Siirry pääsisältöön

Lenk­ki­po­luil­la ja kaupoissa vää­rin­kä­si­tyk­siä korona-aikana

Selvitimme verkkokyselyn avulla näkövammaisten henkilöiden kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista heidän arkeensa. Moni asia on tänä keväänä muuttunut.

14.5.2020 

Näkövammaisten liitto selvitti verkkokyselyn avulla näkövammaisten henkilöiden kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista heidän arkeensa. Kysely oli avoinna 26.3.–17.4.2020, ja se keräsi 82 vastausta. 

75% vastaajista kertoo koronatilanteen aiheuttaneen muutoksia kaikilla elämän osa-alueilla, kuten tunne-, työ- ja sosiaalisessa elämässä. 

Noin neljäsosa vastaajista kertoo, että koronatilanne on vaikuttanut heidän arkeensa hyvin vähän tai ei lainkaan. Monet vastaajista kertoivat, ettei heidän avuntarpeensa ole muuttunut entisestä.  

Yksinäisyyttä ja erillisyyttä

Korona-aika on tuonut kyselyyn vastanneilla näkövammaisilla esiin lukuisia tunteita, kuten lisääntynyttä yksinäisyyttä, turvattomuutta, pelkoa, epätietoisuutta, epävarmuutta, epätoivoa ja yleistä hyödyttömyyden tunnetta. 

Kuntouttava työtoiminta on loppunut ja kuntoutus on keskeytynyt tai loppunut kokonaan. Monen näkövammaisen arkea rytmittävät normaalisti kerhot ja yhdistystoiminta, mutta nämäkin ovat olleet tauolla jo parin kuukauden ajan. 

Sosiaalisessa mediassa on koronakeväänä ollut paljon erilaisia kuvahaasteita, joiden tarkoituksena on tuoda iloa kotiin pysähtyneeseen arkeen. Näkövammaisille kuvahaasteisiin osallistuminen ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista, mikä on aiheuttanut ulkopuolisuuden tunnetta.

Moni vastaaja kertoi liikkuvansa nyt aiempaa enemmän luonnossa, mutta lenkkeilijöiden turvavälit huolestuttavat, sillä he eivät pysty näönvaraisesti väistämään toisia lenkkeilijöitä. 

Ongelmia korona-aikaan 

Moni näkövammainen tarvitsee henkilökohtaista avustajaa päivittäisten rutiinien hoitamiseen. Suurin osa näkövammaisista on iäkkäitä ja siten määrätty koronaviruksen vuoksi karanteeniin, mikä on vaikeuttanut henkilökohtaisen avustajan työtä, kun kontakteja on pyritty välttämään. Virustartunnalta suojaavia varusteitakin on ollut vaikeaa saada. Lue myös Henkilökohtainen apu vaarassa koronatilanteen vuoksi (30.3.2020)- Ulkoinen linkki

Päivittäisten ostosten tekemistä on hankaloittanut muun muassa kaupan puutteelliset valikoimat, toimituksissa olleet virheet ja aukioloajoista saatu puutteellinen tieto. Lisäksi näkövammaisten on vaikeaa noudattaa viranomaisten korona-aikaan liittyviä hygieniasääntöjä, sillä ostoksia tehdessä tuotteita on tarkasteltava käsin. Lue myös Hygieniasuosituksista tuli ongelma näkövammaisille (Yle 24.4.2020)- Ulkoinen linkki

Apua ja tukea korona-arkeen 

Toisaalta moni asia sujuu hyvin myös koronatilanteesta huolimatta. Näkövammaiset vastaajat kertovat tilanneensa päivittäistavaroita verkkokaupan kautta ja avustajat tai läheiset ovat käyneet kaupassa heidän puolestaan. Valmiita ruoka-annoksia on tilattu tai haettu kotiin ravintoloista. 

Henkilökohtaiset avustajat ovat toisinaan pystyneet tekemään etätöitä, ja opaskoirasta on ollut hyötyä esimerkiksi lenkkeilyssä. 

Omaa aikaa on ollut koronatilanteen vuoksi tänä keväänä normaalia enemmän, ja jotkut vastaajista kertoivat käyttäneensä tämän ajan oman yrityksen pyörittämiseen tai omatoimiseen luonnossa liikkumiseen. 

Jaksamista ja toimintakykyä ovat tukeneet muun muassa verkkokurssit, kotivoimistelu kotona, Skype-puhelut ja äänikirjat.

Miten voit auttaa?

Näkövammaisten liitto jakaa kyselyn pohjalta muutaman vinkin, joiden avulla voimme helpottaa näkövammaisten ihmisten arkea koronatilanteessa:

  1. Soita läheisellesi – tai vaikka kerralla koko sukulaisporukalle. Neuvoja puhelinringin kokoamiseen tästä Minun näköinen mieli -hankkeen podcastista- Ulkoinen linkki.
  2. Kerro somessa, mitä jakamissasi kuvissa on, jotta niiden sisältö avautuu myös näkövammaisille. Neuvoja Celian sivuilta- Ulkoinen linkki.
  3. Ota huomioon näkövammaiset kanssakulkijat. Turvavälinkin päästä voi tiedustella, tarvitseeko toinen apua esimerkiksi oikean tuotteen löytämiseksi kaupassa. Muista, että käsikynkkää kulkeva voi tarvita toisen ihmisen tiivistä apua myös korona-aikana.

Lisätietoja

sosiaaliturvapäällikkö Laura Tolkkinen 
laura.tolkkinen@nkl.fi