Tulos yllätti – täysin
Tutkija Karen Fridriksdottir on yllättänyt tutkimuksen tuloksesta, vaikka hän on itse näkövammainen ja pienten lasten äiti.
– Uutta minulle oli, että kaikki tutkimukseen osallistuneet äidit olivat asettaneet niin suuret vaatimukset itselleen. He halusivat kaikessa olla itsenäisiä.
– Hämmästyttävää on, että äidit haluavat selvitä kaikesta itse, vaikka tietävät ja tiedostavat, että näkövammansa vuoksi he eivät voi selvitä kaikesta ilman apua.
– Äidit ovat hyvin koulutettuja ja seitsemällä heistä on kokopäivävirka. He ovat erittäin aktiivisia ja tiedostavia. Tätä taustaa vasten on vaikea ymmärtää, että he asettavat itselleen jopa kohtuuttomia vaatimuksia, sanoo Karen.
Halu olla tavallinen
Päiväkodit ja koulut ovat paikkoja, joissa näkövammaiset äidit kokevat eniten psykososiaalista stressiä.
– Tietyllä tavalla päiväkodit ja koulut aiheuttavat näkövammaisille äideille stressiä. Päiväkodeissa ja esikouluissa pidetään itsestään selvänä, että vanhemmat auttavat esimerkiksi olemalla jonkin aktiivisen ryhmän vetäjiä. Näissä tilanteissa eivät äidit aina selviä ilman apua. Tästä kyllä päästään yli, jos näkevät vanhemmat ymmärtävät tilanteen. Valitettavasti näin ei aina ole ja tämä luo äideille todella paineita.
– Näkövammaiset äidit tuntuvat olevan myös ylpeitä. He eivät hevillä pyydä apua. Tämä on piirre, jonka tunnistin myös itsestäni, Fridriksdottir sanoo.
Tutkimuksesta selviää, että äidit haluavat olla tavallisia äitejä.
– Äitien suurin pelko on, että he joutuvat laittamaan liian suuren vastuun lasten harteille. He haluavat olla mukana auttamassa läksyjen teossa ilman, että siitä syntyy lapselle liian suurta stressiä.
Alentavaa kohtelua
Terveyden- ja sairaanhoitohenkilökunnan kohtaaminen näkövammaisen äidin kanssa ei saa tutkijalta eikä äideiltä korkeita arvosanoja.
– Kaikkien äitien yhteinen kokemus terveyden- ja sairaanhoidon henkilökunnalta saamasta kohtelusta oli samanlainen. Äidit otetaan vastaan sanomalla: Voi sinua raukkaa! Kuinka sinä selviät kaikesta?
Pahin esimerkki on varmasti erään äidin kokemus neuvolakäynnistä. Lapsi oli normaalissa tarkastuksessa eikä selviytynyt yhdestä hänelle annetusta tehtävästä. Henkilökunnan kommentti oli, että se ei nyt ole ihme, kun äiti on näkövammainen. Ei siis ole vaikea ymmärtää, että äidit kokevat psykososiaalista stressiä.
– Kaikki eivät pane kovaa kovaa vastaan vaan nielevät typeryydet, Karen toteaa.
Tutkijan mukaan tämänkaltainen vastaanotto aiheuttaa sen, että äidit eivät halua näkövammansa näkyvän.
– Moni äiti ei ota valkoista keppiä mukaansa, kun hakee lapsensa tarhasta, koulusta tai vie heidät neuvolaan. Valkoisen kepin koetaan muuttavan kohtelun toisenlaiseksi. Tämä johtaa siihen, että lapset eivät opi luonnollisesti suhtautumaan äitiinsä silloin, kun tämä käyttää hänelle tarpeellista apuvälinettä. Täten äidit itse luovat stressiä itselleen, Fridriksdottir sanoo.
Parisuhteessa elävillä helpompaa
Suhde toiseen vanhempaan on tärkeä, vaikka parisuhteessa elävät äidit eivät hevillä pyydä partnerilta apua.
– Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla, jotka elivät parisuhteessa, oli normaalisti näkevä puoliso. Äidit tunsivat surua siitä, että lapset hakeutuivat usein isän luokse, koska isän kanssa oli helpompi tehdä asioita kuin äidin kanssa. Tämä on myös yksi stressiä aiheuttava tekijä, vaikka jokainen äiti ymmärtää järjellään, että käyttäytyminen on lapselle normaalia. Asia on tunnepitoinen. Puolison tuki on tärkeä ja se helpottaa arkipäivää.
Yksinhuoltajat kokivat yhtenä suurena stressitekijänä aikuisen partnerin puuttumisen, vaikka valinta oli ollut vapaaehtoinen.
Heidän suurin huolensa on, että lapset pystyvät tekemään vain murto-osan siitä, mitä normaalisti näkevien lapset voivat tehdä.
– Tämäkin on äitien itsensä aiheuttamaa stressiä. Lapset ovat kasvaneet ympäristöön jonka he kokevat normaaliksi, Fridriksdottir toteaa.
Itke – se helpottaa
Yhdistävänä tekijänä on myös äitien tarve aktiiviseen liikuntaan. Valitettavan usein siihen ei ole mahdollisuutta eikä energiaa. Pienet lapset ovat todellisia energiavampyyrejä, minkä tietävät kaikki äidit näkökyvystä riippumatta.
Kuinka äitien sitten tulisi käsitellä psykososiaalinen stressinsä?
– Tunnepitoisesti. He voivat välillä itkeä ja nauraa eri tilanteille ja hakea niistä tilannekomiikkaa tai olla käytännöllisiä. Käytännöllisyydellä tarkoitan, että äidit voivat vaikka pukea lapsensa kirkkaan värisiin vaatteisiin, jotta lapsi näkyy helpommin. Uimahalliin menoa helpottaa, jos valitsee pienemmän uimahallin ja ottaa mukaansa näkevän ystävän. Tärkeää on - ja tätä asiaa ei voi varmasti tarpeeksi edes painottaa - että kaikilla, oli sitten näkövammainen tai näkevä äiti, pitää olla yksi sellainen henkilö, jolle voi puhua kaikki tuntemuksensa, Karen Fridriksdottir sanoo.
Kaikki haastattelututkimuksessa mukana olleet äidit kokivat näkövammaisten liiton tarjoamat palvelut myönteisinä ja henkireikää antavina. Paikkana, jossa saa tavata samanlaisia, normaaleja äitejä, Fridriksdottir tähdentää.