Sai­raus­va­kuu­tus­lain ko­ko­nai­suu­dis­tus

Lausunto 30.9.2004
Eduskunta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Näkövammaisten Keskusliitto ry kiittää eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa mahdollisuudesta lausua käsityksenä hallituksen esityksestä sairausvakuutuslaiksi (HE 50/2004 vp) sekä hallituksen esityksestä sairausvakuutuslaiksi annetun hallituksen esityksen täydentämisestä (HE 164/2004 vp).

Näkövammaisten Keskusliitto ry pitää tarpeellisena uudistaa ja selkeyttää sairausvakuutuslakia hallituksen esitysten mukaisesti. Hallituksen esityksissä on kuitenkin joitakin yksittäisiä säännösehdotuksia, joiden sisältöä tulisi edelleen kehittää erityisesti vaikeavammaisten vakuutettujen sairausvakuutusturvan parantamiseksi. Näkövammaisten Keskusliitto ry katsoo, että hallituksen esityksiä tulisi täsmentää seuraavalla tavalla:

Apuvälinematkojen korvaaminen

Hallituksen esityksen 50/2004 vp 4 luvun 1 §:n 2 momentissa säädettäisiin apuvälinematkojen korvaamisesta. Säännöksessä esitetään nykykäytännön säilyttämistä eli matkakorvauksen myöntämistä silloin, kun asianomainen apuvälineen tarvitsija on itse tehnyt matkan apuvälineen valmistus-, huolto- tai välityspaikkaan. Korvaus suoritetaan, jos apuväline on määrätty lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvana apuvälinehuoltona terveyskeskuksessa tai julkisessa sairaalassa.

Kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992 5 § 1 mom. 7 kohta) julkisen terveydenhuollon lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelut säädetään saajalleen maksuttomiksi terveyspalveluiksi. Tämän säännöksen mukaan apuvälineet sekä niiden sovitus, tarpeellinen uusiminen ja huolto ovat maksuttomia paitsi silloin, kun apuvälineen tarve aiheutuu tapaturmavakuutuslain, maatalous-yrittäjien tapaturmavakuutuslain, sotilasvammalain, liikenne-vakuutuslain, potilasvahinkolain tai näitä vastaavan aikaisemman lain mukaan korvattavasta vahingosta tai ammattitaudista. Näin ollen julkisessa terveydenhuollossa lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettyjen apuvälineiden hankkimiseen ja ylläpitämiseen tarvittavat matkat tulisi ensisijaisesti järjestää siten, että apuvälineiden tarvitsijoille nämä matkat olisivat kokonaan maksuttomia (ks. myös eduskunnan oikeusasiamies 5.6.2003 dnro 1803/4/00).

Sinänsä säilytettäväksi ehdotettu edellytys siitä, että matkakustannusten korvauksen saaminen apuvälinematkasta edellyttää apuvälineen käyttäjän itsensä matkustamista apuvälineen kanssa esimerkiksi sen huoltopaikkaan soveltuu vaikeavammaisille ihmisille huonosti ja on täysin epätarkoituksen-mukainen, koska erityisesti suurten ja raskaiden apuvälineiden kuljettaminen edellyttää useimmiten turvautumista jonkun ulko-puolisen ihmisen apuun. Tästä syystä, jos korvausta sairaus-vakuutuksesta myönnetään, tulee se voida myöntää myös ilman että apuvälineen tarvitsija on itse matkalla mukana.

Erityishoitoraha

Ehdotettu muutos erityishoitorahan maksamisessa (HE 50/2004 vp 10 luku 3 §) siten, että nykyisen kalenterivuosittaisen enimmäistarkastelun sijasta siirryttäisiin tarkastelemaan lapsen sairaudesta johtuvia hoitoon osallistumisen päiviä ei sovellu pitkäaikaissairaiden ja vaikeavammaisten lasten perheille. Esimerkiksi moniongelmaisen monivammaisen kehitysvammaisen lapsen hoito-, hoiva- ja kuntoutusjaksot saattavat yhden vuoden aikana ylittää po. vuorokausien määrän. Perinnöllisiä eteneviä keskushermosto-sairauksia, kuten JNCL-tautia sairastavat lapset tai muista syistä moniongelmaiset kehitysvammaiset lapset, joilla on hoitoa vaativien sairauksien lisäksi mm. psykoottisia oireita ja epilepsiaa, joutuvat eri oireidensa takia olemaan jaksoilla sairaalassa tai erityishuoltoon liittyvissä kuntoutus- ja hoivakeskuksissa useita hoitojaksoja vuodessa. Lisäksi mikäli lapsen odotettavissa oleva elinikä on sairauden vuoksi huomattavasti lyhentynyt ja perhe haluaa hoitaa lapsensa osa-aikaisesti kotona, ei ole perusteltua tehdä muutoksia erityishoitorahan korvauskäytäntöihin.

Koska erityishoitorahaa on vuosittain maksettu yli 150 päivältä vain hyvin pienelle joukolle vanhemmista (v. 2002 noin 1 prosentille kaikista erityishoitorahan saajista) ei erityishoitorahan maksaminen nyt käytössä olevalla tavalla aiheuta sellaisia kustannuksia, jotta kustannusneutraalius sairausvakuutuslakia uudistettaessa olisi uhattuna. Vaikeasti vammaisten lasten perheille asialla on sen sijaan erittäin suuri merkitys.

Erityishoitorahan maksamisen muutosta perustellaan epärelevantisti myös sillä, että perheillä on mahdollisuus erityishoitorahajärjestelmän ulkopuolelta saada tukea toimeentuloonsa esimerkiksi omaishoidon tuen avulla. Huomattava on ensinnä, ettei omaishoidon tuki ole tarkoitettu toimeentulon tukemiseen, vaan sitä maksetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) 27 a §:n mukaan vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon se, että yleisimmin omaishoidon tuen maksaminen keskeytetään silloin kun hoidettava on mm. sairaalassa tai kuntoutuksessa.

Lääkkeiden erityiskorvaus

Hallituksen esityksessä 50/2004 vp 15 luvun 3 §:n 3 momenttia esitetään muutettavaksi niin, että vaikeiden ja pitkäaikaisten sairauksien hoidossa käytettävien lääkkeiden erityiskorvaus maksetaan vasta sen jälkeen, kun erityiskorvausoikeuden osoittava hakemus on saapunut Kansaneläkelaitokseen. Silmä-sairauksista esimerkiksi glaukooman, joka aiheuttaa kaikista näkövammoista Suomessa 7 %, hoitoon tarvittavat lääkkeet ovat erityiskorvattavia. Kelan tilastojen mukaan vuonna 2002 kaikkiaan 54 426 henkilöä on saanut erityiskorvausta glaukoomalääki-tyksestä. On kohtuutonta, että erityiskorvauksen saaminen muun muassa näistä päivittäin 1 - 3 kertaa välttämättä tarvittavista lääkkeistä vaikeutuisi.

Koska kyseessä on nimenomaan vaikeiden ja pitkäaikaisten sairauksien hoidossa tarvittavista usein myös hyvin kalliista ja jopa elintärkeistä lääkkeistä maksettava korvaus, niin on perusteetonta muuttaa nykyistä tapaa, joka takaa oikeuden erityiskorvauksen saamiseen ilman lääkärinlausunto B:n saapumisen odottelua Kansaneläkelaitokseen.

Takaisinperintä

Sairausvakuutusetuuksien takaisinperinnästä säädettäessä on tarkasteltava myös 1.1.2004 voimaan tulleeseen hallintolakiin (434/2003) sisältyviä velvoitteita neuvonnasta (8 §) ja vaatimusta asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän kielen käyttöön (9 §) siten, että ilmaisutapa on sellainen, jonka perusteella hallinnon asiakkaan voidaan olettaa yksiselitteisesti ymmärtävän asian sisällön ja saavan siitä asian laatuun nähden riittävästi tietoa (HE 72/2002 vp). Esimerkiksi näkövammaiselle asiakkaalle riittävänä neuvontana ei voida pitää vain tavanomaisen mustapainetun kirjallisen etuusohjeen luovuttamista hänen käyttöönsä. Näin hallituksen esityksen 50/2004 vp 15 luvun 18 §:n 2 momenttia tulisi täydentää siten, että takaisinperinnästä luopumista joko kokonaan tai osittain harkittaessa tulisi arvioida myös sitä, onko vakuutetun perusteetta saama etuus aiheutunut hänen saamassaan neuvonnassa esiintyneistä puutteista.

Korvaustaksat

Sairausvakuutuslain kokonaisuudistusta valmisteltaessa tulisi samalla tarkistaa myös sosiaali- ja terveysministeriön asetusta korvaustaksojen enimmäismääristä ja perusteista siten, että korvaustaksat vastaisivat nykyisin käytössä olevaa lääkärin-palkkioiden tasoa. Esimerkiksi julkisella sektorilla oleva silmälääkäripalvelujen vaje edellyttää runsaasti yksityisten silmätautien erikoislääkärien palvelujen käyttöä. Tämä ilmenee esimerkiksi Kelan tilastoista, joiden mukaan kaikista yksityislääkärissä käynneistä silmälääkäreillä käydään toiseksi eniten (v. 2003 yhteensä yksityisellä erikoislääkärillä käyntejä 2 803 900, joista 497 500 silmälääkärikäyntejä). Yksityisten silmälääkärikäyntien hintaero verrattuna julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuihin on monelle näkövammaiselle asiakkaalle merkittävä kun otetaan huomioon se, että näkövammaisten tulotaso on muuta väestöä alhaisempi.

Matkakustannusten korvaus

Hallituksen esityksessä 164/2004 vp (4 luku 5 ja 8 §:t) ehdotetaan matkakustannusten korvauksia muutettavaksi siten, että ne tukisivat matkojen yhdistelyä koskevia järjestelyjä. Ehdotuksen mukaan sairausvakuutuslain tarkoittamana halvimpana matkustustapana pidetään ensisijaisesti kaikille avointa, yleistä ja säännöllistä joukkoliikennettä sekä siihen ketjuttamalla yhdistettyä eri liikennevälineestä toiseen vaihtamalla tehtyä matkaa. Halvimpana pidettäisiin myös palveluliikennettä ja kutsujoukkoliikennettä. Jos vakuututetun terveydentila tai liikenneolosuhteet kuitenkin edellyttäisivät matkustamista erityisajoneuvolla yksin, hänellä olisi oikeus saada korvausta näin tehdyn matkan aiheuttamista kustannuksista. Erityisajoneuvona pidetään muun muassa omaa autoa, taksia ja vammaisvarustettua ajoneuvoa.

Lakiehdotuksen 8 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa mainitaan, että jos vakuutetun sairaus tai esimerkiksi vammaisuudesta johtuva terveydentila edellyttävät matkustamista kalliimmalla kuin 5 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetuilla matkustustavoilla, olisi vakuutetulla oikeus saada korvaus todellisten matkakustannusten mukaan kuitenkin enintään vahvistetun taksan mukaisesta määrästä. Tällöin olisi kyseessä yleensä matkustaminen yksin erityisajoneuvolla, esimerkiksi taksilla. Erityisajoneuvolla yksin tehdyn matkan aiheuttamien kustannusten korvaamisen edellytyksenä olisi tutkimus- tai hoitolaitoksen todistus siitä, että käytetty matkustustapa on ollut vakuutetun sairauden tai muun terveydellisen syyn vuoksi välttämätöntä.

Erityisajoneuvon käytöstä korvattavien kustannusten myöntöperusteita käsittelevään 5 §:n 2 momenttiin ei kuitenkaan sisälly lainkaan mainintaa vakuutetun vammaisuudesta, vaan vammaisuus tulee esille ainoastaan lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Vammaisuuteen viittaaminen yksinomaan perusteluissa on kuitenkin riittämätön ratkaisu turvaamaan vaikeavammaisille ihmisille tarpeenmukaisia sairausvakuutuksena korvattavia matkoja. Koska esimerkiksi näkövammaisuus jo sinänsä estää julkisen ja muun kaikille avoimen liikenteen käytön ilman saattaja- ja/tai avustajapalveluja, on lakiehdotuksen 5 §:n 2 momenttia täydennettävä siten, että varsinaiseen säännöstekstiin kirjataan myös vammaisuus yhdeksi erityisajoneuvon käytön perusteeksi esimerkiksi seuraavaan tapaan: "Vakuutetun matkakustannukset korvataan kuitenkin erityisajoneuvon käytöstä aiheutuneiden kustannusten perusteella, jos vakuutetun sairaus, vamma tai liikenneolosuhteet edellyttävät erityisajoneuvon käyttöä".

Näkövammaisten Keskusliitto ry

Mauno Lehtinen
toimitusjohtaja

Merja Heikkonen
järjestöjohtaja