Nä­kö­vam­mais­ten ai­kuis­ten per­he­kurs­si

Kela (9 §, 12 §)

Kohderyhmä

Perheet, joissa näkövammaiset vanhemmat tarvitsevat näköongelmansa vuoksi tukea perheen arkipäivän ongelmatilanteissa.

Tavoite

Tavoitteena on näkövammaisten vanhempien jaksamisen tukeminen lasten kasvatuksessa. Omaisten jaksolla tavoitteena on antaa sekä aikuis- että lapsiomaiselle tietoa ja omakohtaisia kokemuksia puolison/vanhempien näkövammaisuudesta.

Sisältö

Kurssilla käsitellään alustusten ja ryhmäkeskustelujen avulla lapsen kehitykseen ja kasvuun sekä parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä. Kurssilla kartoitetaan näkövammaisten vanhempien ongelmallisiksi kokemia arkipäivän tilanteita ja etsitään keinoja niistä selviytymiseen. Tilanteiden harjoitteluun osallistuvat myös isommat lapset. Kaikilla lapsilla on omaa, ikään ja kehitystasoon sovitettua ohjattua ohjelmaa. Lasten omissa vertaisryhmissä toiminnallisen leikin ja vuorovaikutuksen kautta opetellaan näkövammaisuuteen liittyviä asioita.

Paikka

Palvelu- ja toimintakeskus Iiris

Aika

4.6.2012 – 8.6.2012, 5 vrk, Kela nro 42065

Yhteyshenkilö

Kurssisihteeri Kirsi Hirvonen puhelin (09) 3960 4455