Airuen uusi juttusarja esittelee vammaisvaikuttajia. Ensimmäisenä vuorossa on Kalle Könkkölä.

Vammaisvaikuttajia:

Sinnikäs pioneeri Könkkölä

Teksti ja kuva: Marika Mäkinen-Vuohelainen

Kalle Könkkölä on väsymätön vammaisten ihmisten oikeuksien puolustaja. Kiitos siitä, että vammainen voi tämän päivän Suomessa selvitä elämästä hengissä, kuuluu pitkälti juuri hänelle.

Kuvateksti: Kalle Könkkölän mielestä suomalaista vammaispolitiikkaa
voitaisiin tehdä järjestöissä enemmänkin.

Suomalaisen vammaisliikkeen isä Kalle Könkkölä oli perustamassa ihmisoikeusjärjestö Kynnystä 1970-luvun alussa. Sen jälkeen hän on vaikuttanut muun muassa kansanedustajana, kaupunginvaltuutettuna, virkamiehenä ja vammaisjärjestöissä Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2003 hän palasi toiminnanjohtajaksi Kynnykseen, järjestöön, josta hänen aktivisminsa sai alkunsa.

Esteettömyys etenee

Vaikka Könkkölä kumppaneineen on saanut paljon aikaan, työtä on vielä roppakaupalla tehtävänä. Positiivista kehitystä on kuitenkin eittämättä tapahtunut. Könkkölä antaa muutaman esimerkin:

– Vielä 30 vuotta sitten Helsingissä ei päässyt juuri mihinkään julkiseen rakennukseen sisään. Nyt sentään pääsee jo aika moneen. Esteettömyys etenee, takkuisesti ehkä, mutta kuitenkin.

Joukkoliikenteen esteettömyydessä on tapahtunut paljonkin sen jälkeen, kun vuonna 1990 Kalle matkasi sähköpyörätuolilla Helsingistä Turkuun protestina VR:n nihkeydelle vammaismatkustajien tarpeita kohtaan.

– Vuonna 1996 matkustin viimeisen kerran junan tavaravaunussa, hän heittää.

VR:llä asenteet ovat Könkkölän mukaan muuttuneet paljon ja siksi on harmi, että vielä viimeisimmän esteettömyyssatsauksen jälkeenkin makuuvaunujen vessat ovat pyörätuolinkäyttäjälle liian ahtaat.

Bussilla matkustamisen esteet ovat vähitellen murtumassa matalalattiabussien myötä. Tosin, tässäkin paikkakuntien välillä on suuria eroja. Könkkölän kotikaupungissa Helsingissä on tavoitteena saada kaikki bussit vammaisille matkustajille sopiviksi matalalattiabusseiksi. Tampereella taas on linjattu, että sähköpyörätuolilla ei ole välttämätöntä päästä bussiin.

Ruotsin-laivoihin on saatu esteettömiä hyttejä 1980-luvulta saakka, kun Könkkölän pariskunta, Kalle ja hänen arkkitehtivaimonsa Maija, keksivät niitä pyytää.

– Vammaiset voivat siis aika mukavasti seilata Ruotsi-Suomi -väliä, Könkkölä sanoo.

Työ kiven takana

Valitettavasti vammaisten ihmisten kannalta kielteisiä esimerkkejä löytyy myös edelleen koko joukko.

– Vammaisten työllistyminen ei ole helpottunut toivotulla tavalla. Vammainen ihminen ei ole toivottu työntekijä työnantajan näkökulmasta, vaikka vammaisten koulutustaso on kohonnut selvästi.

Könkkölä myöntää, että työllistymiskysymys on monimutkainen ja hankalasti korjattavissa edes kiintiöiden tai sanktioiden avulla.

– Esimerkiksi Saksassa yritykset maksavat mieluummin sakon, kuin palkkaavat vammaisen työntekijän, hän hymähtää.

Vaikeavammaisten kohdalla kiintiöt saattaisivat Könkkölän mielestä olla perusteltuja, mutta parempi olisi löytää muita konsteja.

Könkkölä patistaa myös vammaisia itseään ostamaan palveluja muilta vammaisilta. Hän kertoo, että kun Kynnys ulkoisti taloushallintonsa, se osti palvelut tilitoimistolta, jossa työskentelee vammaisia ammattilaisia.

– Jos emme itse pidä puoliamme, kukaan ei pidä sitä meidän puolesta.

Koulutustason nostaminen on Könkkölän mukaan ainut mahdollisuus parantaa vammaisten ihmisten työllisyyttä. Hänen mielestään heitä ei myöskään tule päästää helpommalla kuin muita, sillä se kostautuu, kun pitäisi pärjätä työelämässä. Erityisoppilaitosten oppisisältöjen pitää vastata muiden oppilaitosten vastaavia niin, että osaamisen taso on sama valmistuipa kummasta tahansa.

– Sosiaaliset taidot ja työelämän pelisäännöt on myös osattava.

Tehokkaampaa vaikuttamista

Kalle Könkkölä täytti hiljattain 60 vuotta. Hän on vuosikymmenten ajan seurannut vammaisten ihmisten elämää paitsi kotimaassa myös ulkomailla, mikä on antanut perspektiiviä hänen ajatuksilleen.

– Suomi ei itse asiassa ole mikään edelläkävijä vammaisasioissa, vaan sellaista hyvää keskitasoa. Suomessa voi kyllä vaikuttaa, mutta se vaatii hillitöntä sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Vammaisjärjestöjen yhteistyö on Könkkölän mukaan onneksi lisääntynyt viime vuosina ja niillä on myös yhteinen äänitorvi, Vammaisfoorumi.

– Järjestöillä on yhteinen äänikin, mutta se ei aina löydy helposti, vaan vaatii hirveästi työtä, Könkkölä sanoo.

Hän pitää tärkeänä, että ennen kuin vammaisten ihmisten asioita viedään eteenpäin ja päättäjille, ne olisi selvitettävä vammaisjärjestöjen kesken niin, että se mitä halutaan, olisi sama kaikilla.

– Suurimmasta osasta asioista ollaankin tietysti samaa mieltä, hän sanoo.
Suomalaista vammaispolitiikkaa sen sijaan voitaisiin juuri vammaisjärjestöissä tehdä Könkkölän mukaan enemmänkin. Suoraa vaikuttamista päättäjiin tehdään järjestöissä liian vähän.

– Keskenään valittaminen on ehkä terapeuttista, mutta muuten turhanaikaista, hän napauttaa.

– Vammaisten pitäisi olla skarppina kaiken aikaa ja tuntosarvet levällään. Esimerkiksi juuri nyt kuntien vammaisneuvostojen tulisi pitää huolta siitä, että avustajakeskukset pidettäisiin vammaisten ihmisten eikä kuntien hallinnassa.

Könkkölä myöntää kyllä ymmärtävänsä, että kaikki eivät halua olla vammaisia kaiken aikaa, kun elämässä on niin paljon muutakin.

Vammaisliikettä ja -järjestöjä hän kuitenkin puskisi mukaan kaikkeen, missä vammaisten ihmisten asioista päätetään.

– Meidän pitää pyrkiä niin vakavasti otettaviksi, että meidän kanssa on kerta kaikkiaan neuvoteltava aina, kun asia koskee meitä.

Könkkölä mainitsee Vampon, vammaispoliittisen ohjelman, jota vammaisjärjestöt ovat työstäneet yhdessä ministeriöiden ja muiden tahojen kanssa.

– Se on ollut hankala, mutta hyödyllinen prosessi. Kunpa sen kautta saataisiin tehtyä edes 30 selkeää parannusehdotusta, johon hallinto ja poliitikot sitoutuisivat!

Könkkölää huolettaa myös parhaillaan valmisteltava yhdenvertaisuuslaki, jonka pitäisi olla valmiina syksyllä.

– Tämänhetkisessä yhdenvertaisuuslaissa vammaiset ovat lapsipuolen asemassa. Uusi laki kieltäisi kaiken syrjinnän, mutta mikä sitten on syrjintää? Sen määrittelyssä pitää vammaisten itse olla mukana.

Tartu hetkeen

Kotimaisen vammaispolitiikan ohella vammaisliike kohtaa nykyisin globaalilla tasolla. Vammaisliikkeen kannalta globalisaatioon liittyy paljon hyviä puolia, kuten tiedon lisääntyminen, tekniikan kehittyminen ja kansainvälisen yhteistyön ja vaikuttamisen monipuolistuvat mahdollisuudet.

Toisaalta ilmaantuu riskejä, jotka koskettavat jokaista, myös vammaisia ihmisiä.

– Esimerkiksi ilmastonmuutos sisältää hirveän riskin. Jossain päin maailmaa tulee liian kuivaa ja jossain alkaa sataa enemmän ja ihminen on aina väärässä paikassa.

Tämä taas saattaa kaventaa toimeentulon mahdollisuuksia ja aiheuttaa sen, että köyhät köyhtyvät entisestään ja rikkaat rikastuvat lisää.

Kansainvälisillä kentillä Kalle Könkkölä on ollut mukana järjestövaikuttamisen ohella kehitysyhteistyössä ja muun muassa perustamassa kehitysmaiden vammaisjärjestöjä tukevaa Abilis-säätiötä, joka luotiin tyhjästä, mutta josta tuli erinomaisen toimiva.

Abiliksen kautta Kalle Könkkölä on todennut, että jos hän oikein kovaa haluaa jotain ja on valmis satsaamaan, hanke toteutuu.

– Tiedän mitä on aloittaa nollasta ja ilman rahaa. Kynnyksen kanssa ensimmäisen vuoden budjetti oli 30 markkaa, toisen 60 markkaa ja kolmannen 300. Yleensä se on kiinni muutamasta ihmisestä, jotka oivaltavat myös, mistä on kysymys.

Könkkölä puhuu oikeasta hetkestä, jolloin on tartuttava toimeen, niin että uusi ja parempi sivu kääntyy esiin.

– Carpe diem, tartu hetkeen, hän sanoo ja kasvoilla käy hymy.