Siirry pääsisältöön

Nä­kö­vam­mais­ten liik­ku­mi­nen taattava myös liik­ku­mis­ra­joi­tus­ten aikana

Välttämätön liikkuminen on taattava myös mahdollisten liikkumisrajoitusten aikana.

10.3.2021

Suomen hallitus valmistelee koronapandemian vuoksi liikkumisrajoituksia, jotka otetaan tarvittaessa käyttöön. Uutistietojen mukaan liikkua saisi vain töihin, kouluun sekä välttämättömille ruokakauppa-, apteekki- ja muille vastaaville asioille. Lisäksi ulkoilu samassa taloudessa asuvien kanssa olisi sallittua.

Näkövammaisten ihmisten kannalta suunnitellut rajaukset toisivat arkeen ongelmia, joita vammattomille ei tule, ja joita vammattomana et kenties ole edes ajatellut. Välttämätön asiointi sekä oma ulkoilu ja esimerkiksi omien lasten kanssa puuhailu muuttuisivat huomattavan vaikeiksi.

Näkövammainen tarvitsee usein näkevän ihmisen oppaaksi ja avuksi välttämättömään asiointiin, kuten ruokaostoksille ja muihin liikkumisrajoituksista huolimatta sallittuihin tekemisiin. Näkövammainen tarvitsee avukseen näkevän ihmisen myös ulkoiluun kävellen, juosten, pyöräillen tai vaikka talvimaisemissa hiihtäen. Näkevä ihminen voi olla ystävä, sukulainen, henkilökohtainen avustaja, vapaaehtoinen tai joku muu.

Jos hallitus rajaa liikkumisen vain yksin tai samassa taloudessa asuvien piiriin, se vie näkövammaisilta mahdollisuuden oman elämän asioiden tekemiseen ja arjen sujumiseen. Se vie pois mahdollisuuden välttämättömien asioiden hoitamiseen ja ulkoiluun, koska monesti näkevä silmäpari on muu kuin samassa taloudessa asuva ihminen. Näkövammaiset myös asuvat usein yksin tai toisen näkövammaisen kanssa.

Jos liikkumisrajoituksissa unohdetaan näkövammaiset ja heidän tarpeensa, näkövammaisten elämänlaatu heikkenee huomattavasti ja syrjäytymisriski kasvaa. Käytännössä se eristää näkövammaiset sisälle ja vie pois tavalliset arjen asiat, joihin näkövammainen tarvitsee näkevän ihmisen apua.

Lisätietoja

järjestöjohtaja Sari Kokko
p. 050 401 5802
sari.kokko@nkl.fi