Vammaisuuden määritteleminen riippuu yhteiskunnan arvomaailmasta ja yhteisön jäsenilleen asettamista vaatimuksista. Näkövammaisuuden raja riippuu siitä, minkälaista näkökykyä yhteiskunta edellyttää jäseniltään. Esimerkiksi erilaisten visuaalisten opasteiden ja automaattien lisääminen lisää myös näkövammaisuutta, koska kaikki eivät pysty vastaanottamaan visuaalista tietoa ja automaattien käyttö on vaikeaa.
Näkövammaisena pidetään henkilöä, jolla on näkökyvyn alentumisesta huomattavaa haittaa jokapäiväisissä toiminnoissaan. Vamman aiheuttamaan haittaan vaikuttavat mm. vammautumisikä, vamman kesto, henkilön psyykkinen sopeutumiskyky ja uusien asioiden omaksumiskyky. Siihen vaikuttavat myös henkilön elämäntapa ja hänen tehtäviensä näkökyvylle asettamat vaatimukset sekä ympäristöolosuhteiden ja yksilön oman toimintakyvyn välinen mahdollinen epäsuhta.
Yksilön näkökyky voidaan esittää jatkumona, jonka toisessa päässä on täydellinen tarkka näkö ja toisessa päässä täydellinen sokeus. Näkövammaisuutta määriteltäessä on päätetty, mihin kohtaan jatkumoa vedetään viiva, jossa näkövammaisuus alkaa, ja missä kohdassa heikkonäköisyys on sokeutta. Näkövammaisena ei pidetä henkilöä, jonka näön heikentymisestä aiheutuneet haitat voidaan korjata silmä- tai piilolaseilla. Henkilö, jonka toinen silmä on sokea, mutta toisen näkö on normaali, ei myöskään ole näkövammainen.
Sokeana pidetään henkilöä, jonka paremman silmän näöntarkkuus on lasikorjauksen jälkeen alle 0.05 tai jonka näkökentän halkaisija on alle 20 astetta. Sokeat henkilöt saavat luotettavaa tietoa ympäristöstään vain tunto- ja kuuloaistin perusteella. Heikkonäköinen on henkilö, jonka paremman silmän näöntarkkuus on lasikorjauksen jälkeen alle 0.3. Heikkonäköisiä voidaan pääsääntöisesti auttaa optisilla apuvälineillä, kuten silmälaseilla ja suurennuslaseilla sekä valaistuksella.
Tarkat tiedot näkövammaisten lukumäärästä Suomessa puuttuvat toistaiseksi. Oletetaan, että näkövammaisia on Suomessa ainakin 80 000 eli noin 1.5 % väestöstä. Näkövammarekisteriin tulevien ilmoitusten ikäjakauman perusteella voidaan arvioida, että 80 000 näkövammaisesta jopa lähes 70 000 on ikääntyneitä, 10 000 työikäisiä ja alle 18-vuotiaita on 1 000 - 1 500.
Ikääntyneiden henkilöiden näkövammautumisessa ei ole kysymys tavanomaisesta ikääntymiseen liittyvästä toimintakyvyn heikkenemisestä. Sokeus ei ole koskaan ihmiselle normaali tila, vaan kyse on aina vammaisuudesta, myös ikääntyneenä. Vain hyvin pieni osa ikääntyneistä ihmisistä näkövammautuu. Esimerkiksi silmänpohjan rappeuma (makula degeneraatio) on sairaus, johon ihminen voi sairastua nuorellakin iällä, samoin kaihia esiintyy kaikenikäisillä ihmisillä.
