Saa koskettaa, vai saako?

Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen ja Näkövammaisten liiton yhteiskampanja seksuaalioikeuksista näkyy sosiaalisessa mediassa 1.–5.11.2021.

Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeessa on tehty lähes neljän vuoden ajan työtä vammaisten ihmisten seksuaalioikeuksien vahvistamiseksi.

“Kampanjan keskeinen sanoma on muistuttaa, että seksuaalisuus ja seksuaalioikeudet kuuluvat jokaiselle”, hankkeen hankepäällikkö Maija Borén kertoo.

“Lisäksi olemme kutsuneet ihmisiä mukaan keskustelemaan erilaisista seksuaalisuuden teemoista.”

Jokaisella on oikeus tietoon

Kampanjassa käsitellään muun muassa oikeutta tietoon seksuaalisuudesta ja kosketuksen herättämiä tunteita ja muistutetaan, että jokaisella on lupa päättää omista rajoistaan ja siitä, miten itseä saa koskettaa. Koska tiedon tarve muuttuu, jokaisella täytyy myös olla oikeus päivittää tietojaan ja saada ajankohtaista tietoa seksuaalisuuden teemoista. Saavutettavaa perustietoa seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä saa esimerkiksi Väestöliitosta.

Maailman terveysjärjestö WHO:n seksuaalioikeuksien mukaan ihmisillä on tiedon lisäksi oikeus saada myös neuvontaa seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi seksuaali-identiteettiin liittyvät prosessit, ehkäisyneuvonta tai haluttomuuteen liittyvät ongelmat.

Maksutonta seksuaalineuvontaa tarjoaa muun muassa Sexpo-säätiö. Lisäksi seksuaalineuvontaa voi saada kunnasta riippuen omalta terveysasemalta tai omakustanteisesti yksityiseltä palveluntuottajalta.

Terveysasemalla seksuaalineuvontaa voivat antaa esimerkiksi seksuaalineuvoja, terveyskeskuslääkäri tai ehkäisyneuvolan henkilökunta.

Yksityisiä seksuaaliterveyden ammattilaisia ovat seksuaalineuvojat, -kasvattajat ja -terapeutit. Yksityisiä palveluntuottajia voi etsiä esimerkiksi Suomen seksologisen seuran verkkosivuilta.

Lue lisää

Voit seurata Voimaa seksuaalisuudesta -kampanjaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #VoimaaSeksuaalisuudesta #seksuaalioikeudet #turvataidot #kosketus #saavutettavuus.


Sivu päivitetty