteitä ?kehitysvammaisten laitoksissa olevat vaikeavammaiset henkilöt? (s.14) sekä ? henkilöt, jotka ovat vammaisuuden johdosta laitoshoidossa ? (s. 47). Mikäli tämä peruste otetaan mukaan vammaiskertoimen määräytymisperusteena, tulee sitä ainakin tarkentaa, jotta sen soveltaminen toteutuu yhtenäisesti koko maassa.

Valmisteilla olevassa vammaislainsäädännössä lisäksi myös mielen-terveyskuntoutujat tultaneen saattamaan vahvemmin lain soveltamisen piiriin ? miten mielenterveyssyistä laitoksissa olevien määrä vaikuttaisi tähän arviointiin?

Toisaalta emme pidä nykysuuntauksen ja erityisesti valmisteilla olevan yhtenäisen vammaislain tavoitteiden valossa tarkoituksenmukaisena käyttää vammaiskertoimen määräytymis-perusteena laitoshoidossa olemista.

Vammaisten henkilöiden sijoittaminen laitoshoitoon ei nyt eikä tulevaisuudessa ole ensisijainen vaan edelleen vähenemässä oleva suuntaus.

Vammaiskertoimen kustannusvaikutuksiksi ehdotettu noin 60 miljoonaa euroa esitetään vähennettäväksi muissa sosiaalihuollon valtionosuuksissa. Koska kyseessä ei ole kohdennettu valtionavustus on sangen epätodennäköistä, että vammaiskertoimen käyttöönotto edistäisi määrärahojen kohdentamista kunnissa vaikeavammaisille tarkoitettuihin kunnan erityisen järjestämis-velvollisuuden alaisiin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain mukaisiin kuljetuspalveluihin, palveluasumiseen, tulkkipalveluihin sekä asunnon muutostöihin ja asuntoon kiinteästi kuuluviin välineisiin ja laitteisiin.

Vammaispalvelujen järjestämisen ongelmakohtia

Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten kasvu selittyy suurelta osin vanhusten kuljetuspalvelutarpeisiin vastaamisesta vammaispalvelulain avulla. Vaikeavammaisten liikkumistarpeiden turvaamiseksi heille tarkoitettujen kuljetuspalvelujen avulla on erinomaista se, että sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan sosiaalihuoltolakiin omaa säännöstä vanhusten kuljetuspalvelujen järjestämisestä. Tämän toivomme ohjaavan vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen myöntämiskäytäntöjä nykyistä lainmukaisemmiksi erityisesti matkojen määrän osalta.

Sekä vammaiset että ikääntyneet kuntalaiset tarvitsevat usein runsaasti kunnan järjestämiä sosiaali- ja terveyspalveluja. Huomattava on kuitenkin, etteivät vammaisten ja vanhusten palvelutarpeet ole identtiset. Ikääntymisen aiheuttama toimintarajoitteisuuden lisääntyminen on lähtökohtaisesti eri asia kuin vammaisuuteen liittyvä toimintakyvyn aleneminen. Käytännössä sosiaalihuollon päätöksenteossa sekoitetaan usein esimerkiksi normaali ikääntymiseen liittyvä näkökyvyn heikkeneminen, joka on korjattavissa optiikalla toisin kuin varsinaiset näkövammat.

Vammaisten ihmisten kohdalla välttämätöntä on se, että vammasta aiheutuviin avun, palvelujen ja tukitoimien tarpeisiin vastataan pääsääntöisesti nimenomaisesti suhteessa vammaan eikä henkilön ikään.

Kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden alaisten asunnon muutostöiden suorittamisesta ja asuntoon kiinteästi kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisessa on nykyisin huomattavia vaikeuksia silloin, kun kustannukset ovat keskimääräistä suurempia. Vaikka korvattaviksi haetut kustannukset aiheutuvat nimenomaisesti vaikeavammaisuudesta, tehdään kunnissa hylkääviä päätöksiä yksinomaan suuriin kustannuksiin vedoten. Näin on toimittu silloinkin, kun hylkäävä päätös merkitsee kunnalle huomattavasti kalliimman laitoshoidon tarpeen pikaista aktualisoitumista. Henkilökohtaisia avustajia on maassamme hieman alle 4 000 vammaisella henkilöllä. Määrä on huomattavasti kysyntää pienempi, sillä yleinen järjestämisvelvollisuus mahdollistaa määrärahojen budjetoimisen heikosti kunnassa esiintyvää tarvetta vastaavalla tavalla. Riittämättömät määrärahat ja niiden puitteissa tapahtuva hakijoiden etusijajärjestykseen asettaminen ovat ensisijainen syy avustajien vähäiseen määrään.

Koska ehdotettu vammaiskerroin ei tosiasiassa velvoita kuntia suuntaamaan määrärahoja edes vaikeavammaisille subjektiivisina oikeuksina turvattuihin palveluihin, ei ole perusteltua odottaa muutoksia myöskään vammaisille kunnan yleisen järjestämisvelvollisuuden perusteella järjestettävien kalliiden palvelujen ja taloudellisten tukitoimien kuten esimerkiksi henkilökohtainen avustaja -järjestelmän käytön yleistymiseen.

Ehdotamme, että yhdeksi vammaiskertoimen määräytymisperusteeksi lisätään niin sanotut suuret vammaispalvelukustannukset eli vaikeavammaisten palveluasumisesta ja henkilökohtainen avustajajärjestelmästä aiheutuvat kustannukset. Laskentaperusteena käytettäisiin kyseisten päätösten määrää kunnassa vuosittain.

Esitämme, että vammaiskertoimen määräytymisperuste kirjataan ehdotettuun 15 a § seuraavasti:

Vammaiskerroin lasketaan jakamalla kunnassa kansaneläkelain (347/1956) mukaista eläkkeensaajan hoitotukea saavien, lapsen hoitotuesta annetun lain ( 444/1969) mukaista hoitotukea saavien ja vammaistukilain (124/1988) mukaista vammaistukea saavien ja vammaisuuden perusteella laitoshoidossa olevien yhteismäärä sekä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) perusteella kunnassa tehtyjen palveluasumispäätösten sekä henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen myönnettyä taloudellista tukea koskevien päätösten yhteismäärä kunnan asukasluvulla sekä jakamalla saatu osamäärä koko maan vastaavalla osamäärällä. ....jatkuu kuten esityksessä.

Tällä määräytymisperusteella voitaisiin paremmin huomioida erityisesti pienille kunnille mainituista vammaispalveluista aiheutuvat tavanomaista suuremmat kustannukset. Jatkossa kunta- ja palvelurakennehankkeen edetessä ja vanhusten kuljetuspalveluja säätelevän lainsäädännön voimaantulon jälkeen vammaiskertoimeen tulee sisällyttää myös vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, jotta vaikeavammaisten osallistumismahdollisuuksia ja perustuslain mukaista liikkumisvapautta turvaava palvelu tosiasiassa järjestetään lainsäädännön edellyttämässä laajuudessa.

Korostamme vielä, että vammaisten henkilöiden palveluiden turvaamisen näkökulmasta suurin puute ehdotetussa vammaiskertoimessa on se, ettei se juridisesti velvoita kuntia käyttämään vammaispalveluihin aiempaa enempää voimavaroja, vaikka sen tavoitteena onkin ohjata aiempaa enemmän valtionosuutta kunnille, joissa on suhteellisesti paljon vaikeavammaisia henkilöitä. Vammaiskertoimen käyttöönotto ei sinänsä edistä vammaisten ihmisten hyvinvointia. Sen ohella tarvitaan poliittista tahtoa ja konkreettisia toimenpiteitä yleiskatteellisten valtionosuuksien ohjaamiseksi vammaisten ihmisten välttämättä tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien rahoittamiseen. Kuntia motivoimaan tulee kehittää erityisiä kannustimia esimerkiksi vammaiskertoimeen tehtävän korotuksen muodossa: kunnille maksettavaa valtionosuutta voitaisiin korottaa hieman vastineeksi toimivista vammaispalveluista. Vammaispalvelujen toimivuutta voitaisiin arvioida lääninhallituksissa.

Vammaisten henkilöiden tilanteen todellinen parantaminen edellyttää, että vammaiskerroin todellisuudessa suuntaa valtionosuuksia vammaisten henkilöiden palveluihin. Tämä edellyttää myös toimivien valvonta- tai sanktiojärjestelmien kehittämistä vammaisten henkilöiden perusoikeuksien turvaamiseksi.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus tuo edetessään mahdollisesti uusia linjauksia valtion ja kuntien väliseen tehtäväjakoon ja myös valtionosuuksien määräytymistä tarkasteltaneen silloin uudelleen. Myös siinä tilanteessa tulee yksittäiselle kunnalle suuria kustannuksia aiheuttaviin vammaispalveluihin, kuten vaikeavammaisten palveluasumiseen ja henkilökohtainen avustaja -järjestelmään turvata riittävät valtionosuudet viime kädessä valtion vastuun kautta.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki

Opetuksen osalta Invalidiliitto ja Näkövammaisten Keskusliitto haluavat kiinnittää hallintovaliokunnan huomiota erityisesti vammaisten koululaisten ja opiskelijoiden yhtäläisten mahdollisuuksien turvaamisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin.

Perusopetus

Perusopetuksessa oppilaskohtaisen yksikköhinnan porrastamisessa säilytettäisiin muun muassa pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden lukumäärä. Kuitenkaan tämä yksin ei takaa pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville vammaisille peruskoululaisille riittäviä ja tarpeenmukaisia tuki- ja integraatiopalveluja. Koska yksikköhinnan perusteissa on otettu huomioon muun muassa vammaisuudesta aiheutuvia kustannuksia, tulisi kunnissa määrärahoja niistä aiheutuviin kustannuksiin kohdentaa nykyistä tehokkaammin esimerkiksi riittävien ja tarpeenmukaisten tuki- ja integraatiopalvelujen järjestämiseen vammaisille peruskoululaisille. Yhdenvertaisten opiskelu- ja oppimisedellytysten takaamiseksi vammaisille koululaisille tulee vammaisuutta pitää yhtenä nimenomaisena syynä yksikköhinnan korottamiseksi erityisestä syystä opetusministeriön toimesta.

Koska oppimenestys peruskoulussa korreloi sen jälkeisiin opintoihin hakeutumiseen ja niissä menestymiseen positiivisesti ja kun erityisesti vammaisilla ihmisillä erityisesti korkea-asteen koulutus mahdollistaa hieman laajemmin työelämään osallistumisen, on peruskoulun oppimäärän suorittaminen menestyksellisesti vammaisille koululaisille erityisen tärkeää. Esimerkiksi korkea-asteen koulutuksen saaneista näkövammaisista kaksi kolmesta on työllisiä, mutta pelkän perusasteen koulutuksen saaneista vain joka viides. Perusopetuksen oppilaskohtaisen yksikköhinnan muuttuessa on lisäksi erityisesti seurattava, mitä seurauksia aiheutuu kouluverkkotekijän vaikutuksen vähentämisestä yksikköhintaan erityisesti suhteessa vammaisten koululaisten mahdollisuuksiin suorittaa peruskoulun oppimäärä lähikoulussa riittävien tuki- ja integraatiopalvelujen turvin.

Lukio-opetus

Myös lukioissa on erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita. Lukioihin tehdyissä uusissa opetussuunnitelman perusteissa vuodelta 2003 mainitaan myös opiskelun erityinen tukeminen. Hallituksen esityksestä ei ole yksiselitteisesti pääteltävissä sitä onko tarkoitus, että tällaisten opiskelijoiden olemassaolo otetaan huomioon lukioiden rahoituksessa. Perusteltua se olisi erityisesti koulutuksen suuren merkityksen vuoksi vammaisten ihmisten työllistymiselle.

Ammatillinen koulutus

Ammatillisen koulutuksen yksikköhintojen uudeksi porrastusperusteeksi esitetään koulutuksen järjestäjän toiminnan tuloksellisuutta. Tuloksellisuuteen perustuva porrastus esitetään määräytyväksi muun muassa työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen, koulutuksen keskeyttämisen ja opintojen suoritusajan sekä henkilöstön kelpoisuuden ja kehittämistoimenpiteiden perusteella. Työllistymismittarissa ja jatko-opiskelumittarissa on otettu huomioon erityisopetuksen ja -oppilaiden merkitys. Se tulisi sisällyttää myös läpäisy- ja keskeyttämismittareihin, sillä vammaisuus pidentää usein opintojen kestoa ja saattaa aiheuttaa opintojen keskeyttämistä välillisesti Opettajien kelpoisuusmittari ja henkilöstön kehittämismittarit ovat perusteltuja. Niiden painoarvo voisi olla esityksessä mainittua suurempikin (11 ja 6 %) vammaisten opiskelijoiden opintomenestystä ajatellen, sillä monesti vammaisten opiskelijoiden opintoihin liittyvät ongelmat ovat sidoksissa opetushenkilöstön ammattitaitoon ja osaamiseen.

Tuloksellisuusvaatimus rahoituksessa ei ole tähän mennessä koskenut ammatillisia erityisoppilaitoksia, koska niiden järjestämässä opetuksessa on tuloksellisuuden kannalta kyse asioista, joita ei voida mitata hallituksen esityksessä mainituilla mittareilla. Näitä ovat mm. yksilöllisten tavoitteiden saavuttaminen ja kehittyminen, tilastoissa näkymätön sijoittuminen työhön tai työtoimintaan tai itsenäisen elämän laadun ja elämänhallinnan parantuminen. Nämä kaikki ovat ammatillisen erityiskoulutuksen virallisia tavoitteita muiden koulutuksen tavoitteiden ohella.

Valtioneuvoston asetuksella on esityksen mukaan tarkoitus säätää tarkemmin muun muassa tulosrahoituksen perusteista. Huomiota tulee asetuksessa kiinnittää esimerkiksi yksikköhintojen porrastukseen erityisopetuksen perusteella siten, että vammaisten opiskelijoiden yhtäläiset opiskelu-mahdollisuudet turvataan. Esityksen mukaan opetusministeriö voi lisäksi korottaa yksikköhintaa erityisen koulutustehtävän perusteella tai muusta erityisestä syystä. Erityisenä syynä tulee voida pitää esimerkiksi riittävien tukipalvelujen järjestämistä vammaisille opiskelijoille.

Ammatillisen erityisopetuksen rahoituksessa tulee jatkossakin huolehtia siitä, että kaikilla erityistä tukea tarvitsevilla on mahdollisuus edellytystensä mukaiseen laadukkaaseen ammatilliseen erityisopetukseen. Tällöin on huolehdittava myös laajimpia erityispalveluita tarvitsevien, vaikeasti vammaisten yksittäistenkin opiskelijoiden tarpeista niin henkilöresurssien kuin opetus- ja apuvälineiden, tilojen, ympäristöjen jne. suhteen. Myös erityisopetuksen tarpeen jatkuvaan lisääntyminen on rahoituksessa otettava huomioon.

Ammattikorkeakoulut

Vammaisten opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksien turvaamiseksi on tärkeää, että opetusministeriö voi harkintansa mukaan hakemuksesta myöntää korotuksen ammattikorkeakoulujen yksikköhintaan vammaisten opiskelijoiden opetuksen järjestämisestä aiheutuvien korkeiden kustannusten perusteella. Näin turvataan vammaisille opiskelijoille paremmat mahdollisuudet ammattikorkeakouluopintoihin. Koska yksikköhinnan harkinnanvaraista korotusta tulee oppilaitoksen erikseen opetusministeriöltä hakea, tulee ammattikorkeakouluja nykyistä paremmin mahdollisuudesta informoida.

Esityksessä ammattikorkeakoulujen rahoitusjärjestelmän uudistamisen lähtökohtana on kannustavuus, jolla tavoitellaan tehokkuuden ja tuottavuuden kasvua. Esityksessä todetaan, että ammattikorkeakoulujen kannattaisi sijoittaa entistä enemmän opiskelijoiden tuki- ja ohjauspalveluihin, jolla on vaikutusta koulutuksen läpäisemiseen ja tutkintojen määrään. Invalidiliitto ja Näkövammaisten Keskusliitto toivovat, että tämä ilmenee jatkossa myös nykyistä suurempana halukkuutena ottaa vammaisia ammattikorkeakoulujen opiskelijoiksi ja järjestää heille tarvittavat tukipalvelut opintojen menestyksekkään suorittamisen takaamiseksi.

Korostamme, että niin ammatillisen koulutuksen kuin ammattikorkeakoulujen yksikköhintojen määräytymisessä ehdotetut tehokkuutta ja tuloksellisuutta korostavat muutokset eivät saa johtaa vammaisia opiskelijoita syrjiviin käytäntöihin opiskelijavalinnoissa. Vammaisten opiskelijoiden perustuslain 6 §:ssä säädetyn jokaiselle perusoikeutena turvatun tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi, tulee nyt valmisteltavien rahoitusmuutosten, oppilaitosten käytäntöjen ja opetusministeriön harkinnanvaraisen yksikköhintojen korotusmahdollisuuksien johtaa vammaisten opiskelumahdollisuuksien ja siten työllistymisen edistämiseen tarvittaessa myös edellä mainitun yhdenvertaisuussäännöksen mahdollistaman positiivisen erityiskohtelun turvin.

Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen kohdalla luopuminen muun muassa erillisen valtionosuuden myöntämisestä perustamishankkeisiin sekä rahoitukseen lisättävästä investointilisästä ja niiden korvaaminen kirjanpidon mukaisilla poistoilla, jotka luettaisiin mukaan yksikköhinnan laskennassa käytettäviin valtakunnallisiin kokonaiskustannuksiin, vaikeuttaa tosiasiassa esimerkiksi monien vammaisten ammatillisesta koulutuksesta vastaavien erityisoppilaitosten toimintaa ja sen kehittämistä.

Opetusministeriön mahdollisuus myöntää harkinnanvaraisesti korotuksia yksikköhintoihin ei ole riittävä kompensoimaan muutoksen aiheuttamia vaikeuksia. Näiden kysymysten osalta tulee uudelleen harkita esitettyjen muutosten tarkoituksenmukaisuus.

INVALIDILIITTO RY

Raimo Lindberg
toimitusjohtaja

Marja Pihnala
järjestöpäällikkö

NÄKÖVAMMAISTEN KESKUSLIITTO RY

Mauno Lehtinen
toimitusjohtaja

Merja Heikkonen
järjestöjohtaja