Siirry pääsisältöön

Opas­koi­ran saa ottaa väes­tön­suo­jaan

Työssä oleva opaskoira ei ole lemmikki, vaan apuväline. Sen saa ottaa mukaan kaikkialle, mihin sen käyttäjäkin kulkee.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt opaskoirankäyttäjien huolen siitä, saako opaskoiran ottaa mukaan väestönsuojaan, jos näkövammainen koirankäyttäjä joutuu sinne pakenemaan. Lemmikkikoiria väestönsuojiin ei tule viedä. Työssä oleva opaskoira ei kuitenkaan ole lemmikki.

Opaskoira saa liikkua kaikkialle

Sisäministeriöstä ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKistä- Ulkoinen linkki kerrotaan, että opaskoiran saa ottaa mukaan väestönsuojiin.

Opaskoiran käyttäjällä on lain suoma lähtökohtainen oikeus liikkua kaikkialle opaskoiransa kanssa. Sisäministeriöstä todetaan, että vaikka sääntelyä ei tarkkasanaisesti ole, opaskoira on apuväline siinä missä muutkin apuvälineet, kuten pyörätuoli, ja opaskoiran tulee päästä omistajansa kanssa väestönsuojaan, jotta syrjimättömyyden periaate toteutuu.

"Asukkaat voivat keskustella siitä, miten väestönsuojassa toimitaan opaskoiran kanssa ja miten voidaan huomioida esimerkiksi koiria pelkäävät henkilöt. On hyvä muistaa, että väestönsuojassa ollaan usein vain joitakin tunteja tai muutamia päiviä kerrallaan", SPEKistä kerrotaan.

Allergia ei estä

Opaskoiran käyttöä ei voi estää vetoamalla allergiaan.

Sisäministeriön mukaan väestönsuojat on tarkoitettu ensisijaisesti ihmisten suojaamiseen. SPEKin mukaan esimerkiksi palvelukoirat ja diabeetikon hypokoirat voivat tehdä ohjeesta poikkeuksen, jollei siihen ole painavaa estettä.

Lemmikit tulee suojata ensisijaisesti asuinhuoneistoihin.

"Asukkaat voivat tarvittaessa pukeutua suojavarusteisiin ja käydä tarkistamassa lemmikkien tilanteen esimerkiksi säteilylaskeuman aikana, ei kuitenkaan aseellisen hyökkäyksen aikana", SPEKistä kerrotaan.

Lisätietoja

viestinnän asiantuntija Marika Mäkinen
Näkövammaisten liitto ry
p. 09 3960 4652
marika.makinen@nkl.fi