Siirry pääsisältöön

Hen­ki­lö­koh­tai­sen avun jär­jes­tä­mi­sen mallit

Oikeuksienvalvonta tiedottaa (11/2022)

Jotta henkilökohtainen apu toteutuisi lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla, kunnassa tai kuntayhtymässä (joillakin alueilla Suomessa kunnat ovat sopineet yhteistyöstä siten, että viranomaistehtäviä hoitaa kuntayhtymä) tulisi olla työnantajamallin lisäksi käytössä myös jokin muu järjestämistapa. Kunnalla on lähtökohtaisesti oikeus päättää tarkoituksenmukainen järjestämistapa. Järjestämistavan valinta on kuitenkin tehtävä siten, että asiakkaan yksilölliset tarpeet ja mielipide tulevat huomioiduksi. Päätöksentekijän on myös huolehdittava siitä, että asiakkaan etu toteutuu asiakaslain 4 §:n ja sosiaalihuoltolain 4 ja 5 §:ien edellyttämällä tavalla.

Vuoden 2023 alusta palveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueiden vastuulle, mutta siihen saakka kunta tai kuntayhtymä on vastuullinen järjestäjä.

Palveluseteli, kunnan oma palvelu tai ostopalvelu mahdollistavat sen, että henkilökohtaisen avun piiriin pääsevät myös sellaiset vaikeavammaiset henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta suoriudu työnantajavelvoitteista tai eivät halua toimia työnantajina.

Kun sinulle tehdään palvelusuunnitelmaa/ päivitetään palvelusuunnitelmaa henkilökohtaisesta avusta, niin se voidaan järjestää kolmella tavalla:

1. Työnantajamalli

Kunta korvaa vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut.

Työnantajamallissa sinulla on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia.

2. Palveluseteli

Kunta antaa vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetussa laissa (569/2009) tarkoitetun palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen. Palveluseteli, kunnan oma palvelu tai ostopalvelu mahdollistavat sen, että henkilökohtaisen avun piiriin pääsevät myös sellaiset vaikeavammaiset henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta suoriudu työnantajavelvoitteista tai eivät halua toimia työnantajina.

3. Oma tai ostopalvelu

Kunta hankkii vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestää palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa.

Kaikki nämä henkilökohtaisen avun toteuttamistavat ovat käyttäjälleen maksuttomia.

Mitä tulee huomioida

Henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon:

  • vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset
  • palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve
  • elämäntilanne kokonaisuudessaan.

Järjestämistavasta riippumatta avun saajalla tulee olla mahdollisuus itse määrittää mitä, missä, milloin ja miten apua annetaan.

Henkilökohtaisen avun eri järjestämistapoja voidaan yhdistää toisiinsa sekä muihin vammaispalvelulain ja muun sosiaalihuollon lainsäädännön mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Henkilökohtainen apu voidaan esimerkiksi järjestää työnantajamallilla, mutta myöntää palveluseteli avustajan sijaisuuksien hoitamista varten. Tämä kannattaa muistaa, sillä työnantajamallilla toimiessa henkilökohtaisen avustajan sairastuessa sinun tulee hankkia mahdollinen sijainen.

Uusi vammaispalvelulaki

Uudesta laista ei tässä vaiheessa vielä ole täyttä varmuutta, mutta hallituksen esityksessä uudessa vammaispalvelulaissa on myös kiinnitetty huomiota siihen, että työnantajaksi on saattanut päätyä henkilöitä, joilla ei ole halua tai kykyä toimia työnantajana ja eivät ole ymmärtäneet työnantajan oikeudellisia velvoitteita. Seurauksena on saattanut olla työoikeudellisia ja muita oikeudellisia seurauksia.

Hallituksen esityksessä uudessa vammaispalvelulaissa 10§:n 1 momentti edellyttää hyvinvointialueita tuottamaan henkilökohtaisen avun tuottamistapoja ainakin kolmella tavalla. Henkilökohtainen apu voidaan tuottaa hyvinvointialueen omana palveluna, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkimalla sitä sopimukseen perustuen muilta palveluiden tuottajilta. Muita tuottamistapamalleja olisivat hallituksen esityksen mukaan edelleen työnantajamalli ja palveluseteli.

Palvelusuunnitelmaa laadittaessa sinun kannattaa kysyä tuottamistapamalleista viranhaltijalta, heillä on velvollisuus ohjata ja neuvoa. Lisätietoa tarvittaessa myös oman alueesi oikeuksienvalvonnan asiantuntijalta.

Lähteet: