Esteettömyys näkövammaisen henkilön kannalta

Tämän sivun tarina kuvaa näkövammaisen henkilön päivää esteettömyyden kannalta.
Valkoinen keppi, joka seuraa maassa olevaa kohomerkintää, sekä takana näkyvä jalka.

Tällä sivulla

Mitä näkövammainen kohtaa jokapäiväisessä ympäristössään? Miten hän on tottunut liikkumaan? Miten hän hyödyntää jäljellä olevaa näköään, apuvälineitä ja muita aistejaan? Miten hyvin rakennettu ympäristö palvelee hänen tarpeitaan?

Kyseessä on yhden henkilön näkökulma. Tekstissä esitettyjä asioita ei voi yleistää, sillä näkövammaisuus on hyvin heterogeenistä ja mahdollisuudet ja valmiudet liikkua ja toimia ovat hyvin yksilöllisiä.

Esimerkkihenkilö

Esimerkkihenkilömme on 30-vuotias nainen, jolla on perinnöllinen silmänpohjan rappeumasairaus, Stargardtin syndrooma. Tauti kuuluu samaan tautiryhmään kuin tunnetumpi Retinitis pigmentosa. Stargardtin taudissa silmänpohjan tarkannäön solut tuhoutuvat pikkuhiljaa, ja koska niitä on enemmän näkökentän keskiosissa, säilyy liikkumisen mahdollistava reuna-alueiden näkö pidempään.

Esimerkkihenkilömme työskentelee Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä. Hän kulkee kolmen kilometrin työmatkansa kävellen tai metrolla. Kulkureitin hän on harjoitellut liikkumistaidon ohjauksessa.

"Havaitsen esteet ja liikkeen vieläkin melko hyvin, mutta näöntarkkuuteni on 0,02 eli ei juuri mitään. Tarkannäön heikkouden lisäksi ongelmina ovat häikäisy, hämäränäön heikkous, näön hidas sopeutuminen valaistuksen muutoksiin, heikentynyt värinäkö, ja nyttemmin myös reunoilta kaventunut ja repaleiseksi käynyt näkökenttä.

Näen liikkua itsenäisesti ja ilman keppiä hyvässä valaistuksessa kaupunkimaisessa ympäristössä, mutta mitä enemmän liikettä on ympärillä (ihmisiä, autoja, pyöriä), mitä hankalampi valaistus, epätasaisempi maasto tai vieraampi paikka on, sitä vaikeampaa liikkuminen on ja turvaudun valkoiseen keppiin. Keppi sekä auttaa pinnanmuotojen tarkastelussa, että varoittaa kanssakulkijoita siitä, etten näe yhtä hyvin kuin he, enkä ehkä pysty väistämään.

Lisäksi käytän kulkemisen apuna kuuloa, muistia, ympäristöstä poimimiani vihjeitä sekä niiden ja yleisen tiedon avulla päättelyä. Esimerkiksi sini-keltainen väri metroasemalla kertoo, missä R-kioski on, ja kassakoneen kolina kertoo kassan sijainnin. Ihmisiä en tunnista kasvojen perusteella vaan pääasiassa äänen, mutta myös hahmon, pukeutumisen, joskus jopa hajun tai liikkumisen perusteella."

Koti

Nuori nainen lukee lehteä luupin avulla.
Tekstin lukeminen on mahdollista luupin avulla.
Nuori nainen kaataa vedenkeittimestä vettä kuppiin keittiössä.
Teen valmistaminen sujuu tutussa ympäristössä.

Porraskäytävä

Tutussa ympäristössä, kuten porraskäytävässä, liikkuminen on suhteellisen helppoa. Tutussa ympäristössä esteet, joihin on kerran törmännyt, oppii kiertämään, mutta julkisissa ympäristöissä ne tulevat aina yllätyksenä. Toki tutussakin ympäristössä tarvitaan selkeyttä ja turvallisuutta. Nyt ensimmäisen porrasaskelman joutuu joka kerta etsimään jalkapohjalla tunnustellen, koska portaita ei ole merkitty kontrastiraidoilla.

Alla olevassa kuvassa porraskäytävän käsijohde on asennettu liian lähelle porrasta siten, että kättä ei pysty liu'uttamaan vapaasti pitkin johdetta. "Kerran sormensa lyötyään kaidetta oppii kyllä varomaan".

Nuori nainen kulkee rappusia alas pitäen kiinni käsijohteesta. Toisessa kädessä hänellä on valkoinen keppi.
Porraskäytävä ja käsijohde.

Alla olevassa kuvassa taloyhtiön tiedotteiden lukeminen on hankalaa. "Taloyhtiömme tiedotteet ovat lasin takana, ja lisäksi tekstit on kirjoitettu liian pienellä fontilla. Jos lasia ei olisi, saisin tiedotteen helposti kotiin luettavaksi."

Nuori nainen lukee rappukäytävässä olevia tiedotteita.
Taloyhtiön ala-aula ja ilmoitustaulu.

Piha

Kerrostalon piha on selkeä, siellä on helppo liikkua ja pihalla on hyvä yleisvalaistus. Pihalta voi oikaista kadulle, mutta oikotiellä on esteitä, joita ei voi havaita valkoisella kepillä. "Opettelimme liikkumistaidon ohjauksessa siten pidemmän, mutta esteettömän reitin jalkakäytävälle."

Liikkumistaidon ohjauksessa on tarkoituksena opetella mahdollisimman suora reitti, jolla on vähän suunnan muutoksia ja erityisesti helposti opittavat tienylitykset. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista kulkea suorinta tai lyhintä reittiä, vaan on valittava esteettömin tai sellainen, joka tarjoaa selkeitä maamerkkejä näkövammaiselle henkilölle.

"Kulkureitti metrolle on tuttu ja helppo, joten en tarvitse valkoista keppiä."

Yllättävät esteet tai valaistusolojen muutokset tutulla reitillä voivat kuitenkin aiheuttaa törmäämisen. Esimerkiksi hämärästä alikulkutunnelista tultaessa saattaa häikäistyä niin, että törmää tuttuunkin esteeseen, kuten vaikkapa ajonestotolppaan.

Nainen kävelee alikulkutunnelissa.
Tunnelissa on heikko valaistus.

Pahimpia ovat kuitenkin yllättävät esteet, kuten kadulle pysäköidyt autot tai kulkuväylälle lakoavat puiden oksat. Alla olevassa kuvassa autoliikkeen esittelyauto on pysäköity keskelle kulkuväylää.

Nainen kulkee jalkakäytävällä. Hänen eteensä ajaa valkoinen henkilöauto parkkihallista.
Yllättävä este tutulla reitillä.
Nainen kävelee suojatiellä ja törmäämässä alhaalla roikkuviin oksiin.
Kulkuväylälle kaartuvat oksat aiheuttavat törmäysvaaran.

Myös tilapäiset liikennejärjestelyt, esimerkiksi työmaa-alueet, voivat tuottaa hankaluuksia. Työmailla jalankulkijoille tarkoitettu reitti voi muuttaa jopa päivittäin.

"Jouduin opettelemaan uuden kulkureitin katutöiden ajaksi, sillä työmaan järjestelyt muuttuvat melkein päivittäin."

Suojatietä ylitettäessä on voitava tietää milloin on turvallista lähteä liikkeelle. Liikennevalojen äänimerkki kertoo näkövammaiselle henkilölle turvallisen ylitysajankohdan. Useasta valo-ohjatusta risteyksestä äänimerkki kuitenkin puuttuu, ja tällöin näkövammaisen henkilön on ylitettävä katu kuuloaistiinsa turvautuen. "Ylitän kadun, kun samaan suuntaan kulkevat autot lähtevät liikkeelle. Oletan, että tällöin vihreä palaa myös jalankulkijoille."

Nainen lähestyy suojatietä, jossa on liikennevalot.
Suojatie.

Herttoniemen metroasema

Aseman pihalla valon ja varjon vaihtelu vaikeuttaa vastaantulijoiden näkemistä, lisäksi aamuruuhka, ihmismassa ja bussien melu hankaloittavat kulkua.

"Usein käytän valkoista keppiä aamuruuhkassa pikemminkin saadakseni tilaa kuin esteiden vuoksi."

Metroaseman, kuten minkä tahansa muunkin rakennuksen kohdalla, sisäänkäynnin löytäminen ja hahmottaminen rakennuksen julkisivusta on ensiarvoisen tärkeää. Tutussakin ympäristössä sisäänkäynnin löytäminen voi olla hankalaa, jos se ei erotu selkeästi rakennuksen julkisivusta.
Sisäänkäynnin hahmottaminen kiiltävästä lasiseinästä ei ole helppoa.

"Aamuruuhkassa on vaikea hyödyntää maamerkkejä (esim. oranssit postilaatikot), sillä niitä ei näe ihmisten joukosta. Usein onkin helpointa vain kävellä ihmisvirran mukana sisään asemalle, ja aina metrovaunuun saakka. Äänimajakka helpottaisi tilannetta."

Nainen on astumassa sisään metroasemalle. Hänen ympärillään on paljon muita matkustajia.
Herttoniemen metroaseman sisäänkäynti.

"Kun muita matkustajia ei ole menossa samaan vaunuun, havaitsen ovien sijainnin niiden alareunassa olevan metallilistan kiillon perusteella."

Nainen on astumassa sisään metrovaunuun. Samalla metrosta tulee ulos mieshenkilö.
Metron ovesta sisään.

Itäkeskuksen metroasema

"Liukuportaiden ääni on hyvä maamerkki, jonka perusteella tiedän mihin suuntaan lähteä. Niitä on myös helpompi käyttää kuin kävellä kontrastittomia portaita."

Nainen on astumassa ylöspäin meneviin liukuportaisiin Itäkeskuksen metroasemalla.
Itäkeskuksen metroaseman liukuportaat.

Valkoinen keppi kertoo paljon – myös sen, milloin on aika poistua liukuportaista.

Nainen astuu pois liukuportaista.
Valkoinen keppi liukuportaissa.

Itäkeskuksen metroasemalla lattiaan jälkikäteen lisätyt ohjausraidat johdattavat ulko-ovelle. Ohjausraitoja voi seurata valkoisella kepillä, mutta niitä ei kuitenkaan voi hyödyntää jäljellä olevan näön avulla, koska niissä ei ole tarpeeksi voimakasta kontrastia lattiaa vasten. Uloskäynnin sijainnista kertovat myös ovien yläpuolelle asennetut äänimajakat. Äänimajakoita tulisi olla myös rakennuksen ulkopuolella ohjaamassa asemalle saapuvia.

Hissille johdattavaa ohjausraitaa voi seurata valkoisella kepillä. Raita ei kuitenkaan erotu lattiasta värikontrastinsa puolesta.

Ohjaava raita lattiassa, joka ohjaa metroaseman hissille.
Hissille johdattava ohjausraita metroaseman lattiassa.

Metroasemalta Iirikseen

Metroasemalta Iirikseen johtavalla reitillä on kolme suojatietä. Itäkadun ylittävän suojatien alkamiskohtaan ohjataan kontrastivärisellä betonikiveyksellä. Ohjausraita johdattaa Itäkadun ylittävälle suojatielle ja auttaa henkilöitä, jotka voivat hyödyntää jäljellä olevaa näköään. Liikennevalojen äänimerkki kertoo turvallisen ylitysajankohdan.

Nainen seisoo odottamassa suojatien kohdalla. Jalankulkioiden valot ovat punaisella.
Ohjaava raita.

Näkövammaisten Iiris-keskus

Ohjaava laatta ja äänimajakka ulko-ovella johdattavat Iiriksen pääsisäänkäynnille. Automaattinen liukuovi on esteetön ja avautuu turvallisesti.

Nainen seuraa ohjaavaa laattaa, joka johtaa Iiris-keskuksen pääsisäänkäynnille.
Ohjaava laatta Iiriksen pihalla.

Työaikapääte sijaitsee silmien korkeudella. Ohjeet on merkitty myös pistekirjoituksella.

"Osaan pisteet ja voin hyödyntää niitä, jos teksti on minulle liian pientä tai luuppi on jäänyt kotiin."

Nainen lukee pistekirjoitustaulua, joka on työaikapäätteen vieressä.
Leimauslaite (kellokortti).

Pääsisäänkäynniltä lähtevällä käytävällä on käytetty tummaa ja pintamateriaaliltaan lattiasta poikkeavaa laatoitusta ohjaavana elementtinä. Laatan reunassa oleva muutaman millin korkuinen metallilista riittää ohjaamaan valkoisen kepin käyttäjää sisätiloissa.

Nainen kulkee valkoisen kepin kanssa leveällä käytävällä.
Ohjaava elementti Iiriksen lattiassa.

Hisseiltä lähtevä ohjausraita johdattaa suoraan käytävälle, jossa työhuone sijaitsee.

Nainen tulee hissistä ulos ja lähtee seuraamaan ohjausraitaa.
Ohjausraita hisseistä käytävälle.

Törmääminen lasiseinään on estetty merkitsemällä se silmien korkeudelle liimatulla tarraopasteella.

Nainen kulkee oviaukosta sisään. Vasemmalla on lasiseinä, jossa on kyltti Visio.
Tarraopaste silmien korkeudella.

Iiris-keskuksen vaatenaulakot on sijoitettu kulkuväylän sivuun ja muotoiltu siten, ettei niihin voi törmätä; naulakon alaosan havaitsee läheltä valkoisella kepillä tai jalalla. Alas sijoitettuihin vaatekoukkuihin yltää myös pyörätuolista.

"Käytän työssäni apuvälineinä lukutelevisiota ja suurennusohjelmaa."

Nainen istuu kirjoituspöydän ääressä ja katsoo tietokoneen ruutua, jossa on suurennusohjelma. Vasemmalla on lukutelevisio.
Lukutelevisio ja suurennusohjelma.

Kontrastivärien harkittu käyttö pienissä yksityiskohdissa helpottaa ruokalassa toimimista. Värit on valittu siten, että tarjotin erottuu selkeästi pöydältä ja lautanen puolestaan tarjottimelta.

Nainen on ruokalan palvelulinjalla.
Iiriksen lounasravintola.

Kotimatkalle

Iiriksen aulaan matalalle sijoitettua aikataulunäyttöä pystyy lukemaan tarpeeksi läheltä.

Nainen lukee kasvojen korkeudella olevaa näyttötaulua, josta näkyy bussiaikataulut.
Iiriksen aulaan aikataulunäyttö.

Helsingin yliopiston metroasema

Parhaimmillaan tilojen arkkitehtuuri ja värimaailma tukevat heikkonäköisen henkilön liikkumista. Jotkut ympäristön koristeelliset yksityiskohdat voivat toimia maamerkkeinä.

Helsingin yliopiston metroasemalla tumma raita lattiassa toimii ohjaavana elementtinä muutoin vaikeasti hahmotettavassa ja avarassa tilassa.

"Monista ympäristön koristeellisista yksityiskohdista on muodostunut minulle suuntaa osoittavia maamerkkejä. Helsingin yliopiston metroasemalla ohjaava raita johdattaa liukuportaiden luokse, ja rautatieaseman Kompassiaukiolla voin ottaa suunnan lattian kompassikuviosta. Lattioissa ja kulkuväylillä voisi käyttää enemmänkin vastaavanlaisia opasteita."

Nainen seuraa tummanväristä ohjaavaa raitaa Helsingin yliopiston metroasemalla.
Tumma raita ohjaavana elementtinä.

Tummat laatat metroaseman lattiassa kertovat pysähtyvän metrovaunun sisäänkäynnin sijainnin.

Nainen seisoo metrolaiturilla. Hänen edessään on metrojuna, jolla on ovet kiinni.
Merkit kertovat metron ovista.

Kahvilassa

Vieraassa paikassa myös naistenhuoneen sijaintia on kysyttävä tarjoilijalta. Esteettömyys tarkoittaakin näkövammaiselle usein avuliasta henkilökuntaa.

"Kahviloissa tuotteiden valitseminen on minulle usein hankalaa, koska tuotteiden nimet ja hinnat eivät ole selkeästi esillä. Onkohan tämä appelsiini vai mangomehua?"

Nainen tutkii kahvilan valikoimaa lasivitriinissä.
Kahvilassa.

Kaupungilla

"Taide kuuluu kaikille", julistaa Helsingin juhlaviikot. Erityisesti julkisen kaupunkiympäristön taiteen tulisi olla kaikkien saavutettavissa. Kaisaniemen Varsapuistikossa sijaitsevaa, kaupungin rakastetuimmaksi veistokseksikin valittua Äidinrakkautta pääsee myös tunnustelemaan.

Nainen koskettaa patsasta, jossa on hevonen ja sen varsa.
Äidinrakkaus-veistos (Emil Cedercreutz).

Kesällä kaupungin kaduille pulpahtelee työmaita kuin sieniä sateella. Suojaamattomat työmaat aiheuttavat vaaratilanteita, mutta hyvin suojatut ja ohjatut on helppo kiertää menettämättä kulkusuuntaansa. Hyvin suojatun työmaan suoja-aita sen sijaan toimii ohjaavana elementtinä valkoisen kepin käyttäjälle.

Nainen kävelee jalkakäytävällä. Vasemmalla on aidattu työmaa.
Työmaan suoja-aita.

Suojatien ylitys on turvallista kun reunatuki kertoo suojatien alkamisesta ja antaa suunnan suoraan tien yli.

Nainen ylittää suojatietä.
Suojatie ja katukivetys.

Iltapäivä harrastuksen parissa

"Harrastan ratsastusta ja käyn tallilla säännöllisesti. Hyvien julkisten liikenneyhteyksien puuttuessa käytän matkustamiseen kuljetuspalvelua. Käyn aivan tavallisilla ratsastustunneilla normaalisti näkevien ratsastajien kanssa."

"Ratsastaminen ei ole vaikeaa! Haastavampaa on sen sijaan muiden ratsukoiden, kentän rajojen ja esteiden hahmottaminen. Hyvät järjestelyt auttavat, ja näkevät ratsastajat osaavat kyllä väistää minua."

Nainen ratsastaa tummanruskealla hevosella.
Ratsastamassa.

Lue lisää


Sivu päivitetty