9. Lii­ton ta­lous

Lähtökohta vuosittaiselle talousarviotavoitteelle on, että varsinaisen toiminnan alijäämä voidaan kattaa varainhankinnan sekä omaisuuden vuokraus- ja sijoitustoiminnan ylijäämällä. Vuoden 2012 varsinaisen toiminnan alijäämätavoite on 1,7 Meuroa ja vastaavasti varainhankinnan ja omaisuuden vuokraus- ja sijoitustoiminnan ylijäämätavoite 2,1 Meuroa, joten kokonaistulostavoite vuodelle 2012 on positiivinen. Tätä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana myös lähivuosien tulostavoitetta asetettaessa.

Lähivuosien talouden suurimpana uhkana ovat Ray:n avustusten merkittävä supistuminen. Taloustilannetta helpottaa kuitenkin, että liitolla ei ole pitkäaikaislainoja. Suuri epävarmuus liittyy yleisesti varainhankintatoimintaan ja sen tulokseen. Toiminnallisesti suuria haasteita tulevien vuosien tuloksen saavuttamiseksi, on saada eri toimintojen kulut sopeutettua avustusten ja muiden tulojen kehitykseen.

Henkilöstöresurssien tehokas käyttö ja työn tuottavuuden parantaminen liiton eri yksiköissä on tarpeen, sillä henkilöstökulut muodostavat noin 45 % liiton kokonaiskuluista.

Tulossuunnitelma vuodelle 2012

Vuoden 2012 kokonaistuottojen, mukaan lukien sisäiset tuotot, arvioidaan olevan 21,9 Meuroa eli 0,2 Meuroa enemmän kuin vuodelle 2011 ennakoidaan. Tuotot jakaantuvat siten, että liiketoimintojen myyntituotot ovat 3,2 miljoonaa euroa, palvelujen myynnistä saatavat tuotot 4,9 miljoonaa euroa, liiton sisäiset tuotot 2,0 miljoonaa euroa, varainhankinnan tuotot 2,0 miljoonaa euroa ja muut tuotot 1,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 varainhankinnan tuottoihin ei ole budjetoitu testamentti- eikä lahjoitustuottoja. Vuonna 2012 avustuksia arvioidaan saatavan 8,5 miljoonaa euroa, josta Raha-automaattiyhdistyksen osuus on 7,7 miljoonaa euroa.

Kuluja on budjetoitu vuodelle 2012 yhteensä 21,5 miljoonaa euroa, noin 0,1 miljoonaa euroa enemmän kuin vuodelle 2011 on ennakoitu. Ostoja, mukaan lukien sisäiset ostot ja konserniostot sekä ulkopuoliset palvelut, on vuodelle 2012 budjetoitu yhteensä 4,1 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen kuluerä on henkilöstön palkat sosiaalikuluineen, yhteensä 9,5 miljoonaa euroa. Toimintakuluja on budjetoitu 1,4 miljoonaa euroa, toimisto- ja tietojärjestelmäkuluja 2,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 kalusto- ja laitekulut, toimitilakulut (vuokrat ja kiinteistökulut) sekä muut kulut ovat yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. Jäsenyhdistyksille maksettavia avustuksia on budjetoitu 660.000 euroa.

Käyttökate toiminnallisten kulujen jälkeen, ennen poistoja ja korkoja, on 1.208.000 euroa, mikä on noin 400.000 euroa vähemmän kuin vuodelle 2011 ennakoitu käyttökate. Vuoden 2012 käyttökatetta heikentää laskevat ray-avustukset sekä se, että testamentti- ja lahjoitustuottoja ei budjetoida.

Jäsenyhdistyksille annettavaa avustusta on vuodelle 2012 budjetoitu 660.000 euroa, ray-avustusta haetaan 550.000 euroa ja 110.000 euroa siirretään varainhankinnan tuloksesta. Vuoden 2012 tulostavoite poistojen ja nettokorkotuottojen sekä verojen jälkeen, ennen varauksia ja tilinpäätöseriä on 357.000 euroa ylijäämäinen.

9.1 Rahoitus ja investoinnit

Vuoden 2012 bruttoinvestoinnit kohdistuvat toiminta- ja palvelukeskus Iiriksen uusista kuntosalilaitteista, jotka katetaan liiton omista varoista sekä Opaskoirakoulun koiratarhaan tehtävistä muutoksista, kustannukset katetaan Opaskoirarahastosta.

Mikäli Sokeva-kiinteistön investoinnit toteutetaan, katetaan ne liiton omista varoista.

Vuoden 2012 rahoitussuunnitelman mukaan nettokassavirta tulee olemaan noin 0,3 miljoonaa euroa positiivinen. Vuonna 2012 liitolla ei ole pitkäaikaista lainaa.