Esteettömyys näkövammaisen henkilön arjessa
Mitä näkövammainen ihminen kohtaa jokapäiväisessä ympäristössään? Miten hän on tottunut liikkumaan? Miten hän hyödyntää jäljellä olevaa näköään, apuvälineitä ja muita aistejaan? Miten hyvin rakennettu ympäristö palvelee hänen tarpeitaan?
Kyseessä on yhden henkilön näkökulma. Tekstissä esitettyjä asioita ei voi yleistää, sillä näkövammaisuus sekä mahdollisuudet ja valmiudet liikkua ja toimia ovat hyvin yksilöllisiä.
Esimerkkihenkilö
Esimerkkihenkilömme on 30-vuotias nainen, jolla on perinnöllinen silmänpohjan rappeumasairaus, Stargardtin syndrooma. Tauti kuuluu samaan tautiryhmään kuin tunnetumpi Retinitis pigmentosa. Stargardtin taudissa silmänpohjan tarkannäön solut tuhoutuvat pikkuhiljaa, ja koska niitä on enemmän näkökentän keskiosissa, säilyy liikkumisen mahdollistava reuna-alueiden näkö pidempään.
Esimerkkihenkilömme työskentelee Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä- Ulkoinen linkki. Hän kulkee kolmen kilometrin työmatkansa kävellen tai metrolla. Kulkureitin hän on harjoitellut liikkumistaidon ohjauksessa.
"Havaitsen esteet ja liikkeen vieläkin melko hyvin, mutta näöntarkkuuteni on 0,02 eli ei juuri mitään. Tarkannäön heikkouden lisäksi ongelmina ovat häikäisy, hämäränäön heikkous, näön hidas sopeutuminen valaistuksen muutoksiin, heikentynyt värinäkö, ja nyttemmin myös reunoilta kaventunut ja repaleiseksi käynyt näkökenttä.
Näen liikkua itsenäisesti ja ilman keppiä hyvässä valaistuksessa kaupunkimaisessa ympäristössä, mutta mitä enemmän liikettä (ihmisiä, autoja, pyöriä) on ympärillä ja mitä hankalampi valaistus, epätasaisempi maasto tai vieraampi paikka on, sitä vaikeampaa liikkuminen on, ja turvaudun valkoiseen keppiin. Keppi sekä auttaa pinnanmuotojen tarkastelussa että varoittaa kanssakulkijoita siitä, etten näe yhtä hyvin kuin he, enkä ehkä pysty väistämään.
Lisäksi käytän kulkemisen apuna kuuloa, muistia, ympäristöstä poimimiani vihjeitä sekä niiden ja yleisen tiedon avulla päättelyä. Esimerkiksi sini-keltainen väri metroasemalla kertoo, missä R-kioski on, ja kassakoneen kolina kertoo kassan sijainnin. Ihmisiä en tunnista kasvojen vaan pääasiassa äänen mutta myös hahmon, pukeutumisen, joskus jopa hajun tai liikkumisen perusteella."
Porraskäytävä
Tutussa ympäristössä, kuten porraskäytävässä, liikkuminen on suhteellisen helppoa. Esteet, joihin on kerran törmännyt, oppii kiertämään. Vieraissa ympäristöissä esteet sen sijaan tulevat aina yllätyksenä.
Toki tutussakin ympäristössä tarvitaan selkeyttä ja turvallisuutta. Nyt ensimmäisen porrasaskelman joutuu joka kerta etsimään jalkapohjalla tunnustellen, koska portaita ei ole merkitty kontrastiraidoilla.
Alla olevassa kuvassa porraskäytävän käsijohde on asennettu liian lähelle porrasta siten, että kättä ei pysty liu'uttamaan vapaasti pitkin johdetta. "Kerran sormensa lyötyään kaidetta oppii kyllä varomaan".
Alla olevassa kuvassa taloyhtiön tiedotteiden lukeminen on hankalaa.
"Taloyhtiömme tiedotteet ovat lasin takana, ja lisäksi tekstit on kirjoitettu liian pienellä fontilla. Jos lasia ei olisi, saisin tiedotteen helposti kotiin luettavaksi."
Piha
Kerrostalon piha on selkeä, siellä on helppo liikkua ja pihalla on hyvä yleisvalaistus. Pihalta voi oikaista kadulle, mutta oikotiellä on esteitä, joita ei voi havaita valkoisella kepillä.
"Opettelimme liikkumistaidon ohjauksessa siten pidemmän, mutta esteettömän reitin jalkakäytävälle."
Liikkumistaidon ohjauksessa opetellaan mahdollisimman suora reitti, jolla on vähän suunnanmuutoksia ja erityisesti helposti opittavat tienylitykset. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista kulkea suorinta tai lyhintä reittiä, vaan on valittava esteettömin tai sellainen, joka tarjoaa selkeitä maamerkkejä näkövammaiselle henkilölle.
"Kulkureitti metrolle on tuttu ja helppo, joten en tarvitse valkoista keppiä."
Yllättävät esteet tai valaistusolojen muutokset tutulla reitillä voivat kuitenkin aiheuttaa törmäämisen. Esimerkiksi hämärästä alikulkutunnelista tultaessa saattaa häikäistyä niin, että törmää tuttuunkin esteeseen, kuten vaikkapa ajonestotolppaan.
Pahimpia ovat kuitenkin yllättävät esteet, kuten kadulle pysäköidyt autot tai kulkuväylälle lakoavat puiden oksat. Alla olevassa kuvassa autoliikkeen esittelyauto on pysäköity keskelle kulkuväylää.
Myös tilapäiset liikennejärjestelyt, esimerkiksi työmaa-alueet, voivat tuottaa hankaluuksia. Työmailla jalankulkijoille tarkoitettu reitti voi muuttaa jopa päivittäin.
"Jouduin opettelemaan uuden kulkureitin katutöiden ajaksi, sillä työmaan järjestelyt muuttuvat melkein päivittäin."
Suojatietä ylitettäessä on voitava tietää, milloin on turvallista lähteä liikkeelle. Liikennevalojen äänimerkki kertoo näkövammaiselle ihmiselle turvallisen ylitysajankohdan. Useasta valo-ohjatusta risteyksestä äänimerkki kuitenkin puuttuu, ja tällöin katu on ylitettävä kuuloaistiinsa turvautuen.
"Ylitän kadun, kun samaan suuntaan kulkevat autot lähtevät liikkeelle. Oletan, että tällöin vihreä palaa myös jalankulkijoille."
Herttoniemen metroasema
Aseman pihalla valon ja varjon vaihtelu vaikeuttaa vastaantulijoiden näkemistä. Lisäksi kulkua hankaloittavat aamuruuhka, ihmismassa ja bussien melu.
"Usein käytän valkoista keppiä aamuruuhkassa pikemminkin saadakseni tilaa kuin esteiden vuoksi."
Metroaseman, kuten minkä tahansa muunkin rakennuksen, sisäänkäynnin löytäminen ja hahmottaminen rakennuksen julkisivusta on ensiarvoisen tärkeää. Tutussakin ympäristössä sisäänkäynnin löytäminen voi olla hankalaa, jos se ei erotu selkeästi rakennuksen julkisivusta. Sisäänkäynnin hahmottaminen kiiltävästä lasiseinästä ei ole helppoa.
"Aamuruuhkassa on vaikea hyödyntää maamerkkejä, kuten oransseja postilaatikkoja, sillä niitä ei näe ihmisten joukosta. Usein onkin helpointa vain kävellä ihmisvirran mukana sisään asemalle ja aina metrovaunuun saakka. Äänimajakka helpottaisi tilannetta."
"Kun muita matkustajia ei ole menossa samaan vaunuun, havaitsen ovien sijainnin niiden alareunassa olevan metallilistan kiillon perusteella."
Itäkeskuksen metroasema
"Liukuportaiden ääni on hyvä maamerkki, jonka perusteella tiedän, mihin suuntaan lähteä. Niitä on myös helpompi käyttää kuin kävellä kontrastittomia portaita."
Valkoinen keppi kertoo paljon – myös sen, milloin on aika poistua liukuportaista.
Itäkeskuksen metroasemalla lattian ohjausraidat johdattavat ulko-ovelle. Ohjausraitoja voi seurata valkoisella kepillä, mutta niitä ei voi hyödyntää jäljellä olevan näön avulla, sillä niissä ei ole tarpeeksi voimakasta kontrastia lattiaa vasten. Uloskäynnin sijainnista kertovat myös ovien yläpuolelle asennetut äänimajakat. Äänimajakoita tulisi olla myös rakennuksen ulkopuolella ohjaamassa asemalle saapuvia.
Hissille johdattavaa ohjausraitaa voi seurata valkoisella kepillä. Raita ei kuitenkaan erotu lattiasta värikontrastinsa puolesta.
Metroasemalta Iirikseen
Metroasemalta Iirikseen johtavalla reitillä on kolme suojatietä. Itäkadun ylittävän suojatien alkamiskohtaan ohjataan kontrastivärisellä betonikiveyksellä. Ohjausraita johdattaa Itäkadun ylittävälle suojatielle ja auttaa henkilöitä, jotka voivat hyödyntää jäljellä olevaa näköään. Liikennevalojen äänimerkki kertoo turvallisen ylitysajankohdan.
Iiris-keskus
Ohjaava laatta ja äänimajakka ulko-ovella johdattavat Iiriksen pääsisäänkäynnille. Automaattinen liukuovi on esteetön ja avautuu turvallisesti.
Pääsisäänkäynniltä lähtevällä käytävällä on käytetty tummaa ja pintamateriaaliltaan lattiasta poikkeavaa laatoitusta ohjaavana elementtinä. Laatan reunassa oleva muutaman millin korkuinen metallilista riittää ohjaamaan valkoisen kepin käyttäjää sisätiloissa.
Hisseiltä lähtevä ohjausraita johdattaa suoraan käytävälle, jossa työhuone sijaitsee.
Törmääminen lasiseinään on estetty merkitsemällä se silmien korkeudelle liimatulla tarraopasteella.
Iiris-keskuksen vaatenaulakot on sijoitettu kulkuväylän sivuun ja muotoiltu siten, ettei niihin voi törmätä. Naulakon alaosan havaitsee läheltä valkoisella kepillä tai jalalla. Alas sijoitettuihin vaatekoukkuihin yltää myös pyörätuolista.
Työhuoneeseen on valittu yksilölliset apuvälineet.
"Käytän työssäni apuvälineinä lukutelevisiota ja suurennusohjelmaa."
Kontrastivärien harkittu käyttö pienissä yksityiskohdissa helpottaa ruokalassa toimimista. Värit on valittu siten, että tarjotin erottuu selkeästi pöydältä ja lautanen tarjottimelta.
Kotimatkalle
Iiriksen aulaan matalalle sijoitettua aikataulunäyttöä pystyy lukemaan tarpeeksi läheltä.
Helsingin yliopiston metroasema
Parhaimmillaan tilojen arkkitehtuuri ja värimaailma tukevat heikkonäköisen ihmisen liikkumista. Jotkut ympäristön koristeelliset yksityiskohdat voivat toimia maamerkkeinä.
Helsingin yliopiston metroasemalla tumma raita lattiassa toimii ohjaavana elementtinä muutoin vaikeasti hahmotettavassa ja avarassa tilassa.
"Monista ympäristön koristeellisista yksityiskohdista on muodostunut minulle suuntaa osoittavia maamerkkejä. Helsingin yliopiston metroasemalla ohjaava raita johdattaa liukuportaiden luokse, ja rautatieaseman Kompassiaukiolla voin ottaa suunnan lattian kompassikuviosta. Lattioissa ja kulkuväylillä voisi käyttää enemmänkin vastaavanlaisia opasteita."
Tummat laatat metroaseman lattiassa kertovat pysähtyvän metrovaunun sisäänkäynnin sijainnin.
Kahvilassa
Vieraassa paikassa myös naistenhuoneen sijaintia on kysyttävä tarjoilijalta. Esteettömyys tarkoittaakin näkövammaiselle usein avuliasta henkilökuntaa.
"Kahviloissa tuotteiden valitseminen on minulle usein hankalaa, koska tuotteiden nimet ja hinnat eivät ole selkeästi esillä. Onkohan tämä appelsiini- vai mangomehua?"
Kaupungilla
Erityisesti julkisen kaupunkiympäristön taiteen tulisi olla kaikkien saavutettavissa. Kaisaniemen Varsapuistikossa sijaitsevaa, kaupungin rakastetuimmaksi veistokseksikin valittua Äidinrakkautta pääsee myös tunnustelemaan.
Kesällä kaupungin kaduille pulpahtelee työmaita kuin sieniä sateella. Suojaamattomat työmaat aiheuttavat vaaratilanteita, mutta hyvin suojatut ja ohjatut on helppo kiertää menettämättä kulkusuuntaansa. Hyvin suojatun työmaan suoja-aita toimii ohjaavana elementtinä valkoisen kepin käyttäjälle.
Suojatien ylitys on turvallista, kun reunatuki kertoo suojatien alkamisesta ja antaa suunnan suoraan tien yli.
Ratsastus
"Harrastan ratsastusta ja käyn tallilla säännöllisesti. Hyvien julkisten liikenneyhteyksien puuttuessa käytän matkustamiseen kuljetuspalvelua. Käyn aivan tavallisilla ratsastustunneilla normaalisti näkevien ratsastajien kanssa. Ratsastaminen ei ole vaikeaa! Haastavampaa on sen sijaan muiden ratsukoiden, kentän rajojen ja esteiden hahmottaminen. Hyvät järjestelyt auttavat, ja näkevät ratsastajat osaavat kyllä väistää minua."