Siirry pääsisältöön

Tee pieni saa­vu­tet­ta­vuus­te­ko: sanoita somen kuvat

Sosiaalinen media on tärkeä viestintäkanava myös näkövammaisille. Suuri osa somekuvista jää kuitenkin näkövammaiselle arvailujen varaan.

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.5.2019

Alt-teksti eli vaihtoehtoinen teksti kertoo kuvan sisällön niille, jotka eivät syystä tai toisesta näe sitä. Alt-teksti on parhaimmillaan lauseen tai kahden mittainen. Alt-tekstiä ei pidä sekoittaa kuvatekstiin, joka näkyy kaikille käyttäjille ja on yleensä kuvan alla tai vieressä. Alt-tekstin taas lukee näkövammaisella käyttäjällä ruudunlukuohjelma.

Kansainvälistä saavutettavuuspäivää vietetään torstaina 16.5.2019. Sen merkeissä Näkövammaisten liitto ja Näkemättä kaunis -yhteisö haluavat muistuttaa #SanoitaSome-kampanjalla, että sosiaalisen median saavutettavuutta voi parantaa pienilläkin teoilla. Alt-tekstin laatiminen vie pienen hetken, ja siitä on näkövammaisille somettajille iso hyöty.

Myös saavutettavuusdirektiivi ja kansallinen lainsäädäntömme edellyttävät, että julkisten toimijoiden verkkopalveluiden, mobiilisovellusten ja verkkodokumenttien tulee olla saavutettavia kaikille, ja esimerkiksi kuville, videoille ja äänelle pitää tarjota tekstisisältö.

Julkaisemme Näkövammaisten liiton YouTube-kanavalla sekä kampanjasivulla (ei enää toiminnassa) keskiviikkona 15.5.2019 erilliset ohjeet videoina ja kirjallisina siitä, kuinka alt-teksti lisätään Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä julkaistaviin kuviin.

Kansainvälisenä saavutettavuuspäivänä torstaina 16.5. julkaisemme videon, jossa luontokuvaaja ja Instagram-tähti Konsta Punkka keskustelee kuvailutulkki Carita Lehtniemen kanssa kuvien kuvailusta ja siitä, kuinka hyvä alt-teksti laaditaan.

Lue myös