Ve­too­mus vai­kea­vam­mais­ten hen­ki­löi­den liik­ku­mis­va­pau­den tur­vaa­mi­sek­si

Invalidiliitto ry
Näkövammaisten Keskusliitto ry

Kannanotto 5.2.2007

Liikenne- ja viestintäministeriö
MPK valtakunnallinen seurantatyöryhmä

Matkojen yhdistelyä on kokeiltu eri puolilla maata jo lähes kymmenen vuoden ajan. Näiden erilaisten kokeilujen perusteella liikenne- ja viestintäministeriössä on laadittu erinäisiä ohjeistuksia valtakunnan kattavasta MPK-verkostosta sekä yhteistyösopimus. Valtakunnallisena seurantatyöryhmänä olette selvittämässä helmikuun 2007 loppuun mennessä, voidaanko MPK-toiminnasta antaa koko valtakuntaa koskeva riittävän yhdenmukainen suositus ilman lakimuutoksia. Tehtävänänne on myös mm. asiakastyytyväisyyden seurannan kehittäminen.

Lähestymme teitä vaikeavammaisten henkilöiden liikkumisvapauden turvaamisen näkökulmasta. Järjestöihimme on tullut keskitetyistä kuljetuspalvelukokeiluista ja matkapalvelukeskuksista niin asiakaskonsultaatioiden kautta kuin tietoomme tulleissa lukuisissa valvontaviranomaisiin kohdistetuissa reklamaatioissa, kanteluissa sekä muistutuksissa säännönmukaisesti samantyyppisiä ongelmakohtia, jotka koskevat toiminnan luotettavuutta, laatua ja toimivuutta suhteessa yksilölliseen vammaisuudesta aiheutuvaan toimintakyvyn puutteeseen. Ongelmat ovat tiettyjen vaikeavammaisten ihmisten asiakasryhmien osalta olleet niin merkittäviä, että ne ovat estäneet kuljetuspalveluiden käytön.

Järjestöinä olemme havainneet, ettei ongelmakohtiin ole pystytty käytännön tasolla puuttumaan. Vammaispalvelulain (vpl) kuljetuspalveluita toimeenpanevat kunnat eivät ole korjanneet yksilötasolla ilmenneitä kuljetusongelmia vaikeavammaisille kuntalaisille siten, että oikeus liikkumiseen yksilöpäätöksellä myönnettyyn kuljetuspalveluun tosiasiallisesti olisi yhdenvertaisesti toteutunut lain edellyttämällä tavalla.

Ongelmana on, että kansalaisten liikkumisen logistiikan kehittäminen on keskitetyssä järjestelmässä aloitettu vaikeavammaisten kuljetuspalveluista. Valtakunnallisesti yleisessä kansalaisten liikkumismahdollisuuksien kehittämisessä olisi näkemyksemme mukaan pitänyt edetä ikä-ihmisten sekä haja-asutusalueiden joukkoliikenteen turvaamisesta yleistä joukkoliikenteen palvelujärjestelmää kehittämällä yhdessä seudullisia kehittämishankkeita ja Paras-hanketta. Näiltä osin pidämme sekä toteutuksen järjestystä että kehittämiskohteiden sisältöä vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen turvaamisen kannalta vääränä. Vaikeavammaisten ihmisten tarpeet on sopeutettu minoriteettiryhmänä valtaväestön muottiin.

Vetoomuksessamme keskitymme vaikeavammaisten ihmisten asemaan keskitetyssä MPK-järjestelmässä. Samalla haluamme muistuttaa vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen merkitystä elämänhallinnan turvaajana ja syrjäytymisen ehkäisijänä niiden käyttäjien osalta, jotka täyttävät vammaispalvelulain mukaisen edellytyksen vaikeavammaisuudesta subjektiivisen oikeuden syntymiseksi kuljetuspalveluihin ja joilla ei ole muita vaihtoehtoisia kulkemismuotoja.

Toivomme teidän huomioivan ja liittävän tässä esille tulevat huomiot mahdolliseen helmikuussa annettaviin uusiin suosituksiin, ellei asia edellytä erillistä lainsäädännöllistä muutosta, sekä tulevaisuudessa annettaviin valtakunnallisiin suosituksiin ja ohjeistuksiin.

Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen oikeudellinen merkitys

Liikkuminen on välttämätön osallistumisen edellytys. Kunta on velvollinen järjestämään vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen (vpl 8 §). Kyseessä on subjektiivinen oikeus.

Suurimmalle osalle vaikeavammaisista ihmisistä vammaispalvelulain mukaiset vaikeavammaisten kuljetuspalvelut ovat ainoa mahdollisuus itsenäiseen liikkumiseen, osallisuuteen sekä elämänhallintaan yleensä. Myös lain esitöissä ilmenee kuljetuspalveluiden keskeisyys vaikeavammaisten henkilöiden omatoimisen suoriutumisen mahdollistajana. Tämä ilmenee myös kuljetuspalvelujen tarkoitus-säännöksestä, jonka mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset (vpa 4 §). Jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.

Vammaispalvelulain ensisijaisena tarkoituksena on turvata ja mahdollistaa vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus muuhun väestöön nähden. Yksilöllisesti toimivat kuljetuspalvelut takaavat vaikeavammaisille henkilöille edes osittaisen liikkumisen yhdenvertaisuuden ja perustuslaissa säädetyn liikkumisvapauden. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelut ovat suurimmalle osalle vaikeavammaisista ainut mahdollisuus liikkumiseen. Näin vaikeavammaisten kuljetuspalveluilla on aivan erityinen asema Suomen perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuden (PL 6§), liikkumisvapauden (PL 9§) sekä osallistumisoikeuden (PL14 §) toteuttajana. Kuljetuspalveluita uudelleen järjesteltäessä on huomioitava, että kyse on riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisesta, jotka julkinen valta on velvollinen turvaamaan (PL19 §) siten, että jokaisella ihmisellä on edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.

Haluamme muistuttaa, että vaikeavammaisten kuljetuspalveluita ei voida pitää yhteismitallisina matkoina, suhteessa muihin yhteiskunnan korvaamiin matkoihin koska kuljetuspalveluiden merkitys vaikeavammaisen henkilön osallistumismahdollisuuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa on niin olennainen.

Näin ollen vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden toimivuutta ja niiden toimimattomuuden todellisia vaikutuksia on tarkasteltava sekä oikeudellisesta näkökulmasta huomioiden perusoikeuksien toteutuminen että konkreettisena liikkumisvapauden toteuttajana, jolla ei ole muita vaihtoehtoja. Järjestelmän todellinen toimivuus mahdollistaa ja turvaa vaikeavammaisen liikkumisen kun taas järjestelmässä oleva puute tai virhe (hyvinkin merkityksettömältä järjestelmän teknokraattista muotoa tarkasteltaessa) saattaa muodostaa esteen koko järjestelmän käyttämiselle ja siten liikkumisvapauden toteutumiselle.

Järjestelmän monimutkaisuus ja asiakkaan oikeusturvan puute

Tarkasteltaessa järjestelmän toimivuutta vaikeavammaisten asiakkaiden näkökulmasta on keskitetyn järjestelmän hallinnollisten rakenteiden monimutkaisuudesta ja asiakkaan eli yksilön oikeusasemasta suhteesta keskitettyyn järjestelmään syntyvässä tilassa kohtuuttomia oikeusturvan puutteita.

MPK-toiminnan hallinnollinen rakenne ei pysty riittävän tehokkaasti puuttumaan sopimusosapuolten, niin operaattoreiden, liikennöitsijöiden, kuin kuntienkaan viimesijaiseen lainmukaiseen vastuuseen järjestää yksilöllinen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu. Koordinoivana tasona alueellisten lääninhallitusten liikenneosastot kilpailuttavat sopimusosapuolet, kun taas sosiaali- ja terveysosastot valvovat järjestelmää. Tällöin puuttuminen sekä valvontaan ja ongelmakohtiin nopeasti ja tehokkaasti ei ole ollut mahdollista. MPK-alueiden johtoryhmien työskentelyllä pelkästään toimintaa seuraavana tahona ei olla päästy vaikuttaviin tuloksiin. Koska liikkumisessa ja sen järjestämisessä on kyse laajemmastakin kuin sosiaali- ja terveyspalveluiden valvonnasta tulisi myös lääninhallitusten liikenneosastoilla olla valvontatoimivaltaa.

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden käyttäjien asema julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjänä määräytyy hallinto-oikeudellisten säännösten kautta niihin liittyvine valitus- ja kantelumenettelyineen. Oikeusturvatiet on kytketty oikeuteen saada kuljetuspalvelua, ei palveluntuottajiin. Voimassa olevat hallintosäännökset eivät turvaa vaikeavammaisen asiakkaan oikeuksien toteutumista konkreettisissa ongelmissa operaattoreiden ja kuljetuspalveluyrittäjien vastuiden kohdentumisessa laatu- ja palvelutasorikkomuksissa. Näissä tilanteissa vahingon kärsineellä asiakkaalla ei käytännössä ole oikeusturvaa. Esim. kuluttajansuojalain mukainen valvonta ei tule lainkaan kysymykseen, jos yritys markkinoi ja tuottaa toimintaansa vain kunnan kanssa tehdyn sopimuksen piiriin kuuluville kuntalaisille. Vaikeavammainen asiakas on tässä yhtälössä ulkopuolinen taho, joka kuitenkin joutuu itse kärsimään aiheutuneen vahingon.

Vaikeavammaiset henkilöt kuuluvat heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten joukkoon. Kun kuljetuspalvelu ei vastaa lain edellyttämää tasoa, sitä mitä on sovittu tai mitä asiakas on voinut kohtuudella odottaa, tulisi hänellä olla oikeus hyvitykseen ?access to justice? -periaatteen mukaisesti. Tällä hetkellä mikään seuraamusjärjestelmä ei varmista, että palveluita tuottavien yritysten toiminta on jatkossa asianmukaista (nk. kollektiivivalvonta) ja toisaalta, että asiakkaat saisivat hyvityksen heille koituneesta vahingosta.

Kuljetuspalveluiden toimimattomuus on aiheuttanut useita sekä yksilöllisiä terveyden vaarantumisia ja heitteillejättö tilanteita että objektiivisesti arvioituja taloudellisia menetyksiä. Asiakkaille ei kuitenkaan ole säännelty selkeästi oikeutta virhe- ja viivästysseuraamuksiin.

Yhdenvertaisen oikeusturvan turvaamiseksi epäonnistuneesta tai laatuvaatimukset alittavasta palvelusta tulee määritellä selkeät sanktiot ja vahingonkorvausmenettelyt, joilla määritellään kuljetusten toimitusvarmuutta koskevan vastuunjaon rajat operaattorin ja kuljetuksia hoitavien tahojen välillä myös suhteessa vahinkoa kärsineeseen asiakkaaseen. Sanktioita tulee soveltaa esim. tilanteissa, joissa kuljetuksen epäonnistuminen tai kohtuuton viivästyminen johtaa asiakkaan kohdalla taloudellisiin menetyksiin, esim. avustavan henkilökunnan lisäpalkoista, tilaisuuden, hoidon, jatkoyhteyden, esim. lennon menettämisestä asiakkaalle aiheutuvista taloudellisista ylimääräisistä kuluista.

Tiedossamme on, että moni vaikeavammainen on jäänyt kotiin, koska kuljetuspalveluiden luotettavuustaso ei ole vastannut sille asetettuja vaatimuksia. Tämä näkyy osin myös vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden määrän laskussa. Matkapalvelukeskusten kustannustehokkuutta arvioitaessa tulisikin selvittää säästöjen osalta indikaatiot, joita syntyy toiminnan tehostamisesta ja niistä säästöistä, jotka syntyvät tekijöistä, kun palvelua ei järjestelmän jäykkyydestä ja sopimattomuudesta johtuen suhteessa yksilölliseen tarpeeseen kyetä enää käyttämään.

Merkittävimmät käytännössä esiintyneet ongelmakohdat

Saattaja- ja avustajakysymys sekä yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen ratkaisematta

Keskeinen kysymys vaikeavammaisten liikkumisen ja kuljetuspalveluiden toteuttamisessa on edellytys saada toisen ihmisen antamaa apua. Tällöin kysymys on riittävien, oikea-aikaisten ja oikeanlaisten saattaja- ja avustajapalveluiden turvaamisesta aina avustamisesta lähtökohteesta, ajoneuvoon pääsyyn, kohteeseen siirtymiseen ja kohteessa toimimiseen. Näin liikkuminen ja siihen liittyvät saattaja- ja avustajatarpeet ovat kiinteästi toisiinsa liittyviä eivätkä irrallisia logistisia tapahtumia. Kyse on siis vamman aiheuttamiin yksilöllisiin tarpeisiin perustuvasta joustavasti reagoivasta järjestelmästä sujuvan ja turvallisen liikkumisen varmistamiseksi.

Avustaja- ja saattajakysymystä ei nykyisessä järjestelmässä ole ratkaistu. Matkojenyhdistely on nähty yksinomaan logistisena kysymyksenä, mikä sivuuttaa vaikeavammaisuuden aiheuttamat yksilölliset vaikutukset liikkumiseen sekä siihen liittyvään erilaiseen asiointiin ja osallistumiseen sekä niissä tarvittaviin saattaja- ja avustajatarpeisiin. Kuljetuspalvelun ja avustamisen tarve on matkojenyhdistelyssä haluttu erottaa selkeästi toisistaan, mutta vaikeavammaisten ihmisten arjessa tämä ei ole mahdollista. Monen vaikeavammaisen ihmisen kohdalla matka voi olla jopa täysin hyödytön, ellei tarvittavaa apua ole saatavissa lähtö- tai määränpäässä.

Joissain tilanteissa yksilölliset saattaja- ja avustajapalvelut voidaan korvata mahdollistamalla vakiotaksin käyttöoikeus, jolloin vaikeavammaisen ihmisen yksilöllisiin tarpeisiin perehtynyt kuljettaja voi suorittaa tarvittavan avustamisen. Keskitetyssä järjestelmässä vaikeavammaisen yksilölliseen avustamistarpeeseen, joka edellyttää avustamistilanteeseen perehtynyttä tuttua henkilöä ei ole pystytty järjestämään. Tämä on aiheuttanut toisen henkilön avuntarpeessa olevien vaikeavammaisten kykenemättömyyden käyttää keskitettyjä kuljetuspalvelujärjestelmiä.

Käsityksemme mukaan 5-10 % vpl:n vaikeavammaisten kuljetuspalveluita saavien asiakkaiden kokonaismäärästä on sellaisia vaikeavammaisia, joiden tarpeet edellyttävät liikkumisen onnistumiseksi hyvin räätälöityjä keinoja sekä yksilöllisiä saattaja- ja avustajapalveluita tai korvaavasti vakiotaksinkuljettajaa. Tällaisia vammaryhmiä ovat esim. vaikeasti liikunta- ja kommunikaatiovammaiset, sokeat sekä vaikeasti kehitysvammaiset ihmiset, joista valtaosa on sellaisia vaikeavammaisia henkilöitä, jotka tarvitsevat toisen henkilön tarjoamaa apua koko matkaketjun ajan.

Ennen järjestelmien vakiintumista ja sen toimivuuden varmistamista yksilölliseen avuntarpeeseen on tämä vaikeavammaisten henkilöiden minoriteettiryhmä toimeenpanotasolla irrotettava keskitetystä järjestelmästä ja näin turvata tosiasiallinen mahdollisuus käyttää heille kuuluvia kuljetuspalveluita liikkumisvapauden yhdenvertaiseksi turvaamiseksi. Tämä edellyttää valtakunnallista ohjeistusta.

Eduskunnan oikeusasiamiehen 24.2.2004 antamassa päätöksessä sekä 29.12.2006 apulaisoikeuskanslerin antamissa kannanotoissa koskien Helsingin vaikeavammaisten kuljetuspalveluita (214/1/06 sekä 377/1/06) on korostettu, että kunnan tapa järjestää vaikeavammaisten henkilöiden kuljetuspalveluja ei saa tosiasiallisesti estää tai kaventaa heidän mahdollisuuksiaan käyttää palveluita heille soveltuvilla ajoneuvoilla. Kun kuljetuspalvelu on päätetty myöntää, kuljetustavan valinnassa tulee lähtökohdaksi ottaa matkustajan yksilölliset tarpeet ja mahdollisuudet.

Sovitun palvelutason luotettavuus

Tietoomme on säännönmukaisesti tullut ongelmia mm. tilausten perillemenossa sekä tilausten yhteydessä annettujen osoite- ja asiakastietojen kirjaamisessa. Kuljetusten lähtö- ja saapumisajankohdat ovat ylittäneet sovitut aikamääreet ja kuljetuksia on jäänyt kokonaan tulematta. Ongelmana ovat olleet myös asiakkaan saattaminen oikeaan määränpäähän. Kuljettajat ovat saaneet väärää informaatiota määränpäästä, jolloin asiakas on viety väärään osoitteeseen. Tämä on aiheuttanut heitteillejättötilanteita mm. vammaisten lasten, kehitysvammaisten, sokeiden, vaikeasti liikuntavammaisten ja kommunikaatiokyvyttömien vaikeavammaisten kohdalla. Tällöin on huomioitava, että vammasta johtuvista syistä kaikilla asiakkailla ei ole kykyä tehdä havaintoja ympäristöstään. Näin ollen toimitustarkkuus on ensisijaisen tärkeää vaikeavammaisille, joille ennalta arvaamaton odottelu aiheuttaa terveyden vaarantumisen tai ongelmia ennalta sovittujen avustamistilanteiden osalta.

Myös matka-ajan ennalta arvaamaton piteneminen aiheuttaa ongelmia joko terveyden vaarantumisen tai avustajajärjestelyjen osalta vaikeavammaisille.

Invataksikaluston määrä ja laatu ei ole vastannut tarvetta. Yleisesti ottaen invatakseja on tarpeeseen nähden liian vähän, mikä rajoittaa invataksin tarvitsijoiden liikkumista haluttuna ajankohtana. Usein invataksia ei saa haluttuun aikaan, aikoja joutuu kohtuuttomasti sovittelemaan ja siitä huolimatta invataksit saattavat olla useita tunteja myöhässä sovitusta ajankohdasta.

Arkaluontoisten asiakastietojen salassa pysymisen ja yksityisyyden suojassa on puutteita. Näin myös operaattoreiden sekä kuljetusyrittäjien ajolaitteiden näkyvyydessä asiakkaille.

Asiakaspalautteita ei olla järjestelmällisesti kerätty, analysoitu ja tehty sen osoittamia ja edellyttämiä korjaustoimenpiteitä. Niitä ei myöskään ole otettu riittävän vakavasti.

Palvelutason määrittelyn mittareista

Näkemyksemme mukaan, tarjouskilpailun tarjousten arvioinnissa ja vertailussa tulisi palvelun laatutekijät ottaa korostetummin huomioon. Vaikeavammaisuuden aiheuttamien monitahoisten ja yksilöllisten haittojen johdosta palvelun laatuelementit ovat tärkein tekijä, joka turvaa palvelun käyttöä. Asiakkaiden kannalta koko kuljetuspalveluprosessin kokonaisuus matkan tilaustapahtumasta päätepisteeseen tulee tapahtua luotettavasti ja turvallisesti. Tätä tukevat järjestelmän toimintavarmuuden osalta henkilöstön ammatilliset vaatimukset. Ammatillista pätevyyttä sekä henkilöstö-koulutuksen järjestämistä tulee painottaa enemmän palvelun laatukriteereinä. Myös uuden henkilöstön koulutussuunnitelman toteutuminen käytännössä tulee varmistaa.

Matkojen yhdistely on rajoittanut haluttua matkustusajankohdan valintaa sekä pidentänyt matka-aikoja. Matkojen yhdistely ei saa johtaa matka-ajan kohtuuttomaan pitenemiseen. Saamiemme tietojen mukaan operaattoreiden matkojen yhdistelyhalukkuus perustuu taloudellisiin hyötytavoitteisiin. Matkojen yhdistelyn tulisi kuitenkin ensisijaisesti tapahtua asiakkaan, ei operaattorin näkökulmasta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. MPK-operaattorit edustavat tilanteessa vahvempaa osapuolta suhteessa vaikeavammaiseen asiakkaaseen. Vaikeavammaiset asiakkaat ovat usein joutuneet näennäisen sovittelun osalta sopimaan tosiasiallisesti tilausajan kohtuuttoman eri aikaan, kuin mikä alkuperäinen tilaus oli, koska muuta ei ole ollut tarjolla. Toisaalta matka-ajat ovat yhdistelyjen johdosta joissain tilanteissa pidentyneet kohtuuttomasti.

Asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus saada matkatilaus ilmoittamaansa sijaintiin ilman, että tarkka postiosoite on tiedossa. Asiakkaan tulisi voida tilata matkan esimerkiksi tietyn maamerkin sijaintipaikkaan. Tällä on merkitystä erityisesti vaikeavammaisen henkilön tilatessa matkaa sellaiseen paikkaan, jolla ei ole postiosoitetta, eikä siirtyminen postiosoitteella määriteltyyn sijaintiin ole käytännössä mahdollista.

Asiakkaalla tulee olla mahdollisuus tilata matka myös välittömästi matkatarpeen syntyessä, esim. akuuttitilanteissa, joissa matkan tarvetta ei olla voitu arvioida tuntia ennen lähtöaikaa. Tämä ei ole useinkaan mahdollista.

Asiakkaalla tulee olla myös oikeus perua matkansa MPK:sta kohtuullisen ajan sisällä ennen matkan alkua, myös muissa kuin poikkeuksellisissa tilanteissa (force majeur). Asiakkaalta ei saa tällöin kulua matkaa eikä myyjä saa veloittaa matkaa tilaajalta. Kohtuullisena aikana voitaneen näiden matkojen osalta pitää esim. 20 min. ennen tilattua lähtöaikaa. Nykyisissä järjestelmissä on pidempiä aikavaateita. Kohtuusarvioinnissa asiakkaan oikeudesta perua matkansa ennen tilattua lähtöaikaa on huomiota kiinnitettävä siihen, etteivät kaikki tilaisuudet, asioinnit jne. ole kellotettavissa etukäteen. On kohtuutonta, jos nämä tilanteet johtavat matkojen menetykseen tai asiakas joutuu uudelleen odottamaan vähintään tunnin kuljetusta.

Lopuksi

Järjestöinä kannatamme pyrkimystä valtakunnallisesti yhdenmukaisten järjestelmien luomiseen, jossa tavoitteena on turvata kansalaisten yhdenvertainen liikkuminen asuinpaikasta riippumatta. Avointa, esteetöntä, seudullista ja joustavaa julkista liikennettä tarvitaan kaikkien ihmisten tarpeisiin. Vaikeavammaisten liikkumisen todellisen turvaamisen kannalta on kuitenkin nurinkurista, että MPK-järjestelmässä kuljetuksissa on tarkoitus hyödyntää mahdollisimman paljon avointa joukkoliikennettä. Vpl:n kuljetuspalveluiden myöntämisperuste edellyttää nimenomaisesti, että vamma tai sairaus aiheuttaa kohtuuttomia vaikeuksia käyttää julkisia kulkuvälineitä. Eli siis esteen käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Näin ollen myöskään esteetön joukkoliikennevälineistö ei tosiasiallisesti ole vaihtoehto vaikeavammaisten liikkumisen muotona.

On tunnustettava, että kaikista ponnisteluista, kokeiluista ja tutkimustyöstä huolimatta tulee aina olemaan vammaisia ihmisiä, jotka eivät vaikean vammansa vuoksi milloinkaan pysty käyttämään matkapalvelukeskusten tarjoamaa kuljetuspalvelua. Näin ollen mikäli asiakkaan tilanne niin vaatii, on matkat edelleenkin voitava turvata erilliskuljetuksina. Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen matkoissa ei sovelleta matkojenyhdistelyä vaikeavammaisuuden perusteella, koska on todettu, että usein vaikeavammaisen terveydentila edellyttää joka tapauksessa yksin tehtäviä matkoja erityisajoneuvolla jollaisena pidetään mm. taksia ja invataksia.

Kokemukset ovat olleet huomattavan kielteisiä matkojen yhdistelyissä myös erityistä apua tarvitsevien vaikeavammaisten osalta vammaispalvelulain perusteella kuljetuspalveluita järjestettäessä. Olisi perusteltua, että matkojenyhdistelyssä erityistä apua tarvitsevien vaikeavammaisten ihmisten kohdalla sovelletaan yhdenmukaisia käytäntöjä kaikkien yhteiskunnan korvaamien matkojen osalta. Tästä johtuen esitämme, että sellaiset vaikeimmin vammaiset henkilöt, jotka vamman tai sairauden johdosta tarvitsevat välttämättä toisen henkilön apua, saattamista, opastamista tai valvontaa matkaan pääsemiseksi, matkan aikana tai matkakohteessa suljetaan matkojen yhdistelyn ulkopuolelle kaikkien yhteiskunnan korvaamien matkojen osalta. Tämä edellyttää valtakunnallista ohjeistusta.

Koko maahan ollaan perustamassa matkapalvelukeskusten verkostoa. Kun verkosto valmistuu tulevat siitä toivottavasti hyötymään myös vaikeavammaiset. Vaikeavammaisten ihmisten liikkuminen asettaa suuria ja monimuotoisia vaatimuksia kuljetusten organisoimiselle ja järjestämiselle. Matkapalvelukeskusten toiminnan onnistumisen edellytyksenä on kuitenkin kaikkien osapuolten saumaton yhteistyö, johon erityisasiantuntemuksen turvaamiseksi tulee mahdollistaa keskeisten asiakasryhmien ja vammaisjärjestöjen edustus kaikilla järjestelmätasoilla (seuranta-, ohjaus- ja johtoryhmä sekä läänin yhteistyö ja kuntatasoilla). Näemme, että havaittujen ongelmakohtien tunnustaminen ja korjaaminen on välttämätöntä järjestelmän yhdenvertaisen toimivuuden turvaamiseksi myös vaikeavammaisten asiakkaiden osalta.

 

Helsingissä 5.2.2007

INVALIDILIITTO RY
Raimo Lindberg
toimitusjohtaja

NÄKÖVAMMAISTEN KESKUSLIITTO RY
Mauno Lehtinen
toimitusjohtaja

Erityisasiantuntijat:

Elina Akaan-Penttilä, vammaisasiamies, lakimies
Invalidiliitto ry
p. (09) 613 191 tai

Merja Heikkonen, järjestöjohtaja
Näkövammaisten Keskusliitto ry
p. (09) 3960 4602